Update

Lauantai-illan ohjelma

Lauantaina kävimme kauppareissun yhteydessä jälleen apteekissa täydentämässä hiukan lääkearsenaaliamme ja aloitimme Utun antibioottikuurin. Synuloxin oraalisuspensio ei tosin uppoile herralle ollenkaan, vaan se yritetään kuolata suupielistä ulos. Voi olla, että joudumme vaihtamaan sen vielä tablettimuotoon.

Myös kissanmallas on jätkän mielestä täyttä kuraa, mutta Nutriplussaa saimme onneksi ujuteltua välillä suuhunkin asti. Muuten ohjelma jatkui perjantain kaltaisena: Hill'sin a/d -toipilasruokaa (energiapitoista ja saa annettua ruiskulla, vedellä laimennettuna) ja elektrolyyttipitoista vettä ruiskulla suuhun - toistettuna x kertaa. Aamulla Undo oli hiukan pirteämpi, mutta iltaa kohden otti apatia taas vallan. Samaa tahtia nousi myös isäntäväen epätoivo.

Ruokintavuorojen välissä paistelimme hiukan lämpimiä voileipiä ja pelailimme Aliasta - niin hyvin kuin sen nyt kahdestaan voi kuvitella onnistuvan. Pienenä piristyksenä toimi Prismasta löytämämme Valkea joulu -niminen kynttilä, joka levitti ympärilleen huumaavaa, jouluista tuoksua.

En ole varma, olenko koskaan tullut kertoneeksi Vantaan kotimme ominaistuoksusta. Siihen sekottui 70-luvun puutalon vanhahtava  ominaistuoksu sekä ykkösvuonna hankkimieni lilojen, ehkä hieman mausteisten tuoksukynttilöiden aromi. Sitä vedin aina syväääääään henkeeni kotiin saapuessani. Etenkin pidempien kotipuolen reissujen jälkeen. Ihanan kotoisa, omaperäinen tuoksu, jota kaipaan toisinaan vieläkin.

Ei auta kuin yrittää luoda tännekin omaa tuoksumaailmaansa. Kissanhiekan tai -kakan hajun rinnalle.

Aamuyöstä nukkumaan vetäytyessämme meillä tapahtui pienoinen ihme.

Jos oltaisiin eletty kuukautta myöhempää aikaa, olisin voinut väittää sitä joulun ihmeeksi. Kuppi olisi ainakin mätsännyt! Tai ehkä jokin elektrolyyttitaso oli kahden viimeisen juoton ja syötön aikana kohdannut kulminaatiopisteensä ja viestitti aivoille, että ei tässä nyt vielä tarvitsekaan valmistautua kuolemaan. Mene ja tiedä.

Koitin kaikkia meidän oloissamme mahdollisia vinkkejänne - kiitos siitä. Undo suostui kuitenkin ensimmäisenä syömään - tattada-daa - raksuja. Omiaan, mutta ennen kaikkea myös koirien. Sillä on joku outo obsessio niihin (ja juujuu, ennen kuin kukaan ehtii sanoa, niin ei sille niitä normaalisti syötetä). Tuntemattomia ovat kissojen tiet.

Aamulla heräsin siihen, että Undo kehräsi vatsani päällä.

Sen jälkeen täällä onkin huristeltu menemään lähes koko päivä ja leikkiäkin on jo jaksettu. Vesi ja raksut ovat maittaneet, mutta märkäruoka ei vielä.

Ihan vielä en siis uskalla  hurrata, mutta kyllä se vain tekee suoranaista hunajaa sielulle, kun kuulee jälleen pikkukissun kehräävän ja vastaavaan kutsuun sillä ainoalla tuntemallaan tavalla:
 "Mäyyyyy..." ♥