Roses, hearts and reality

Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset kaikille ihanille lukijoille! Meidän päivämme sujui varsin perinteisissä ystävänpäivän tunnelmissa: olin leiponut O:lle yllätykseksi Pätkis-kakun - ihan täysihiilarisena kaloripommina - kun herra oli siitä jo pidempään haaveillut. Pätkis-kakun murupohja koostuu mintunmakuisista Dominoista ja voista, täyte vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta, kermavaahdosta, Philadelphia-juustosta, liivatteista ja sulatetuista sekä rouhituista Pätkiksistä.

Lisäksi askartelin joululta ylijääneistä karkkikepeistä valkosuklaasydämiä. O puolestaan ilahdutti mua pinkeillä ruusuilla!

Pätkiskakku (alkuperäinen ohje)

Pohja:
1 pkt minttutäytteisiä Dominoita
75 g voita
1 tl ruokaöljyä vuoan öljyämiseen

Täyte:
8 liivatelehteä
3 Pätkis Bites -pussia
400 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
2 tlk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 dl kuumaa kaakaota (keitetty vesi+kaakaojauhe+maito/kerma)

Öljyä irtopohjavuoka talouspaperin avulla. Murskaa keksit ja sekoita niiden joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Murskaa Pätkikset (halutessasi suklaisemman kakun voit myös sulattaa osan). Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Valmista kuuma kaakao. Sulata lionneet, kuiviksi puristetut liivatelehdet siihen ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä vaniljakastikevaahto, tuorejuusto ja Pätkikset. Kaada liivatelehti-kaakaoseos joukkoon ohuena nauhana, jatkuvasti sekoittaen ja mielellään siivilän läpi. Sekoita täyte tasaiseksi, kaada irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja anna jähmettyä seuraavaan päivään. Koristele halutessasi teesiivilän läpi sihdatulla kaakaojauheella.

Aamulla oli pakko kaivaa vaatekaapista se ainoa omistamani sydäntoppi päälle ja illalla suuntasimme O:n kanssa leffaan katsomaan "Koskemattomat". Oltiin jo pidempään haluttu nähdä kyseinen pätkä, koska oltiin kuultu siitä paljon kehuja. Ei silti osattu aavistakaan, miten paljon siitä itsekin tykkäisimme. Ihan mahtava leffa, yksi parhaimpia piiiiiiitkään aikaan. Ihana ranskalainen tositapahtumiin perustuva hyvän mielen elokuva, joka herkisti juuri sopivasti. Täydellinen valinta ystävänpäivään! Käykääpä ihmeessä katsomassa, jos ette ole sitä jo tehneet. Pienen ikuisuudenhan tuo on jo saleissa pyörinyt. Leffan jälleen poikkesimme vielä Amarillossa syömässä. Ihanat, rentouttavat pikku treffit!

Lämpimiä ystävyyden tekoja on viime päivinä saatu todistaa myös noiden meidän kissujemme taholta. Toivottavasti kukaan ei nyt pahoita mieltään pienestä eritetarinasta - nämähän ovat lemmikinomistajan arkipäivää.

Nimittäin jos pikkujätkä sattuu vahingossa kuskaamaan pöksykarvoissaan jotakin ylimääräistä hiekkalaatikosta lattialle, on isoveli heti valmiina auttamaan.

[Eritevaroitus karaistumattomille]

Aika velikultia!

Vantaa vs. Vuosaari

Hellurei ja hellät tunteet! Viikonloppu sujui varsin arkisissa tunnelmissa, joten kuvasaldo ei tällä(kään) kertaa päätä huimaa. O oli jälleen totuttuun tapaan Vantaalla - tai kotona, niinkuin me ollaan ihan huomaamatta alettu sanoa. O on tykästynyt kaupunkiin (vai pitäisikö sanoa kaupunkeihin, Vantaaseen ja Helsinkiin) aivan samalla tavalla kuin minäkin tai ehkä olen vain saanut innostukseni tartutettua? Toisaalta ehkä reilut parikymmentä vuotta pikkukaupungissa lisäävät hiukan hohtoa minkä tahansa isomman kaupungin ylle ;) En silti lakkaa hämmästelemästä, kuinka samanlaisia me O:n kanssa ollaan ja miten samalla tavalla me asioista ajatellaan. Jonkin sortin connection.

Perjantai, lauantai ja sunnuntai me sitten pitkälti nakotettiinkin joko pitkällään sängyllä tai poikittain sohvalla - O orgaanisen kemian ja minä vuorotellen joko farmiksen, eksoihin liittyvien artikkelien tai blogien kimpussa. Ratkottiin välillä yhdessä jokin ketonien reaktioyhtälö tai viskottiin koirille leluja. Sellaista tavallista, arkista, lämmintä yhdessäoloa. Koko lauma lähekkäin.

Sunnuntaiksi ostettiin vähän hienompaa ruokaa - possun sisäfilettä, joka leikattiin ohuiksi siivuiksi, ruskistettiin pannulla ja haudutettiin vielä hetki kermatilkassa. Oon nyt viime aikoina ollut erityisen innostunut erilaisista kaupan valmiista uunijuuresmixeistä, jotka ovat paitsi suht edullisia, myös erittäin herkullisia ja nopeita sekä helppoja valmistaa. Niinpä uuniin päätyi nytkin hunajalla maustettuja parilajuureksia kermalla ja juustolla höystettynä ja niiden kypsymistä odotellessa valmistin vielä lihalle syksyllä poimimistamme suppilovahveroista kastikkeen. Ihan luksus sunnuntaiateria näin opiskelijanäkökulmasta!

Ja onpa välillä ihana kattaa ruoka pöytään, sen sijaan että laskisi vuuat vain hellan päälle ja kävisi kauhomassa sieltä. Kyllä sitä vain voi pienestäkin olla iloinen, heh.

 Illalla päätimme palkita itsemme koko viikonlopun aherruksesta vielä tuhlaamalla pari kappaletta näitä:

Paikkana vanha tuttu Flamingo

Välillä mun ja O:n samankaltaisuus ei oikein palvele lopputarkoitusta. Ollaan nimittäin esimerkiksi molemmat tosi hitaita valmistautujia ja liikkeelle lähtijöitä ja ollaan nyt monta kertaa peräkkäin tehty niin, että ollaan varattu paikat hyvissä ajoin netistä, muttei olla kuitenkaan ehditty paikan päälle lunastamaan paikkojamme ajoissa, eli sitä puolta tuntia ennen näytöstä. Tällä kertaa jäi vissiin minuutista tai kahdesta kiinni! Ärsyttävää, etenkin kun se kiire olisi niin helposti ehkäistävissä. Onneksi me suositaan kuitenkin yleensä noita myöhäisnäytöksiä, joissa paikkoja on ollut hyvin jäljellä, vaikka ne omat varaukset olisivatkin ehtineet raueta.

Leffaksi valikoitui Aku Louhimiehen Vuosaari - "elokuva suomalaisesta rakkaudesta vuonna 2011", josta olin kuullut niin kehuja kuin parjaustakin. Olin kuullut, että leffasta ei jää hyvä mieli, joten onnellisten loppujen ystävänä varauduin pettymykseen.

Tällä kertaa kuitenkin turhaan. Tykkäsin nimittäin ihan tosi paljon! Leffan päähenkilöillä on kullakin jokin ongelma, jonka parissa he joutuvat kamppailemaan. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama tarve tulla rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sekä tietenkin Vuosaari, joka eri kansalaisuuksia ja yhteiskuntaluokkia pursuilevana kaupunginosana olikin aivan loistava valinta elokuvan tapahtumapaikaksi.

Suomalaiseen, arjenmakuiseen leffaan on aina helpompi samaistua kuin mihinkään jenkkiromcom-pätkään. Lisäksi itse päähenkilöiden tarinat koskettivat ja onnistuivat paikoitellen myös yllättämään. Kyyneliä silmiini nostatti etenkin nuoren pojan suhde koiraansa sekä kuvaus yksinhuoltajan sairauden kanssa taistelemisesta. Keskusteltavaa elokuvan tapahtumista riitti jälkeenpäin vielä pitkälle yöhön, eikä se loppukaan ollut yhtään niin synkkä kuin olin pelännyt. Pikemminkin toivoa herättävä. Käykää ihmeessä katsomassa, jos kaipaatte ajatuksia herättävää elokuvaelämystä!

Nyt kuitenkin nukkumaan, että saan kiskottua itseni seitsemäksi töihin.

Tämän viimeisen kuvan myötä toivottelen lämpöistä ja iloista ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoilleni! Muistakaa muistaa rakkaitanne!♥

Just another weekend

Whii, eksokurssin viimeisetkin päivät olivat huikeita! Pääsimme kuuntelemaan esitelmiä vielä porosta, laamoista, alpakoista, kameleista, linnuista, tiikereistä, kirahveista, norsuista sekä vesinokkaeläimistä ja kurkkimaan mm. hylkeen, ruusukaijasen, jonkin eksoottisen pienen märehtijälajin, pöllöjen sekä riistalintujen sisälle. Oli hämmästyttävää, miten helposti pieneltä, kämmenelle mahtuvalta kaijaseltakin pystyi löytämään kivekset, munuaiset, muut elimet ja jopa nuppineulanpään kokoiset laululihakset henkitorven bifurkaation kohdalta. Hylje oli vielä poikanen ja sen vatsaontelossa vallinneet sikiöaikaiset rakenteet, kuten urachus herättivät opiskelijoissa aluksi suurta hämmennystä. "Mikä ihme tämä piuha on ja mihin se menee?"

Pöllön mahasta löytyi hiiren jäänteet ja rusakon kohdusta viisi sikiötä. Toisen elämä on toisen kuolema.

Perjantaina koulun jälkeen suuntasin kesätyöhaastatteluun, joka "perjantai 13. päivää" uhmaten sujui varsin mallikkaasti: ensi kesän vuokrarahat on nimittäin nyt turvattu! Pääsen siirtymään nykyisen työpaikkani kassalta vihdoin klinikan puolelle, joskaan en vielä kaikkein vaativimpiin tehtäviin. Oikeastaan se on ihan helpotus - ei tarvitse olla heti valtavassa vastuussa sairaalaan saapuvista heikkokuntoisista potilaista ja paineistua siitä, miten paljon pitäisi osata kesällä kun kukaan ei kuulemma irtaannu opettamaan. Sen sijaan saa rauhassa alkaa opetella eläintenhoitajien työtä sieltä helpommasta päästä lähtien. Ilmeisesti työajatkin ovat siten säännöllisemmät. Me so happy!

O porhalsi töidensä jälkeen Vantaalle viikonlopun viettoon mukanaan - mitäs muutakaan kuin - sukset! Ja sauvat ja monot. Kertaa kaksi.

 Mähän en tosiaan ole hiihtänyt sitten lukion jälkeen - sain koko lajista kouluaikoina jotenkin tarpeekseni, mutta O on mitä ilmeisimminkin lajin ystävä. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin kiskaista monot jalkaan ja lähteä sunnuntaihiihtämään ihan vain perjantaiyön (klo 23-01) kunniaksi.

Huomatkaa megahieno "hiihtovyö"!

Taika sekosi suksista ihan täysin. Se haukkui ja murisi ja yritti jahdata niitä ensimmäisen puoli tuntia. Kun pääsimme tarpeeksi kauas asutuksesta ja teistä, uskaltauduimme päästämään koirat irti ja Taikkis tuntui olevan onnensa kukkuloilla päästessään kerrankin juoksemaan koko matkan ajan kovaa. Parin tunnin lenkin jälkeen koko lauma oli aivan naatti ja ainakin itse taisin nukahtaa jo ennen kuin pää oli ehtinyt osua tyynyyn.

Lauantaina sallimme itsellemme (liiankin) pitkät ja makoisat unet, niin että tuli kiire ehtiä Flamingolle hakemaan aiemmin varaamiamme lippuja 50/50-nimiseen leffaan. Mehän saatiin tosiaan sen verran leffalippuja nyt joululahjaksi, että on pakko käydä vähintään pari kertaa kuussa leffassa, sillä lahjaliput on käytettävä toukokuuhun mennessä.

50/50 oli kyllä leffa mun - ja O:n - makuun. Itkeä pillitin räkä poskella ja yritin estää O:ta näkemästä tätä ihastuttavaa näkyä. Elokuva kertoo syöpään sairastuvan nuoren miehen tarinan ja jonkinasteisesta ennalta-arvattavuudesta huolimatta onnistuu välttämään pahimmat kliseisyyksien sudenkuopat. Kannattaa käydä katsomassa - ainakin jos aihe mitenkään koskettaa!

Leffan jälkeen pyörittelimme evästä voissa paistetuista kasviksista ja broileri-ananas-persikka-sinihomejuusto-kermakastiketta. Oon nyt viime aikoina tottunut sinihomejuuston makuun ja alkanut pitää siitä, niin että sitä on tullut ostettua kotiinkin.

 Ei ole vanhaksi tulemista.

Illaksi lähdimme Viikkiin viettämään viini-iltaa yhdelle mun kurssikavereista ja moikkaamaan lomalta palailevia kavereita. Oltiin valmistauduttu lähtemään ihan tanssimaankin asti, mutta oltiin molemmat sen verran naatteja, että tultiin kiltisti viimeisellä normitaksaisella dösällä kotiin.

 Sunnuntai olikin sitten ihan luvallinen sluibailupäivä.

Ihana, kiireetön, raukea sellainen. Toki pyykkiä ja tiskejä riitti pestäviksi ja O syventyi mun vanhoihin kemian matskuihin.

Nauratti, kun huomasin, että olin kirjoittanut hapetuslukujen kohdalle "Vaikea!" tai johonkin muuhun, nykyisin ihan simppeliltä vaikuttavan asian kohdalle kolme huutomerkkiä marginaaliin. Nyt kirjapolo sai tuntea niskaassaan vielä O:n vetämät punakynämerkinnät, kun tuuppasin herralle ohutkärkisen tussin käteen ja sanoin, että suttaa pois. Ei se tieto ilman työstämistä päähän hyppää.

Illalla käytiin tyttöjen kanssa ulkona, riipaistiin kasaan vuuallinen kesäkurpitsalasagnea ja inspiroiduttiin kokoamaan mun reseptikirjojen perusteella lista erilaisista ruuista, joita haluttaisiin kevään aikana kokeilla. Arki rojahti kasvoille sitten tämänaamuisen työvuoron ja farmakologian ensimmäisten luentojen muodossa. Harvinaisen kuivalta vaikutti, hrrr.

Mutta loppuun vielä: miltäs näyttävät tämän vuoden pääsykoelukijoiden urakat? Joko kemia alkaa olla selätetty?  

R U still there?

Arjen pilkahduksia

Pitäisi vissiin päivittää taas kuulumisia, ennen kuin hurahdetaan uuden viikonlopun puolelle. Patologian leikkelyviikko tosiaan oli ja meni ja hevosen lisäksi tuli avattua koira ja eräs pieni märehtijälaji. Tutuiksi kävivät niin nivelrikot, erilaiset kasvaimet, pöhöt kuin tulehduksetkin. Kissan avaus meille demottiin jo aikaisemmin, mutta kivahan se olisi keväällä päästä vielä itsekin kokemaan. Samoin kanin tilaisin avattavaksi, jos saisin. Ja ehkä lehmän tai jonkin eksoottisemman tapauksen. Ylemmillä vuosikursseilla nelosia lukuunottamatta obduktioita on ollut huomattavasti enemmän kuin meillä, sillä heidän vuosikurssinsa ovat aiemmasta pienestä sisäänottokiintiöstä (55 opiskelijaa) johtuen pienemmät kuin meidän 70 opiskelijaamme. Tosi kurjaa, että meillä näitä on näin vähän, kun kuitenkin varsin tärkeästä ja mielenkiintoisesta asiasta olisi kuitenkin kyse. No can do.

Onko langoilla vielä tarttolaisia? Miten teillä on asia järjestetty?

Lihantarkastuksen kirja, "Köttkontroll". Ruotsinkielinen, mutta täynnä huippuja kuvia!

Obduktioviikolla pidetyssä Eviran patologien demossa pääsimme näkemään muutaman pienen broilerinpoikasen avauksen sekä erilaisia formaliiniin säilöttyjä elimiä, kuten laajentuneen sydämen ja norwichinterrierin ahtautuneen nielun. En ollut tiennytkään, että kyseisellä rodulla esiintyy tätä tyypillisimmin brakykefaalisilta (lyttykuonoisilta) koirilta löytyvää vikaa. Mielenkiintoista, mielenkiintoista! Elinpatologiaa en suurista suunnitelmistani huolimatta ehtinyt nyt juurikaan kertailla, joten se jää sitten keväälle - olettaen, että ajattelin päästä koeobduktiosta läpi. Tältä erää obduktiokurssi on kuitenkin huomisen diskussiotilaisuuden jälkeen ohi. Samoin on päässyt käymään eläinlääkäri virkamiehenä -kurssille, tosin vielä eilisiltana naputtelin kurssialustalle palautettavaksi parisivuista esseetä aiheesta "esimiehenä toimimisen edellytyksiä".

Muuten viikko on koostunut luentojen ohella lihantarkastuskurssin labroista. Olemme päässeet tutkimaan erilaisista liha- ja elinnäytteistä salmonellaa, sikaruusua ja muita bakteereita, pH:ta ja muuta sellaista. Tiistaina pääsimme testauttamaan haju- ja makuaistimme, kun vesilaseista piti maistamalla erottaa makea, suolainen, karvas, hapan ja puhdas vesi ja hajupulloista mm. "voimainen", eltaantunut, asetonin, tillin, sitruunan, vanilliinin, mustapippurin ja etikan haju. Onnistuin saamaan kaikki oikein, eli jos päätänkin vaihtaa pieneläinpraktiikan elintarvikehygieniaan, niin ainakaan aistinelimistäni sen ei pitäisi jäädä kiinni, heh...

On ollut kivaa puuhastella pitkästä aikaa labrassa. Ne ja leikkelyt ovatkin mun lemppareita tässä meidän opinahjossa. Toistaiseksi. Tosin tällä kertaa töitä on ollut aika vähän ja kotiin on päässyt lähtemään jo 14-14.30 välillä, vaikka aikaa olisi ymmärtääkseni varattuna jopa klo 16 asti.

Varsinaista opiskelua onkin jäljellä enää käytännössä katsoen ensi viikko ja sitten enää jotakin pientä, kuten syksyn ainokainen tentti (josta siitäkin läpipääsyyn riittää viisi pistettä) aiheenaan lihantarkastus. Tuntuu, että tämä(kin) syksy on hurahtanut ohi aivan liian nopeasti ja kaiken lisäksi aihepiirit ovat olleet tylsempiä ja ja jopa tarpeettomampia kuin ikinä (obduktiot poislukien). Pakollista läsnäoloa on ollut eläinlääkikseksi aika vähän, tentit ovat loistaneet poissaolollaan ja päivät ovat pysyneet lyhyinä - mikä onni, että hankin koiranpentuni juuri viime kesänä! Mukavan rentoa toki, mutta tuntuu, että olen syksyn aikana päässyt laiskistumaan ja opiskelurutiinit ovat unohtuneet. Heti, kun oli hiukan rankempi viikko (no ne obduktiot), olin joka päivä aivan puhki. Asiaan ovat toki vaikuttaneet muutkin elämänmullistukset, joita tässä nyt on koettu, mutta jotenkin toivon, että kevät olisi hiukan mielenkiintoisempi ja tiivistahtisempi (kop, kop).

Viikonlopun ainoa kuva: texmex-setit

Muuhun elämään on kuulunut ramboteemainen A-tarjous, agility, näyttelyharjoitukset Taikan kanssa (ei siitä kyllä mitään tähteä ole tulossa, toinen korva jäänee sittenkin pystyyn ja runko lienee turhan kapea) ja O:n kanssa hengailtu viikonloppu. Koko viime viikko oli henkilökohtaisista syistä johtuen aika rankka ja opiskelun ohella lähinnä nukuin n. 3h päiväunet joka päivä, mutta onneksi viikonloppuna helpotti. Ei oikeastaan jaksettu O:n kanssa puuhailla mitään kovin erikoista, jos leffassa käyntiä ei lasketa. Katsomamme elokuva oli vähintään kolmessa lukemassani blogissa hehkutettu "Drive", jonka pisteet IMDb:ssa lähentelivät 8,3:a, joten odotukset olivat korkealla, mutta valitettavasti sain taas kerran pettyä. Mua ei häiritse yhtään pilkkoa aivoja sentin siivuiksi koulussa tai vaikka työkseni, mutta niiden seinille losauttelu ei mua viihteenä viehätä. Hyhhyh, älkää käykö katsomassa, jos ette ole riittävän paatuneita ja ette nauti leffoista, joissa ei oikeastaan ole minkäänsortin lopputulemaa. Ahdistava pätkä.

Ja tässä taas nähtiin, miks mun on vaikea kirjoitella pikaisia kuulumisia. Ne ei koskaan jää pikaisiksi, vaikka kuinka yrittäisin jarrutella stooria, hehe. No mutta, nyt lopetan ja kaivaudun peiton alle O:n seuraksi. Huomenna olisi nimittäin luvassa pitkä päivä yliopistolla, kurssikaverin lapsen 1-vuotissynttärit ja sitten O:n kanssa kohti kotipuolta. 

Jaksuja viikon viimeiseen rykäisyyn vanhat ja uudet lukijat ja aivan ihanaa viikonloppua! Muistakaa juoda glögiä!
 

Kalliolla, kukkulalla

Noniin, sitä on selvitty toiseksi viimeiseen työviikkoon ennen Espanjan matkaa ja opintojen jatkumista. Nämä kaksi viimeistä ovat muutenkin vajaita (tällä viikolla ti ja pe vapaita, vkl töitä, ma vapaa), joten livahtanevat äkkiä ohi. Pitäisköhän mun vielä yrittää aloitella kirjoittamaan sitä mun lehtiartikkelia, jonka piti valmistua tänä kesänä? Hmm... 

Kuten edellisestä postauksesta ilmeni, tuo lentäminen oli viime viikon huippujuttu. Sen lisäksi käytiin T:n kanssa leffassa katsomassa vihdoin viimeisin Harry Potter 3D:nä, ja voi kun mä pillitin kuin pikkuvauva niissä Snape-kohdissa. Melkein hävetti :D

Lennon jälkeen, eli joskus yhdeksän aikaan perjantaina lähdettiin sitten ajelemaan kohti Tamperetta. O:lla oli synttärit ja halusin päästä onnittelemaan, eli Tampereen yössä tuli nopeasti pyörähdettyä. Oli kyllä mukavaa vaihtelua ja no, muutenkin ;)

Lauantaina olin melkein hairahtumassa ostamaan BEIGEN(!) sohvan, mutta onneksi aamun aikataulut kiristyivät sen verran tiukoiksi, että T ei ehtinyt hakemaan mua sohvanhakureissulle. Siispä kuumeinen sohvanmetsästys is still on! Ilta sitten menikin S:n ja O:n seurassa ja kotipuolen hiekkalaatikkoleikkejä vältellessä :)

Sunnuntai on ensimmäinen päivä, jolta mulla on olemassa kuvia ja niitä tuleekin nyt sitten kunnon pläjäys. Käytiin nimittäin S:n kanssa ulkoiluttamassa koiria erikivoissa maisemissa. 

"Jäkäläkoira jäkälällä" (c) Kurnu

Kanervat kukkivat kauneimmillaan

Kaverikuva. Juttelin yhtenä päivänä töissä erään shelttikasvattajan kanssa ja päädyin vielä liimaamaan Taikkiksen korvat.

Lenkkimme kohteena oli tuollainen ihana, ilmeisesti jääkaudelta pyöreät muotonsa perinyt kallioalue, jonka syvimmissä painaumissa on pieniä sadevesilammikoita.

Erään lammikon keskellä oli tuollainen kivi, jolle mun oli pakko päästä.

Ei liene mikään yllätys, kumman koirista oli pakko seurata - vaikka se vaatikin hiukan turkin kastelemista!

Puolukoita ja mustikoita olisi riittänyt poimittavaksi asti

Nyt se on sitten tapahtunut: Taika on kasvanut Iipusta ohi! Puolella sentillä (33,5cm nyt) tosin vasta, mutta suunta on oikea.

Lenkki venähti sen verran pitkäksi, että S joutui heittämään mut Tampereelle asti, kun kotipuolesta ei enää lähtenyt junia. Käytiin siinä sitten ehtiessämme vielä Pancho Villassa syömässä, sillä olin jo pidempään himotellut heidän parmesaanikanaansa!

Kuva ei nyt yhtään tee oikeutta annokselle, mutta tuo kermainen paholaisenhillo -kastike on aivan taivaallista! Samoin itse kana ja rasvakeittimellä kypsennetyt kasvikset, aiai. Täydellinen makuyhdistelmä<3

Eilinen toi mukanaan suru-uutisen: Neve-siilimme, joka jo aiemmin keväällä oli jäänyt S:n luokse parempiin tiloihin asustelemaan, oli vetänyt S:n sylissä viimeiset henkäyksensä käyttäydyttyään koko illan oudosti.

Nuku rauhassa pieni kaunis jenkkimme♥

Nyt ollaan sitten siilittömiä ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen :(



Tälle viikolle ei ole sen kummempia suunnitelmia kuin töistä selviytyminen. Työviikonloppukin masentaa jo etukäteen. Onneksi matkalle lähtö alkaa sentään jo häämöttää lähitulevaisuudessa. Niin ja tietysti opiskelujen alku, kaverit ja arjen normalisoituminen.

Kaikesta huolimatta mukavaa viikon alkua siis lukijoille ja intoa opiskeluihin niille, joille se on jo käynyt ajankohtaiseksi!