Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Päiväni muotibloggaajana

Edellispostauksen kommenteista - niistä kummastakin - vedin sen hätiköidyn johtopäätöksen, että lukijani eivät tee joukkopakoa, jos läpisen arkisia juttuja ihan vain bloggailun ilosta. Niinpä kuljetin tänään kameraa mukanani hankkiutuessani eroon palkastani.

Aamu alkoi klo 11 herätyksellä jos kello kuuden pissa-kakkaralli jätetään pois laskuista. Sää oli jo silloin turhan kuuma koirien lenkittämiseen, joten kasasin vain auringonottokassini mukaan ja suuntasin karvanapojen kanssa pihanurmelle trooppisen ilmaston valtaamaa kotiamme karkuun. Taikina lekotteli varjossa ja mä hankin vihdoin kesän ensimmäiset rusketusraidat! Täytyy sanoa, että auringonotto on kyllä tosi tylsää ilman seuraa, kirjoja tai lehtiä. Onneksi Taika huolehti ohjelmasta kiikuttaen suurena aarteenaan suussaan milloin oksennettua myyränraatoa(?!), kissankakkaa tai ruusupensaan oksaa. Voitte kuvitella, että temperamenttinen neitokainen ei varsinaisesti ilahtunut joutuessaan luovuttamaan tarkkaan vaalimat aarteensa... Samoin kuoppien kaivelu on pennun mielestä huippupuuhaa. Emäntä sai kokea tämän kasvoille lentävänä hiekkasuihkuna.

Kyllästyttyäni maassa makoiluun kuljimme postilaatikon kautta takaisin sisälle ja kas, minkä odotetun paketin Kusti oli polkenutkaan!




Oon nyt vuoden ajan käyttänyt LilyLoloja ja vaihto mihinkään muuhun ei siinnä lähitulevaisuudessa - sen verran tyytyväinen olen ollut. Nyt tilasin peruspohjan lisäksi näytteitä viimeistelypuutereista ja aurinkopuuterista, jonka sävy vaikutti siltä, että voin vihdoin hyljätä Dr. Hauschkan vastaavan tuotteen. Ei sillä, että sekään huono olisi ollut, mutta mieluiten suosin kuitenkin noita mineraaleja iholla.

Seuraavaksi pyöräilin suihkun kautta Tiksiin ostoksille ja leikkimään omaksi huvituksekseni muotibloggaajaa.

Wannabe muotibloggaajaa. "Muotibloggaajaa".

En voi sanoin kuvata, kuinka suuren kynnyksen jouduin ylittämään kehdatakseni kuvata itseäni vaatekaupassa :D
Pukukoppi oli hiukan iisimpi, vaikka hävetti mua sielläkin kameran pitämä ääni :D

On kai nuis koivis jo vähän brunaa!
Populaa terdellä. Annoskateus.


Ja jatkaakseni uskottavalla muotibloggaajalinjalla, tällaisia löytöjä lopulta tulin tehneeksi:



Beige takki - Vila
Ihanan räikeät kynsilakat KoneHelsinki/Seppälä ja perustopit Seppälä
Ihanan pehmoiset harmaat farkut - Only - ja valkoiset caprit - joku random
Shampanjan värinen lyhyt juhlamekko - Vila
Valkoinen huivi - Seppälä

Lisäksi ostin hiukan alusvaatteita, mutta jätin ne kaiken siveyden nimissä kuvaamatta ;)

Ennen ruokakauppareissua halusin vielä osoittaa tukeni Hesburgerille, joka on päättänyt oikeuttaa karppaajien olemassaolon ottamalla karppiaterian valikoimiinsa. Myyjälle käsite "karppiateria" ei tosin sanonut mitään, mutta onneksi kollegansa oli hiukan paremmin kartalla ja osasi opastaa, että aterian virallinen nimi on "Burgerisalaatti".




Ateriaan kuului siis kaksi lämmintä pihviä ja niiden välissä juustoa, pari siivua pekonia ja mitätön salaatista, kurkusta ja tomaatista koostunut perussalaatti. Kastikkeeksi valitsin kurkkumajoneesin, joka kyllä toimi hyvin. Lopputuomio: maistui juuri siltä, miltä raaka-aineiden perusteella pystyy kuvittelemaan, mutta voisin ostaa toistekin!

Ruokaostokset Prismassa suoritettuani palasin kotiin ja lähdin ulkoiluttamaan koiria. Nyt istuskelen tässä terassilla hiukan partaäijä-kerma-mustaherukkaseosta ja yksi herkkusidukka seuranani, nautiskelen lämpimästä kesäillasta viltin ja koirien alla ja kuuntelen vastoin tahtoani yläkerran naapureiden juttuja: Vantaan Onnela, the place to be? ;)


Well, maybe some other time... ATM I'm just fine here.

At home.

torstai 13. toukokuuta 2010

Lintuja, perhosia ja lehmiä

Mokasin viikonloppuna eeppisesti jättämällä kamerani kotikotiin, eikä nyt ole mitään tietoa, milloin saan sen takaisin. Otan tämän kuitenkin merkkinä siitä, että pitää vielä kaivella jostain koneen kätköistä julkaisematta jääneitä kuvia ja tehdä ne postaukset, mitkä ovat ajanpuutteen takia jääneet välistä :D

Tässä siis Tallinnan reissulta mukaan tarttuneita juttuja:


Konad-levy kynsien koristeluun, lähinnä joidenkin blogien innoittamana. En tiedä, opinko käyttämään tätä - pitänee hankkia vielä se ihan oikea leimasin ja "lasta", kun omat kotikutoiset vastineeni eivät toimineetkaan :D


Seeprakorvikset ja lintukoru, johon rakastuin <3


Tämä pääskykoru on ihan suomalaisen ketjun tuotoksia, mutta jotenkin sekin tarttui mukaan, kun korujen ostelun makuun kerran päästiin :) Ja tyksin kovasti!


Tuo perhosrannekoru on samasta pikku liikkeestä Viru-keskuksessa kuin em. seeprakorvikset ja lintukoru. Siellä olisi ollut vaikka mitä ihanaa, mutta nämä valikoituivat mukaan :) Lehmälautanen puolestaan on Merekeskuksesta, käsityönä maalattu. Astiastoon olisi kuulunut myös kuppeja, kannuja ja kaikkea mahdollista, mutta itse tyydyin vain tuohon passelin kokoiseen välipalalautaseen, vaikka olisin voinut ottaa kaikkikin! Tuo väri ja kuvitus vain jotenkin iski, enkä ole vieläkään raaskinut käyttää lautasta :)

Toki muutama vaateriepukin oli mukaan kaapattava, kun satuimme johonkin Vero Modan/Onlyn/*jatkalistaa* outlet-myymälään tai mikälie alennettujen hintojen kerros...



... mutta koska tää ei ole mikään muotiblogi, niin let's just not go there :D

Tämän postauksen pointti oli lähinnä antaa pikku sneak peak mun makuun ja juttuihin, joihin ihastun. Tänä keväänä kova sana ovat jostain syystä olleet jo nuo otsikossa mainitut perhoset, linnut ja lehmät. Lintuinnostuksen paikallistan alkaneeksi makkarin seinältä löytyvästä sisustustarrasta, lehmät meidän pakollisista harkoista kyseisten otusten kanssa (ja samasta syystä olkkarin seinälle ilmestyneestä taulusta sekä Marimekon Kevätjuhla-verhoista, joista edelleen haaveilen...), mutta perhosista en ole aivan varma...

EDIT. Ei kun niin, tosiaan... pyöriihän tuossa sisustustarralinnun ympärillä myös perhosotuksia :D Jännä juttu... Mahdanko olla kummajainen, kun nähtävästi poimin kotini sisustuksesta mieltymyksiä myös asustevalintoihini? :D