keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Helteen helpotusta


Ai että, nämä kolmen päivän vapaaputket tuntuvat kyllä aina ihan pienoiskesälomilta! Olen ehtinyt tehdä vaikka mitä - hyödyllistä ja hyödytöntä. Eilen meillä oli kavereita grillailemassa.


Kurssikaverini oli ottanut kotikotoaan mukaan tuollaisen jalallisen grillin, jota piti päästä tietysti heti testaamaan kuulumisten vaihdon lomassa. O:n kaverit sattuivat olemaan liikekannalla, joten kutsuimme heidätkin liittymään seuraan. Ruokalistalle kuului pihvejä, kanaa, täytettyjä herkkusieniä ja voileipäjuustoa. Aika perinteinen setti siis.




Salaatiksi tekaisinvierailta kehuja keränneen halloumi-mansikkasalaatin minttukastikkeella. Itsekin tykkäsin salaatin makean ja happaman kontrastista kovasti - taisi nousta melkein lemppariksi samantien.




Vieraiden lähdettyä kävin vielä lenkillä ja siivosin siivouskaapin. Olen ottanut tämän kesän tavoitteeksi siivota kaikki kotimme pahimmat sotkukaapit ja -laatikot. Täydelliseen kesäsiivoukseen on tässä kohtaa turha pyrkiä, mutta tuollaiset pienet kohteet saa raivattua nopeassakin ajassa energiapuuskan iskiessä.

Astiakaappi - check.
Vessan allaskaappi - check.
Keittiön muovirasialaatikko - check.
Eläinhylly - check.
Siivouskaappi - check.



Eipä tuosta nyt ehkä suurta eroa huomaa, koska siivouskaappiin on pakko saada mahdutettua aika tosi paljon tavaraa, mutta käytön kannalta se on nyt paljon selkeämpi, kun nimesin useimmiten käytetyille tavaroille omat paikkansa. Lisäksi ripustin harjat ynnä muut varrella varustetut välineet roikkumaan seinältä, niin ettei niitä tarvitsisi aina kaivella kaapin lattialta, muiden tavaroiden joukosta.

Vielä olisi jäljellä ainakin vaatekomero, tulostinnurkaus ja askartelulaatikko. Onneksi kesääkin riittää!

Tämä aamu alkoi raikkaalla hellepäivän aamiaisella...


 ... ja jatkui kouluhommien ulkoistamisella.


O:n tultua kotiin lähdimme etsimään uimapaikkaa niin meille kuin Taikkiksellekin. +28 asteen helle piti huolen siitä, että kaikki vakiopaikkamme olivat aivan täynnä, joten tyydyimme lopulta johonkin randomiin laiturinpätkään, jonka bongasimme ohi ajaessamme.



O:n alkuirvistyksestä huolimatta vesi oli oikein lämmintä ja siellä tuli viihdyttyä tovi, jos toinenkin. Yllättävän kiva paikka, jos unohtaa hiekkapohjaa peittäneet oksat ja kasvinosat sekä uppokannon, johon molemmat törmäsimme.

 Erityisellä riemulla veteen hyppi Taikkis, jota ei meinannut saada millään lähtemään kotiin.




Shelttienkö muka ei pitänyt tykätä vedestä?

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Raparperitaivas


 Se on täällä taas, raparperiaika. Ja pakkohan sitä oli saada.
Dagen efter
Viime viikolla leipaisin ensimmäisistä varsista perinteisen raparperipiirakan, jonka ohjeen olen joskus aikaisempina vuosina blogissakin julkaissut. Musta on kuitenkin ilmeisesti tullut varsinainen tuohisuu, kun en taas tekovaiheessa maistanut, että olisi pitänyt laittaa enemmän makeutusta. Happaman puolelle jäätiin, joten O ei ainakaan juuri perustanut tästä tekeleestä. 

Loput varret unohtuivatkin jääkaappiin aina tähän päivään asti ja sen alkoivat jo olla näköisiäkin. Niinpä meillä syötiinkin tänään päivälliseksi raparperi-paprika-broileria ja jälkiruuaksi raparperi-vadelmapaistosta itsetehdyllä vaniljajäätelöllä ryyditettynä. 



Raparperi-paprika-kanapaistos

400 g maustamattomia kanan rintafileitä
25 g voita
2 dl kuohukermaa
1/2 dl emmental-raastetta
sipulikuutioita
paprikakuutioita
3 raparperin vartta
valkopippuria
paprikaa
suolaa
ripaus chilijauhetta

Paista kanat voissa, lisää pilkotut kasvikset ja mausta. Lisää kerma ja juustoraaste.  Hauduta puolisen tuntia. 

Tästä tuli hyvää! Seuraavalla kerralla lisäisin raparperin määrää suhteessa paprikaan tai jättäisin paprikan kokonaan pois, jotta raparperi pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Nam nam. 




 Raparperi-vadelma-paistos (määrät summittaisia, koska tehty täysin fiilispohjalta)

- pari dl mantelijauhetta
- n. 50g voita
- makeutukseen steviaa ja Sukrinia
- vajaa pussillinen pakastevadelmia
- kolme raparperin vartta
- kolme kananmunan valkuaista (jäivät yli jäätelön teosta)

Murupohjaiset paistokset syntyvät niin, että jauhot ja makeutusaine nypitään kylmän voin joukkoon murumaiseksi seokseksi. Puolet seoksesta levitetään voidellun uunivuuan pohjalle, päälle levitetään mikrotettuja raparperinvarsia (esipehmennys) ja sulatettuja vadelmia sekä makeutusta ja päällimäiseksi loput muruseoksesta. Paistetaan 180 asteessa kullanruskeaksi.

Halutessaan paistoksen päälle voi vielä nostella marenkivaahtoa (eli vatkattuja ja makeutettuja munanvalkuaisia), jolloin tekeleestä saa astetta juhlavamman näköisen. Marenkikuorrutusta kypsennetään uunissa, kunnes huiput ovat saaneet hieman väriä.

Voin kertoa, että nyt tuli kyllä niin makiaa, että! Ja ihan huippuhyvää. Lämmin paistos ja siihen päälle sulava itsetehty vaniljajätski, pala taivasta maan päällä.


Lopulta herkuttelu vaati veronsa.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Etukäteisjuhannus


Mulla on nyt luvassa elämäni ensimmäinen, muttei alavalinnan huomioonottaen varmastikaan viimeinen työntäyteinen juhannus. Onhan mulla toki illat vapaata, muttei siinä vielä kovin kauaksi kerkiä. Nimittäin jos joku vapaapäivän poikanen olisi tähän kohtaan sattunut, olisimme melko varmasti uusineet viimevuotisen telttailujuhannuksen - sen verran hauskaa puuhaa se oli! Vaan kun se ei nyt ole mahdollista, päätimme O:n ehdotuksesta tehdä pienen ex tempore -retken ikäänkuin etukäteisjuhannuksena. Eipä siis muuta kuin hyvät, kesäiset eväät matkaan ja tien päälle. Kohteen päätimme vasta ensimmäisissä liikennevaloissa.  

Tammisaari it is!


Ensimmäisenä löydettiin iso biitsi, jota jäätiin ihastelemaan. Mahtava sijainti keskellä kaupunkia! Merimaisema houkutteli räpsimään myös muutamat kuvat. Mulla oli ensimmäistä kertaa käytössä tuo Kroatiasta löytynyt lila jakku ja mietin pitkään, että antaako se instant tätilookin, mutta loppujen lopuksi luulen, että tykkään! Eihän tässä mitään ihan teinejäkään enää olla. Juhannussidukkaa S-Marketista ostaessani myyjäkin totesi ajokorttiani vilkaistessani, että onhan sinulla sitä jo roppakaupalla ikää. Kiitti hei! :D

Rannasta tarpeeksemme saatuamme jatkoimme Tammisaaren vanhaankaupunkiin, joka muistutti pitkälti Porvoon vastaavaa. Viehättäviä monivärisiä puutaloja ja vanha kirkko.


Vanhan kaupungin keskellä kulki kiva kävelykatu, mutta harmiksemme kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista oli jo kiinni.




K-Markettiin ehdimme juuri ennen sulkemisaikaa, niin että O sai elintärkeän jätskinsä. Ai mikä terveys- ja kuntoilukuuri? Ei juhannuksena ainakaan.

 Lopuksi istahdimme ihailemaan kaupungin satamaa.


Todella kaunis paikka kaiken kaikkiaan! Tuli sellainen fiilis, että tuolla pitäisi päästä käymään ihan ajan kanssa, kun tämänkertainen visiitti jäi aika lyhyeksi ja pintapuoliseksi tutustumiseksi. Iltalenkki, vain hieman pitemmän kaavan mukaan.


Näiden kuvien ja tunnelmien myötä toivottelen oikein rentouttavaa juhannusta kaikille lukijoilleni! Pitäkää läheisistänne ja lemmikeistänne huolta!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Pölykoirista


Arkinen - arkisempi - tämä postaus. Sallikaa mun kuitenkin perustella.

Usein, kun olen väläytellyt kuvia kodistamme, on multa kysytty, että onko meillä aina yhtä siistiä. Jokin aika sitten Marika myös haastoi minut vilauttamaan kodistamme kuvia siivoamattomana, joten tässä teille nyt sitten sitä kaunistelematonta totuutta.


Tältä meidän olohuone hyvin tyypillisesti näyttää mun opiskelusessioideni jälkeen. Papereita, kansioita ja läppäri hujan hajan. Ehkä joku välipalakulho pöydän reunalle unohtuneena. Pyyhe hiusten kuivattelusta. Ekstrana vielä kasa kirjaston kirjoja. Matot rullalla kissojen rallin jäljiltä. Lattia eläinten lelujen ja mun sohvalta yksi kerrallaan tuuppimien tyynyjen kirjoma. Sanalla sanoen sotku. Jollei nyt jokapäiväinen, niin ainakin melkein.

Ihan vain koska opiskellessa keskitytään siihen opiskeluun ja sen pitää olla mukavaa. Silloin ei mietitä siivousperspektiiviä.

Toinen meidän sotkupesäkkeistämme on tyypillisesti keittiö, etenkin tiskipöydän puoli.


Näky normaalin ruuanlaittotuokion jälkeen. Jokunen päivän ja mahdollisesti edellisillan tiski siinä myös.

Mulla on kuitenkin sellainen hyvä tapa, että tykkään myös siivota sotkuni - mieluiten ennen nukkumaanmenoa, jotta aamulla olisi mukava herätä siistissä kodissa. Usein haastan O:n tyyliin: "Uhrataanpa taas 10 minuuttia elämästämme, niin täällä on pian siistiä." Monesti lupaan selviytyä jopa viidessä minuutissa, vaikka oikeasti aikaa saattaisikin hurahtaa hiukan enemmän. Se on sellainen psykologinen kannustin, lähinnä.


Otin kellosta kuvan, jotta voisin kerrankin seurata, kuinka kauan kodin kuntoonlaittamisessa oikeasti kestää. Minun työsarkani oli tällä kertaa olohuoneen raivaus ja lasipöytien pyyhintä, O:n puolestaan keittiön setviminen.


Kirjat paikoilleen, lelut laatikkoon, paperit kansion väliin ja ehdinpä siinä hetken uutta O:n tilaamaa linssinsuojustakin ihailemaan. Kamerani omahan tippui sinne Plitvicen kuohuihin Kroatiassa. Kuviakin ehdin työn lomassa räpsiä.

10-15 minuuttia ja valmista tuli.


O on meistä se rauhallisempi ja verkkaisempi osapuoli. Käytännön esimerkki: minä haastan tiskikonetta täyttäessäni itseni tekemään tuon ikävän nakin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti - O taas koneen tarkasti viimeistä nurkkaa myöten täyttäen. Yllättäen siihen saa sillä tavoin kulutettua enemmän aikaa.

Nytkin herran piti ensin suorittaa iltajumpat ja vetäistä proteiinijuomat naamaan, ennen kuin saattoi käydä kotiaskareiden kimppuun ja menipä siihen siltikin kauemmin aikaa kuin minulla kärsimättömällä, joka käväisin useammankin kerran keittiössä kameran kanssa kärkkymässä, että joko joko. Auttaakaan kun ei kuulemma saanut.

Tyydyin sitten lopulta kuvailemaan vain omaa kädenjälkeäni.


Nyt perfektionisti minussa huutaa, että olisit suoristanut maton, asetellut pöytäliinan suoraan ja harjannut taljan siinä ehtiessäsi, mutta tämä vastaa varmaan parhaiten sitä jokailtaisen siivoukseni tasoa. Ei ihan täydellistä, mutta viihtyisämpää kuitenkin.


Siivouksen jälkeen lähdimme koirien kanssa ulos ja vasta sisälle tultuamme muistin jälleen tämän postausprojektini. En siis osaa tarkalleen ottaen sanoa, kauanko O:lla lopulta meni aikaa tuon tiskivuoren raivaukseen, mutta ainakaan lopputuloksesta ei löydy moitittavaa!


On niin ihanaa, kun toinen kantaa puolet vastuusta tässä arjen pyörittämisessä. Usein ihan oma-aloitteisestikin. Tajuaa laittaa tiskit tai pyykit pyörimään, kun syytä on. Imuroida, kun on vieraita tulossa. Laittaa ruokaa, kun olen tulossa vasta myöhään illalla kotiin.

En varmaan koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, kun on tullut nähtyä ihan toisenkinlaista toimintatapaa, mutta ehkä hyvä niin. Yritän muistaa kiittää. Aina ja ruhtinaallisesti.

Meillä siis suurimmat haasteet kodin siistinä pidossa liittyvät nimenomaan järjestyksen ylläpitämiseen. Karvoista en jaksa juuri stressata, eivätkä tämänkokoiset tai -rotuiset koirat kuolaa tai paina kuononjälkiä ikkunoihin. Lasipöytiin ehkä joskus, mutta se on pientä. Pöytiä saa muutenkin olla omien jälkiensä ja pölyn vuoksi jatkuvasti pyyhkimässä. Keväisin ja syksyisin sheltit kantavat jonkin verran hiekkaa sisälle, mutta se pyritään pysäyttämään heti lenkin jälkeen kylpyhuoneeseen.

Pitkät karvat kertyvät lattioilla isoiksi pölykoiriksi nurkkiin, mikä helpottaa siivousta. Ne eivät myöskään uppoa tekstiileihin ihan samalla tavalla kuin olen kuullut lyhyen, tikkumaisen karvan tekevän. Tokihan niitä silti aina pinnoilta löytyy ja välillä niiden irrottaminen on työn ja tuskan takana.

Muistan vieläkin, miten O ensimmäisiä kertoja Vantaalla käydessään valitti, että mun pyyhkeestä sai naamansa täyteen koirankarvoja. Tiesin, että silloin oltiin ratkaisujen äärellä. Joko herran olisi opittava elämään karvojen kanssa tai valittava muunlainen elämä. Täysin karvattomaksi en kotiani, enkä valitettavasti edes pyyhkeitäni saisi. O ratkaisi asian siten, että toi seuraavalla kerralla oman (mun kylppäriin mätsäävän - pointsit!) pyyhkeen mukanaan ja jätti sen meille. Tottumus seurasi myöhemmin perässä.

Kissat toki toivat karvasoppaan vielä oman suloisen lisänsä, mutta luulen, että vasta nyt meillä on vastassa Utun ensimmäinen kunnollinen karvanlähtö. Odotan jännityksellä, mitä tästä seuraa. Onneksi suurin osa kissojen irtokarvasta tuntuu jäävän kiinni niiden nukkumapaikoina suosimiin kiipeilypuihin, joskaan niiden puhdistaminen ei ole mitään maailman nopeinta puuhaa. Suoraan sanottuna en kuitenkaan jaksa kauheasti stressata karvoista: se on vain elämää. Eläinperheen elämää.

Niinpä huolelliset viikkosiivoukset saavat meillä yleensä riittää. Karvanlähtöaikoina irtokarva pyritään saamaan eläimistä suoraan harjan kautta roskiin, mutta joskus vaaditaan hiukan tiheämpääkin imurointia.

Postauksen siivousteemasta ja Utun karvanlähdöstä motivoituneena klikkailin kuitenkin tänään Zooplussalta kissanhiekan kylkiäisiksi myös  muutaman viiden tähden arvoiseksi arvioidun siivousvälineen - ihan vain postikuluilta välttyäkseni...

Kun kyllähän me oikeasti hiukan vähemmälläkin irtokarvamäärällä pärjättäisiin.


Dirt Devil Fellino-miniturboharja eläintenkarvalle - Zooplus.fi 14,90e

Hunter-leppäkerttuharja - Zooplus.fi, 7,90e


Lupaan tulla raportoimaan kummastakin, mikäli syytä ja kiinnostusta löytyy. Molempia oli ylistetty huikeiksi karvanirrottajiksi, joten odotukset ovat korkealla!


Tulipas vedettyä oikein huolella arkiseksi! :D Kiitos ja anteeksi!