Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. toukokuuta 2018

Vaunuiltu pääsiäinen


Kiitos sinulle, joka vinkkasit taannoin käyttämästäsi kuvankäsittelyohjelmasta. En saanut kyseisestä ohjelmaa toimimaan, kuten olisin halunnut, mutta innostuin kokeilemaan toista aiemmin lataamaani ja nyt minulla on kasa kuvia blogiin siirrettäväksi. Katsotaan, josko ehtisin siis taas postailemaan.

Helppouteen perustuen ja kiireeseen vedoten (olemme juuri lähdössä matkalle) aloitan postailun kautemme ensimmäisellä karavaanireissulla, joka koitti pääsiäisenä. Sitä hetkeä oltiin odotettu kuukausikaupalla, kun vihdoin pääsimme hakemaan vaunumme talvisäilöstä, ja vaikka pääsiäisen säät olivatkin vielä hieman kyseenalaiset, ei meitä pidätellyt enää mikään.


Paikaksi valikoitui sama kuin viime vuoden ensimmäisellä reissullakin. Maisemakin on jotakuinkin yhtä luminen, mutta silloin juhlapyhänä oli vappu, ei pääsiäinen.


Ja miten ihanat säät meitä hemmotelivatkaan! Saimme tuon pitkän viikonlopun aikana aurinkoa jo enemmän kuin varmaan koko edelliskaudella yhteensä.


Teimme pitkiä, rauhallisia lenkkejä tutuissa maisemissa.


Herkuttelimme pääsiäisruuilla, kuten tällä veljeni perheen etuteltassa valmistuneella karitsan lavalla, jota ostimme pieneltä suomalaiselta tilalta.


Oli ihan taivaallista! 


 Jokainen ilta huipentui veljeni perheen saunavaunussa saunomiseen ja ulkoporealtaassa kylpemiseen.


Kotiin suuntasimme päivän etuajassa välttääksemme toiselle pääsiäispäivälle luvatun lumimyrskyn. 


Sen ansiosta ehdimme tehdä pienen pääsiäisillallisen vielä kotonakin.


Ihania kevät- ja alkukesän päiviä sille, joka tämän sattuu lukemaan... siis jos sattuu!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Simply Easter


Viimeisten pääsiäiskuvien paikka.


Pääsiäiskotimme oli tänä vuonna hyvin hillitty - johtuen varmaan siitä, että pääsiäisen laittaminen jäi aika viime tinkaan. Sen syynä puolestaan taisi olla jonkinasteinen inspiraation puute. Viimeisinä neljänä vuotena meillä on aina ollut pääsiäisvieraita, tänä vuonna ei. Se kai latisti vähän fiiliksiä, vaikka ei kai saisi.

Lammasta oli kuitenkin pakko saada. Viime vuonna otimme ensimmäistä kertaa kokeiluun pulled lambin. Se oli hyvää, mutta jäin kaipailemaan ilmassa paistoaikana leijuvaa, tenhoavaa yrttien ja valkosipulin tuoksua. Tänä vuonna yritin yhdistää molempien reseptien parhaat puolet.


Lampaan pintaan hierottiin merisuolaa ja siihen tehtiin veitsellä viiltoja, joihin tuikin valkosipulinkynsiä. Päälle siveltiin kerros pehmeään voihin sekoitettua rosmariinia, timjamia ja minttua. Koko komeus kääräistiin folioon ja laitettiin kannelliseen uunivuokaan yön ajaksi.


Pian paistin uuniin laittamisen jälkeen nukahdin väsyneenä sohvalle ja nukuin kuin tukki seuraavaan aamupäivään. Tarkoituksenani oli ollut aamun tai aamuyön tunteina valella lihaa paistoliemellä muutamaan otteeseen, mutta toteutumatta jäi se suunnitelma. Samoin mikäli tuoksuhuumaa oli, nukuin siitä kyllä onnellisesti ohi. Luultavasti suurin osa tuoksuista oli kuitenkin jäänyt uunin ja foliopaketin sisään.


Lampaan kypsyysaste oli hyvä eli liha irtosi rasvoista ja sidekudoksista vaivatta haarukoiden avulla. Liha nosteltiin kulhoon ja päälle ripoteltiin tuoretta minttua ja granaattiomenan siemeniä, kuten alkuperäiseen reseptiin kuuluu.


Alkuruokana pääsiäisateriallamme oli tänä vuonna Lidlin valmista sienikeittoa. Ei mitään kovin erikoista hienon kuuloisista raaka-aineistaan huolimatta.


Pääruoka. Lammas oli uunistaan tullessaan hieman kuivan oloista, joten valelin sen päälle runsaasti siivilöityä paistilientä, mikä muhevoitti lihaa kivasti. Parhaimmillaan lammas oli kuitenkin pari päivää valmistuksen jälkeen uudelleen lämmitettynä - mureaa ja maukasta. Ja nuo granaattiomenan siemenet ovat tuossa ihania.


Lampaan lisukkeena tarjoiltiin öljyssä ja yrteissä pyöriteltyjä uunijuureksia. Aiemmin käytimme runsaasti pakasteuunijuureksia, mutta sittemmin olemme siirtyneet näihin vihannesosaston valmiiksi pilkottuihin juureksiin, jotka pysyvät hieman paremmin muodossaan.


Salaatti oli kovin panostamaton.


O:n siskolta saadut lautasliinat ja -renkaat vihittiin vihdoin käyttöön. Ovat odotelleet kaapissa sopivan juhlallista tilaisuutta, mutta liekö sellaista tulossakaan, joten mitäpä niitä säästelemään.


Joululahjaksi saamamme alkupalalusikat pääsivät niin ikään ensi kertaa käyttöön.


Jälkiruuaksi väänsin pikaisen pashajäädykkeen.


Ja tietysti juustokakun. Tein pari vuotta sitten parasta-ikinä-juustokakkua pääsiäiseksi - vahingossa ja ilman reseptiä. Kirjoittamatta raaka-aineita mihinkään ylös. Viime vuoden juustokakku taisi olla jotakuinkin samanlainen kuin tämänvuotinenkin, eli ei sellainen huikea. Mikähän se salainen ainesosani silloin pari vuotta mahtoikaan olla? Ehkä persikkasose? Tämän takia pitäisi aina jaksaa ja muistaa kirjoittaa reseptit tänne ylös.

Etenkin ne vahinkolaukaukset.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Aurinkotervehdys


Heissan! Tämän vuoden pääsiäispäivystykseni rajoittuivat vain kiirastorstaihin ja pitkäperjantain aamuun, mikä tarkoitti pidennettyä viikonloppua ja jopa jonkinlaista pääsiäislomaakin pitkästä aikaa. Vaikka no, kertyihän noistakin sellainen leppoisa 27 tunnin työputki, että olihan sitä siinäkin.


Päädyimme viettämään koko pääsiäisloman kotona, koska quite frankly  - niin sitä rentoutuu parhaiten. En ollut kolmeen viikkoon saanut nukkua yhtenäkään aamuna niin pitkään kuin unta silmissä riittää, joten ihan ensimmäisenä missiona oli univelkojen kuittaus. Toinen tavoite oli syödä hyvin. Check ja check!


Kävimme pääsiäisostoksilla keskiviikkona ja Lidlistä tarttui kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista matkaan. Nämä etanat yhtenä esimerkkinä. Olin syönyt etanoita vain kerran aikaisemmin ala-asteikäisenä Ahvenanmaalla etanafarmilla vieraillessamme. Tuolloin etanoista oli jäänyt ihan hyvä maku, mutta nämä pakasteversiot tuottivat kyllä pettymyksen. Sen sijaan perjantain pääruuan virkaa toimittaneet lampaanfileet ja punajuurilohkot olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin.


Iltapalaksi vielä juustolautanen ja lammasmakkaraa. Viimeksi mainitun tuhosi tosin O, itse en uskaltanut maistaa, kun en mikään makkaroiden suurin ystävä muutenkaan ole. Lauantain ateria oli yksinkertainen ja nopea: kanankoipia ja juuresranuja - tuli nimittäin sen verran kiire lenkiltä ja saunasta leffaan. Kävimme katsomassa Onnenonkijan, joka oli sellainen perussuomileffa - hyväntuulinen hömppä. Vaan onnistui se hiukan houkuttelemaan taas blogin ääreen, niin että kuvia tuli ainakin pääsiäislomalla räpsittyä. Alan vihdoin päästä sinuiksi uuden kamerankin kanssa. Alla olevia kuvia ottaessani tajusin jossakin vaiheessa, että kamerassa oli asetuksena videokuvaus ja tyynesti vaan napsin sillä still-kuvia. Haha, ei se aina lähde! Kamera-parka.

(Juu, en edelleenkään ole ehtinyt lukea sitä käyttöohjetta...)


Sunnuntain suhteen puntaroimme pitkään, toteuttaako perinteinen pääsiäisateria silloin vain lähteäkö brunssille. Päädyimme jälkimmäiseen - sen verran houkuttelevalta näytti Hertsikan metroaseman vieressä sijaitsevan Treffipubin menu. Teemana oli street food ja alkupalaksi tarjolla mm. kanavartaita paprikamajoneesilla, coleslawia, chilihärkää, kalapyöryryköitä, juureksia ja asioita, joiden nimiä en osaa tähän kirjoittaa.


Pääruuaksi oli tällaisia minipurilaisia tai sen kaltaisia asioita. Tuo sämpylä oli ilmeisen pullamainen ja taisi kulkeakin nimellä bun. Itse tulin jo alkuruokasetistä niin täyteen, että skippasin pääruuan kokonaan. 


Jälkkäriksi oli mm. kuppikakkuja, suklaamunia, marjarahkaa, suklaashakea ja jotakin mämmistä tehtyä asiaa. Tämä oli nyt toinen visiittimme ko. paikan brunssille ja täytyy sanoa, että ruokaan siellä ainakin panostetaan! Ruuat ovat tavallaan melko brunssisia, mutta sen sijaan, että kattaus olisi yhdistelmä breakfastia ja lunchia, koostuu se ennemmin tietyn teeman ympärille kootuista naposteluruuista. Hyvin erilainen siis kuin monet muut brunssit, mutta laadukas ja suosittu! Itse tykkäsimme enemmän muutaman viikon takaisesta Välimeri-kattauksesta, mutta kyllä tähänkin oli hyviä makuja saatu koottua.


Brunssilta jatkoimme Herttoniemen rantaan lenkille. Ulkoilimme noilla seuduilla useinkin Viikissä asuessamme, sillä Viikin ympyrät kävivät aika nopeasti (liian) tutuiksi. Oli siis hauska käydä verestämässä vanhoja muistoja - etenkin, kun sää oli noin upean keväinen.


Koirilla oli käytössä uudet hihnat, jotka ostin taannoin "osta kolme, maksa kaksi" -hintaan eläinkauppareissultamme. Oikeasti oli tarkoitus ostaa Taikkikselle uusi panta, mutta toisaalta tyyppien hihnatkin olivat niin nuhjuiset, että uusien hihnojenkin hankinta oli ihan perusteltua. Näissä on vielä se kiva ominaisuus, että nuo valkoiset tekstit loistavat pimeässä. Syyskelejä odotellessa!


Vaan nautitaan nyt ensin tästä keväästä. Joda muutti eilen terassille, mikä on aina varma kevään merkki. Aiempina aurinkoisina päivinä kissat ovat tehneet ulkokiipeilypuuhunsa lyhyitä täsmäiskuja, mutta nyt Joda vietti sen huipulla monta tuntia nukkumassa ja taisinpa itsekin pienet ruokatorkut terassilla vetäistä.


Ilta puolestaan on kulunut vanhojen, rästiin jääneiden luentomateriaalien läpikahlauksen ja kiireettömän ulkoilun parissa. Olemme asuneet nykyisillä sijoillamme nyt puolisentoista vuotta, mutta silti moni kolkka ihan kävelyetäisyyden päässä on vielä näkemättä. Tämän viikonlopun jälkeen nyt kaksi vähemmän.

Kokoan vielä oman postauksensa, mutta näiden kuvien myötä aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

PS. Mukava kuulla, että edellispostauksen jälkeen useampi teistäkin hankki Neaton kotiapulaisekseen ja on ollut siihen tyytyväinen! Mekin olemme edelleen kovin tyytyväisiä omaamme.

torstai 7. toukokuuta 2015

Häivähdys

Jaahas, tohtisiko sitä tännekin jotain kirjoittaa.

Blogi oli superjees juttu silloin, kun lukijoita oli 30. Tai edes 100. Ihania, tsemppaavia tyyppejä. Melkein kuin kavereita. Uskalsi kirjoittaa, mitä tykkäsi. Nykyään, kun kirjoitan työtilanteen heikentyneen ja että toivon syksyksikin riittävän töitä, tullaan syyttelemään rahanahneeksi. Jep jep.

Tuollaiset kommentithan eivät tokikaan ansaitse muuta kuin roskakoppakäsittelyn, koska tiedän, että rahanahneudesta en ole tälle alalle hakeutunut. Raha on itse asiassa vihoviimeinen asia, joka minua motivoi. Jokainen alaamme vähänkään tunteva hahmottaa tämän varmasti myös siitä, että a) en ole ikinä edes harkinnut kuntapuolta, jolla olisi mahdollisuudet kivoihin tuloihin b) en ole harkinnut myöskään mitään virka- tai elintarvikepuolen tehtäviä, joilla olisi niin ikään mahdollisuudet kivoihin tuloihin. Ja jos tuntisi minua henkilökohtaisesti, ei varmasti laukoisi tuollaista. Ehkä jotakin voi päätellä siitä, että tällä hetkellä käytän niistä kohtuullisen pienistä tuloistani valtaosan tuleviin jatkokoulutuksiin ja alan kirjallisuuteen. Sitä paitsi eläinlääkärin ammatin ohella harkitsin klinikkaeläintenhoitajaksi tai eläinkaupan myyjäksi ryhtymistä, en esimerkiksi lääkärin tai lakimiehen uraa. Tähänastisessa elämässäni en ole tehnyt päivääkään muuta kuin suoranaisesti eläimiin liittyvää työtä. Vetäköön siitä kukin johtopäätöksensä.

Turhaahan tuollaisiin paskakommentteihin vastaaminen on, mutta tämä nyt tällaisena johdantona sille, miksi blogin avaamisen sijaan olen viime aikoina mieluummin ottanut muut kommunikointiväylät käyttööni, kun on tehnyt mieli kertoa jollekulle ihanista sattumuksista, saavutuksista tai alamäistä. Silloin tiedän saavani vastineeksi ihan aitoa kanssailoa tai myötätuntoa, enkä vähättelyä tai latistamista.

Kokeilen kuitenkin kepillä jäätä ja julkaisen pääsiäiskuvat, jotka tuli jonkin hyvän flown myötä kuvattua.


Väriteemana oli vaaleanpunainen, ruohonvihreä ja valkoinen. Aitojen ruohojen hyödyntäminen on kissojen myötä käynyt lähes mahdottomaksi, mutta onneksi on nuo edesmenneen Tiimarin ruohomatot sentään vielä tallella. Saa nähdä, kyllästynkö niihin koskaan.


 Alkupalaksi oli maa-artisokkakeittoa, jonka unohdin kuvata.


 Perinteinen pääsiäisleipä ja yrttilevite.


Keväinen salaatti.


Hasselbackan perunoita.


Rosmariinijuureksia.


Pulled lamb granaattiomenalla ja mintulla - saapa nähdä, viekö perinteisen lammaspaistin roolin. Mureaa kuin mikä ja nuo granaattiomenan siemenet olivat ihania. Paistotuoksu ei kuitenkaan peitonnut perinteistä valkosipuli-yrttihuumaa.


Kani kaalimaan vartijana.


Hela setti.


Jälkkäriksi valutettu jogurttiherkku passionhedelmällä.


Kahvipöydässä Kinder-piirakka ja sitruksinen juustokakku.


Parasta tässä pääsiäisateriassa oli stressiltä välttyminen. Kaikki oli hyvissä ajoin valmista. Kiitokset vieraina toimineille vanhemmilleni, teille on ilo kokkailla!