Neljäs kevät

Lupasin kirjoitella koostetta vielä nelosen kevään kursseista, joten tässä tämä nyt tulisi. Olisi pitänyt tehdä tämä jo keväällä, jolloin asiat olisivat olleet vielä tuoreessa muistissa, mutta no can do. Nähtävästi en ole oppinut edellisvuosina mitään. Ainakaan itsestäni.

 
Anestesiologia ja tehohoito
Opiskelija oppii eläinten nukutukseen, kivunhoitoon ja tehohoitoon liittyvät yleiset periaatteet.
Opintojaksolla käsitellään yleistä anestesiologiaa sekä seuraeläinten ja hevosten rauhoituksen, nukutuksen, kivunlievityksen ja tehohoidon perusteet. 

Tämä oli ehdottomasti lempikurssini koko kevään tarjonnasta. Osittain siksi, että tämän aikana puhuttiin vielä hevosten ohella pieneläimistä ja osittain kiinnostavan aihepiirin ja erinomaisen opetuksen vuoksi. Kävimme siis läpi erilaisissa operaatioissa ja erilaisille potilaille käytettäviä rauhoitus- ja nukutusprotokollia, nesteytystä, shokin hoitamista, elvyttämistä, kivunlievitystä ja eutanasian suorittamista - siis jokapäiväisessä praktiikassa tarvittavia tärkeitä tietoja ja taitoja. Kurssiin liittyi käytännönläheisiä pohdintatehtäviä ja tenttiä varten sai kirjoittaa yhden A4-arkin verran lunttilappua itselleen. Kirjoitin omani muutamaa päivää ennen tenttiä ja sain kuin sainkin kaiken haluamani mahtumaan arkille. Hyvinhän siinä oppi, mutta aktiivista kertaamista vaatisivat taas nämäkin asiat...

Kotieläinten lisääntymistiede
"Opiskelija ymmärtää lisääntymishäiriöiden etiologian ja patogeneesin, tunnistaa niiden kliiniset oireet ja osaa käyttää diagnostisia menetelmiä sekä hallitsee sairauksien hoitomenetelmät.

Andrologiaan kuuluu uroksien lisääntymisfysiologia ja uroseläimen tutkiminen, spermatutkimus, lisääntymishäiriöt, perinnölliset sairaudet ja keinollisen lisääntymisen tekniikat. Opiskelija tuntee teoriassa keinollisen lisääntymisen tekniikat ja osaa käytännössä keinosiemennyksen.
Gynekologiaan kuuluu naaraiden lisääntymisfysiologia, rektalisointi-, ultraääni- ja muut tutkimustekniikat sekä lisääntymishäiriöiden diagnostiikka ja hoito. Opiskelija hallitsee käytännössä märehtijöiden, sikojen ja hevosten tutkimuksen hyvin ja pieneläinten tutkimuksen tyydyttävästi.
Obstetriikkaan kuuluu tiineyden ja synnytyksen fysiologia, tiineysdiagnostiikka, synnytysapu sekä synnytyksen ja sen jälkeisen ajan häiriöiden diagnostiikka ja hoito. Neonataalisairaudet sisältävät alle viikon ikäisille vasikoille, varsoille, porsaille sekä koiran- ja kissanpennuille tyypilliset fysiologiset erityispiirteet, vastasyntyneen elvytyksen sekä tavallisimmat sairaudet, niiden etiologian, diagnostiikan ja hoidon. Lisäksi opintojaksoon kuuluvat utare- ja vedinsairaudet."

Lisääntymistieteen ensimmäinen puolisko koostui yleisestä reproduktiofysiologiasta ja hyvä niin! Ilman sitä perusasioiden hanskaamista olisi kliinisen puolen ymmärtäminen ollut erittäin haastavaa. Fysiologia päntättiin pääosin kirjasta ja tentti oli puhtaasti kirjatentti - yksi niistä harvoista. Tämän takia viihdyin luentojen sijaan aika pitkälti kotona, nenä kiinni kirjassa, sillä aikaa sen omaksumiseen oli aika rajallisesti. Lukukokemus oli kuitenkin ihan mukava, sillä kirja oli varsin helppolukuinen ja sopivan pituinen.

Kliinisessä osuudessa käytiin sitten läpi sikojen, hevosten, nautojen, koirien ja kissojen normaalit astutus- ja keinosiemennyskäytännöt, tiineys, synnytys ja vastasyntyneiden hoito - sekä normaali- että ongelmatilanteet. En ollut etukäteen arvannut, miten paljon asiaa tällainen aihepiiri voisikaan pitää sisällään! Tuotantoeläintenpidon kannattavuus on pitkälti kiinni juuri lisääntymisen onnistumisesta, joten näihin asioihin todella panostetaan ja se näkyi myös opetuksessa. Mielenkiintoinen kapiitteli tämäkin. Syntymän ihmeessä ja vastasyntyneissä on kummaa viehätysvoimaa, olipa eläinlaji sitten mikä tahansa.

Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito
Opiskelija oppii perustiedot tärkeimpien tuotantoeläinsairauksien etiologiasta, patogeneesistä, hoidosta ja ehkäisystä sekä tuotantoeläinten terveydenhuollosta. Tavoitteena on myös, että opiskelija ymmärtää eläintuotantoon liittyvät keskeisimmät eettiset ja taloudelliset tekijät.

Opintokokonaisuus kattaa tuotantoeläinten sairaudet ja terveydenhuollon: sisätaudit, kirurgia, infektiotautien kliininen osuus ja suunnitelmallinen terveydenhuolto.
Opintokokonaisuus sisältää seuraavat jaksot:

• Märehtijöiden sairaudet
• Sikojen sairaudet
• Terveydenhuolto
• Siipikarjan, kalojen, riistaeläinten, turkiseläinten ja mehiläisten sairaudet 

Loppukevät kuluikin sitten tosiaan tuotantoeläinten parissa, kun opiskelimme vielä kaikkien muiden elinryhmien kuin lisääntymiselimistön sairaudet läpi. Tykkäsin erityisesti märehtijä- ja sikaosuuksista hyvän ja paikoitellen hyvinkin hauskan opetuksen vuoksi, mutta ajankäytöllisistä syistä harrastin myös paljon itseopiskelua. Siipikarja-, kala-, riistaeläin-, turkiseläin- ja mehiläisosuudesta ei ollut pakko osallistua tenttiin, mikäli istui tarpeeksi monella luennolla. Itse tykkäsin jostakin syystä erityisesti kalaluennoista. Ehkä sisäinen akvaristini nosti taas hieman päätään.

Kevään viimeinen osuus oli tuotantoeläinten terveydenhuolto, jolla keskityttiin sairauksien sijaan niiden ennaltaehkäisykeinoihin, kuten tiloille tehtäviin säännöllisiin terveydenhuoltokäynteihin, eri tahojen väliseen yhteistyöhön, tuottajien käyttämiin nettipohjaisiin terveydenhuollon seurantajärjestelmiin (Naseva ja Sikava), sikala- ja navettasuunnitelmiin sekä muuhun vastaavaan. Luennoitsijoita saapui monelta asiantuntijataholta ja ensimmäistä kertaa koskaan kurssista järjestettiin myös tentti - kuulemma aiempien vuosikurssien toiveesta. Että kiitosta vain sinne suuntaan! Hahah.

Melkoisen tuotantoeläinpainoitteinen kevät pieneläinpainotteisen syksyn vastaparina, siis. Tykkäsin kuitenkin kovasti ja osasin hölläillä tarpeen vaatiessa välttyen näin burn-outeilta. Hyvä minä! Jos vielä syksyllä tuskailinkin, että nelonen on rankin vuosi ikinä, niin kevätpuolella olin jo unohtanut koko murheen. Samalla rutiinilla menivät nämäkin kurssit kuin aiempien vuosien.

Rohkaisevia terkkuja siis tuleville nelosille - jäätte henkiin! Ainakin, jos selviätte syksyn parista ekasta kurssista ;)

Toinen näkökulma

Nyt olisi eläinlääkisopinnoista kiinnostuneille luvassa ihan erityistä herkkua. Keskustelin joskus keväämmällä erään kurssikaverini kanssa blogistani ja hän ehdotti, että voisin joskus yrittää avata myös alamme tuotantoeläin- ja hevospuolta, koska ne niin olennaisina koulutusohjelmaamme kuuluvat. Myönnän, oma näkökulmani on kovin pieneläinpainotteinen, enkä koe, että itselläni on juurikaan enempää sanottavaa suureläimistä. Mietiskelin silti tahollani, miten voisin ehdotuksen toteuttaa, kunnes keksin lopulta ratkaisun: annan äänen parille kuntapraktiikasta kiinnostuneelle kurssikaverilleni - nyt ensimmäiseksi N:lle, josta on tässä vuosien myötä muodostunut myös läheinen ystävä. Annoin N:lle vapaat kädet kirjoittaa teille kertomuksen omista kokemuksistaan hakuprosessin ja eläinlääkiksessä opiskelun suhteen ja todella hyvän tekstin hän kirjoittikin! Kiitos ♥

Kommenttiboksiin saa mieluusti jättää paljon kommentteja, kysymyksiä ja lämpimiä kiitoksia ison vaivan nähneelle N:lle, hän tulee varmasti lukemaan ne ja myös vastailemaan niihin. Enjoy!

Tekstin ja kuvien (c) N.

"Olin 9. luokalla TET-harjoittelussa kunnaneläinlääkärin matkassa. Viikon aikana pidin eläinlääkärin työtä vähän tylsänä ja yksitoikkoisena, koska kiersimme lähinnä navetoissa hoitamassa lehmien utaretulehduksia ja rokottamassa metsästyskoiria. Kuitenkin TET:n jälkeen eläinlääkis alkoi tuntua omimmalta vaihtoehdolta, ja asiaa vielä edisti vanhempieni mielipide, että hevosista ei voi tulla oikeaa ammattia (olin siis harrastanut ratsastusta pikkutytöstä asti ja tietenkin vaaleanpunaiset lasit päässä haaveillut kilparatsastajan urasta).

Vaikka tulevaisuuden ammatinvalinta oli selvillä, en jostain käsittämättömästä syystä tajunnut valita lukiossa oikeita valinnaiskursseja. Angstiteininä en valinnut fysiikan valinnaiskursseja, vaan luin ainoastaa yhden pakollisen kurssin. Sentään pitkän matikan ja kemian luin, mutta yo-kirjoituksissa molemmat meni selvästi huonommin, mitä kurssiarvosanojen perusteella olisi voinut olettaa. Opiskelumotivaatio ei myöskään riittänyt korottamaan penkin alle menneitä yo-kirjoituksien arvosanoja.

Aloitin Galenoksen lukemisen vasta, kun kirjoitukset olivat ohi, eli lukuaikaa ei juuri ollut. Silti sekin aika tuntui liian pitkältä, koska motivaatio ei ollut huipussaan enkä osannut lukea oikeita asioita. Lukutekniikkaakin olisi voinut hieman kehittää. Pääsykokeissa vastasin muistaakseni kaikkiin kysymyksiin ja kirjoitin omasta mielestäni hyvän esseen aineistotehtävään, mutta en päässyt sisälle ensimmäisellä hakukerralla.

Ennen kuin pääsykokeiden tulokset olivat tulleet, kävin yliopiston fysiikan oppiaineen pääsykokeissa. Koska fysiikka ei ole niitä suosituimpia aloja, pääsin huonolla yo-todistuksella ja vielä huonommin menneellä pääsykokeella sisään matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Suunnitelmani oli olla vuosi yliopistolla ja lukea fysiikkaa, kemiaa ja muita kursseja, jotka voisivat olla hyödyllisiä eläinlääkiksen pääsykokeen kannalta.

Ensimmäinen vuosi yliopistolla meni yllätävän helpolla ohi. Toki välillä tuli hetkiä, jolloin päätin lopettavani opiskelun kesken ja lähteväni ammattikouluun ihan sama mille alalle, kunhan se ei olisi niin vaikeaa kuin fysiikka, matikka ja kemia. Sisukkuus sai kuitenkin jatkamaan opiskelua.

Keväällä hain toista kertaa eläinääkikseen. Olin lukenut syksystä alkaen ja tällä kertaa minulla oli lukusuunnitelma, itseopiskelumateriaalit ja ennen kaikkea motivaatiota. Pääsykoetta ennen jännitin todella paljon ja olin kokeen jälkeen aivan hajalla, koska tiesin, että en tule pääsemään sisään. Enkä päässyt.

Pääsykoepettymyksen jälkeen olin hyväksynyt ajatuksen, että minusta tulee isona fyysikko. Toinen vuosi yliopistolla meni rennommissa merkeissä kuin ensimmäinen, ja aloin tykkäämään opiskelemastani alasta. Ainoastaan matikka tuotti edelleen vaikeuksia, mutta sain silti sivuaineopinnot kasaan. Kevään lähestyessä laitoin jälleen kerran hakupaperit eläinlääkikseen. Tällä kertaa lukeminen ei taaskaan kiinnostanut, vaan menin pääsykokeeseen hälläväliä-asenteella. Pääsykoe tuntui todella helpolta ja olin valmis jo pari tuntia ennen kokeen päättymistä. Ensimmäistä kertaa jätin pääsykokeen hyvillä mielin. Syitä siihen oli kaksi: olin alkanut tykätä fysiikasta ja kemiasta ihan oikeasti ja olisin ilomielin jatkanut opiskelua. Toinen syy  hyvään fiilikseen oli tunne, että osasin pääsykokeessa laskea kaikki laskut, kirjoitin tosi hyvän esseen ja olin muutenkin paras (ainakin omasta mielestäni).

Kesäkuun lopulla, kun tulokset pääsykokeista saapuivat, selasin nimilistaa, ja parin sivun mittainen lista tuntui loputtomalta varsinkin, kun en sillä hetkellä osannut edes aakkosjärjestystä. Oma nimi löytyi listalta, mutta silti en uskonut sitä ennen kuin olin pyytänyt kaverini katsomaan, etten näe harhoja.

Opintojen alkua odotin innolla, koska en malttanut odottaa, että pääsen opiskelemaan eläinten sairauksista ja niiden hoitamisesta. Ensimmäisen vuoden opinnot tuntuivat välillä turhauttavilta, koska olisin halunnut siirtyä opiskelemaan ”oikeita” asioita. Jälkikäteen ajateltuna solubiologian opiskelu ei ole ollut turhaa, mutta vähemmän sitä olisi voinut olla. Kliinisten asioiden opiskelua sai odottaa neljännele vuodelle asti, mutta viimeistään nyt tuntuu, että mitään sopivampaa ammattia en voisi kuvitellakaan.

Tähänastisten opintojen ehdottomiin kohokohtiin kuuluvat varsasitterikurssi ja keinosiemennyrskussi. Varsasitterikurssi koostuu luennoista varsojen sairauksista ja hevossairaalan varsapotilaiden hoidossa avustamisesta – vihdoinkin pääsee tekemisiin oikeiden eläinten kanssa. Keinosiemennyskurssilla saa pätevyyden toimia keinosiementäjän eli seminologin sijaisena. Kurssin suoritettaneet pääsevät Faballe töihin kesäksi (ja jouluksi ja pääsiäiseksi). Faba vastaa lehmien ja emakoiden keinosiemennystoiminnasta Suomessa.

Keinosiemennyskurssi, joka kestää pari kuukautta, koostuu luennoista ja käytännön harjoituksista. Lisäksi yksi viikko harjoitellaan käytännön työtä vakituisen seminologin mukana alueella, jossa kesän sijaisuus on. Seminologin työtehtäviin kuuluu lehmien ja hiehojen keinosiemennykset, tiineystarkastukset, munasarjadiagnostiikka sekä jalostusvalinnoissa neuvominen.

Seminologin työpäivä alkaa aamulla työauton ja -varusteiden tarkastamisella. Sen jälkeen jokainen seminologi saa koneelleen tiedot päivän aikana siemennettävistä ja tarkastettavista lehmistä. Ajoreitti on valmiiksi suunniteltu, mutta sitä saa tarvittaessa muuttaa. Alueella, jossa työskentelin, ajoin päivässä 200-350 km ja siemensin 10-20 lehmää. Jollain toisella alueella ajokilometrejä kertyy päivässä alle sata, mutta siemennyksiä on paljon enemmän. Pääsääntöisesti karjanomistajat on hyvin mukavia ja työskentely heidän kanssaan on helppoa. Sain vastata lukuisia kertoja kysymykseen ”tuleeko minusta oikeiden eläinten lääkäri vai kissojensilittelijä?”.

Seminologina työskentelystä jäi pelkästään positiiviset mielikuvat ja roppakaupalla kokemusta ainakin ajatellen tulevia kliinisiä opintoja ja kandikesää. Keinosiemennyskurssilaisilla on valtava etulyöntiasema verrattuna niihin kurssikavereihin, jotka pääsevät tekemään naudan rektaalitutkimusta ensimmäistä kertaa 5. vuoden harjoituksissa. Kun on työntänyt käden olkapäätä myöten satoja tai tuhansia kertoja lehmän takapuoleen, niin kehittyy tietty varmuus tunnistaa ja diagnosoida nautojen lisääntymisen kannalta tärkeitä tilanteita. Nautojen lisääntymiseen liittyvät ongelmat on iso osa kunnaneläinlääkärin työnkuvaa. Semilogina työskennellessä joutuu työskentelemään yksin eikä kollegan apua ole saatavilla kuin puhelimitse. Kun työskennellään isojen eläinten takajaloissa, niin potkuja saa silloin tällöin väistellä. Yleensä lehmäasiakkaat ovat kuitenkin kilttejä ja leppoisia. Kolmantena miinuspuolena työssä on talvi, jolloin ajokelit on mitä on, eikä kaikkien teiden kunto ole sellainen, että seminologin punainen urheiluauto niistä selviäisi.

Minulle on alusta alkaen ollut selvää, että haluan työskennellä kunnaneläinlääkärinä. Tosin välillä mieli muuttuu ja pieneläinpraktiikka on se vaihtoehto nro 1. Seuraavana päivänä olen vakaasti sitä mieltä, että hevospraktiikko minusta tuleekin. Eläinlääkärin koulutuksessa ja  ammatissa parasta onkin, että tutkinto antaa pätevyyden toimia hyvin erilaisissa työtehtävissä, eikä työuran suunta ole sinetöity, kun tutkinto on plakkarissa. Valmistuttuaan ei tarvitse tietää, onko pieneläimet, hevoset, tuotantoeläimet, elintarvikehygienia vai hallintotehtävät se oma juttu. Aina on suunnitelma B. Ja C."

Miss Piggy

Tänään meillä oli hiukan erilainen koulupäivä. Starttasimme puolenpäivän tienoilla viiden hengen kokoonpanolla eläinsairaalan pihasta ja ajelimme maakuntaan sikalakäynnille. Kyseessä oli siis juuri alkaneen tuotantoeläinblokin sikaosuuteen kuulunut käytännön harjoittelu tutkimustilalla.

Edellispäivän etsinnöistä huolimatta en onnistunut hankkimaan asianmukaista haalaria ylleni. Yllättävän kalliita nuo - luokkaa 30 eurosta ylöspäin ja niitä pitäisi kuitenkin hankkia useammat ensi vuoden Saaren viikkoja ajatellen. Harmi, kun tuttavapiiriin ei kuulu oikein tilallisia tai muita haalarillisia... opiskelijat tietty poislukien! Osa meistä käyttää navetassa ja sikalassa kyllä opiskelijahaalareitakin, mutta omissani on ainakin sen verran merkkejä ja muuta oheishärpäkettä, että ei oikein toimisi. Niinpä varustauduinkin retkelle vain tuulihousuin ja vanhoin hupparein. Onneksi ykkösvuonna tuli sentään hankittua nuo Dunlopin turvasaappaat! 300-kiloinen emakko varpailla saattaisi hiukan kirpaista.

Saavuimme sikalalle hyvissä ajoin ja tehtäviimme kuului neljään eri osastoon: porsitus-, vieroitus-, lihasika- ja tiineiden osastoon tutustuminen. Harjoittelimme sikalan olosuhteiden, kuten valaistuksen, ilmanlaadun, lämpötilan, kuivituksen ja rakenteiden arviointia, eri-ikäisten sikojen yleistutkimuksen tekoa (ruumiinlämmön mittaus, hengitys- ja sydänfrekvenssi, palpaatio ja inspektio) sekä verinäytteiden ottoa. Pääsimme myös arvioimaan ja punnitsemaan sikojen painoja, jotta tulevaisuudessa osaisimme arvoida oikeiden lääkeannosten määrän jotakuinkin kohdilleen.

Erityisesti pikkuporsaiden kanssa telmiminen oli pitkästä aikaa varsin hauskaa. Ne tosin kiljuvat sylissä pidettäessä niin, että esimerkiksi sydänäänien kuunteleminen on usein käytännössä mahdotonta. Itse sain yhdeltä säikähtäneeltä kunnon ruikulit pitkin paitaani ja housujani. Juu, tuli haalareita ikävä.

Kotiin päästyäni hinkkasin saappaitani puhtaaksi kylppärissä, kun Utu hiippaili selkäni taa. Se haistoi kiinnostuneena jo pesemääni saapasta ja alkoi samantein kuopia etutassullaan kuvitteellista hiekkaa jalkineen päälle. Ei vissiin pesutulos tyydyttänyt... :D

Breed, bred, bred

Ajattelin tulla kertomaan muutaman sanasen koulustakin taas vaihteeksi. Meillähän on nyt tosiaan käynnissä lisääntymistieteen kurssi ja tällä kertaa sen kliininen osuus. Toissaviikolla kävimme läpi sikojen lisääntymistä, siihen liittyviä ongelmia, synnytysavun antoa ja vastasyntyneiden hoitoa, viime viikolla hevosia ja tällä viikolla pieneläimiä, eli koiria, kissoja ja pieneläimiä. Aihepiiri on tärkeä ja mielenkiintoinen. Tuotantoeläintalous pyörii tehokkaan ja sujuvan lisääntymisen voimalla ja synnytysvaikeudet ovat monesti niitä hätätapauksia, joita lähdetään hoitamaan vaikka keskellä yötä.

Synnytyskanavaan juuttunut vasikka ja varsa saattaa vaatia monenlaista kikkailuja ja monen ihmisen voimat ulkomaailmaan päästäkseen ja aina kovinkaan yritys ei riitä saamaan jälkeläistä hengissä ulos. Joskus ainoaksi emän hengen pelastavaksi vaihtoehdoksi  saattaa jäädä fetotomia, eli kuolleen sikiön sahaaminen vaijerin avulla kappaleiksi emän sisällä. Sitten sikiö vedetään ulos, pala kerrallaan. Tätä kovin brutaalilta kuulostavaa toimenpidettä pääsimme harjoittelemaan tämänpäiväisissä käytännön harjoituksissa. Lisäksi ohjelmaan kuului erilaisten synnytysapuvälineiden käyttöä, joiden avulla on tarkoitus kääntää sikiön raajoja tai päätä oikeaan asentoon tai vetää sitä synnytyskanavan läpi. Aikamoisen arsenaalin erilaisia ketjuja, köysiä, kädensijoja ja apuvarsia sitä kunnaneläinlääkärit saavatkin autoonsa varata! Lisäksi synnytysavun antamiseen vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa ja voimaa - fetotomiaa suorittaessaankin saa äkkiä kätensä tärisemään. Harmi, ettei tiedekuntamme vedä puoleensa enempää kaksilahkeisia, sillä heille olisi kyllä kunnassa käyttöä!

Itse olen toistaiseksi päässyt todistamaan sikojen ja nautojen lisääntymistä. Antanut jopa synnytysapua, kuten täällä olen kertonutkin. Olen ollut hoitamassa vastasyntyneitä varsoja ja kasvattanut itsekin yhtä eksolajia. Koiran ja kissan normaaliin synnytykseen en kuitenkaan ole vielä päässyt mukaan, vaikka kiinnostaisi kovasti. Täytyisi varmaan ängetä jonkun kasvattajan luokse joskus.

Ajattelin, että voisi olla hyvä tilata jokin lisääntymistieteeseen liittyvä  kirjakin omaan hyllyyn. Tämä vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka onkin kirjoitettu kasvattajien näkökulmasta:

Kuva

Kirjan takaa löytyi myös lista eri koiraroduilla todetuista perinnöllisistä sairauksista. Sellainen olisi aloittelevalle eläinlääkärille kätevä praktiikassa, joskin löytyyhän noita listauksia netistäkin (esim. täältä ja kissoista täältä). Toistaiseksi päädyin kuitenkin tilaamaan vain yhden pieneläinpraktiikan perusteoksen, josta olen kuullut suositteluja useammaltakin taholta. Hiukan "kevyttä" kesäluettavaa... Voin vilauttaa kirjaa täälläkin, kunhan se kotiutuu.

Mutta nyt takaisin opiskelujen pariin. Ei parane jättää liikaa rästejä viikonlopulle, jotta voisi karata hyvällä omallatunnolla vaikka kotipuolessa käymään!

Possujen päivä

Ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin:

Euroopan sika-ala lupaa luopua porsaiden kivuliaasta kastraatiosta

15.12.2010 20:35 | Kommentit 13

A A

Elina Lappalainen
Helsingin Sanomat

Kai Sinervo / HS

Eurooppalaiset sianlihan tuottajajärjestöt, lihateollisuus ja eläinsuojelujärjestöt sitoutuvat luopumaan porsaiden kirurgisesta kastraatiosta. Kuva on Tero Ojalan sikatilalta Koskenkorvasta.

Eurooppalaiset sianlihan tuottajajärjestöt, lihateollisuus ja eläinsuojelujärjestöt sitoutuivat tänään allekirjoitetussa julkilausumassa luopumaan porsaiden kirurgisesta kastraatiosta vuoteen 2018 mennessä.

Sitoumuksen ensimmäinen askel on kivunlievityksen tai nukutuksen käyttöönotto kastraatiossa vuoden 2012 alusta alkaen.

"Karjuporsaiden kirurginen kastraatio on merkittävä eläinsuojeluongelma. On hienoa, että tuottajajärjestöt ovat valmiita vapaaehtoisesti pyrkimään käytännöstä eroon. Toiveemme silti on, että tänään päätetyt päivämäärät saataisiin täysin sitoviksi kirjaamalla ne myöhemmin EU:n lainsäädäntöön", Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sanoo.

Euroopan komission julkilausuma ei vielä sido tuottajia.

Käytännössä kaikki Suomessa syntyneet karjuporsaat kastroidaan kirurgisesti muutaman päivän ikäisinä. Sillä voidaan ehkäistä lihaan muutoin erittyvä voimakas karjun haju. Sikatilalliset hoitavat toimenpiteen useimmiten itse pihdeillä leikkaamalla ja ilman kivunlievitystä.

Kirurgisen kastraation vaihtoehto on immunokastraatio, jossa porsaat kastroidaan rokottamalla. Rokote surkastuttaa kivekset.

Koko juttu luettavissa täältä:

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Euroopan+sika-ala+lupaa+luopua+porsaiden+kivuliaasta+kastraatiosta/1135262413949?ref=fb-share

Hienoa, olinkin hiukan miettinyt, että miten mahdollisesti sikalaharjoittelussa kieltäytyä tuosta omaa moraalintajuani vastaan sotivasta toimenpiteestä (jota osa kurssikavereistani on jo joutunut tekemään, osa on kieltäytynyt), mutta nyt voinee vedota siihen, ettei mun tarvitse jatkossakaan opetella kyseistä taitoa, koska se tullaan kieltämään ennen kuin valmistun :)

Baby steps, baby steps, mutta ilahduttavaa kuitenkin!