maanantai 29. syyskuuta 2014

Realiteeteista


Yksi blogini tärkeimmistä tavoitteista on alusta asti ollut välittää tietoa eläinlääketieteellisessä opiskelusta ja  alasta, jolle koulutuksemme meidät valmistaa. Niinpä koenkin velvollisuudekseni kertoa nyt myös alaamme opiskeluvuosieni aikana kohdanneista muutoksista, jotka eivät varsinaisesti mieltä ylennä.

Nimittäin silloin, kun päätin hakeutua eläinlääkikseen, eläinlääkäreistä oli pulaa ja työtilanne oli mitä mainioin. Näin meille ainakin kerrottiin ja mitä tuossa olen kurssikaverieni kanssa jutellut, niin useammilla se vaikutti selkeästi alanvalintaan. Eläinlääkäripulan vuoksi opiskelijoiden sisäänottomääriä nostettiin muistaakseni 55:stä nykyiseen noin 70:een vuotta ennen kuin itse kumarruin pääsykoepaperin ääreen. Silloin sisäänottomäärän nostaminen lottovoitolta - lisäsihän se selvästi omia sisäänpääsymahdollisuuksiani. Näin jälkeenpäin ajateltuna lottovoitto olisi ollut, kun sitä päätöstä ei olisi tehty.


Eläinlääkäreitä eläköityy tällä hetkellä noin parisenkymmentä vuodessa. Uusia eläinlääkäreitä valmistuu Helsingistä se noin 70 vuodessa ja lisäksi suurin osa Virossa opiskelleista suomalaisista, eli arviolta toistakymmentä eläinlääkärinalkua palaa Suomeen töihin. Uusia työpaikkoja ei synny samalla tahdilla, joten huonommankin matikkapään omaavalle valkenee nopeasti, että kaikki ei tässä yhtälössä nyt toimi. Etenkään, kun EU:n rajojen ollessa auki maahamme virtaa jatkuvasti työtä etsiviä eläinlääkäreitä muualta Euroopasta, etenkin itäblokin maista. Ja mikä kätevintä, heille kelpaavat  matalammatkin palkat, joten töitä varmasti järjestyy. Eläinlääkärien työtilannehan on todella surkea suurimmassa osassa Eurooppaa ja vastavalmistuneiden on todella vaikea saada oman alan töitä. Suomessa on tähän asti vältytty vastaavalta, mutta mikä takaa, ettei samaan tilanteeseen päädytä meilläkin? Ei mikään.

Aikaisemmin esimerkiksi tiettyihin, syrjäisempiin maamme kolkkiin on ollut todella vaikeaa, jopa mahdotonta, saada eläinlääkärin sijaista. Nyt hakijoita on yhtäkkiä saattanut olla lukuisia. Tämä kuvastaa tilanteen nopeaa muuttumista ja kehityssuunnasta tuntuu olevan koko eläinlääkärikunta huolissaan. Ilmiselvä ratkaisu tilanteen parantamiseksi tuntuisi olevan tiedekunnan sisäänottomäärien laskeminen entiselle tasolleen tai jopa sen alle, mutta ilmeisesti tähän ei olla ryhtymässä, koska eläinlääkäreitä ei vielä näy työttömyystilastoissa. Lisäksi voidaan miettiä, onko reilua, että juuri meidän oma, kansainvälisestikin arvioituna laadukasta eläinlääketieteen opetusta antava yliopistomme joutuisi supistamaan opiskelijamääriään vain siksi, että emme voi vaikuttaa rajojen yli saapuvaan työvoimaan.


Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa opiskelijan kannalta? Kovempaa kilpailua, hankalampaa kesä- ja muiden töiden saantia sekä alhaisempia palkkoja. Mitään kovin korkeitahan ne eivät tällä hetkelläkään ole - ainakaan pieneläinpuolella. Tähän asti töiden saanti on kuitenkin ollut vielä ihan kohtalaisen helppoa, eikä hakijoiden opiskelupaikalla, arvosanoilla tai useimmiten edes työkokemuksella ole ollut suurta merkitystä töidensaannin kannalta. Tulevaisuudessa niillä alkaa varmasti olla väliä. Saankin olla kiitollinen siitä, että valmistun nyt, kun työkokemusta on ollut vielä helppo kartuttaa, mutta se ei poista mielessäni vellovaa huolta opintonsa nyt tai lähivuosina aloittavien puolesta. Millainen lieneekään tilanne heidän valmistuessaan?

Niinpä, jos siellä ruudun ääressä joku pohtii uravalintojaan, niin valitettavasti joudun varoittamaan, että alan työmahdollisuudet eivät enää tällä hetkellä näytä niin valoisilta kuin aiempien vuosien kirjoituksistani on saattanut ymmärtää. Kannattaa siis harkita valintojaan tarkkaan.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Life lately


Musta tuntuu, että olen tänä vuonna kuvannut enemmän pihlajanmarjaterttuja ja metsäsieniä kuin koskaan. Ehkä se kertoo tästä suhteellisen hyvästä ja rennosta mielentilasta, joka tänä syksynä on ollut valloillaan. Ei stressaa työt, ei koulu. Ehtii kyykistellä kameran kanssa milloin missäkin puskassa. Harmillisesti koneella vaan tuntuu olevan tuhat muutakin tärkeämpää askaretta kesken, niin että blogiin eivät nämä huikeat taiteelliset pläjäykseni ajallaan päädy. Olisi ruokamyrkytystehtävää, ryhmätyötä ja joku lisurikin vissiin keskeneräisenä. O tuli yhtenä iltana kurkkimaan olkani ylitse, kun katselin videota kolmioleipien tuotantoprosessista ja tokaisi, että taitaa tuo teidän koulu olla tänä vuonna aika hassua. 


Pakko kuitenkin myöntää, että välillä on tullut lueskeltua hartaammin esimerkiksi kissojen pissavaivajuttuja kuin kananmunien pilaantumista. No can do.


Nämä kuvat ovat yhdeltä kohtalaisen urbaanilta metsälenkiltä viime viikonlopulta. Lenkiltä kotiuduttamme söimme eksoottista iltapalaa ja makoilimme sohvalla. Ledi oli kiivennyt vatsani päälle torkkumaan. Sohvalta noustuani huomasin, että vatsani iholle oli alkanut nousta pieniä kutisevia ihottumanäppyjä ja aloin pohdiskella, mille tällä kertaa mahdoin olla allerginen.

Yön aikana näpyt olivat lisääntyneet ja aamulla tunsin hienoista kutinaa käsivarrellani. Pikainen vilkaisu paljasti pienen hyönteisen kipittävän ihollani. Nopea liiskausyritys ei tuottanut tulosta, joten jouduin vilkaisemaan ötökkää tarkemmin ja samassa mieliin palasivat kirkkaina Intian muistot ja palaset loksahtivat kohdilleen. Kirppu!


Otushan piti sitten kiikuttaa labraan ja mikroskoopin alle, jotta voitaisiin päätellä, minkä eläinlajin kirppu oli kyseessä ja millaisiin hoitotoimenpiteisiin olisi syytä ryhtyä. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli oravankirppu, joka oli luultavasti hypännyt matkaan metsälenkiltämme ja koska kaikki eläimemme ovat täysin oireettomia, ei hoitotoimepiteisiin nyt lähdetty. Oma iho-oireilunikin helpotti nopeasti kun ällötys saatiin pyydystettyä purkkiin. Yök ötökälle, mutta ammatillisessa mielessä näiden parasitologisten löydösten tekeminen on aina varsin palkitsevaa!


Ja kuvailinpa vaihteeksi myös sisällä - muun muassa uusia syyskenkiäni, joihin rakastuin Barcelonassa.


Ne näyttävät kangaskengiltä, mutta kangas on peitetty tuollaisella ohuella läpinäkyvällä suojamuovikerroksella, joka tekee kengistä lähes saappaiden veroiset menokkaat syksyn vesikeleihin. Näitä oli saatavilla myös värikkäämpinä vaihtoehtoina, mutta itse tykästyin tähän yksinkertaisempaan malliin. Harmillisesti sitä oli kenkäkaupassa jäljellä enää koossa 36, mutta kotiin päästyäni googlailin itseni espanjalaiseen nettikenkäkauppaan, josta noita sai vielä omassa koossani ja vastoin pessimistisiä odotuksiani paketti saapui kuin saapuikin noin 10 päivän kuluttua kotiovelle!



Tällä viikolla olemme saaneet karvakorvien kanssa nukkua useampana aamuna pitkään. Sen kunniaksi pari käynnistymisvaikeuskuvaa.


Eilen haimme myös ex tempore -hankintana uuden sohvapöydän jo kertaalleen liimatun ja uudelleen romahtaneen vanhan pöytämme tilalle. Tämä uusi rakkauteni löytyi Tori.fistä. Pöydän alle mahtuu kissa varsin passelisti!


Uusiksi koristeikseen pöytä sai kotipuolesta löytämäni pöllöhahmon ja pari kynttilää.


Seinähyllyllä ja ruokapöydällä majailee myös yhdet yksilöt. Jotenkin sympaattisia otuksia - ja jotenkin syksyyn assosioituvia. Miten en ole keksinyt näitä aikaisemmin?

perjantai 19. syyskuuta 2014

Nimijuhlat


Pieni veljentyttöni sai nimen viime viikonloppuna, joten edessä oli jälleen kotipuoleen matkustaminen. Juhlat järjestettiin meillä synnyinkodissamme, joten pyrimme auttamaan valmisteluilta - sen mitä nyt tenttiin valmistautumiselta ja muilta kiireiltämme kerkesimme. Itse juhla oli varsin lämminhenkinen ja lapsia vilisi talossa enemmän kuin pariinkymmeneen vuoteen. Taikkis ja Ledikin osasivat käyttäytyä hienosti (Iippua en historiansa vuoksi uskalla tai edes päästää yhteen vieraiden lasten kanssa), mutta kissat näkivät parhaakseen pysytellä poissa jaloista.


Päivänsankari.


Pinkkiä, pinkkiä...


Pappi oli rempseä ja uhkaili tullessaan laittaa vanhemmat koville, kun nimestä ei ollut vielä tullut mitään tietoa. Kauniin nimen olivat kuitenkin valinneet - ja ristiäisaamuna paperille rustanneet.


Tyypilliseen tapaamme oma laittautuminen jäi muiden valmistelujen varjossa taas viime tinkaan, niin että vedin mekkoa päälle, kun ensimmäiset vieraat olivat jo eteisessä. Hiuksille en ehtinyt edes ajatella tekeväni mitään...


Pikku tyttö sopi O:n syliin melkoisen luontevasti - ainakin äitini mielestä. Vaan eiköhän meille nämä viisi rakasta karvaista lasta riitä.


Mekko on Espanjan löytö ja varmaan ensimmäinen maksimekkoni. Tykästyin sen kuosiin ensinäkemältä, mutta hintaan en. Ei se toki kallis ollut, mutta tuossa vaiheessa reissua elättelin vielä toivoa ihan megaedullisista kaupoista. Mekko jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, joten pari päivää myöhemmin oli pakko käydä sovittamassa ja sitä myöten poistamassa se, kun se yksin siellä rekissään minua huuteli. Ja täytyy sanoa, että viihdyin koltussa aivan erityisen hyvin.


Kotimatka taittui kauniissa syyssäässä. Kiitos vielä asianomaisille lämminhenkisistä juhlista!

torstai 18. syyskuuta 2014

Paras aika vuodesta


Kuvia edellisviikonlopulta ja viime viikolta. Olen ollut taas näin muka-kiireinen. No, olihan tässä toki elintarvikehygienian ensimmäinen tentti ja yhdet ristiäiset sekä pari pienempää projektia, mutta mitäpä sitä selittelemään.


Eriparisukat.


Makkaranpaistoretki O:n toiveesta, tällä kertaa ihan Helsingin rajojen sisäpuolella. On muuten hyvää tuo Wilhelmin juustomakkara!


Ledi - pieni sylikoira. Ainakin omasta mielestään.


Nakke odottaa.


Iinu palvoo.


Usva laskeutuu.


Iltapalaksi karppipannaria Espanjasta tuodun vhh-omenahillon kera. Olen vasta nyt löytänyt kuiva-ainekaapistamme aikaansa odotelleet kookosjauhot - tuovat kivasti lisämakeutta  tai -maukkuutta leivonnaisiin!

Viime viikon maanantaina osallistuimme elintarvikehygieniaan pakollisena kuuluvalle sieniretkelle Espoon maastoihin. Ei ollut kyllä kummoinenkaan maasto - tarvoimme pienen metsälammen ympäri ja lähes koko vastaranta oli hiljattain kaadettua umpiryteikköä, joten hyviä ruokasieniä löytyi aika niukasti.


Kookokselta tuoksuva rousku!


Sappitatti jäi edelleen näkemättä.



Aamupäivällä meillä oli sieniasiantuntijan pitämä luento ja sitten tosiaan jalkauduimme maastoon etsimään sieniä, minkä jälkeen ne nimettiin ja sieniasiantuntija piti meille niistä vielä briiffauksen. Joku voisi toki kyseenalaistaa, että miten sienestäminen liittyy eläinlääkärin ammattiin. Jos keksitte, niin kertokaa toki minullekin! Sieniretki on järjestetty viimeisellevuosikurssille nyt jo kuulemma parinkymmenen vuoden ajan.  Ehkä se ryteikkörämpiminen oli jonkin sortin ultimate "kuinka paljon haluat eläinlääkäriksi" -testi? Hahah.


Vaan eipä siinä, ihan hauska päivä etenkin sienestämisestä kiinnostuneelle ja ruuat olivat erinomaiset!

Suurta iloa on tuottanut myös tämä kuvio.


Meidän lauma kulkee jälleen yhdenkin ihmisen voimin! Itse uskaltauduin kokeilemaan vasta tänään, mutta O on jo muutaman kerran käynyt kaikkien kolmen kanssa lenkillä. Toki Taikkis edelleen satunnaisesti yrittää nostaa häntää ja tuijotella, mutta Iippu välttelee konflikteja ja katsoo kohteliaasti muualle - niinkuin yllä olevasta kuvastakin huomaa. Kyllä se Iipun sterkkaaminen ja seuraherran mukaantulo on kuulkaa tehnyt meidän laumadynamiikalle hyvää.


Ai niin ja PS, me otettiin se kämppä!