Muutama kuva tältä päivältä.
Tentti tuntui menevän ihan kivasti, vaikka neljän tunnin yöunet ja aamulla päässä soinut Frontside Ollie eivät enteilleetkään mitään hyvää. Sain kuitenkin raapusteltua kaikki A4:t täyteen tekstiä, joten eiköhän tuo läpi lätkähdä. Tuntuu jopa, että olisin saattanut oppiakin jotain hyödyllistä. Go me!
Kotiin päästyäni arvoin hetken aikaa, silppuaisinko nämä
muistipelikorttini persoonallisiksi konfeteiksi seuraavia bileitä varten vai säästäisinkö ne epätoivoista, kiireistä, kandit jo muutenkin masentavaa nelosvuotta varten. Siinä asiaa pohdiskellesani päätin levittää kortit lattialle ja tulin asetelleeksi ne sydämen muotoon - kuvaa siis aivan selkeästi mun suhdettani koko farmikseen.
Hmmm, maybe not?
Taikkis seuraili puuhiani sivummalta varsin keskittyneesti, kunnes...
"Mites se menikään,
tassunjälkiä sydämessä...?"
Ja se siitä taiteilusta sitten. Kortit kuitenkin säästyivät - ainakin toistaiseksi.
Pienten nokkaunien jälkeen aloin pikkuhiljaa
pakkailla seuraavan kuukauden aikana elettävää elämääni laukkuihin. Ei ollut mikään helppo tehtävä, sillä perusjuttujen lisäksi mukaan lähtee myös kouluprojekteja, vuosijuhlapuku
pienennettäväksi, kenkiä, teurastamovaatteet, eläinten tarvikkeita...
Samalla yritin kysellä, josko joku tulisi hakemaan mua asemalta, mutta niinhän siinä sitten kävi, että O halusikin tulla vielä yhdeksi illaksi tänne. Eikä mulla oikeastaan ollut mitään sitä vastaan, että saadaan tyttöjen ja tavaroiden kanssa huomenna autokyyti kotiin ja että saadaan viettää vielä yksi ilta Vantaalla,
kotona, ennen
kuukauden kestävää muiden nurkissa lymyilyä.
En tosin ole aivan vakuuttunut, että maltan pysyä poissa täältä kokonaisen kuukauden. Posti varmaan täytyy ainakin tulla hakemaan ja kukat kastelemaan ja ja ja... ;)
Oikeampi syy O:n tuloon taitaa kuitenkin olla se, että meillä tuli tuossa keskiviikkona jälleen täyteen
vasta aika naurettavan pieni määrä pyöreitä kuukausia tätä yhdessäoloa ja ehkä sitä on kivempi juhlistaa täällä, kuin pikkupaikkakunnalla. En tiedä vielä tarkalleen, mitä aiomme - paitsi käydä syömässä ja ehkä yksillä.
 |
| Tässäkö on mun koko elämäni kuukauden ajan? |
Mun peura-/poro-/mikälieinnostukseni on ihan näin btw levinnyt jo koruihinkin...
Oh dear deer.
Pistetään tulevan ammatin piikkiin!
PS. Jos jollekulle on vielä epäselvää, niin se mun soopelishelttini on tosiaan lempinimeltään IIPPU, ei LIPPU, toisin kuin yllättävän moni oli edellispostauksen kommenttien perusteella jossakin vaiheessa luullut :D