Ne karanneet on Hitchcockin linnuista kai

Viikko on pyörähtänyt tällä kertaa yllättävän kivuttomasti käyntiin. Eilen meillä oli vain koirien ontumatutkimusharjoitus, johon Iippu pääsi jälleen koekaniiniksi. Ei löytynyt ontumia, patellaluksaatiota, pinnallisen varpaiden koukistajan (eli akillesjänteen - tai oikeammin sanottuna sen osan) luksaatiota - siis shelteille tyypillistä "kinnervikaa", ei lihasjumeja, eikä minkäänlaista aristusta C:ksi kuvatun, mahdollisesti traumaattisesti vahingoittuneen lonkankaan puolella. Mikä helpotus - olin nimittäin henkisesti valmistautunut huonoihinkin uutisiin.

Harjoituksessa tarkkailtiin siis koiran liikkumista ja seisoma-asentoa sekä käytiin läpi koiran raajat, nivelet ja ranka mahdollisia poikkeavuuksia etsien. Harjoittelimme mm. lonkka- ja patellaluksaation sekä ristisidevammojen diagnosoinnissa tehtäviä manipulaatioliikkeitä. Ei mikään läpihuutojuttu - monta kertaa sai oikein miettiä, mitä on tekemässä ja mitenkä ne nivelet nyt taas toimivatkaan. Onneksi apuna oli myös koiran luuranko ja muutamia 3D-malleja, joista rakenteiden hahmottaminen on aina helpompaa kuin kirjan kuvista kotona.

Tänään puolestaan kävin tekemässä yhden klinikkaeläinhoitajan tuurauksen, mikä vie aina ajatukset mukavasti pois kouluarjesta ja tuo hyvää vastapainoa ainaiselle pänttäykselle. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta on se asiakaspalvelutyö kyllä mukavaa. Etenkin nyt, kun alkaa jo oikeasti osata ja ymmärtääkin alastaan jotakin konkreettista, niin ettei jokaista pientäkin asiaa joudu tarkistamaan muilta.

Lyhyiden päiväunien ja pikaisen luentoprujujen läpikahlaamisen jälkeen suuntasin ainejärjestömme tiloihin kuuntelemaan Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n pitämää lemmikkilintuesittelyä.

Olen ollut useampaan otteeseen samoilla messuilla lintuihmisten kanssa ja käynyt monesti ihastelemassa heidän lintujaan ja kyselemässä kaikenlaisia yksinkertaisuuksia. Jossakin vaiheessa jopa hiukan harkitsimme oman siivekkään hankintaa eksäni kanssa, mutta silti tuntuu, että linnut ovat itselleni varsin vieras potilasryhmä. Vieras, joskin kiinnostava.

Halukkaille oli tarjolla kunnon karppimättöä. Eiku.

Yhdistys piti hyvän luennon ja kysymyksiä sateli. Samaan aikaan päittemme yllä (ja välillä päälle) lenteli viisi papukaijaa, joiden kommunikaatio yltyi välillä niin korvia huumaavaksi huuteluksi, että luennoitsijakin joutui pitämään taukoa.

Opin aika tukun uusia asioita, joskin käsittelyharjoituksiin ei tässä yleisömenestystä nauttineessa tapahtumassa valitettavasti tarjoutunut mahdollisuuksia - lintujen omaehtoista olkapäillä keikkumista lukuunottamatta.

Kirjoittelin pieneen karkkikantiseen inspiraatiovihkooni seitsemän sivua muistiinpanoja kynä sauhuten, mutta jos linnuista oikeasti jotakin ymmärtää tahtoisi, pitäisi oppi varmaankin lähteä ammentamaan ulkomailta ja käytännön töistä.

Niin vähäistä on tuo eksojen opetus perustutkinnossamme, että suurin osa eksoottisiin erikoistuneista eläinlääkäreistämme on valmistunut ja muuttanut tänne muualta - eikä heitä tosiaankaan ole montaa. Lemmikin omistajan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että asiantuntevia eläinlääkäripalveluita saa hakea joskus monen tunnin ajomatkan päästä. Sama tilanne, olipa kyseessä sitten lintu, matelija, siili tai sokeriorava - hätätapaus tai useita eläinlääkärikäyntejä vaativa pitkäaikaissairas.

Kiinnostusta niiden hoitamiseen eläinlääkäriopiskelijoilla kuitenkin selvästi riittäisi. Toivon, että tiedekunnassammekin havahdutaan vielä jonakin päivänä vastaamaan tähän kiinnostukseen - kuten myös kentältä kantautuvaan tarpeeseen.  

Till then, on hienoa, että tällaisia tilaisuuksia pystytään järjestämään vapaaehtoisvoimin!

Ja tiedättekö mitä? Olen ollut välillä vähän hämilläni siitä, että aina kun mainitsee omistavansa itämaisen kissan, esittävät ihmiset heti epäluuloisina kysymyksen sen äänekkyydestä.

Nyt tiedän vihdoinkin, miten vastata. Tästä eteenpäin aion vain lämpimästi suositella vierailua kakaduperheessä ;)