keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Asuntopostaus, osa II

Aijai, kyllä tämä ylenpalttinen vapaa-aika vain tekee terää! Olen ehtinyt askarrella, suunnitella kokkailuja ja käydä eläinlääkäripäivillä - näistä lisää myöhemmin. Ennen kaikkea olen kuitenkin ehtinyt kuvailla asuntopostauksen toisen osan, joka käsittää makkarin ja olkkarin (ensimmäinen osa täällä). Eihän siihen montaa kuukautta mennytkään, ehheh.

Luvassa on sekä video, että iso kasa valokuvia niille, jotka eivät jaksa läpinääni kuunnella. Jouduin mahduttamaan videon seitsemään minuuttiin, koska muistikortillani ei sattunut olemaan enempää tilaa ja olin jo vartavasten ehtinyt häätää O:n lähikauppaan. Toisaalta ehkä te kiitätte mua siitä hyvästä - ilman mitään aikarajoitusta video olisi varmaan venähtänyt puolituntiseksi, kun olisin keksinyt asiaa jokaisesta matosta ja sohvatyynystä. Pahoittelen jo näin etukäteen myös sitä, että paikkapaikoin kuva pomppii kuin hyppykepin varassa konsanaan ja mun nopeasti vilauttamani olomuotoni on aika... noh, räjähtänyt? Olkoon tämä nyt sitten kontribuutioni blogeissa kiertäneeseen Naked Truth -haasteeseen! Haha. Sen pidemmittä puheitta, tässä olkaa hyvä:





Ja sitten vielä niitä stillimpiä kuvia.

Makuuhuone

 

Halusimme pitää makuuhuoneen värimaailman melko viileänä ja rauhallisena. Pirteä turkoosi tuo piristystä muuten neutraaliin värikarttaan ja hopean pilkahdukset tuovat ripauksen luksusta arkisimpaankin aamuun.


Sisustustikkaat ovat peräisin Honkkarista ja niiden sävy taittaa niin pitkälti hopeanharmaaseen, kuin vanha(ksi käsitelly)n puun nyt voi kuvitella taittavan. Tuo koristevalosarja oli mulla käytössä jo Vantaalla - silloin tosin lasiruukkuun sullottuna. Ihana tunnelmanluoja etenkin iltahämärissä!



Yöpöytinä toimivat Ikean Malmit ja tuo kissanvessaksi tuunattu turkoosi säilytysrahi on alunperin Kodin1:stä. Toimii muuten edelleen, eikä ainakaan vielä ole alkanut haista!



Valaisin: K-Fab Micaela.


Lipasto on niinikään Ikean Malm ja kätkee sisäänsä mm. askartelu- ja sisustusjuttuja. Kaivattua säilytystilaa kaikelle pikkuroinalle!




Koirien peti, jota tosin harvemmin kelpuutetaan käyttöön. Paljas lattiakin on suositumpi...



Undon kiipeilypuu, Zooplussalta tilattu "Atlas" ulottuu kattoon asti (kuten itämaisten kohdalla suotavaa onkin) ja on päivittäin aktiivisessa käytössä. Undo suosii nukkumapaikkanaan puun yllä olevassa kuvassa näkyvää "pussia", joita uudistuneissa Atlaksissa onkin kaksin kappalein. Harmittaa hieman, että meille sattui vielä tämä vanhempi malli - puun yläosassa näkyvällä putkella kun ei täysikasvuinen kissa tee mitään. Muuten oikeinkin passeli hinta-laatusuhde ja paljon iloa pienelle aktiiviselle kissalle, joka tykkää kirmata päätäpahkaa puuhun ja hypätä sieltä kunnon kazaaaam-loikilla sänkyyn.



Led-valosydän pääsi makkarin puolelle, kun olimme todenneet, että kissa ei ole siitä kiinnostunut.


Olohuone



Olohuoneen tehostevärinä toimii pirteä pinkki, mutta kuten makuuhuoneessa, myös täällä olen pitänyt kirkkaamman värin puhtaasti tekstiileissä ja koriste-esineissä, niin että värimaailmaa on helppo vaihdella fiilisten tai vuodenaikojen mukaan. Värejä mä kuitenkin koen tarvitsevani - mustavalkoisuus, valkoisuus, harmaus tai beigellä leikittely eivät luo itselleni kotiin sellaista energiamaailmaa, josta saisin iloa ja voimaa, vaikka niitä muiden kodeissa saatankin ihastella. Mulle koti on akkujen latauspaikka - siitä on pystyttävä imemään virtaa.


Sohvan taakse kätkeytyy Lack-pöydällisen verran välttämätöntä elektroniikkaa: nettiboksi, kaiuttimet ja subbari sekä mun ja O:n läppärit. Pöydän alle mahtuu kätevästi eläinten lelulaatikko, josta etenkin Taikkis osaa varsin näppärästi käydä noutamassa itselleen (ja kanssaihmisille) tekemistä.


Sohvan toisella puolen on mun vanha kirjahyllyni, joka on saanut uuden elämäntehtävän, koristeiden ja laskujen säilyttämisen, vaakatasossa. Kirjani järjestelin kaapin uumeniin. Eivät ne niin käytettyjä (saati sitten kauniita) olleet, että niiden olisi jatkuvasti tarvinnut olla esillä.







Vierasvaratuoleina meillä on pari aikakauslehtiprintillä verhottua yksilöä. Kätsyjä, jos paikalla on enemmän väkeä kuin sohvalle mahtuu.



Tämän verran olohuoneesta näkyy keittiön puolelle.


Näkymä samasta kohdasta olohuoneeseen päin.


Ruokapöytä ja tuolit ovat samat vanhat ja kollaasin esittelinkin jo tekovaiheessa.






Keittiössämme on siis tuollainen kierrettävä saareke, joka on erityisesti Undon ja Taikkiksen mieleen...

Pakollinen kissakuva


Undon kakkospuu, niinikään Zooplussalta. Tähän teroitellaan kynnet yleensä heti aamutuimaan ja tuolla ylimmäisellä tasolla päivystetään sen aikaa, kun käymme koirien kanssa ulkona. Tämä puu on suosittu myös silloin, kun katselemme telkkua tai oleskelemme muuten olohuoneessa. Tosin isostakin puusta on näppärän sijaintinsa vuoksi näköyhteys olohuoneeseen, joten toisinaan se vie voiton.








Siinäpä se. Nyt voin vihdoin antaa itselleni luvan alkaa vaihdella sisustusta hiukan jouluisammaksi!

Jäikö kysyttävää tai kommentoitavaa?

20 kommenttia:

  1. Vautsi, hieno kämppä! Onko teillä useinkin noin siistiä? Tai ootteko kovia siivoilemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoamisen jälkeen joo ;) Ja olkkarin koitan kyllä aina järjestellä tuollaiseksi ennen nukkumaan menoa ja pitää muutenkin hiukan siisteyttä yllä, mutta kyllä meillä normaalioloissa elämä näkyy. Lue: ikuista taistelua sotkua vastaan :D

      Poista
  2. Mitä kautta olette hankkineet tuon asunnon? Ei taida olla HOAS:n kuitenkaan? :D Itselläkin toivottavasti muutto ensi syksynä Helsinkiin ja viikki vaikuttaisi ihan kivalle asuinpaikalle. Tosin siellä ei taida olla hirveästi ravintoloita jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, tää on ihan vuokranvälitysfirman kautta. HOAS:llakin on kyllä tosi kivoja uusia kämppiä Viikissä - suurimpana erona tähän varmaankin muovimattolattiat. Viikistä tosin on vaikea mitään huonoa edes löytää, tää on niin uusi asuinalue kaikkineen. Palveluista täällä on ihan vain nuo perusjutut: Prisma (sen yhteydessä Alko, apteekki, eläinkauppa, Tiimari, Chico's), Alepa, Valintatalo ja pikku-Siwa, kioski, partureita, eläinlääkäri, kuntosaleja... ja nyt uusimpana tulokkaana baari, jossa en ole vielä kerinnyt käymään. Näyttää kyllä viihtyisältä ainakin ulospäin :) Ulkoilualueet on myös kivat. Aika rauhallinen alue kaikkinensa ja Itikseen sekä Malmille hyvät yhteydet, mutta kaupunkimaisempaa asuinpaikkaa hakevalla ehkä turhankin rauhallinen ympäristö ;)

      Poista
  3. Vau, teillä on tosi raikkaan ja kivan näköinen koti! :) Ja suloisia nuo eläimet tuolla sängyn päällä, meillä koissunkin löytää aina jonkun sängyltä nukkumassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joku joskus sanoikin osuvasti, että eläimet tekevät kämpästä kodin ;)

      Poista
  4. Mä täällä ihastelen kuinka paljon teillä voi olla pikkutavaraa ja koristeita esillä vaikka on kissa asuinkumppanina! Meillä lähtee kaikki lattialle/kumoon minkä kissa pystyy liikauttamaan :-D Varsinkin tuo helmijuttu olohuoneen pöydällä, se kestäisi täällä ehkä noin kaksi minuuttia.. Mutta ihanan pirteä asunto teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko niitä paljon? Musta niitä on aika pelkistetysti - ainakin jos vertaa aiempaan :D Nuo helmet ei oo Undoa kyllä kiehtoneet, eikä se tahallaan pudottele esineitä. Eikä oikein vahingossakaan - on niin kevyt ja notkea, että astuu niistä yli. Osa koristeista on tosin sinitarroitettu paikoilleen, varmuuden vuoksi. Lähinnä Undoa kiinnostaisi maistella noita oksia ja tekokasveja, mutta ollaan pienestä pitäen opetettu sille kieltosanaa, jota se jo aika hyvin uskookin ja aikalailla jättää kaiken kielletyn rauhaan :)

      Poista
    2. Noo, meillä ei ole yhtäkään, eli kaikki näyttää paljolta :-D

      Kateus tässä lähinnä iski, koska omistan sellaisen kissan, joka ihan minkä tahansa pöydälle jääneen nähdessään menee sen viereen, katsoo mua ehkä tiukasti silmiin ja tiputtaa lattialle. Ihan vesilaseista ja pullonkorkeista lähtien, on nimittäin ihastuttava otus! Noita oksiakin mulla oli joskus, mutta kissat katkoi niitä jo ensimmäisen illan aikana jonka jälkeen ne piti poistaa koska koira yritti syödä lattialle tippuneet palat.. Välillä sitä miettii miksi sitä näitä eläimiä hommaa :-D

      Mutta tosi hienoa jos olette saaneet kisulle opetettua "ei":n, nostan oikeasti hattua :-)

      Poista
    3. Oho, on sitten vähän eri kaliiberia :D Tyyppi on nähtävästi keksinyt hyvän tavan viihdyttää itseään ;)

      Meille itseasiassa naapurin rouva tokaisi kissoista juteltaessa, että aika hyvin nuo oppivat mikä on kiellettyä, kun opettaa vaan heti pienenä ei-sanan. No, me kokeiltiin ja hyvin on toiminut. Toki Undokin välillä uhmaa - teini kun on: vetää korvat luimuun ja tekee jotain, mistä tietää tulevan sanomista. Sellaista huomion hakua, jos ollaan esim. lähdössä ulos tai on tylsää. Mutta uskoo kyllä, kun kielletään (yksi, kaksi tai kolme kertaa... :D). Ja tosiaan enemmän tuo uhmaaminen on sitten juuri oksien pureskelua kuin mitään muuta - esineiden pudottelu ei ole kiinnostanut :)

      Poista
    4. Minäkin mietin, että onpa ihanaa kun koristeet pysyy paikallaan!
      Meilläkin pienenä Wallu totteli ei-sanaa. Sitten tuli teini-ikä eikä ole ilmeisesti menossa pois. KAIKKI mitä olet kieltänyt on pakko tehdä, ja monta mont kertaa peräkkäin. Ei on laulua korville ja suihkepullovesi kuin spa-hoito sille. Mulla on keinot loppu. Huomioimatta jättämistäkin olen kokeillut. Se on vaan kovin hankalaa kun toinen menee hihat heiluen leikkii tiskialtaasen vedellä, laseilla ja haarukoilla. Täytyy varmaan käyttää naksutinta vähän enemmän.

      Poista
  5. Vautsi! tykkään tosi paljon tosta teidän kahdesta vedettävästä "ovesta" makkariin :)! harvoin näkee tollaista pohjapiirrustusta, mutta todella kiva! ja varmaan toimiva :) oma värimaailma on enemmän valkonen, beessi, ruskea, hiekka mutta ihanan raikas ja nätti koti teillä silti :)!
    -Mari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on ihan kivat kyllä - antaa sellaista avaruuden tuntua kämppään. Muutenkin ollaan kyllä tykätty. Kiitti! :)

      Poista
  6. Miten kenenkään koti voi olla noin kaunis! (itse olen vähän sotkuinen enkä osaa ollenkaan sisustaa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tänks! Kuten ylempänä tunnustin, niin aikamoista taistelua sotkua vastaan meilläkin jatkuvasti käydään! :D

      Poista
  7. Toi olkkarin kattolamppu on niin hieno! Mulla puuttuu olkkarista semmoinen lampun ripustuskoukku katosta, joten olen voinut laittaa vain ihan keveän paperivarjostimen...

    - Liiolii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään :) Eikö sinne kattoon saisi ruuvattua jonkun koukun? Tai vaihdettua sellaisen ööö... levyn? jossa on valmiina koukku? :)

      Poista
  8. Hei, voisitko kertoa minkä kokoiset laatikot IKEAN Malm yöpöydässä on? IKEA ei kerro asiaa netissä eikä viitsi lähteä 100Km päähän asiaa tarkistamaan. Eli vositko mitata laatikon sisäleveyden ja syvyyden? Kiitos :)

    VastaaPoista