ZZzzz...

Puuh, että osaakin väsyttää. Kun lähtee kouluun, on pimeää ja kun tulee kotiin, on pimeää. Napsin D-vitamiinia yli virallisten suositusten, herään joka aamu sarastevalon kajoon (tai oikeastaan Utu herää sarastevaloon ja herättää meidät muutkin...) ja tänään kaivoin jo kirkasvalolampunkin esille. Vaan eipä näistä loppusyksyn päivistä tunnu silti ilman päikkäreitä selviävän. Tulisipa edes pari senttiä narskuvaa pakkaslunta, niin että saataisiin hiukan valoa tänne Suomen maahan. Tällaisina aikoina toivoisin olevani muuttolintu tai Nuuskumuikkunen.

Tai edes Aurinkorannikon suomalainen.

Musta tuntuu, että eläimetkin ovat normaalia väsyneempiä. Kirpparilta pelastamani ja huoltamani aito lampaantalja on vakiinnuttanut paikkansa niiden lemppareimpana nukkumapaikkana. Utu lähes uppoaa siihen.

Tänään meillä oli kirurgian kolmas leikkausharjoitus ja pääsin tekemään hampaiden poistoja, varvasamputaation, akillesjänteen ja varpaiden ojentajan korjausompeleen, tikkaamaan tassuhaavan ja harjoittelemaan rintaonteloimun laittoa sekä täppäystä - raadolle, luonnollisesti. Nuo ovat kyllä huikean mukavia harjoituksia, mutta samalla varsin intensiivisiä. Vajaassa neljässä tunnissa pitäisi ehtiä sisäistämään ja oppimaan paljon. Samalla saa kuitenkin esimakua tulevan ammattimme monipuolisuudesta ja siinä vaadittavista kättentaidoista. Onnistumisen riemua, kun käsissä on ensimmäinen ikenestään irroitettu hammas... tai hännänpää tai varvas...!

Iltapäivällä meillä oli pehmytosakirurgian viimeinen ryhmätyö, joista niistäkin on ollut todella paljon hyötyä. Ryhmätöissä olemme siis ratkoneet kirurgisia potilastapauksia selvittämällä ensin potilaan diagnoosin mm. röntgenkuvien avulla ja koonneet sitten kyseiseen vaivaan käytettävän leikkaustavan, ompeleet, välineet, mahdolliset komplikaatiot...  - mitä milloinkin - muille esitettävään muotoon. Tehokas oppimistapa, todellakin, vaikka myöhäisten iltapäivien vireystila ei aina olekaan ollut enää parhaimmassa terässään.

Illalla meillä tapahtui jotakin hurjan jännittävää.

Jotakin, mikä vaati silmä kovana tarkkailua.

Ja pientä osallistumista, tietenkin.  

Miesten hommia, you know. Naiset pysyköön kaukana näistä talkoista!

Jännä juttu, että insinööriopiskelijan lukuisista mittauksista ja merkinnöistä huolimatta väliin tarvittiin kuitenkin jälleen naista ja naisen siimapatenttia, ennen kuin kauan kaipaamamme kokovartalopeili saatiin asennettua sellaiselle korkeudelle, että siitä näkee jopa omat jalkateränsä ;)

Tästä alkaakin varmasti armoton peilin kautta kuvaamisen aikakausi. Asukuvia ja duckfaceja!

Korkkaan kauden tällä huikaisevalla muotikuvalla syksyn kuumimmasta asusteesta - turkiskaulurista!

Kirjaimellisesti.