Näytetään tekstit, joissa on tunniste akvaario. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akvaario. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Pintaa syvemmältä


Joku teistä halusi kuulla, mitä akvaarioharrastuksellemme kuuluu, joten tässäpä tuoreita kuvia ja ajatuksia siltä saralta. Isompi akvaariomme on Fluval Edge II, joka toimii tällä hetkellä lähinnä mehiläissukarapujen kotina eläinkaupasta tuliaisina saapuneen pilkkutaudin pyyhkäistyä koko edellisen asukaskannan loppukeväästä kerralla mennessään.


 Kasvikunnaksi on valikoitunut lähinnä hidaskasvuisia, tummanvihreitä keihäslehtiä ja jaavansaniaisia. Edgen vakiovalaisin asettaa rajoituksensa kasveille, enkä toistaiseksi ole keksinyt, mikä olisi sellainen tähän joukkoon istuva, korkeaksi kasvava taustakasvi. Ideoita otetaan mielellään vastaan! Nythän altaan korkeudesta jää puolet hyödyntämättä, eikä mikään peitä suodattimen vedenottoputkea, eikä lämmitintä (jonka nyt muutenkin voisi vaihtaa vähän pienempään ja esteettisempään). Joku ihana korkea juurakkokin tuohon sopisi, mutta sen pitäisi vain olla sellainen, että mahtuisi tuosta Edgen yläaukosta sisään. Ei siis parane tilata netistä, vaan pitäisi vaivautua ihan akvaariokauppaan - haha.


Näihin asukkaisiin sen sijaan olen oikeinkin tyytyväinen. 


Samoin kalastaja- vai pitäisikö sanoa ravustaja-Nuuna.


Ja mikä ilahduttavinta: ovat päättäneet pistää oikein perheenkin pystyyn! Yllä olevassa kuvassa kiven päällä näkyy yksi muutama päivä sitten huomaamistani rapuvauvoista.


 Ja tässä toinen, joskin ihan väärän värinen? Mikä lie risteytys tai luonnonoikku, sievä kuitenkin <3 br="">


Tarkkoja kuvia oli ihan mahdoton ottaa, mutta tässä punavalkoinen lapsukainen vertautuu lähes täysikokoiseen rapuun. Ja eilisen vedenvaihdon yhteydessä huomasin vielä kaksi näitä vauvoja puolet pienempää tyyppiä. Ihanaa! Hihkuin innoissani ääneen.


Tässä puolestaan kakkosakvaariomme, joka muutti keittiön nurkkaan ehkä kesäkuun alussa. Malliltaan hän on biOrb ja mitoiltaan erittäin nano, tarkoitusperänään olla lähinnä sisustuselementti.


 Nykyisin nuo johdot ovat vähän kauniimmin...


biOrb on taas näitä sarjassamme "pitkäaikaisia haaveitani". Alkaessani suunnitella nanon hankintaa arvoin pitkään Fluval Edgen ja biOrbin välillä. biOrb (etenkin Life, tämä malli on Flow) on hauskasti muotoiltu ja olisi sopinut ihan täydellisesti silloisten kissahyllyjemme alle. Sen verran koko biOrbin toimintaperiaate kuitenkin epäilytti, että päädyin sitten kuitenkin Edgeen - etenkin kun sellainen sattui lopulta käytettynä kohdalle. biOrb jäi kuitenkin kaivelemaan ja nanon paikka on jo pitkään ollut katsottuna keittiön nurkassa. Pohdin, olisinko kaivellut Fluval Edge I:mme siihen, mutta muuten valkoinen keittö kaipasi kuitenkin mielestäni kevyempää muotoilua jatkokseen. Joten biOrb.


Akvaarion toimintaidea perustuu siihen, että pohjamateriaalina toimiva keramiikkarae toimii biologisena suodattimena ja sen keskellä oleva ilmastinputki kierrättää ja hapettaa veden ja tekee altaan keskelle jatkuvan kuplavanan. Haastavan pohjamateriaalin vuoksi aidot kasvit eivät oikein viihdy (paitsi kiviin ja kantoihin kiinnitettynä), mutta biOrb tarjoaa mitä moninaisemman valikoiman kohtalaisen aidon näköisiä tekokasveja. Samoin tuota ilmastinputkea ympäröimään myydään aika hienoja sisustuselementtejä. Päädyin nyt kokeilemaan allasta ensin näin kun se on tarkoitettu, mutta mikäli menetän hermoni, vaihdan pohjamateriaalin joskus tavalliseen hiekkaan, istutan altaaseen oikeita kasveja ja vaihdan tekniikan perinteiseen. Tai ehkä vaihdan isompaan biOrbiin - sellaiseen, johon voisi ottaa vaikka ihan kalojakin. Mutta silloin todennäköisesti päätyisin melko radikaaliin modifiointiin. Sisustuselementtinä tämä toimii ihan kivasti näinkin.


Vai mitäs tykkäätte?

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pinnan alle


Eksyin viime viikonloppuna akvaarioon.fi -nettikauppaan ja unohduin pariksi tunniksi tutkailemaan kaupan valikoimia ja suunnittelemaan tulevia altaitamme. Lopulta oli pakko klikkailla muutama tuote ostoskoriin. Tämä tapahtui sunnuntai-iltana, paketti lähetettiin tiistaina ja saapui postiin keskiviikkona. Kiitettävän nopea toimitus!


Kaupassa myytiin esimerkiksi monia kivan näköisiä kasveja. Päädyin lopulta näihin purkkiversioihin, joita kuvailtiin näin:
"Tropican 1-2-Grow! -sarjan kasvit ovat ns. In Vitro -kasveja, eli ne on kasvatettu mikrolisäämällä laboratoriossa steriilillä kasvualustalla. Kasvatustavan etuna on, että taimien mukana ei tule kiusallisia kotiloita, leviä eikä mahdollisia kasvinsuojeluaineita. Kasvit sopivatkin siten erityisen hienosti esim. sukarapuakvaarioihin.

Tropica on valikoinut sarjaan kolmentasoisia kasveja: helppoja, hieman vaateliaampia ja vaativia. Löydät alla olevat kuvakkeet jokaisen kasvin kohdalta."

Kaikista oli kerrottu helppous-luokitus ja ympäristövaatimukset. Itse valitsin vain helpoiksi luokiteltuja kasveja, sillä nanoni olosuhteet ovat kasveille hieman haastavat. Pitäisi hankkia jokin CO2-systeemi, mutta toistaiseksi tyydyin nestemäiseen hiileen.


Ostin kasveille 75 senttiä maksaneen lämpöpakkauksen, joka tuntui pakettia avatessani edelleen käteen lämpöiseltä. En tiedä olisiko se ollut tarpeen näillä keleillä, mutta halusin pelata varman päälle.


Pakettiin oli ujutettu pieni kaupanpäällinen!


Kasvien ohella tilasin pienen nanoakvaarioon tarkoitetun koristekivisetin, joka sopi mielestäni värimaailmaltaan paremmin altaaseen ja sen mustavalkoisiin pikkukiviin kuin ruskeat laavakivet.


Saapa nähdä, miten uudet kasvit menestyvät näissä oloissa, mutta toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta!


Uudet kasvit (kuvassa kivielementin etupuolella ja molemmilla sivuilla) tuovat altaaseen vaaleanvihreää sävyä ja hieman erilaista tekstuuria, jos niin voi sanoa... Kivistäkin tykkään!
 

Ennen kaikkea halusin vinkata tästä loistavia tuotteita ja asiakaspalvelua tarjonneesta nettikaupasta muillekin akvaristeille, joita siellä linjoilla ehkä vielä pyörii. Pyöriihän?

torstai 6. maaliskuuta 2014

Todellisuus


Huhhuh, ei kyllä hyvin pyyhi näiden päivitysten suhteen. Mutta tiedättekö mitä? Mun elämäni on tällä hetkellä maailman tylsintä. Ei ole mitään, mitä kuvata. Hankkiudun aamulla eläinsairaalalle, pääsen neljän aikaan, tulen kotiin, luen, nukun päiväunet, luen ja käyn lenkillä. Katson ehkä O:n kanssa pari jaksoa The Big Bang Theorya, luen ja menen nukkumaan liian myöhään. Kuvaapa sitä sitten!

Suhtaudun tähän kevääseen ja oikeastaan koko vuoteen hiukan sellaisena tulevaisuutta varten tehtynä panostuksena. Uhrauksena, joka ei millään tasolla ahdista tai angstituta. Päinvastoin, olen ihan onnellinen ja tyytyväinen elämääni tällä hetkellä.

Mutta valitettavasti se heijastuu tänne bloginkin puolelle aika selkeästi. Kaikki sellainen luova, itselleni ominainen puuhastelu on karissut kyydistä. Hyvä, jos olen edes ehtinyt huomata Runebergin päivää tai laskiaista - saati sitten, että olisin alkanut leipomaan! Missä uudet sisustusjutut? Koirien kanssa retkeily? Aamupalaksikin olen vetänyt vain lähinnä turkkilaista raejuustolla. Ei kovin kuvauksellista.

 Eilen, kun teimme jotakin tavallisesta poikkeavaa, nappasin kerrankin kameran mukaani.


 ... vaikka eipä tuollakaan reissulla kauheasti mitään kuvaamisen arvoista ilmennyt. Hehe. Tällainen nyt lähinnä kissojen tähystyspaikan roolia ajava asia sieltä kuitenkin tarttui mukaan:


Fluvalin Edge, astetta edellistä isompi ja ehkä jopa pari kalaakin sisäänsä vetävä sellainen! Haaveissa olisi pykätä pystyyn nanoriutta koralleineen kaikkineen, mutta saapa nähdä, olemmeko haukkaamassa turhan ison palan... Ihan hetkeen tämä ei kuitenkaan vielä tapahdu, sillä uutta tekniikkaa pitäisi merivesiolojen luomiseksi vielä haalia. Jos nyt edes uskallamme.

Mutta tiedättekö, mikä on huomion arvoista? En ole hetkeen ollut mistään näin innoissani.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Nanomaailma


Pikkuinen nanoakvaariomme Fluval Edge on ehtinyt olla meillä jo niin kauan, että olen saanut muodostettua siitä mielipiteeni. Nyt ajattelin jakaa sen teillekin. Aloitetaan vaikka altaan hyvistä puolista.  

 

Ensinnäkin, onhan se nyt kaunis. Sellaiseksi se on suunniteltu ja siksi kai siihen itsekin jo vuosia sitten retkahdin. Edelliset akvaarioni olivat raameiltaan aika kaukana sisustuksellisesta. Niinpä tykästyinkin ajatukseen, että akvaario voisi olla kaunis jo rakenteiltaan. Sisältöhän sitten toki määrää kokonaiskuvan.

Kun sitten viime syksynä pientä akvaariota etsiskellessäni silmiini sattui Edgen myynti-ilmoitus, se oli menoa se.  
 

Edgen ideahan piilee siinä, että kaikki tarvittava tekniikka on piilotettu tuohon akvaarion takana näkyvään mustaan koteloon sekä akvaarion mustaan kanteen. Ainoa näkyviin jäävä osa on suodattimen vedenottoputki, joka sekin ihannetapauksessa jäisi kasvien peittoon.

Toinen erittäin hyvä puoli on se, että akvaarioon on todella helppoa ja nopeaa tehdä osittainen vedenvaihto tai perusteellisempikin siivous. Viikoittain vaihdettava vesimäärä mahtuu yhteen vajaaseen ämpäriin. 

Samoin nanon sisustamisessa pääsee melko vähällä vaivalla ja rahalla, sillä eipä sinne loputtomia mahdu. Meillä sisustuselementteinä toimivat lähinnä kivet, joista uusimpana nyt vanhoista akvaarioistani jäljelle jääneet laavakivet.


Altaan pienen koon kääntöpuolena on sitten se, että kaloja ei tuohon kestä majoittaa, vaan rapuihin on tyytyminen. Tyytyminen lähinnä siksi, että toivomaamme kissojen televisiota ei nanosta ole kehkeytynyt. Joko ravut ovat liian hidasliikkeisiä, värittömiä, niitä on liian vähän tai allas oli liian kauan tyhjillään, niin että kissat ehtivät menettää mielenkiintonsa. Akvaarion siivousoperaatioihin kissat toki osallistuvat mielellään.

Myöskään nanon tämänhetkiseen jalustaan - nopeaan ja halpaan paniikkiratkaisuumme Ikeassa - en ole järin tyytyväinen. Muuten tuo ehkä vielä menisikin, mutta kun se on niin matala, että akvaario jää katselukorkeuden alapuolelle. Piilottaa se sentään sisälleen kaikki hoitotarvikkeet, jollei muuta.

Seuraavan moitteen sanan antaisin akvaarion tekniikalle. Altaasta nimittäin huomaa sen, että esteettisyys on ollut prioriteettilistalla ykkösenä. Ymmärtääkseni osa tekniikan puutteista on korjattu Edgen uudemmassa mallissa, mutta tässä vanhassa valaistuksena toimii vain kaksi pientä halogeenilamppua, jotka edellinen omistaja oli tosin vaihtanut ledeihin. Pelkäsin, etten saisi yhtäkään kasvia menestymään ledien alla, mutta onnekseni valitsemamme varjoisten paikkojen kasvit ovat viihtyneet ja vain yksi on sulanut pois muiden varjossa.  Osansa kasvien viihtymiselle on tosin varmasti tehnyt altaan hieno hiekka ja ahkera lannoitus. Muutaman lisääkin voisi varmaan vielä hankkia.

 

Akvaarion suodatin on mielestäni myös äänekkyyteensä verrattuna liian heikkotehoinen, eikä asiaa auta se, että jouduin suojaamaan sen vedeottoputken alaosan kalahaavista leikatulla, kumilenkillä kiinnitetyllä verkolla. Viritelmä pilkottaa rumana ylläolevassa kuvassa. Pitäisi löytää jostakin tummempi kumilenkki. Lisäksi tehokkaimmalla säädöllä suodatin puhaltaa altaan etuosan hiekan kuopalle, jota saa aina olla täyttelemässä. Ärsyttävää.


Valaisinkotelon kannessa on tuollaista verkkoa, joka oli alunperin harmaan metallin väristä. Sprayasimme sen heti alussa mustaksi, koska mielestäni se oli harmaana hölmön näköinen. Tiedän, että jotkut ovat moittineet myös Edgen valaisinkannen alle kätkeytyvää hoitoaukkoa, kun koko kansilasia ei saakaan auki, mutta itseäni ei pienikätisenä ole tämä piirre juuri haitannut. Sopivan lapon löytäminen oli kyllä hankalaa ja ostin itseasiassa ensin kaksi nanoille tarkoitettua lappoa ja yhdistelin lopulta molempien osia toimivan yksilön aikaansaadakseni. Ilman sitä lappoaminen oli todella hankalaa, sillä kumpikaan nanolapoista ei tahtonut imeä roskia riittävän tehokkaasti.


Suurin yksittäinen ongelmamme koski kuitenkin nanon salakavalasti joulun jälkeen vallannutta sinilevää, jonka saimme kuriin altaan pimennyksellä ja perusteellisella lappoamisella. Sukarapujen tultua leviä ei ole enää näkynyt ja testiliuskojen mukaan vesiarvot ovat viikottaisella noin 10% vedenvaihdolla pysyneet hyvinä. Ehkäpä tuohon siis uskaltaisi vielä muutaman rapusen lisääkin hankkia. Tällä hetkellä akvaariota saattaa nimittäin joutua tarkastelemaan nenä lasissa kiinni, että sieltä jonkun elävän erottaa.


All in all, täytyy sanoa, että huonoista puolista huolimatta olen erittäin tyytyväinen, että hankimme akvaarion ja nimenomaan juuri tämän mallin, joka menestyy vähällä vaivalla ja tuottaa ainakin omalle silmälleni päivittäistä iloa. Voin siis lämpimästi suositella - jos nyt ei ensimmäiseksi, niin ehkä toiseksi tai kolmanneksi akvaarioksi!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Skiing on ice


Sisätautijakso vaihtui tämän viikon alussa Saaren jaksoon, eli matkat Mäntsälään ovat käyneet jälleen tutuiksi. Olen tosin ollut ihan poikkeuksellisen uninen tällä viikolla ja koomannut lähes jokaisen automatkan, joten eipä niitäkään ole juuri tarvinnut tuskastella. Viikkoon on sisältynyt sikalan olosuhdemittauksia (karsinoiden koon, ilmankosteuden, ammoniakkipitoisuuden, vetoisuuden ja lämpötilan mittaamista) ja sikojen verinäytteiden ottoa, mielenkiintoisia pieneläinpotilaita, kuten eräs harvinaisempi ihosairaus, silmäongelma ja kasvaimenpoistoleikkaus, hevosten rokotuksia ja lehmiä. On siinä omalla laumalla ollut jälleen vaatteideni hajuissa ihmettelemistä!


Akvaarioinnostus on rapujen tulojen myötä nostanut jälleen päätään, mutta tällä hetkellä harmaita hiuksia aiheuttaa pikkurapusten joutuminen akvaarion suodatinkotelon sisään. Tänäänkin pelastin sieltä neljä reppanaa! Ratkaisuja ongelmaan pohditaan nyt kuumeisesti...


Vapaa-ajanvieton suhteen suurin saavutuksemme lienee hiihtovöiden hankkiminen ja sitä myötä hiihtokauden avaaminen. 


Itse en ole sitten lapsuusvuosien jälkeen ollut mikään hiihdon ystävä, mutta koirien kanssa se on hauskempaa. Niinkuin, no, melkein mikä tahansa.


Helsingin lumitilanne on vielä sen verran heikko, että hiihtomaastoja ei oikein tahdo löytyä. Piristävän poikkeuksen sääntöön tekee Vantaanjoen jää, jolta bongasimme ensimmäiset hiihdon merkit Oulunkylän suunnilla alkuviikosta lenkkeillessämme. Se innosti kunnollisten hiihtovöiden hankintaan ja testailuun heti sama iltana. Toimivat!


Tänään pääsin lähtemään Saarelta niin ajoissa, että ehdimme nähdä jäältä vielä auringon viimeiset säteet, ennen kuin ne painuivat puiden varjoon. Nyt suksien jättämien jälkien määrä oli lisääntynyt entisestään, mutta mitään varsinaisia latujahan tuolla ei mene.

Hyvä niin - kehtaa mennä koirienkin kanssa!


 Jotkut rohkeat kävivät tuolla avannossa uimassa, hrr!


 Hiihtoreissun jälkeen otin pienet tahattomat päiväunet ja niiltä herättyäni löysin pienen yllätyksen.


O oli salaa tilannut minulle söpöt kissakuoret puhelimeeni! Edelliset kuorenihan kärsivät syksyllä hiukan syöpymisvahingoista, kun desinfiointivanutuppo oli Saarella unohtunut puhelimeni kanssa samaan taskuun... En suosittele kokeilemaan!

Ruuaksi tein tänään arkisen arkista chili con carnea ja paistettuja meksikolaisia kasviksia. Onnistui kyllä yli odotusten - yleensä en nimittäin ole mikään mestari maustamaan mitään vähänkään mausteisempia ruokia.


Loppuillan ohjelma:


Kynttilöiden polttelua, dermatologiaa ja oftalmologiaa. On ihan huippua opiskella välillä sitä, mitä eniten tykkää ja mistä on kiinnostunut. Yleensä ottaen olen nyt klinikkavuoden aikana pyrkinyt lukemaan kotona niitä aiheita, jotka ovat liittyneet päivän potilaisiin tai diskussioaiheisiin (hevossairaalalla hevosista, tuotantoeläinsairaalalla tuotantoeläimistä...), mutta välillä on kiva saada itse päättää, mikä on tärkeää ja olennaista osata. Pitää motivaation korkealla!

Ensi viikoksi matkaan kotipuoleen kunnaneläinlääkäriharjoitteluun. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä hartaasti odotettu viikonloppu, jonka varalle olen suunnitellut lähinnä rentoilua hyvässä seurassa.


Sounds purrrrfect!