tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013, osa 1/2

 Näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi pieni muistelo menneeseen vuoteen - tai oikeastaan sen alkupuoliskoon. Meinasin ensin jättää tämän perinteisen postauksen kokonaan välistä, sillä vuosi tuntuu olleen kovin paljon edellisiä hiljaisempi, mutta vuoden 2012 vastaavaa postausta lukemaan eksyttyäni halusin sen kuitenkin toteuttaa. Vuoteen on sisältynyt kuitenkin niin paljon hetkiä, jotka ilman tätä blogia olisivat jo varmasti jääneet unholaan, että hauskahan niihin on näin takautuvasti kurkistaa.

- juhlittiin uutta vuotta Viikissä: olisin kovasti halunnut järjestää juhlat, mutta päädyimme lopulta muualle
- palasimme joulun jälkeen pinkkiin sisustukseen
- Joda eli Nuunaa oli vasta pieni pentu
- aleshoppailimme
- harjoittelimme tikkaamista kurssikavereideni kanssa


- vietimme opiskelijalaskiaista ja Runebergin päivää
- vietimme 90-luvun bileiden etkoja meillä
- ulkoilimme kunnon hangissa
- leivoin vuohenjuusto-paprikapiirakkaa, kun olin yksin kotona
- myös johonkin aamiaiseen on nähtävästi panostettu



- lomailimme kotipuolessa
- vaihdoimme jostakin mielenoikusta sisustuksemme keväisen keltaiseksi
- kastroin Jodan
- askartelin ja leivoin kevät- ja pääsiäisjuttuja sekä järjestimme kotiväelleni pääsiäisaterian
- siirsimme lauman raakaruokavaliolle
- olin rastinpitäjänä yösuunnistuksessa


- O osti jälleen auton! Suuri juttu liikkumisemme kannalta!
-  O pääsi pukeutumaan ensimmäistä kertaa haalareihin
- osallistuimme Hesarin approon
- retkeilimme Viikissä ja lähiseuduilla



- matkustimme Kroatiaan ja toteutimme pitkäaikaisen unelmani Plitvicen kansallispuistossa vierailusta
- retkeilimme  Porvoon maisemissa
- sisustimme parveketta
- ulkoilutimme kissoja valjaissa
- leivoimme kakkuja mm. äitienpäiväksi
- koiramme riitautuivat yllättäen

- olimme töissä
- ulkoilimme eläinten kanssa
- hankimme koiraportin elämää helpottamaan
- etsimme hyvää uintipaikkaa Taikan kanssa
- vietimme prejuhannusta Tammisaaressa

Näiden muistelojen myötä toivottelen kaikille lukijoille erittäin hauskaa uutta vuotta 
ja 
onnea vuodelle 2014!

Joululahjoja

Heippa! Ajattelin tulla vilauttamaan niitä aiemmin luvattuja joululahjojamme. Osa oli jo ehtinyt tulla otetuksi käyttöön, mutta tässä kaikki, jotka onnistuin haalimaan kokoon. Ilmeisesti olimme osanneet olla kilttejä - sen verran kivoja juttuja pukinkontista paljastui.


- valkoinen Soda Stream ja muutama makupullo

Tämä taisi olla isoin toiveemme ja sen saimmekin, jee! Värikin on kaunis.






- sähköhammasharja ja vaihtopäitä siihen

Tämä on ollut pitkään hankintalistalla, mutta tulipa kerrankin toivottua lahjaksi!


- sarastusvalo, koska aiempi meni syksyllä rikki

Philipsin tämänhetkiset mallit eivät miellytä omaa silmääni - etenkään, kun niissä näytön valo on oranssi...  Niinpä toivoimme tätä kyseistä mallia, josta löytyi radio ja monta muuta hyvää ominaisuutta. Toimii hyvin, ainakin yhden käyttökerran perusteella. Vielä pitäisi hommata toinen kappale, sillä meillä tuppaa tulemaan yhdestä kiistaa... haha.


- kaksi alaan liittyvää opusta, joita toivoin ja yksi muu kissakirja

Aloin jo innolla lukea tuota kissapraktiikkaopusta, sillä sen ensimmäinen luku käsittelee kissaystävällisen vastaanoton rakentamista ja mm. kissaystävällisiä otteita ja toimenpiteitä klikalla. Tykkään siitä, että kirjassa on paljon kuvia! Kahteen muuhun en ole vielä ehtinyt perehtyä.


- Muurlan ihania poroaiheisia astioita: tarjotin, kaksi kuumajuomalasia ja tuikkukippo. Ilmeisesti poroinnostukseni on huomattu!


- Tangle Teezer -hiusharja ja Nina Riccin hajuvesi.

Olen haaveillut kyseisestä hiusharjasta siitä asti, kun sitä ensimmäisen kerran alettiin hypettää blogeissa. Tajusin pyytää sitä lahjaksi vasta nyt ja täytyy sanoa, että tästä tuli kyllä minunkin vakkariharjani. Se selvittää hiukset helposti ja hellästi, tykkään! Ja tuota hajuvettä olen haikaillut ties kuinka pitkään. O olikin sen jostakin vanhasta joululahjatoiveitani käsitelleestä postauksesta bongannut


- Luhdan limenväriset pussilakanat ja Finlaysonin harmaat koirapyyhkeet.

Tykkään, sopii meille! 


- iso kasa leffalippuja ja kissa-aiheinen seinäkalenteri

Perinteisiä, mutta tykättyjä!


 - Sukkia, tumppuja ja muuta tarpeellista lämmikettä - tässä vain osa

Vain se pakkanen puuttuu, we're prepared!


- valtavat kaakaomukit ja raakasuklaan valmistuspaketti. Nam nam!


- O:n puolelta saimme mm. näissä kuvissa pilkistelevän suuren lampaantaljan, yllänäkyvän kauniin valokranssin ja allanäkyvän Jamie Oliverin paistinpannun.


Ihan nappivalintoja nämäkin!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Aaton aatteita




Tämän vuoden joulufiilis jätti hiukan toivomisen varaa. En tiedä johtuiko se lumettomuudesta, klinikkavuoden aiheuttamasta väsymyksestä vai mistä, mutta tänä vuonna en vain jaksanut noudattaa itselleni yleensä niin tärkeitä perinteitä, vaan päätin ottaa koko aaton ihan fiilispohjalta. Asiaan saattoi toki vaikuttaa aatonaaton venyminen pikkutunneille, kun teimme vielä tarpeellisia ostoksia, leivoimme mm. kolme limppua joista yksi karppiversio näkyy alla, teimme lohihyytelöä ja punajuuri-sinihomejuustolaatikkoa, paketoimme kaikki lahjat ja muuta sellaista.


Niinpä tänä vuonna emme jouluaattona
a) heränneet kovinkaan aikaisin
b) koristelleet kuusta heti aamusta
c) nähneet joulurauhanjulistusta
d) käyneet joulukirkossa tai edes hautausmailla
e) saunoneet ennen ruokaa
f) pukeneet mitään kotivaatteita (lue: haalaria) kummempaa ylle koko päivänä

Sen sijaan kävimme pitkällä sateisella lenkillä koirien kanssa niissä samoissa haalareissa, saunoimme eukalyptusvihdan kera puolenyön jälkeen...


... otimme asiallisten tunnelmakuvien sijaan dorkia poseerauskuvia laumastamme...


... maistelimme erinomaista joulukinkkua, joka ensimmäistä kertaa koskaan sai ylleen sinappihunnun, neilikoita ja mantelijauhetta korppujauhojen sijaan...


Muukin ruoka oli kyllä jälleen erinomaista, eivätkä omatkaan tekeleemme pieleen menneet.


Punajuuri-sinihomejuustolaatikkoa teimme nyt tosiaan ensimmäistä kertaa ja se syntyi karppaus.infon ohjeella. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tähän tuli vain kilon verran esikeitettyjä punajuuria karkeaksi raastettuna, pussillinen sinihomejuustomurua, yhden sipulin verran sipulimurskaa, mustapippuria ja purkki kuohukermaa. Kaikki ainekset kerroksittain vuokaan ja noin 40 minuuttia 200 asteessa. Aattona maut erottuivat toisistaan aika voimakkaasti, mutta seuraavilla lämmityskerroilla maku tasaantui ja oli mielestäni aivan loistava! Eiköhän tätä tehdä ensi vuonnakin.


Ruokailun jälkeen väsytti ja lapsetti, joten rakentelin kummipoikani kanssa vanhoista Duploistamme eläintorneja.


Sitten avasimme lahjat ja saunoimme ihan olan takaa. 

Joulupäivänä kävimme syömässä O:n äidin ja tämän miehen luona. Juoksunsa aloittanut Taikkis oli mukana ihastuttamassa O:n siskontyttöä. Saimme vielä lisää lahjoja, kuten alla näkyvän ison lampaantaljan. Ajattelin kuitenkin tehdä lahjoista vielä oman postauksensa.


Tapaninpäiväksi olin lupautunut töihin, joten ajelimme päivällä takaisin Helsinkiin. Oli ihan mielettömän ihanaa avata oma kotiovi, kun vastassa oli puhdas, joululta tuoksuva ja näyttävä koti.

Rentouttavaa sunnuntain jatkoa!

tiistai 24. joulukuuta 2013

24. luukku


24. luukku pitää sisällään vain erittäin lämpimän joulun toivotuksen meiltä kaikilta teille kaikille! Kiitos ihanista kommenteistanne joulukalenteriin ja muihinkin postauksiin koko kuluneen vuoden ajalta! On ilo kirjoittaa näin tsemppaavalle ja myötäelävällä lukijakunnalle, olette tämän harrastuksen suola! Palaillaan, kun asiaa jälleen on.

Siihen saakka - ihanan rentouttavaa joulunaikaa!

23. luukku


Joulukalenterin viimeinen luukku pitää sisällään helposta muovailutaikinasta askarrellut joulukoristeet, joihin ikuistimme laumanjäseniemme tassunjäljet. Tassunjälkiä sydämessä, kirjaimellisesti. Tajusin yhteyden muuten vasta tuota ensimmäistä lausetta kirjoittaessani kirjoittaessani!


Taikinaan tarvitaan:
2,5 dl ruokasoodaa
1 dl maissitärkkelystä
1,5 dl vettä

Sooda ja maissitärkkelys sekoitetaan kattilassa. Lisätään vesi ja sekoitetaan tasaiseksi. Kuumennetaan jatkuvasti sekoittaen, kunnes taikina muuttuu kiinteäksi. Peitetään kostealla talouspaperilla ja annetaan jäähtyä.  


Vaivataan käsin ja kaulitaan levyksi. Apuna voi tarvittaessa käyttää maissitärkkelysjauhoa.


Otetaan levystä piparkakkumuoteilla haluttuja kuvioita ja kuivatetaan ne 100-asteisessa uunissa n. 30-40 min ajan. Käännetään kerran tai pari kuivattamisen aikana.

Itse tosiaan painoimme levyyn kaikkien eläintemme tassunjäljet ja nimet kirjainleimasimilla. Ripustuslankojen reiät tehtiin puolestaan juomapillillä.




Harkitsemme koristeiden sprayaamista hopeanvärisiksi, mutta ovat nämä valkoisetkin aika ihanat, joten jääpä nähtäväksi. 

maanantai 23. joulukuuta 2013

22. luukku


22. luukusta paljastuu huulia viilentävä piparminttuhuulirasva.


Tätä varten tarvitaan:
- huulipuna
- mehiläisvoidetta (luontaistuotekaupasta)
- 100% piparminttuöljyä (luontaistuotekaupasta)
- parafiiniöljyä (apteekista tai lemmikin ensiapulaukusta)
- pieni metalli- tai muovipurkki

Itse tehdyn huulirasvan reseptejä löytyy netistä pilvin pimein ja koska itse sain luontaistuotekaupasta mehiläisvoidetta puhtaan mehiläisvahan sijaan ja tajusin asian tietysti vasta kotona, kerron vain, miten tein huulirasvan näistä aineksista.


Mehiläisvoide ei tahtonut sulaa mikrossa, joten sekoitin sen joukkoon hiukan parafiiniöljyä, jolloin sain siitä juoksevampaa ja mikrotuskin alkoi purra. Sulatin myös pätkän pinkkiä huulipunaa ja sekoitin sen joukkoon väriä antamaan. Lopuksi sekoitin voideseokseen n. 5 tippaa 100% piparminttuöljyä. Puristin seoksen pari kertaa teesiivilän läpi, jotta sain eroteltua voiteeseen sekoittumattomat huulipunahiukkaset pois ja lusikoin seoksen sitten askartelukaupasta löytämääni pieneen metallipurkkiin.


Tämä päässee piparminttukuorinnan kanssa samaan pakettiin pukinkonttiin!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

21. luukku


21. luukku. Ei kai mistään huomaa, että olen vihdoin lomalla? Eilen kävin tekemässä vielä yhden yllättäen ilmenneen työvuoron, jonka jälkeen hyppäsin O:n kyytiin. Ajelimme kotipuoleen pimeässä, sateisessa kelissä ja paikkakunnalle päästyämme O jätti minut suoraan ystäväni syntymäpäiväpippaloihin. Sieltä matka jatkui paikallisiin kuppiloihin ja hauskaa oli! Niinpä tämän päivän olenkin viettänyt tyytyväisenä olohaalarissani kotipäivää viettäen.

Ollaan me tosin jotain saatu aikaankin. Päädyttiin lahjomaan osaa sukulaisista poroaiheisilla jutuilla ja mietimme, millä käyttökelpoisella esineillä vielä kasvattaa pakettia. Muistin lukeneeni joskus Siljan blogista lasinkaiverruksesta ja innostuin. Sillähän saisi personoitua monenlaisia käyttö- ja sisustusesineitä, kuten maljakoita, kynttilälyhtyjä tai laseja lahjaksi ja myöhemmin vaikka omaankin käyttöön. Aloin perehtyä aiheeseen tarkemmin ja selvisi, että puuhaan tarvittava laite kulkee nimellä Dremel. Sillä voi lasin lisäksi kaivertaa monia muitakin materiaaleja, eikä halvimmalla harrastustasoisella mallilla ollut hintaa kuin 24,90e. Niinpä kävimme kotiuttamassa omamme Motonetistä ja aloitimme harjoittelun ensin halvoilla lasimateriaaleilla, kuten joskus aiemmin haljenneella maljakolla. Sitten hankimme kasan kuumajuomamukeja ja ryhdyimme haasteeseen.

Dremelöintiin eli kotoisammin remelöintiin tarvitaan:
- Dremel-laite
- lasiesine
- suojalasit
- korvatulpat
- kostutettu rätti
- sanomalehtiä ja pyyhe alustaksi



Yllämainituista varusteista suojalasit ovat oikeastaan ainoat välttämättömät, sillä lasipölyä ja pieniä lasinmuruja ei kukaan halua kaiveltavan silmistään. Muut varusteet lisäävät käyttömukavuutta.


Käytimme poron mallina samaa hahmoa, joka päätyi myös tekemiimme glittertyynyihin.


Aloitin kaivertamalla ensin ääriviivat, minkä jälkeen kaiversin niiden välistä. Tasaisimman pinnan sai, kun terää liikutti eri suuntaisin vedoin, paikkasi kaivertamatta jääneitä viiruja ja pisteitä toisen ja kolmannen kierroksen verran sekä pyyhki lasipölyä välillä pois kostealla rätillä.




Pinta jää toki rouheamman näköiseksi kuin mitä teollinen jälki olisi, mutta eiköhän tuo tällaiselle tuotteelle sallita! Erottaa ainakin käsin tehdyksi ;)