Kissanpoika sairastaa, häntä hellikäämme

Muutama kännykkäkuva viime päiviltä, Instagram-ehostuksin. Onko se nyt sitten hienoa, että muokataan lähtökohdiltaan suht tarkat kuvat pikselimössöksi ja väännetään niihin vanhanaikaiset värit - en ole vielä päättänyt. Halusin kuitenkin kokeilla.

Käteväähän tuo kännykällä kuvaileminen on silloin, kun järkkärin akku simahtaa tai kamera unohtuu kotiin.

Tai kun on sydän niin huolia pullollaan, ettei ehdi laittaa akkua lataukseen.

Keskiviikkona oli EKY:n (ja parin muun ainejärjestön) pikkujoulut Fredan Tivolissa. Houkuttelin O:n mukaan - ja O puolestaan kolme koulukaveriaan. Etkoilimme meillä ja jossakin vaiheessa seuraan liittyi myös pari mun kurssikaveriani. Leivottiin tämän vuoden ensimmäiset (ja luultavasti viimeiset) joulutortut ja hankittiin kaupasta hiukan muutakin tarjottavaa. Lämmikkeiksi keiteltiin Blossaa ja heisse Elsässeriä. Oli kivaa huomata, että O on löytänyt ympärilleen samanhenkisiä kavereita ja päästä vähän löysäilemään.

Yleinen fiilis ei tosin ollut ainoa löysä asia kyseisessä päivässä. Taikkis, meidän vahvavatsainen nuori ärrierimme oli nimittäin onnistunut noukkimaan jostakin ärhäkän vatsapöpön, niin että ulos sai juosta (tai vaihtoehtoisesti luutata lattioita) parin tunnin välein. Iipulla on taipumusta uusien ruokien aiheuttamaan herkkävatsaisuuteen, joten mistään uudesta ilmiöstä ei sinänsä ollut kyse - joskin paljon pidempikestoisesta sellaisesta. Jouduin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni vääntämään toipilasruokaa, eli runsaassa vedessä keitettyä riisiä.

Torstaina, Taikkiksen tilan jo hiukan rauhoituttua oireilun aloitti Utu. Ensiksi herra heittäytyi syömättömäksi, minkä pistimme aluksi nirsoilun piikkiin, mutta kun iltaa kohden kissa alkoi myös oksennella ja muuttui iloisasta ja eloisasta persoonastaan apaattisena kököttäväksi vanhukseksi, huolestuimme toden teolla. Kissallehan päivänkin paasto voi koitua kohtalokkaaksi ja kuivuminen uhkaa varsinkin nuorta, hoikkaa eläintä varsin nopeasti.

Saimme pakkojuotettua ja -syötettyä Undoa himppusen ja aamulla kävin noukkimassa lähiapteekista melkoisen arsenaalin erinäisiä kissan ruuansulatuskanavan toimintaa tukevia tuotteita. Ruiskulla suuhun tuupatut ruoka ja vesi eivät kuitenkaan kauaa pysyneet sisällä, joten lääkäriinhän sitä oli lähdettävä - lineaarisen vierasesineen pelko mielessä.

On se niin eri juttu, kun oma eläin sairastuu.

Jouduimme odottelemaan melko kauan ennen hoitoon pääsyä, mutta koko sen ajan Undo jaksoi kehrätä sylissäni. Ylläoleva kuva antaa virheellisen kuvan sen vireystilasta. 

Röntgen- ja varjoainekuvaukset eivät antaneet viitteitä vierasesineestä suolistossa, joten hoidoksi riitti tällä kertaa nahanalainen nesteytys (joka oli aivan pyllystä Undon mielestä - ei jäänyt varmasti epäselväksi seuraavassakaan huoneessa...), oksennuksenestolääkitys ja antibioottikuuri todetun kuumeen vuoksi.

Hoidoista huolimatta meillä on täällä edelleen yksi kovin nuupea ja apaattisena nököttävä kissalapsi, joka ei suostu oma-aloitteisesti syömään tai pesemään edes turkkiaan. Vettä on sentään lipitetty muutama kulaus.

Pitäkääpä peukkuja, että kissun vointi lähtisi tuosta kohenemaan, emmekä joutuisi uusimaan lääkärivisiittiämme huomenna. Vinkkejä kissan ruokahalua herättelevistä tuotteista  (tähän asti kokeiltuja: sydän, maksa, purkkiruoka, kissanmallas, Nutriplus cat, valmiit kissan herkkupalat...) otetaan myös ilolla vastaan!