keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Amazing avian anatomy

Tänään pääsimme kertailemaan kanojen anatomiaa (otsikon avian = lintu-) ensin kirjoista ja monisteista, sitten parista hylätystä raadosta. Kaikki lintujen peruselimet ja poikkeavuudet, kuten kupu, rauhasmaha, lihasmaha, umpisuolet ja munasarjan sekä munanjohtimen rakennehan me ollaan opiskeltu jo ykkösellä SMAVAF:ssa (soveltava makroskooppinen anatomia ja vertaileva anatomia ja fysiologia) ja myöhemmin ne ovat kertautuneet esim. joulun jälkeen järjestetyllä eksokurssilla.

Kaikki tämä oli siis melko tuttua huttua (varoitus! luvassa dissektiokuvia):


Kuva
   Bronchial tubes = keuhkoputket
   Lungs = keuhkot
   Ceca = umpisuolet (2 kpl)
   Ovary = munasarja
   Kidney = munuainen
   Oviduct = munanjohdin
   Cloaca = yhteissuoli
   Large intestine = paksusuoli
   Mesentery = suolilieve
   Small intestine = ohutsuoli
   Duodenal Loop 
    = pohjukaissuolen mutka
   Pancreas = haima
   Gizzard = lihasmaha
   Liver = maksa
   Spleen = perna
   Gall Bladder =  sappirakko
   Proventriculus = rauhasmaha
   Heart = sydän
   Crop = kupu
   Trachea = henkitorvi
   Esophagus = ruokatorvi
   Superior larynx = kurkunpää




Kuva

... vaan kun monisteessamme käskettiin etsimään "syrinx", "Meckelin divertikkeli", caecumin tonsillat (= umpisuolen risat) ja Fabriciuksen bursa, hakeutui sormi suuhun. Ainakin noin kuvainnollisesti. Teurastamolla ei kannata juuri imeskellä sormiaan.

Käytössämme oli ainoastaan mustavalkokuvia sisältänyt lintujen anatomiakirja ja rajallisesti aikaa, joten osa pienimpien rakenteiden metsästämisestä jäi huomispäivälle. Vaan onneksi on google ja Cornellin yliopiston kauniit, selkeät dissektiovalokuvat! Lisäksi saamme huomenna ihan asiantuntijan opastuksen avuksemme.

Syrinx:
Kuva
- henkitorven ja keuhkoputkien haarautumiskohta
Se, miksi tätä kutsutaan syrinxiksi, eikä bifurkaatioksi kuten nisäkkäillä, jäi vielä itselleni epäselväksi.

Kuva

Meckelin divertikkeli eli umpipussi:
Kuva

 - ruskuaispussin jäänne ohutsuolessa
Katoaa ymmärtääkseni ajan mittaan, mutta löytyy vielä teurasikäisiltä broilereilta. 2 %:lla ihmisistä persistoi synnynnäisenä suolistoepämuodostumana.


Caecumin tonsillat (umpisuolen risat):
Kuva
- limakalvopaksuuntumat umpisuolten proksimaali- eli tyviosassa; sisältävät imukudosta ja tuhoavat ilmeisesti umpisuoliin pyrkivät mikrobit


Fabriciuksen bursa:
Kuva
- yhteissuolen loppuosassa sijaitseva pussi, jossa kehittyvät lintujen B-solut (vrt. nisäkkäiden luuydin)

Mielenkiintoista, mielenkiintoista! Vielä, kun löytäisimme huomenna lintujen piskuiset kilpirauhaset, lisäkilpirauhaset ja lisämunuaiset, voisin olla tyytyväinen. Ehkä näistä on hyötyä siinä vaiheessa, jos joskus päädyn erikoistumaan myös lemmikkilintuihin...

Loppuun vielä päivän mysteeri:


Kenellä on aikaa ja voimia kolata vapaaehtoisesti pitkä, puolisyrjäinen metsäpolku helppokulkuiseksi?

Kotipuoli 1 - Vantaa 0.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Tirppoja saattelemassa

Teurastamoharjoittelua on takana nyt kaksi päivää, joten ehkäpä voisin valottaa hiukan ensitunnelmia. En voi kertoa juurikaan itse laitoksen toiminnasta tai periaatteista, joten pysyttelen tässä hiukan yleisemmällä tasolla, kuten tarkastuseläinlääkärien toimenkuvassa ja harjoittelumme sisällössä. Varoitus taas herkkiksille: klikkailkaa itsenne toisaalle, jos ette halua tietää siipikarjan teurastuksesta tämän enempää!

Kuva

Ensimmäisenä päivänä meille esiteltiin paikat ja laitoksen käytännöt. Pääsimme näkemään koko teurastusprosessin aina lastauslaiturilta leikkaamon luukulle asti. Niille, jotka eivät siipikarjan teurastusta tunne, valotettakoon, että ainakin kaikissa suuremmissa paikoissa koko toiminta on pitkälti koneellistettua ja työntekijät keskittyvät lähinnä valvomaan, että kaikki sujuu tarkoituksenmukaisesti. Linnut tainnutetaan joko sähköaltaan tai hiilidioksidikammion avulla, jotta ne eivät tuntisi kipua tai pelkoa prosessin seuraavissa vaiheissa. Tainnutuksen jälkeen linnut ripustetaan takajaloistaan roikkumaan kuljetushihnalle, joka johdattaa linnut käsittelyvaiheesta toiseen: kaulan viillosta ja verenlaskusta (ei voi tehdä kuolleelle, siksi tainnutus) höyhenet pehmittävään kuumavesikalttaukseen, kynintälaitteeseen, suoliston ja elinten, pään, jalkojen, kaulan poistoon, vesipesuun... lopulta sellaisten raakojen, kokonaisten grillibroilereiden näköisinä jäähdyttämöön ja lihajalostepuolelle.

Kuva

Kuljetushihnan ääressä seisoo myös muutama lihantarkastusapulainen valvomassa ruhojen kuntoa: läpi ei saisi päästä sairaita, loukkantuneita, kuihtuneita, itsestään kuolleita tai koneiden ruhjomia yksilöitä. Tarkastuseläinlääkäri valvoo lihantarkastusta ja avaa tietyn osan apulaisten hylkäämistä linnuista post mortem (="kuoleman jälkeen") hylkäyssyyt varmistaakseen.

Kuva

Kuva

Tarkastuseläinlääkärit ovat Eviran palveluksessa, eivätkä näin ollen edusta teurastamoa, vaan ovat ns. puolueettomia virkamiehiä. He tarkastavat teurastamoille saapuvia eläinkuljetuksia, eli lintujen asianmukaista pakkaamista moduulilaatikoihin ja kuljetusauton olosuhteita - etenkin kovilla helteillä tai pakkasilla. Kaikille saapuville lintuerille tehdään ante mortem - eli elävänä tarkastaminen, jossa kiinnitetään huomiota lintujen puhtauteen, yleiskuntoon, laatikoihin pakkaamisen onnistumiseen, kuljetuksen aikana kuolleiden määrään ja mahdollisiin sairauden merkkeihin. Kuten arvata saattaa, ihan jokaista yksilöä ei pystytä erikseen huomioimaan, sillä lintuja saapuu kerralla tuhansia ja päivittäin saatetaan teurastaa jopa 100 000 eläintä. Kattava otos kutakin erää kertoo kuitenkin jo paljon lintujen pito- ja kuljetusolosuhteista.

Kuljetuslaatikoita | Kuva

Eläinlääkärit tarkkailevat myös tainnutuksen, verenlaskun ja lihantarkastuksen onnistumista sekä antavat tarvittaessa palautetta teurastamon työntekijöille. Toimenkuvaan kuuluu myös elintarvikehygieniavalvonta, eli teurastamon omavalvonnan toteutumisen varmistaminen. Tähän kuuluu tuotantotilojen rakenteiden, kuten kuljetushihnojen, valaisimien, katto-, seinä- ja muiden rakenteiden hygieenisyyden ja toimivuuden varmistaminen ja mahdollisiin epäkohtiin puuttuminen.

Unohdin varmasti jotakin, mutta palaan asiaan tarvittaessa myöhemmin. Ylläolevat asiat on siis käyty läpi ensin kakkosen kevään lihantarkastustekniikka- ja viime syksyn lihantarkastus-kurssilla. Moni kursseilla pohdiskelemani asia, kuten lintujen ante mortem -tarkastuksen suorittaminen on nyt konkretisoitunut ja selkiytynyt - etenkin, kun luennoilla on keskitytty erityisesti punaisen lihan teurastamoihin ja siipikarjapuoli on jäänyt vähän vähemmälle. Meitä harjoittelijoita ohjaavat tarkastuseläinlääkärit ovat huippumukavia ja vastailevat mielellään kysymyksiin. Joka päivälle on laadittu jokin teema, johon pyrimme silloin tutustumaan. Maanantai oli esimerkiksi pyhitetty laitokseen tutustumiselle ja yleisimmille lintujen sairauksille ja tänään sain erinäisten materiaalien avulla perehtyä lintujen oloihin kasvatustiloilla. Todella hyödyllistä, sillä linnuista ei koulutusohjelmassamme ehditä puhua ollenkaan tarpeeksi!

Kuva

Lisäksi olemme tietysti päässeet eläinlääkärien mukana kiertelemään teurastamon puolelle erinäisten valvontatehtävien sekä tietysti ante ja post mortem -tarkastusten yhteydessä. Ensi vaikutelmat koko toiminnasta ovat varsin positiiviset: pystyn varmasti jatkossakin syömään broilerinlihaa hyvällä omallatunnolla. Tietysti broilerien kasvatusolosuhteista ja lihan tuotannon maksimoinnista voidaan olla montaa mieltä, mutta mitä nyt olen ymmärtänyt - suomalaiset tuottajat ovat pääsääntöisesti hyvin tarkkoja linnuistaan ja niiden hyvinvoinnista. Sama pätee myös tarkastuseläinlääkäreihin, jotka pyrkivät omalla toiminnallaan huolehtimaan eläinsuojelulain toteutumisesta ihan pääkallopaikalla ja minimoimaan "tarpettoman kivun, tuskan ja kärsimyksen".

Näin lyhyen kokemuksen perusteella en pitäisi ollenkaan mahdottomana, että itse joskus nousisin vastaaviin saappaisiin - ihan vapaaehtoisesti.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Framme






Niinhän siinä sitten kävi, että meidän "spessu perjantai" muuttuikin vain koti-illaksi ja puoli kolmen maissa yöllä kotiin tilatuiksi pitsoiksi (praise the pizza online service), haha. Parasta.

Lauantaina ennen kotipuoleen ajelemista me lähdettiin hakemaan mulle kasvorasvaa, mutta jämähdettiinkin pariksi tunniksi shoppailemaan O:lle farkkuja. Perus. Hassua, miten miehillä on tapana tyhjentää aina koko vaatekauppa kerralla, jos joskus ostoksille eksyvät. Mutta ei se mitään, musta on tosi kiva katsella miesten vaatteita ja olla makutuomarina!

Kotipuoleen päästyämme käväisimme vielä kaupungin yössä pyörähtämässä - toteamassa, että täällä päin maailmaa mikään ei ole muuttunut. Juhlijoiden keski-iän droppaamista lukuunottamatta. Tulipa kuitenkin varmistettua, että osaan vielä ajaa autoa - olin nimittäin kuskina. Rasti seinään!

Sunnuntain omistimme sitten laatuajalle karvakorvien kanssa ja kävimme jäällä kävelemässä ja heittelemässä palloa.

























Ajoitellen piti pysähtyä putsaamaan lunta varpaiden välistä.



Aika idyllistä




Iltapalaksi tehtiin karppipitsaa ja katsottiin vielä leffa "Forgetting Sarah Marshall". Tässä samalla oon vielä valmistautunut huomiseen. 



- kynsilakkojen poisto - check
- eväät - check
- pahan hajun kestävät vaatteet - check
- salmonellatodistus - check

Täytyy myöntää, että tuo salmonellatodistuksen hankkiminen hiukan jännitti. Mulla kun on pienenä ollut punakorvakilpikonnia ja myöhemmin afrikkalaisia kääpiösiilejä, jotka molemmat ovat potentiaalisia Salmonella-bakteerin tartuntalähteitä ja joiden kummankin kohdalla on huolehtinut käsihygieniasta hiukan suurpiirteisesti. Yleistähän salmonelloosiin sairastuminen ei lemmikkieläinten välityksellä ole (helpommin sen saa vaikkapa ulkomaan matkoilta), enkä ole koskaan oireillut kyseisen taudin oirein, mutta riski mikä riski. Itse todistuksen saaminenkin jäi hiukan viime tippaan, mutta nyt se vihdoin on! Ilman sitähän ei teurastamoon ole asiaa.

Teurastamovaatteista ohjeistettiin, että niiden tulisi olla hajunkestävät ja lämpimät, mutta eivät kuitenkaan mitkään huonoimmat navettarytkyt. Oon tässä mietiskellyt, että onkohan verkkarit liian rytkyt, mutta eipä mulla muitakaan kelvollisia ole. EKY-fleece menee hyvin lämpimästä paidasta, jollaista tarvitaan kuulemma kylmiössä. Näitä EKY:n logolla varustettuja fleecejä, huppareita ja muita mainostekstiilejä näkee muuten yliopistolla ja elukkalaisten kansoittamissa luentosaleissa päivittäin varsin runsaasti. Joskus ykkösellä saimme ViikkiGP:ssäkin eräällä maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan rastilla lisäpisteitä sen mukaan, montako EKY-fleeceä joukkueeltamme talvitakkien alta löytyi (taisi olla kaksi tai kolme alle kymmenen hengen joukkueessa :D). Ehkä pientä piilovittuilua?

Itse en tuohon mainostekstiiliini ole järin kiintynyt (miten ylipäätään olen tullut valinneeksi väriksi punaisen, josta en juurikaan päälläni pidä?), enkä viihtyisi siinä esim. luennolla, mutta kylmällä ilmalla ulkoillessa, koiria treenatessa tai tällaisissa tilanteissa se on kyllä oikein käyttökelpoinen! Onko lääkiksillä vastaavia vaatetilauksia?

Nyt kuitenkin nukkumaan ja aamulla nokka kohti teurastamoa. Onneksi isä peruutti Volvon mulle valmiiksi, ettei kävisi niinkuin kakkosen navettaharjoittelussa. Haha.

perjantai 24. helmikuuta 2012

My bags are all packed

Muutama kuva tältä päivältä.



Tentti tuntui menevän ihan kivasti, vaikka neljän tunnin yöunet ja aamulla päässä soinut Frontside Ollie eivät enteilleetkään mitään hyvää. Sain kuitenkin raapusteltua kaikki A4:t täyteen tekstiä, joten eiköhän tuo läpi lätkähdä. Tuntuu jopa, että olisin saattanut oppiakin jotain hyödyllistä. Go me!

Kotiin päästyäni arvoin hetken aikaa, silppuaisinko nämä muistipelikorttini  persoonallisiksi konfeteiksi seuraavia bileitä varten vai säästäisinkö ne epätoivoista, kiireistä, kandit jo muutenkin masentavaa nelosvuotta varten. Siinä asiaa pohdiskellesani päätin levittää kortit lattialle ja tulin asetelleeksi ne sydämen muotoon - kuvaa siis aivan selkeästi mun suhdettani koko farmikseen. Hmmm, maybe not?


Taikkis seuraili puuhiani sivummalta varsin keskittyneesti, kunnes...


"Mites se menikään, tassunjälkiä sydämessä...?"


Ja se siitä taiteilusta sitten. Kortit kuitenkin säästyivät - ainakin toistaiseksi.

Pienten nokkaunien jälkeen aloin pikkuhiljaa pakkailla seuraavan kuukauden aikana elettävää elämääni  laukkuihin. Ei ollut mikään helppo tehtävä, sillä perusjuttujen lisäksi mukaan lähtee myös kouluprojekteja, vuosijuhlapuku pienennettäväksi, kenkiä, teurastamovaatteet, eläinten tarvikkeita...


Samalla yritin kysellä, josko joku tulisi hakemaan mua asemalta, mutta niinhän siinä sitten kävi, että O halusikin tulla vielä yhdeksi illaksi tänne. Eikä mulla oikeastaan ollut mitään sitä vastaan, että saadaan tyttöjen ja tavaroiden kanssa huomenna autokyyti kotiin ja että saadaan viettää vielä yksi ilta Vantaalla, kotona, ennen kuukauden kestävää muiden nurkissa lymyilyä. En tosin ole aivan vakuuttunut, että maltan pysyä poissa täältä kokonaisen kuukauden. Posti varmaan täytyy ainakin tulla hakemaan ja kukat kastelemaan ja ja ja... ;)

Oikeampi syy O:n tuloon taitaa kuitenkin olla se, että meillä tuli tuossa keskiviikkona jälleen täyteen vasta aika naurettavan pieni määrä pyöreitä kuukausia tätä yhdessäoloa ja ehkä sitä on kivempi juhlistaa täällä, kuin pikkupaikkakunnalla. En tiedä vielä tarkalleen, mitä aiomme - paitsi käydä syömässä ja ehkä yksillä.

Tässäkö on mun koko elämäni kuukauden ajan?


Mun peura-/poro-/mikälieinnostukseni on ihan näin btw levinnyt jo koruihinkin...






Oh dear deer.

Pistetään tulevan ammatin piikkiin! 


PS. Jos jollekulle on vielä epäselvää, niin se mun soopelishelttini on tosiaan lempinimeltään IIPPU, ei LIPPU, toisin kuin yllättävän moni oli edellispostauksen kommenttien perusteella jossakin vaiheessa luullut :D 

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Fastlag

 Laskiainen voi tarkoittaa opiskelijalle vain kahta asiaa:


Pullia!


Ja haalarien esiin kaivamista!

Meidän vuosikurssimme ei tänä(kään) vuonna päässyt pulkkamäkeen Ullanlinnanmäelle, sillä eilisiltapäivälle oli buukattu pakollinen etiikkapaneeli, mikä herätti närkästystä ja hienoista vastarintaa osassa kanssaopiskelijoista. Musta kaikki eettiseen pohdintaan liittyvä on tosi mielenkiintoista ja tykkäsin tuosta paneelistakin, mutta olisihan sille jonkin muun ajankohdan voinut valita. Tänään sitten saimme luennoitsijalta pahoittelut aiheesta, hehe.

Paneelin aiheena olivat tällä kertaa etenkin laittomasti maahantuodut pennut (pentutehtailua sivuten) sekä suomalaisten ulkomailta pelastamat rescue-koirat, vaikka keskustelu pomppikin välillä esimerkiksi hän vs. se -pronominin käyttöön eläimistä puhuttaessa tai eläinten tunneälyn pohdiskeluun. Rescue-koirista meille piti alustuksen eläinlääkäri, jolla oli omakohtaista kokemusta asiasta ja joka mieluummin halusi ottaa "jo olemassa olevan", kodittoman koiran kuin tukea nykymuotoista rodunjalostusta.

Useinhan eläinlääkärit (= monet luennoitsijoistamme) vastustavat ulkomaisten löytökoirien tuontia tai sanotaanko vaikka, että eivät kannusta siihen, sillä tällaiset katukoirat saattavat levittää Suomen koirakantaan sellaisia tartuntatauteja, joita meillä ei vielä esiinny. Myös Suomen Eläinlääkäriliitto on ilmaissut oman, painavan sanansa asiaan: rescue-koirien maahantuonti ei eläinsuojelunäkökulmasta ole perusteltua. Niinpä olikin mielenkiintoista päästä kuulemaan toisenlaista näkökantaa asiaan ja koirien pelastamista puhtaasti etiikan kannalta. Täytyy myöntää, että oma kantani asiaan muuttui hieman mutkikkaammaksi ja mustan sekä valkoisen väliltä löytyi uusi sävy: harmaa. Se kai toisaalta näiden etiikkapaneelien tarkoituskin on: oppia ajattelemaan asioita myös uusilta kanteilta ja pystyä hiukan hellittämään omista mielipiteistään toisenlaisia perusteluita kuullessaan. Painotan kuitenkin, että jos joku harkitsee rescue-koiran tuontia, kannattaa asiaa harkita pitkään ja hartaasti, ottaa vaikka puskaradion kautta selvää eri yhdistyksistä (kaikki eivät ole yhtä vastuullisia: toiset tuovat sairaita koiria maahan testituloksesta riippumatta) ja valita tuontimaa sekä koirayksilö tarkkaan!

Yliopistolta päästyäni lueskelin hiukan aikaa tenttiin, tein laskiaispullia ja lähdin...


Gravitaatioon, eli Ulliksen laskiaisriehan perinteisiin jatkobileisiin, joissa tällä kertaa esiintyivät Jare & VilleGalle sekä Haloo Helsinki!. Eivät mitään ihan mun lempparibändejä kumpikaan, mutta hyvät keikat ne vetivät.






Oli kivaa olla pitkästä aikaa liikkeellä isomman opiskelijaporukan kanssa, vaikka olinkin ihan selvinpäin ja noin yleisesti ottaen tuollaiset parin tuhannen hengen massabileet eivät ehkä ole ihan mun omin juttu - eihän siltä meteliltä kuule edes jutella. Tanssiminen sen sijaan kyllä maistui!

Olin hyvissä ajoin kotona, joten yliopistolle kolmeksi tunniksi selviytyminen ei tuottanut suuria vaikeuksia aamulla.



 Päivän aiheena olivat viimeisten farmakologian tapaustehtävien läpikäynti.




Enää perjantain tentti ja sitten olisi farmakologia tältä keväältä pulkassa (laskiaisteemaan sopien, hehheh). Tämänkin tentin kohdalla päädyin omasanaisiin muistiinpanoihin, mutta aloitin sen verran ajoissa, että suurempaa paniikkia ei ole kerinnyt syntyä, vaikka muutakin elämää on harrastettu. Juttelin muuten eilen erään nelosemme kanssa ja hän sai kertomuksillaan masennettua mut ensi vuoden suhteen aika totaalisesti. Kuulemma luvassa on niin rankka vuosi, että nyt tästä kolmosesta kannattaisi ottaa kaikki ilo irti: mikään ei toimi, motivaatio on kadoksissa useammaltakin, tenttejä on jatkuvasti ja vauhti on niin huima, että opittavan tiedon määrä ahdistaa. Harmi, jos noin on - mä kun olen nimenomaan odottanut juuri noita vuosia, jolloin vihdoin pääsemme klinikalle. Täytynee siis yrittää latailla kesällä akkuja ihan ekstratehokkaasti ja yrittää unohtaa nämä silmieni eteen maalautuneet kauhukuvat. 

Onneksi toistaiseksi opiskelu on ihan kivaa ja mun hyvä motivaatio on säilynyt koko alkukevään. Tänään innostuin jopa hieman askartelemaan:

Tämä kuvaa tarjoaa vastauksen niille, jotka miettivät, miten lasipöytä pysyy puhtaana: ei se pysykään.


Ainakin tämän verran lääkeaineita haluaisin osata niin, että nimen kuullessani osaisin yhdistää sen edes oikeaan ryhmään ja tietää suunnilleen, mitä se tekee.

Tässä yleisfarmakologiassahan paino on vielä pitkälti eri lääkeryhmillä ja kliinistä farmakologiaa eli eri tautien spesifisiä lääkityksiä annostuksineen käydään tarkemmin läpi sitten tulevina vuosina. Joitakin nimiä olisi kuitenkin jo nyt suotavaa jäädä mieleen.

Lappujen toiselle puolelle kirjasin hiukan tärkeimpiä pointteja kustakin lääkeaineesta.

Nyt tosiaan syvennyn vielä parin päivän ajaksi farmiksen ihmeisiin ja viikonlopuksi olisi sitten tarkoitus matkata kotipuoleen valmistautumaan ensi viikolla alkavaan teurastamoharjoitteluun. Ensimmäiset kaksi viikkoa vietän siipikarjateurastamossa, jonne olisi tarkoitus kulkea kotipaikkakunnalta autolla. Olettaen, että sellaista vielä osaan ajaa.

Eipä siis muuta kuin hyvät illan ja viikon jatkot ja oloja niille, joilla eilisilta venähti hiukan pitkäksi! ;)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Farmakologiasta ja filmaattisuudesta

Oon tässä hiukan mietiskellyt, että voisin hiukan yrittää vähentää itsekriittisyyttäni (ehkä ihan tervettä?) ja alkaa käyttää joskus omaakin pärstääni blogin kuvituksena. Pidän itseäni todella epävalokuvauksellisena, eivätkä O:n suorat kommentit ole juurikaan lohduttaneet: "Miten voit näyttää tässä kuvassa niin erilaiselta kuin oikeasti?" Niinpä.

Tästä syystä viihdyn yleisesti ottaen paremmin linssin toisella puolella. Toisaalta tykkään kuitenkin itse juuri sellaisista blogeista, joissa esiinnytään rohkeasti omalla naamalla, vaikka tukka olisikin joskus vähän sekaisin tai asu täysin arkinen. Niinpä jos täällä mun kertomusten seassa alkaa nyt toisinaan vilkkua jotakin tämänsuuntaista räpellystä:


 ... niin tiedätte, mistä on kyse. Olkaa armollisia!

No - not another fashion blog, mutta ripaus enemmän minua itseäni kuitenkin. Ehkä joskus joku hassu detalji, kuten sulkakorvis - olenhan sentään oikeastikin melkoinen koruharakka!




Mutta en tietenkään ole tekemässä tästä mitään itse asiaa tai unohtamassa vanhoja aiheita minnekään. Jos nyt edes jaksan tuosta kameran edessä keikistelystä pidempiaikaisesti motivoitua. 

Vanhoihin aiheisiin palatakseni farmakologian kurssi on vihdoinkin tutustuttanut minut alla näkyvään pienempään kirjaan - Pharmaca Fennica Veterinariaan, jollaisen voi bongata monien praktikoidenkin työpöydiltä. Noiden vaaleansinisten kansien sisältä löytyvät päivitetyt tiedot (ja myös virheitä esim. joidenkin mikrobilääkkeiden annostelussa) Suomessa myytävistä eläinlääkkeistä ja opus ilmestyy joka vuosi. Se on jaettu meille eläinlääkäriopiskelijoille ilmaiseksi vuosittain, mutta vasta nyt kolmosella se on osoittautunut tuikitarpeelliseksi.


Meillä oli vetämässä myös ryhmätilaus tuosta toisesta kuvassa näkyvästä teoksesta - ihmispuolen suomenkielisestä oppikirjasta. Halusimme odottaa uusinta painosta, joka sitten saapuikin perille ihan kurssin loppumetreillä - viikkoa ennen viimeistä tenttiä. Saattaapi olla, että kirjan selailu jää ajan puutteesta johtuen tässä vaiheessa aika pinnalliseksi. Ärsyttää, koska ihan ilmainen tuo ei ollut!

Ennen kurssia en ollut tullut ajatelleeksikaan, miten käytännönläheisestä aiheesta farmakologiassa olisi kysymys. Tätä se meidän työmme sitten tulevaisuudessa pitää sisällään - pienen PFV:n selailua ja oikeiden lääkitysten sekä annoskokojen pohdintaa.

Olin kuvitellut, että kurssi koostuisi kuivista, eri lääkeaineet nopeasti esittelevistä luennoista. Osittain olinkin oikeassa, mutta mukaan on mahtunut paljon myös luennoitsijoiden esiin tuomia käytäntöjä ja esimerkkejä klinikalta, mikä ainakin minulle itselleni on aina sitä opintojen mielenkiintoisinta ja motivoivinta osa-aluetta. Olen kiitollinen siitä, että olen päässyt seuraamaan praktiikkatyötä läheltä, sillä ilman noita kokemuksia saattaisi joidenkin lääkeaineiden tai hoitotapojen kontekstiinsa asettaminen olla huomattavasti haastavampaa tai ainakin asteen verran kuivempaa. Esimerkiksi kipua lievittävistä fentanyylilaastareista puhuttaessa innostuin mielessäni, että: "Haa! Nää on niitä joista aina eläinten kotiutusohjeissa varoitellaan, että taitelkaa huolellisesti roskiin, jotta lapset eivät pääse niihin käsiksi." Aiheellinen varoitus, kun ymmärtää, että kyseessä on sentään opioidi, jota huumausaineenakin käytetään. Pikku oivalluksia, suuri ilo.

Lisäksi meillä on ollut erilaisia käytännön tehtäviä, kuten ns. case-tehtäviä, joissa on pitänyt laatia erilaisia lääkitysohjelmia, laskea oikeita annoskokoja ja ratkaista kuvitteellisen eläinlääketieteen kandidaatin tekemiä virheitä. Mikä siinä muuten on, että vanha kunnon suomenkielinen sana "tapaus" ei enää kelpaa, vaan ihan ns. virallisissakin tehtävissä on pakko puhua "keisseistä"?

Vanha äidinkielen opettajani ei olisi järin iloinen, jos tietäisi.