Rescue team strikes again

Onkohan mun aurani jotenkin radikaalisti heilahtanut johonkin suuntaan, kun eläinvauvat ovat nyt oikein urakalla päättäneet heittäytyä mun käsiini kuolemaa tekemään?

Tänä aamuna koiria ulos viedessäni tiellä, melkein meidän kotipihallamme, maata retkotti nimittäin pikkuinen siililapsi. Olin aivan varma, että tässä olisi nyt sitten se mun kauan pelkäämäni tilanne edessä: mun pitäisi pystyä lopettamaan auton alle jäänyt eläin. Vapauttaa se tuskistaan. Salaa kuitenkin toivoin, että pikkuinen olisi jo siirtynyt sateenkaarisillan toiselle puolen.

Hämmästykseni olikin suuri, kun lähemmäs päästyäni saatoin todeta, että lapsonen näyttikin olevan päällisin puolin aivan kunnossa. Ei haavoja, ei ruhjeita, ei katkenneita jalkoja - ei edes katkennutta piikkiä. Lähempi tarkastelu osoitti, että siili oli poika ja arviolta ehkä 5-6 -viikon ikäinen. Valitettavasti vain kovin heikossa kunnossa.

Pikkuisen silmät olivat painuneet syvälle, eikä se jaksanut juuri tuhista, nostaa piikkejään tai pistää vastaan. Arvelin sen kärsivän nestehukasta, sillä lähimaastosta ei juuri nyt taida löytyä liiemmin lammikoita. Tai ehkä pieni oli lähtenyt etsimään uutta reviiriä, eikä ollut onnistunut vielä löytämään alueen juomapaikkoja? Niin tai näin, sympatiani olivat arvatenkin heti piikkiotuksen puolella ja pakkohan se oli kotiin kiikuttaa.

Juotin pojalle ruiskulla maidonvastiketta, koska halusin sen saavan paitsi nestettä, myös hieman energiaa. Juoton aikana lapsonen selvästi piristyikin hieman ja pystyi jopa laittamaan vastaan.

Pakkasin siilin kuljetuslaatikkoon lähtiessäni iltavuoroon. Töistä eräs miespuolinen työntekijämme kävi viemässä sen autolla Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitolaan.

Onnea matkaan piikkinuttu!

 Anna Abreun sanoin "Worst part is over... Just don't give up, don't let nobody break you down".

Kuusen latvassa, oksien alla

Näin kesäaikaan villieläimiä ja niiden poikasia tuodaan klinikallemme lähes päivittäin. Lintuja, siilejä, jyrsijöitä - haavoittuneita, ontuvia, pudonneita, rääkättyjä. Pääkaupunkiseudulla loukkaantuneista luonnonvaraisista eläimistä huolehtii Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitola. Jos tuojat eivät halua toimittaa loukkaantunutta eläintä Korkeasaareen, se pääsee meillä tuskistaan sitä yksinkertaisinta reittiä. Eutanasia, armokuolema.

Perjantai-illan viimeisimpiä potilaita oli pieni talon portailta löydetty oravanpoikanen. Usein emot saattavat tulla hakemaan pesästä pudonneen poikasen takaisin, joten suorilta niihin (saati jäniksiin tai linnunpoikasiin!) ei saa mennä koskemaan. Tämä yksilö oli kuitenkin todella heikossa kunnossa: pahasti kuivunut, liikkumaton ja kärsi hypotermiasta (kuten pesästä pudonneet poikaset yleensäkin), mutta mitään varsinaisia loukkaantumisen merkkejä ei näkynyt.

Oravan tuojat olivat todella empaattisia, mutta olosuhteiden pakosta heillä ei ollut mahdollisuutta pitää oravaa yön yli ja toimittaa sitä seuraavana päivänä Korkeasaareen - sieltä kun ei enää noin myöhään illalla tavoitettu ketään puhelimella. Tuojapariskunnan lähdettyä jäin kahden vaiheille: toimittaako poikanen eläinlääkärin lopetettavaksi vai yrittääkö itse sen hengissä pitämistä yön yli.

Tutkin takahuoneestamme löytyvät oravanpoikasen hoito-ohjeet läpi ja soitin niistä löytyneeseen, monia oravanpoikasia kuntoon hoitaneen entisen eläintenhoitajamme numeroon. Hän ei pystynyt ottamaan poikasta nyt, mutta oli kovin kannustava. Mulla sattui vieläpä olemaan oikeanlaista, viime postauksessakin vilahtanutta maidonvastikejauhoa kotona (Royal Caninin versio ei sovi oraville - se tappaa ne ja sisältää muutenkin karsinogeenista säilöntäainetta!) ja kaiken lisäksi T oli tulossa käymään, joten autolla oravan ja kuljetushäkin kuljetus olisi helppoa. Seuraavana päivänä sen voisi toimittaa sitten Korkeasaaren huolehdittavaksi. Päätin antaa "Tikutakuksi" ristitylle pienelle mahdollisuuden.

Pyysin polilta muutaman pienen ruiskun ja aloitin oravanpoikasen lämmittämisen ja juottamisen heti. Lähes kaikki pesästä pudonneet poikaset ovat hypotermisia, joten niitä pitää lämmittää lämpöpullolla tai villapipon sisään laittamalla. Poikasen kuuluisi tuntua käteen lämpimältä, Tikutaku tuntui selvästi viileältä. Lisäksi niskanahkaa etu- ja keskisormeni avulla nostaessani nahka jäi selvästi koholle sen sijaan, että olisi palautunut kimmoisasti alas. Tämä on selvä kuivumisen merkki ja perjantai-illan trooppisen lämpötilan huomioiden ei ihmekään! Juotin Tikutakulle ruiskulla ensin vettä, sitten lämmitettyä laktoositonta kermaa.

 Kotiin päästyämme jatkoin ruokintaa tunnin välein ohjeiden mukaisella maidonvastikkeen, veden ja laktoosittoman kerman sekoituksella. Pissaamaan emme poikaa kovista yrityksistä huolimatta saaneet, mutta toisaalta kova kuivumistila saattoi vaikuttaa niin, että kaikki neste meni suoraan kudoksiin, eikä virtsaksi. Tai sitten emme vain onnistuneet löytämään oikeaa tekniikkaa.

Tikutaku jaksoi taistella aamuyön tunneille. Sitten se veti viimeiset henkosensa käsissäni. Pettymyksen hetki. Surullinen hetki.

Lukijoille haluaisin sanoa, että selvitelkääpä etukäteen, missä lähiseutunne luonnonvaraiset eläimet hoidetaan tai kuka niitä vastaanottaa, jos ette jo tiedä. Eläinsuojelulakihan velvoittaa kansalaisen huolehtimaan myös niistä:

"Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan." (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247) Pätee muuten myös auton alle jääneisiin eläimiin, joita ei tulisi jättää kärsimään tien poskeen!

Ennen kuin lähtee noukkimaan luonnoneläintä - etenkään poikasta - matkaansa, tulisi kuitenkin varmistua siitä, että poikasella varmasti on jokin hätänä, eikä emo vain odota jossakin piilossa ihmisten poistumista paikalta. Jos sitten päätyy ottamaan poikasen hoitoonsa, esimerkiksi Korkeasaaren sivuilta löytyy niille hyviä hoito-ohjeita. Kannattaa kuitenkin harkita vakavasti eläimen toimittamista asiantuntijoiden hoitoon, jotta se saisi parasta mahdollista hoivaa, eikä leimaantuisi liikaa ihmiseen. Sääli, että Tikutaku ei koskaan päässyt näin pitkälle :(


Lisätietoja luonnonvaraisista: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=36455