Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viikonloppukuvia viiveettä


Ihanan rento kotiviikonloppu takana! Ollaan vain syöty hyvin, saunottu, katseltu sarjoja, lenkkeilty aurinkoisessa säässä ja haaveiltu.


Perjantaina tekaisin pellillisen karppia näkkileipää kaverilta saadulla ohjeella ja siitä tuli huippuhyvää sekä terveellistä! Nakerreltiin sitä sitten aamupalaksi. Toinen mun ehdoton lempparini aamu-, väli- tai iltapalaksi on tuo turkkilaisen, raejuuston ja vaniljajauheen sekoitus makeutettuna. Siihen en vain kyllästy.


Eilen lenkkeiltiin Malmilla, tänään Arabianrannassa. Joku ulkopuolinen saattaisi erehtyä kuvittelemaan, että meillä on keskenään toimeentuleva koiralauma, niin lähekkäin pystymme jo kulkemaan. Ehkä hihnat rauhoittavat tyttöjä, kun ne tietävät olevansa kiinni. Tai ehkä kevätympäristö kiinnosti enemmän kuin rähiseminen. Ledilläkin lienee oma rauhoittava roolinsa kuviossa.


Emme olleet aiemmin kävelleet tuolla päin, joten tuli napsittua hiukan kuvia. Ihan kivat lenkkipolut meren rannassa, mutta arvatenkin runsaasti väkeä liikkeellä. Ei tuolla omaan rauhaansa ehtisi unohtua.



Lenkin jälkeen kävimme hakemassa eläinkaupasta hiukan täydennystä herrasväen muonavarastoihin ja haaveilimme samalla tulevista akvaariohankinnoista. Nyt näyttää siltä, että siirrämme makeanveden kokonaisuuden isompaan Edgeen ja pienempi muutetaan merivesialtaaksi. Ihan hetkessä tämä ei kuitenkaan ole tapahtumassa, sillä riutta-allas vaatii paljon perehtymistä ja tekniikan haalimista ja meillä on vielä se perehtymisvaihe käynnissä. Mutta hiljaa hyvä tulee, hyvää kannattaa odottaa ja muita klassisia kliseitä.

Tuleva viikko käynnistyy kirurgian erikoisklinikoiden, eli hammas-, silmä- ja neurologian (hermotautioppi) parissa. Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Skiing on ice


Sisätautijakso vaihtui tämän viikon alussa Saaren jaksoon, eli matkat Mäntsälään ovat käyneet jälleen tutuiksi. Olen tosin ollut ihan poikkeuksellisen uninen tällä viikolla ja koomannut lähes jokaisen automatkan, joten eipä niitäkään ole juuri tarvinnut tuskastella. Viikkoon on sisältynyt sikalan olosuhdemittauksia (karsinoiden koon, ilmankosteuden, ammoniakkipitoisuuden, vetoisuuden ja lämpötilan mittaamista) ja sikojen verinäytteiden ottoa, mielenkiintoisia pieneläinpotilaita, kuten eräs harvinaisempi ihosairaus, silmäongelma ja kasvaimenpoistoleikkaus, hevosten rokotuksia ja lehmiä. On siinä omalla laumalla ollut jälleen vaatteideni hajuissa ihmettelemistä!


Akvaarioinnostus on rapujen tulojen myötä nostanut jälleen päätään, mutta tällä hetkellä harmaita hiuksia aiheuttaa pikkurapusten joutuminen akvaarion suodatinkotelon sisään. Tänäänkin pelastin sieltä neljä reppanaa! Ratkaisuja ongelmaan pohditaan nyt kuumeisesti...


Vapaa-ajanvieton suhteen suurin saavutuksemme lienee hiihtovöiden hankkiminen ja sitä myötä hiihtokauden avaaminen. 


Itse en ole sitten lapsuusvuosien jälkeen ollut mikään hiihdon ystävä, mutta koirien kanssa se on hauskempaa. Niinkuin, no, melkein mikä tahansa.


Helsingin lumitilanne on vielä sen verran heikko, että hiihtomaastoja ei oikein tahdo löytyä. Piristävän poikkeuksen sääntöön tekee Vantaanjoen jää, jolta bongasimme ensimmäiset hiihdon merkit Oulunkylän suunnilla alkuviikosta lenkkeillessämme. Se innosti kunnollisten hiihtovöiden hankintaan ja testailuun heti sama iltana. Toimivat!


Tänään pääsin lähtemään Saarelta niin ajoissa, että ehdimme nähdä jäältä vielä auringon viimeiset säteet, ennen kuin ne painuivat puiden varjoon. Nyt suksien jättämien jälkien määrä oli lisääntynyt entisestään, mutta mitään varsinaisia latujahan tuolla ei mene.

Hyvä niin - kehtaa mennä koirienkin kanssa!


 Jotkut rohkeat kävivät tuolla avannossa uimassa, hrr!


 Hiihtoreissun jälkeen otin pienet tahattomat päiväunet ja niiltä herättyäni löysin pienen yllätyksen.


O oli salaa tilannut minulle söpöt kissakuoret puhelimeeni! Edelliset kuorenihan kärsivät syksyllä hiukan syöpymisvahingoista, kun desinfiointivanutuppo oli Saarella unohtunut puhelimeni kanssa samaan taskuun... En suosittele kokeilemaan!

Ruuaksi tein tänään arkisen arkista chili con carnea ja paistettuja meksikolaisia kasviksia. Onnistui kyllä yli odotusten - yleensä en nimittäin ole mikään mestari maustamaan mitään vähänkään mausteisempia ruokia.


Loppuillan ohjelma:


Kynttilöiden polttelua, dermatologiaa ja oftalmologiaa. On ihan huippua opiskella välillä sitä, mitä eniten tykkää ja mistä on kiinnostunut. Yleensä ottaen olen nyt klinikkavuoden aikana pyrkinyt lukemaan kotona niitä aiheita, jotka ovat liittyneet päivän potilaisiin tai diskussioaiheisiin (hevossairaalalla hevosista, tuotantoeläinsairaalalla tuotantoeläimistä...), mutta välillä on kiva saada itse päättää, mikä on tärkeää ja olennaista osata. Pitää motivaation korkealla!

Ensi viikoksi matkaan kotipuoleen kunnaneläinlääkäriharjoitteluun. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä hartaasti odotettu viikonloppu, jonka varalle olen suunnitellut lähinnä rentoilua hyvässä seurassa.


Sounds purrrrfect!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Arkeen paluu


Niin ihanaa kuin juhlien järjestäminen onkin, tuntuu yksinkertaiseen arkeen paluu kaiken sähellyksen jälkeen lähes yhtä juhlalliselta.


Kinkusta, juustosta ja miniluumutomaateista koostunut yksinkertainen iltapala tuotti minulle niin paljon iloa, että se piti kaikessa karuudessaan oikein ikustaa.


Samoin kuin se, että jääkaappimme alkoi teurastamon sijaan muistuttaa ihan tavallista ruokien säilytyspaikkaa.


Ja se, että oli vihdoin aikaa laittaa arkiruokaa - tarjouslohta ja uunijuureksia.


Suurimman osan yli jääneistä herkuista kuskasin mukanani sunnuntain päivystykseen ja jätin eläinsairaalan taukohuoneeseen tuhottavaksi. Jotain pientä toki jäi kotiinkin.


 Ja itse asiassa jotakin hiukan suurempaakin.


Avasimme kotimme oven pitkällisen harkinnan ja pohdinnan jälkeen vielä yhdelle karvatassulle - 1,5-vuotiaalle mustavalkoiselle kodinvaihtajaurokselle, joka muutti meille ensin koeajalle. Koeajan viikot kuluivat ja koirat ystävystyivät. Pojankoltiainen kietoi meidät tassunsa ympärille. Toissapäivänä ilmoitimme, että mikäli kasvattajalle vain sopii, herra on tästä edespäin osa meidän laumaamme.

Syksy osoitti haaveet tyttöjemme välien lämpiämisestä utopiaksi. Voimme lenkkeillä niiden kanssa yhdessä, mutta emme voi luottaa niihin yhdessä. Yhteislenkeistä tuli stressaavia.

Olin Taikkiksen myötä päättänyt, että koiralukumme on täynnä, mutta nähdessämme, miten Taikkis purki energiaansa kissoihin ja yritti välillä varsin rajuinkin ottein haastella Utusta leikkikaveria, päätimme joustaa. Metsälenkeilläkin se haasteli meitä jatkuvasti juoksukisoihin ja vaikka parhaamme teimmekin, ei toisen lajin edustaja pysty koskaan korvaamaan lajitoverin seuraa.

Pitkän mietinnän ja monen keskustelun päätteeksi uskaltauduimme lopulta kokeilemaan, josko tästä omassa laumassaan alistetusta nuoresta herrasta kuoriutuisi seuraherra molemmille tytöillemme kaveriksi. Nyt näyttää siltä, että teimme oikean valinnan.


Sekä Iippu että Taikkis ovat haastelleet pojankloppia leikkeihinsä silmät ilosta tuikkien. Koirakodista tullut Joda hyväksyi uuden koiraherran välittömästi, mutta Utu tarvitsi parisen viikkoa totutteluaikaa ja saattaa edelleen vetää silmänsä lautasiksi mustan herran pussaillessa..

Ja sitähän tämä jannu todellakin tekee. Jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Se pyrkii iholle sinnikkäämmin kuin yksikään tuntemani koira koskaan ja on onnellisimmillaan saadessaan nukkua ihokosketuksissa ihmisen kanssa. Musta tuntuu, että tässä kodinvaihdoksessa voittivat kaikki.


Viime viikon öistä ja illoista vietin neljä pieneläinpäivystyksessä 16 tunnin vuoroja tehden. Oli kyllä melkeinpä kivointa ja tutuinta koko klinikkavuodessa tähän asti. Päivystysten yllättävyys ja vaihtelevuus sopii itselleni mainiosti. Nautin sekä itse työstä että vuorovaikutuksesta eläinihmisten ja potilaiden kanssa. Tuntuu hyvältä huomata tehneensä oikeita valintoja ja ennen kaikkea oppineensa.

Joka toinen päivä nukuin siis keskimäärin iltapäiväkahteen tai -kolmeen ja vapaaillat pyrin käyttämään nollailuun ja rentoutumiseen. Oli pakko leipoa heti uusi satsi halloween-menussamme debytoineita suolakeksejä ja lopputulos oli mielestäni karppileipomukseksi vallan kaunis. Hieman ohuempina näistä tuli kyllä rapeampia, mutta mausteena käyttämäni chilijauhe antoi kekseille kivasti potkua.


Huomenna alkaa jälleen Saaren jakso. Ajatus pimeistä aamuista, pitkistä ajomatkoista ja koleista navetoista ei suoranaisesti houkuttele, mutta ei auta kuin jaksaa. Tämän kolmiviikkoisen jälkeen pääsemme vielä yhdeksi jaksoksi pieneläinten pariin ja sitten onkin jo joulu.

Äkkiä tämä klinikkavuosi vain etenee - vastahan oli elokuu...

tiistai 24. syyskuuta 2013

Discshop


O  upgreidasi koirafrisbeeharrastuksensa eilen uudelle tasolle hankkimalla kolme uutta koirakiekkoa. Alunperinhän meiltä löytyi vain yksi Zooplussalta tilattufrisbee, joka oli tosin saanut ihan kohtalaiset arviot koirafrisbeeharrastajien kiekkovertailussa. Näistä uusista lätyistä tuo lila on ymmärtääkseni pitkälle lentävä kiekko (7,90e)  ja valkoiset standardikilpakiekkoja (4,90e/kpl).

O:n mukaan uusia kiekkoja oli hieman helpompi heittää ja ne pysyivät kauemmin ilmassa. Itse en mahtavine heittosuorituksineni (:D) huomannut suurta eroa muussa kuin kiekkojen mallissa ja koossa, mutta rehellisesti sanottuna pysyttelinkin enimmäkseen kameran takana.


Aluksi Taikkis oli ihmeissään kiekkojen lisääntyneestä lukumäärästä ja arkaili hiukan uusien kiekkojen kiinniottoa. Nopeasti se kuitenkin innostui, kun huomasi, että nyt kiekkoja ehti lennättää moninverroin enemmän samassa ajassa, kun ei jatkuvasti tarvinnut juosta vain sen yhden perässä. Entistä mielekkäämpää niin ihmisille kuin koirallekin!

Olen vähän yrittänyt houkutella O:a osallistumaan jollekin koirafrisbeekurssille, mutta eipä tuo ole ainakaan vielä rohkaistunut. Joskin tärkeintähän kai on, että koirien kanssa puuhastellaan mukavia - tapahtuipa se sitten säännöllisesti tietyllä kellonlyömällä joka viikko tai satunnaisen vaihtelevasti. Musta tuntuu, että tuo jälkimmäinen sopii meille ainakin tässä elämäntilanteessa kaikkein parhaiten, eivätkä koiratkaan ole valittaneet.


Ulkona vallitsi jotenkin spooky tunnelma, kun toiselta puolelta taivas oli pilvessä ja musteni mustenemistaan, mutta toiselta puolelta aurinko paistoi kuitenkin täydeltä terältä.



Pian tulikin vettä melkein vaakasuoraan vasten kasvoja. Ehdin kuitenkin kuvata uusien kiekkojen testailusta pienen videon ennen sateen alkua.




Löytyykö linjoilta muita koirafrisbeestä kiinnostuneita?