tiistai 18. tammikuuta 2011

Ei-niin-pehmeä lasku

... pikemminkin pakkolasku. Perunapeltoon. Jota ei ilmeisesti ole edes vielä suosta esiin kaivettu. Jussi, missä kuokka?

Kyllä otettiin nimittäin luulot pois. Maanataina oli englannin tasokoe, jossa kyseltiin jänniä sanoja, kuten suomenna "shedding" ja "whelping" tai käännä englanniksi "kalan evä" ja "ummetus". Täytyy sanoa, että olin kyllä onnessani, kun onnistuin tuon evän jostain muistilokerostani pitkän pohdinnan jälkeen kaivelemaan - ei ole kovinkaan aktiivisesti tullut käytettyä! :D

Tuosta kokeesta kuitenkin hiukan jopa stressasin, kosken mitenkään haluaisi tälle keväälle vielä enkkuakin riesaksi, kun se ei mulle ongelmia opiskelussa tuota. Kokeen ja luentojen jälkeen olin sitten töissä vielä iltakymmeneen. Tänäänkin oli pitkä päivä, huomenna onneksi pääsee jo kahdeltatoista. Mutta tuo opittavan määrä, huhhuh!


Nyt meillä alkoivat siis patologian ja parasitologian kurssit. Ensimmäisellä patologian luennolla meille julistettiin, että vapaa-aikaan saa suhtautua tänä keväänä melko välinpitämättömästi ja parasitologiassakin varoiteltiin, että kaikkea käsiteltävää ei millään voi muistaa tai osata tai ainakin sen unohtaa kolmanteen vuoteen mennessä. Kuitenkin tämä on kuulemma ainoa hetki, jolloin meille näitä koulutuksen aikana opetetaan, joten tämän jälkeen ne pitäisi osata. Rohkaisevaa? :D


Varsin mielenkiintoisia nuo aihepiirit kyllä vaikuttavat olevan, mutta runsaasti työtä teettäviä. Parasitologia käsittelee siis parasiitteja, loisia, joita arvatenkin on valtava määrä eri eläinlajeilla. Itse kúitenkin miellän nuo silminnähtävät öttiäiset viruksia ja bakuja helpommiksi. Ainakin näin ennakko-odotuksena.


Patologia eli kirjaimellisesti "tautioppi" pyrkii selittämään tautien syntyä ja luonnetta ja siihen kuuluu niin elävien eläinten kliinistä tutkimusta (esim. verikokeet) kuin raadonavauksiakin Opin eilen, että oikeaoppisesti kuolleesta eläimestä pitäisi käyttää sanaa raato, ei ruumis, niin brutaalilta kuin se ehkä kuulostaakin. Raatoja emme tosin itse pääse tämä vuonna availemaan.

Oppiaine toimii siis tavallaan siltana aiemmin opiskellun terveen eläimen anatomian sekä fysiologian ja varsinaisen kliinisen eläinlääketieteen välillä. Aina ja aina enemmän kohti "oikeaa" asiaa siis mennään :)

Pikku hiljaa arki alkaa muutenkin asettua uomiinsa  ja hyvä niin. Ei ahdista enää ;) Tässä on myös pari kivaa projektia, joiden mahdollista toteutumista saa taas jännittää. Niistä lisää ehkä, jos onni löytää joskus mutkin potkittavakseen. Onneksi tykkään odottamisesta - joskus jopa enemmän kuin itse asiasta sitten lopulta :D

Askartelinpa muuten uudet korutkin tuossa:

Riipus


Korvikset

 Olin joskus bongannut vastaavia jonkun koruaskartelijan tekeminä (myytiin jossakin messuilla?), mutten onnistunut myöhemmin enää löytämään tekijää. Aiheesta tuli kavereiden kanssa syksyllä puhetta ja joululomalla kurssikaverini olikin sitten löytänyt äitinsä eläinklinikan kätköistä rasiallisen tuollaisia vanhoja rabiesmerkkejä, joilla siis ennen muinoin ilmaistiin, että koira on rokotettu. No, sattuipa sitten vihjaamaan asiasta Facebookissa ja pian oli aika monta muutakin halukasta elukkalaista laattoja pyytämässä. Että se siitä persoonallisesta ideasta :D


Tuskin noita kuitenkaan kadulla juuri vastaan kävelee. Liekkö näiden ideaa edes järin moni muu  ymmärtää... mutta olen varautunut kummastuneisiin katseisiin, musta ne on niiiiiiin hienot ! :)


PS. Lisäilin sivupalkkiin "Seuraa Blogilistalla"-namiskan, jos joku on erityisen kiintynyt ko. palveluun. Muokkailin tuossa aiemmin blogin ulkoasuakin hiukan yksinkertaisemmaksi. Toivottavasti kenenkään silmää ei särje :)

8 kommenttia:

  1. Hienot korut! Tuskimpa niitä hirveästi vastaan kävelee, jos vain eläinlääkisporukasta uskaltaa ulos. :)

    Tsemppiä siihen lukemiseen! Mulla on muuten aukko sivistyksessä, onko eläinlääkiksessä gradu vai syventävien opintojen opinnäytetyö? Mun käsittääkseni opinnot myös kestävät 5 vuotta, mutta koska tuloksena on lisensiaatti, onko opintopisteitä kuitenkin se 360? Jos, niin aika tiukka paketti. :)

    VastaaPoista
  2. Tänks :) Meillä tehdään siis lisuri, lisensiaatin työ - saattaa joku sitä syväreiksikin kutsua.

    Opintopisteitä on se 360 ja vuosia kuusi, ei viisi (thank god! :D), eli rakenteeltaan aikalailla muita lääkiksiä vastaava :)

    VastaaPoista
  3. Joidenki luennoitsijoiden alkuteesit on kyllä hämäriä. Kurssin töiden määrään ja tärkeyteen liittyen. Tällainen herkkä ihmissielu meinaa hetkeksi niistä aina ahdistua ja häkeltyä kunnes ehtii vetää henkeä ja tajuta että "ei paniikkia, yksi asia kerrallaan...."

    Ihan eläinlääkäriopiskelijan korvikset. :DD

    MOH

    VastaaPoista
  4. Ihanat korvikset <3

    ÄÄ olen kateellinen :( Tahdon päästä jo elukkaan, vaikuttaa niin mielenkiintoiselta. Kolme vuotta vielä lukioakin edessä. Pikkuhiljaa... :)

    VastaaPoista
  5. Parasitologian ja patologian kirjat näyttää kuvassa Huomattavasti Pienemmiltä kuin oikeasti! :D

    VastaaPoista
  6. MOH: Hehe, jep :D Tosin tällä kertaa jopa uskon, että asiaa oikeastikin on ahdistukseksi asti - ainakin kirjojen paksuudesta päätellen. Siis ettei kyse ole vain luennoitsijan propagandasta omaan "kaikkia muita tärkeämpään" aineeseensa liittyen ;)

    Julia: Hih, kiitti :) Ja voi kuule, lukio suhahtaa ohi niin äkkiä, ettei tajuakaan! Nauti nyt siitä ajasta, itse täällä kaiholla muistelen omia lukiovuosiani ;) Plus että olet onnekas, kun tiedät jo tuossa vaiheessa, mitä elämältä haluat, niin voit tehdä töitäkin sen mukaan! Tsemppiä opiskeluihin!

    Kurnu: True that! :D Näyttävät ihan Aku Ankan taskukirjoilta! Ois varmaan pitänyt laittaa joku tulitikkuaski viereen mittatikuks :D

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti huomaat tän vielä, mutta onko kaikki lukukirjat enkuksi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta :)

      Poista