Jes!

Valoa tunnelin päässä! Eläinlääkäriliitto esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden aloituspaikkojen vähentämistä 55:een.

Lisää aiheesta liiton sivuilla.

Toivottavasti esitys menee läpi, peukut pystyyn!

Ja niille, joille aihe ei ole tuttu, aiempi kirjoitukseni löytyy täältä.

Intian matka, osa I

Kotona ollaan! Ehjin nahoin - ja mahoin! Takana on kaksi niin uskomattoman hienoa viikkoa, että on vaikea yrittää tiivistää tunnelmia tekstiksi ja päättää, mistä aloittaa, mutta yritän kuitenkin.

Lähdimme siis matkaan lauantaina 10.5 ja lensimme ensin Lontoon Heathrow:lle. Ydinporukkaamme kuului kolme kurssikaveriani ja myöhemmin seuraan liittyi vielä kaksi tarttolaista sekä Intian puolella kaksi kuudennen vuosikurssin suomalaista opiskelijaa, yksi britti ja yksi jenkki. Oli kyllä ehdottoman hyvä juttu, että mukana oli näin monta suomalaista, joiden kanssa vaihtaa kokemuksia!

Olin dilemmoinut koko edellisen illan, että mitä pakata ja millaisiin laukkuihin. Onko siellä kylmä, kuuma? Kuinka alkeelliset olot? Ei oikein tiennyt, mihin varautua. Lisäksi en ole tainnut koskaan seurustelumme aikana olla näin montaa päivää erossa O:sta, mikä lisäsi lähtöön melkoisen haikeusaspektin.

Lento meni kuitenkin hyvin ja Heathrow:lla saimme viiden tunnin vaihtomme aikana jättää hyvästit länsimaisille hyödykkeille. Kentällä tein myös matkan ehdottomasti parhaan hankinnan ostamalla pehmoisen matkatyynyn, joka takasi seuraavilla taipaleilla monet makoisat unet.

Lontoosta matka jatkui Bangaloreen British Airwaysin noin yhdeksän tuntia kestäneellä lennolla. En ole aiemmin lentänyt yhtä kauas, mutta matka sujui yllättävän kivuttomasti elokuvia ja sarjoja katsellen sekä neurologiaa tavaillen. Lisäksi jouduimme täyttämään maahantulokortin, josta selvisi, että Intiaan ei saa viedä mitään eläin- tai kasvisperäistä, joten tuhosinpa siinä sitten suuren osan eväiksi tarkoittamistani herkuista ja heitin loput roskiin, jotten joutuisi tullissa vaikeuksiin. Sainpa siinä muutaman tunnin nukuttuakin.

Saavuimme Intiaan varhain sunnuntaiaamuna. Kenttä yllätti siisteydellään ja moderniudellaan. Kenttävirkailijat olivat tarkkoja maahan saapuvien eurooppalaisten matkustusmotiiveista ja muutamilta tiukattiin esimerkiksi lomakohteen osoitetta, jota kaikki eivät olleet hoksanneet ottaa mukaansa. Lopulta pääsimme kuitenkin kaikki läpi passintarkastuksesta ja ohitimme ulko-ovella kunnioitusta herättävän aseen kanssa päivystäneen vartijan.

Kurssin järjestäjä oli organisoinut meille ilmaisen kuljetuksen majapaikkaamme ja kuski odottelikin meitä heti rakennuksen ulkopuolella nimikyltin kanssa. Kävelimme hänen perässään syrjäiselle parkkipaikalle, jossa tapasimme loput kurssimme osallistujat ja luovutimme hieman epäileväisinä matkalaukkumme minibussin katolle sidottavaksi. Hyvin ne siellä kuitenkin matkasivat!

Niin alkoi monta monituista tuntia kestänyt matka kohti majapaikkaamme Ootya, joka sijaitsee ylhäällä vuoristossa. Bangalore osoittautui moderniksi bisneskaupungiksi, mutta sen liepeiltä alkoi aidomman oloinen Intia, jonka värejä ja vilskettä tuijottelimme silmät suurina bussin ikkunoiden läpi.

Mopot ja riksat olivat ketteriä kulkupelejä ja usein niihin oli ahdettu kokonainen viisihenkinen perhe. Yllä olevassa tilanteessa pikkuinen lapsi roikkui omien käsivoimiensa varassa mopon kyydissä sen lähtiessä liikkeelle. Ja tietysti ilman kypärää. Ei Suomessa...

Asuinolosuhteet vaihtelivat palatseista hökkeleihin. Kadunvarret vilisivät katukoiria, vapaana vaeltavia lehmiä, vuohia, hevosia, aaseja, juhtia ja häkkeihin ahdettuja kanoja. Useimmat ruokailivat katuja reunustaneilla jätekasoilla, osa koirista makasi mikä minkäkin putiikin edessä. Liikkuvasta bussista oli vaikea ottaa hyviä kuvia, mutta kuvasin joukon videoklippejä, joista yritän kasata koosteen tässä lähiaikoina.  

Matkan varrella ajoimme myös Bandipurin tiikerien suojelualueen läpi ja näimme tosiaan kauriita, villisikoja, apinoita ja norsuja, joista viimeisimmät aivan lähietäisyydeltä.

Norsut saattavat olla aggressiivisia ihmisiä kohtaan, joten alueella ei saanut nousta autosta ulos. Onpa joku eläinlääkäriopiskelija vissiin joskus jopa kuollut Intiassa haluttuaan ottaa norsusta kuvan.

Vajaan 10 tunnin bussimatkan ja muutaman tauon jälkeen saavuimme Ootyyn, jossa poikkesimme sikäläiseen pieneen ruokapuotiin nimeltä Modern Stores, josta ostimme vettä, vessapaperia ja naposteltavaa illaksi. Olipa vaikea löytää mitään houkuttelevaa sieltä hiilarihyödykkeiden keskeltä. Ostin pari purkkia syömiskelvottomaksi osoittautunutta tonnikalaa ja purkin erittäin syömiskelvolliseksi osoittautunutta amerikkalaista maapähkinävoita, jonka onnistuin tuhoamaan reissun aikana.

 Ensimmäinen onnistunut kuva katukoirasta Ootyssa.

Vihdoin perillä! Väsyneinä, mutta onnellisina.

Väsyneenä, mutta onnellisena on minun myös nyt alettava valmistautua ensi yön päivystykseen - näillä näkymin viimeiseen sellaiseen. Jatketaan siis toisella kertaa - luvassa on vielä paljon kuvia ja useita postauksia itse kurssista ja nähdyistä keisseistä. Pysytelkäähän linjoilla!

Rakkaudesta rääkkäykseen on matkaa

... pelottavan vähän. 
Jos edes sitäkään.

Jokin aika sitten törmäsin välilevytyrän seurauksena takapäästään halvaantuneeseen mäyräkoiraan. Erityistä kyseisessä koirassa oli se, että se liikkui koirapyörätuolin tai paremmin sanottuna takapäätä kannattelevien kärryjen avulla. Koira vaikutti iloiselta, liikkui vaivattomasti ja tutki ympäristöään kärryistä piittaamatta. Kuulemma oli kuitenkin epätodennäköistä, että se enää koskaan kävelisi omin jaloin.

That got me thinking.




Kuntoutusvälineenä koirille kehitetyt kärryt ovat mielestäni loistava keksintö. Koira pystyy vahvistamaan lihaksiaan ja motoriikkaansa osana kuntoutusta sen sijaan, että joutuisi totaaliseen liikuntakieltoon tai häkitetyksi(kts. ylläoleva video). Iipun paras koiraystävä Mandy katkaisi pienenä etujalkansa useampaankin otteeseen ja joutui viettämään tavattoman pitkän ajan liikkumatta. Se oli kova paikka nuorelle koiralle ja meille sivustaseuraajille. Kärryt mahdollistavat kuntoutujan ulkoilut ja virikkeellistämisen sekä voivat nopeuttaa paranemista.

Peukku sille.




Olen ennenkin lainannut blogiini sanontaa "koiralla on kolme jalkaa ja yksi varajalka".Ylläolevan videon hyväkuntoista, leikkivää, nuorta, etujalkansa menettänyttä koiraa katsoessaan sanontaan on helppo yhtyä. Koiran liikkuminen vaikuttaa vaivattomalta ja elämäniloa näyttäisi löytyvän. Yhden videon perusteella ei tosin tieteenkään voi vielä saada kokonaiskuvaa tilanteesta.



Vaan entä kun otetaan hieman vanhempi, raskasrakenteinen koira, joka joutuu heittämään raskasta päätään jokaisella askeleella? Ainakin omaan mieleeni hiipi heti pelko siitä, miten käy jäljellä olevan etujalan nivelien? Vieläkö sanonta pätee?

Mihin voidaan vetää rakkauden ja rääkkäyksen välinen häilyvä raja?



Tuleeko se vastaan, jos siirrytään lajista täysin toiseen, eli tässä tapauksessa kaniin? Eläimeen, jonka luonnollinen liikkumistapa on hyppiminen. Sanomattakin lienee selvää, että kärryjen kanssa se ei onnistu. Onko kani onnellinen saadessaan elää vai olisiko sen parempi sateenkaarisillan tuolla puolen? Vaikeita kysymyksiä, joihin ihminen joutuu pohdiskelemaan parhaan mahdollisen ratkaisun.

Hiljattain uutisoitiin myös maailman ensimmäisestä neljällä proteesijalalla liikkuvasta koirasta. Lukemieni kommenttien perusteella monet olivat ihastuksissaan tällaisesta mahdollisuudesta, mutta vähintään yhtä monet kauhuissaan. Omaan silmääni koiran meno ei tämän lyhyen klipin perusteella näytä ihan sujuvalta, joskin mieli on ilmeisen virkeä:



Mihin raja rakkauden ja rääkkäyksen välillä tulisi siis vetää? 
Pitääkö kaikki yrittää pelastaa?
Mikä on eläimen parhaan ajattelemista ja milloin voidaan puhua vain omistajan itsekkyydestä ja kyvyttömyydestä luopua? 

Itse lähtisin hakemaan jonkinlaista kompromissilinjausta siitä, että koiran on pystyttävä olemaan koira, kanin kani, eläimen eläin. Aktiiviselle koiralle elinikäinen invalidisoituminen saattaa olla henkisesti hyvin raskasta.

Kun haluttaisi juosta kaverin tai vieheen perässä, hyppiä, riekkua, ajaa riistaa tai agiliitää, mutta jokin kumma hökötys takapäässä estää sen. Tekisi mieli, muttei vaan pysty. 

Sitä voi olla koiran vaikea käsittää.

Toinen ehdoton kriteeri liittyy kipuun. Jos alkuperäinen vamma, saati siitä seuraava kolmi- tai kaksijalkaisuus aiheuttaa koiralle jatkuvaa kipua - hillittiimpä sitä sitten jatkuvalla lääkityksellä tai ei - olisi siinä omistajalla mielestäni vakava itsetutkiskelun paikka.


Millaisia ajatuksia aihe tai videot herättävät teissä lukijoissa? Voisitteko kuvitella amputoivan oman lemmikkinne tai hankkivan sille kärryt, jos muita vaihtoehtoja lopetuksen lisäksi ei olisi?

Ja vielä: Aina puhutaan, miten koira elää hetkessä, eikä osaa kaivata eilistä tai huomista. Mutta entä jalat, osaako se sitten kaivata niitä ja menetettyä liikuntakykyä? Vai keskittyykö se nauttimaan siitä, mihin pystyy? 

Entä mikä on eläinlääkärin vastuu?

Kesävitsauksia

Tällainen taulukko on pyörinyt Facebookissa koiraihmisten parissa tänään:





Sen verran tärkeästä asiasta on kyse, että halusin nostaa aiheen esille myös täällä. Kaikki varmaan periaatteen tasolla tietävät, että koiraa ei saa jättää kesäkuumalla autoon, mutta joskus saattaa herätä kiusaus kipaista ihan vain äkkiä jossakin, minne koira ei ole tervetullut.  Ikkunoiden raolleen jättämisestä on apua, muttei tarpeeksi. Lyhytkin piipahdus voi koitua kohtalokkaaksi. Ja vaikka lämpöhalvauksen mahdollisuuden tietääkin, niin jotenkin nuo lämpötilalukemat silti hätkähdyttävät. Olkaapa siis tarkkoina ja informoikaa muitakin! Lämpöhalvauksesta kärsivä koirahan pitää viilentää mahdollisimman nopeasti esimerkiksi viileän veden avulla, sille olisi hyvä juottaa vettä ja kuljettaa tarvittaessa eläinlääkäriin.

Kuva

Samaan syssyyn voisin ottaa esille toisen kesäisen vitsauksen - kyynpuremat. Työpaikallani hoidetaan näitä tällä hetkellä lähes päivittäin. Tieto siitä, että kyypakkausta ei nykytiedon valossa enää suositella annettavaksi koiralle tai muillekaan eläimille, ei tunnu vielä tavoittaneen kaikkia. Kyypakkauksen sisältämä kortisoni ei auta kyyn myrkkyä vastaan - päinvastoin se saattaa jopa aiheuttaa lisäongelmia. Kyyn myrkky on munuaistoksista ja kyypakkauksen vaikuttava aine metaboloituu niinikään munuaisten kautta. Kyypakkaus saattaa myös hetkellisesti parantaa koiran oloa niin, että se liikkuu enemmän, mikä edistää myrkyn leviämistä elimistöön. Oikeaoppinen kyynpureman hoito on koiran saattaminen lepoon ja nopea kuljetus eläinlääkäriin, jossa sille annetaan kipulääkettä, nesteytystä, vasta-ainetta ja joskus antibioottikuuri.

Kuva

Sen sijaan ampiaisten ja mehiläisten pistoihin kyypakkausta voidaan käyttää ja pistoskohdan kutinaa voidaan lievittää veteen sekoitetulla soodalla. Eläinlääkärikäynti on tarpeen, jos pistos osuu silmään tai hengitysteitä umpeen turvottavaan kohtaan.

Kuva

 Jutellaanpa nyt vielä punkeistakin, kun oikein vauhtiin päästiin. Punkkeja tai paremmin sanottuna puutiaisia, voi torjua erilaisilla apteekeissa ja eläintarvikeliikkeissä myytävillä tuotteilla, joista toisten teho on ehkä kyseenalaisempi kuin toisten. Osa apteekkituotteista ei myöskään varsinaisesti estä punkkien kiinnittymistä, vaan tappaa ihoon tunkeutuneet yksilöt, jotka putoavat sitten itsekseen pois.

Punkkeihin liittyvä ongelmahan on se, että ne saattavat kantaa erilaisia taudinaiheuttajia. Niinpä olisikin tärkeää tutkia koirat etenkin pitkässä heinikossa tehtyjen lenkkien jälkeen perusteellisesti - ja mieluiten tietysti joka ilta, ennen kuin punkit ehtivät kiinnittyä tai oksentaa taudinaiheuttajansa ihon alle. Parasitologiassa meille opetettiin, että punkkia ei päinvastaisista väitteistä huolimatta pysty koskaan poistamaan kokonaisena, vaan sen kärsä (ei siis välttämättä koko pää) jää aina ihon alle ja poistuu sieltä sitten myöhemmin. Ihonalainen kärsä saattaa tuntua pienenä näppynä. Pyörittävä liike ei ole punkkia irrotettaessa oleellinen - sen sijaan tärkeää on, että ötökkää ei puristeta pinseteillä tai sormilla niin, että se oksentaa taudinaiheuttajat eläimeen.

Punkin kärsä. Noiden väkästen vuoksi kärsä jää aina ihon sisään, vaikka kuinka yrittäisi pyöritellä. (Kuva)

Huh, tulipas raapusteltua hiukan enemmän kuin oli tarkoituskaan. Kertokaapa, onko kenenkään lukijan koira joutunut kyyn puremaksi? Joko ensimmäiset punkit on bongattu?


EDIT. Lisätty elektronimikroskooppikuva punkin kärsästä.

Possujen päivä

Ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin:

Euroopan sika-ala lupaa luopua porsaiden kivuliaasta kastraatiosta

15.12.2010 20:35 | Kommentit 13

A A

Elina Lappalainen
Helsingin Sanomat

Kai Sinervo / HS

Eurooppalaiset sianlihan tuottajajärjestöt, lihateollisuus ja eläinsuojelujärjestöt sitoutuvat luopumaan porsaiden kirurgisesta kastraatiosta. Kuva on Tero Ojalan sikatilalta Koskenkorvasta.

Eurooppalaiset sianlihan tuottajajärjestöt, lihateollisuus ja eläinsuojelujärjestöt sitoutuivat tänään allekirjoitetussa julkilausumassa luopumaan porsaiden kirurgisesta kastraatiosta vuoteen 2018 mennessä.

Sitoumuksen ensimmäinen askel on kivunlievityksen tai nukutuksen käyttöönotto kastraatiossa vuoden 2012 alusta alkaen.

"Karjuporsaiden kirurginen kastraatio on merkittävä eläinsuojeluongelma. On hienoa, että tuottajajärjestöt ovat valmiita vapaaehtoisesti pyrkimään käytännöstä eroon. Toiveemme silti on, että tänään päätetyt päivämäärät saataisiin täysin sitoviksi kirjaamalla ne myöhemmin EU:n lainsäädäntöön", Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sanoo.

Euroopan komission julkilausuma ei vielä sido tuottajia.

Käytännössä kaikki Suomessa syntyneet karjuporsaat kastroidaan kirurgisesti muutaman päivän ikäisinä. Sillä voidaan ehkäistä lihaan muutoin erittyvä voimakas karjun haju. Sikatilalliset hoitavat toimenpiteen useimmiten itse pihdeillä leikkaamalla ja ilman kivunlievitystä.

Kirurgisen kastraation vaihtoehto on immunokastraatio, jossa porsaat kastroidaan rokottamalla. Rokote surkastuttaa kivekset.

Koko juttu luettavissa täältä:

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Euroopan+sika-ala+lupaa+luopua+porsaiden+kivuliaasta+kastraatiosta/1135262413949?ref=fb-share

Hienoa, olinkin hiukan miettinyt, että miten mahdollisesti sikalaharjoittelussa kieltäytyä tuosta omaa moraalintajuani vastaan sotivasta toimenpiteestä (jota osa kurssikavereistani on jo joutunut tekemään, osa on kieltäytynyt), mutta nyt voinee vedota siihen, ettei mun tarvitse jatkossakaan opetella kyseistä taitoa, koska se tullaan kieltämään ennen kuin valmistun :)

Baby steps, baby steps, mutta ilahduttavaa kuitenkin!