Ihmisen ja eläimen välisestä rakkaudesta

Kuva

"Luultavasti teikäläiset, te eläinlääkärit, ette koskaan voi tajuta, että ihmiset tulevat aina ensin. Olette menettäneet tajun siitä, mihin vedetään raja. Tarkoitan, että miten voitte oikeuttaa kaikkien niiden miljardien tuhlaamisen joka vuosi eläimiin, kun omassa maassamme (USA) on lapsia, jotka eivät saa edes perusterveydenhuoltoa." (Nick Trout - Sano mihin sattuu)

Ikuisuuskysymys, johon törmää ajoittain. Tuotantoeläimien kohdalta pulmaan on helppo antaa vastaus: ilman eläinlääkäreitä ja eläinten hoitoon panostettuja taloudellisia uhrauksia emme saisi lihaa pöytään. Emme ainakaan valvotusti, laadukkaasti ja turvallisesti.

Kuva

Lemmikkien kohdalla ei-eläinihmisten vakuuttaminen onkin jo astetta haastavampaa. Heillä on oletettavasti ollut elämänsä aikana suhteita vain toisiin ihmisiin, ei muihin lajeihin. Miten he silloin voisivatkaan ymmärtää eläinten ja ihmisten välisten suhteiden syvyyttä ja merkitystä, vaikka sitä kuinka yrittäisi sanoin selittää?  

"Pelastaisitko palavasta talosta vieraan lapsen vai oman lemmikkisi?" (Lukuisat keskustelufoorumien väittelyt)


Kuvaillun kaltaisessa hätätilanteessa toimisin itse luultavimminkin intuition varassa olettaen, että ylipäätään säilyttäisin toimintakykyni ja ottaisin huomioon monia muitakin seikkoja kuin itse pelastettavien keskinäisen arvojärjestyksen, jossa itselläni oma rakas koira valitettavasti asettuisi kyllä vieraan ihmisen yläpuolelle. Puhtain omintunnoin en kuitenkaan lastakaan voisi jättää kuolemaan, en tietenkään. Niinpä näenkin monia kompromissiratkaisuja suoranaisen valinnan sijaan. 

Näen, että koiraa voisi esimerkiksi yrittää kutsua mukaan samalla, kun pelastaa lapsen. Jos koira olisi heti eteisessä ja lapsi syvemmällä talossa, hätistäisin koiran nopeasti ulos ja lähtisin sitten hakemaan lasta tai lapsen ollessa eteisessä jättäisin koiran viimeiseksi. Jos koira olisi pieni ja lapsi iso, voisi koiraa tuoda vierellä ja lasta sylissä tai sitten juuri toisinpäin. Kissan tai muun äänikomentojen ulottumattomissa olevan pieneläimen pelastaminen aiheuttaisikin jo enemmän hankaluuksia ja aivan pienimmät, kuten akvaariokalat,  jäisivät todennäköisesti suosiolla liekkeihin. 

En siis ole taipuvainen ajattelemaan asioista mustavalkoisesti, vaan näen myös lukuisia harmaan sävyjä ääripäiden välillä.

Kuva

"Hienoa, että pääsit sinne eläinlääkikseen ja olet tykännyt. Muista kuitenkin, ettei niillä eläinten hengillä lopulta ole juuri merkitystä. Sitten kun saat omia lapsia, niin ymmärrät. Mäkin nykyään vaan huudan ja raivoan meidän Mustille, kun ei se tajua mistään mitään. Odotahan vaan, kun saat niitä lapsia." (Erään tuttuni minulle laukomia totuuksia. Entisestä eläinihmisestä (vai ihmisestä, jolla on eläimiä?) oli siis juuri tullut äiti.)

Jos lasten saaminen muuttaa ajatusmaailmani tuollaiseksi, niin valitsen sitten mieluummin lapsettomuuden. Suomessa on hyvä terveydenhoitojärjestelmä, sosiaaliturvat ja lapsilisät... Miten eläinten hyvä kohtelu täällä on lapsilta pois?

Tänään vihdoin loppuun asti kahlaamani "Sano mihin sattuu" antoi paljon ajatuksia juuri lemmikkien merkityksestä ihmisille. Sen suurimmat ansiot olivatkin sen herättämissä ajatuksissa, eivät niinkään juonen omaan makuuni turhan paljon hyppelehtineessä kehittelyssä.

Kirjassa referoitiin myös amerikkalaisen eläinlääkäriliiton lemmikinomistajille (eli siis ihan tavallisille pulliaisille) tekemää kansallista kyselyä:

Kuva

"--- 93% lemmikinomistajista uskoi, että he asettaisivat henkensä alttiiksi pelastaakseen lemmikkinsä."

"Kun perheeseen tulee lemmikki, kotitalouden järjestys ja dynamiikka muuttuvat lopullisesti ja peruuttamattomasti. Lähes 50% omistajista oli sitä mieltä, että heidän lemmikkinsä kuunteli paremmin kuin heidän puolisonsa. ---  jos he joutuisivat autiolle saarelle ja saisivat valita vain yhden seuralaisen, useampi olisi valinnut lemmikin kuin ihmisen. Ei ihme, että avioerotilastot näyttävät niin hirveiltä."

"100% lemmikinomistajista juttelee lemmikeilleen, 97% kokee tietävänsä mitä lemmikki sanoo, ja mikä parasta, 78% kokee voivansa sanoa lemmikkinsä puolesta sen, mitä lemmikki sanoisi mikäli osaisi --- kyseessä on rakkaustarina, joka on muuttanut eläimen ylimääräisestä asusteesta välttämättömyydeksi, nostanut sen omistetun lemmikin asemasta adoptoidun lapsen asemaan. Ei ihme, että useammassa amerikkalaiskodissa on koiria kuin lapsia."

Huimia prosentteja, jotka osoittavat, ettei lemmikkien ja ihmisten suhteiden merkityksen korostaminen perustu vain muutaman hullun kissamummon palopuheisiin, vaan on todella lemmikinomistajien enemmistön jakama yhteinen näkemys ja kokemus. 

Asia, jonka olisi hyvä pysyä kirkkaana jokaisen eläinlääkärin tai kenen tahansa muun lemmikeiden parissa työskentelevän mielessä, vaikka potilaita virtaakin toinen toisensa jälkeen tutkimuspöydälle. Jokainen potilas on kuitenkin jollekin se paras ystävä, ehkä koko elämä. Elämän eläin. Eikä eläinlääkäri koskaan voi tietää suhteen kaikkia ulottuvuuksia ja vivahteita tai tietää sen arvoa, olipa kyseessä sitten koira, kissa tai rotta.

On yleisesti tiedossa, että lemmikki poistaa yksinäisyyden tunnetta, kuuntelee kärsivällisesti omistajansa murheita, tuo lohtua surussa ja tarjoaa pyyteettömän rakkauden kohteen.

Kuva

Vähemmälle huomiolle kuitenkin usein jää se tosiasia, että lajien välinen erilaisuus nimenomaan vahvistaa tunnesidettä ja suhdetta lemmikin ja omistajan välillä sen sijaan, että vähentäisi sen arvoa. On upeaa pystyä kommunikoimaan lajirajojen yli - ilman sanoja, mutta niin, että kummatkin ymmärtävät! Juuri tuon yhteyden saavuttamisen hankaluus ja poikkeavuus tekevät nähdäkseni ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta niin kovin merkityksellisen. Ja juuri tämä jäänee ei-eläinihmisiltä usein ymmärtämättä.

Vaikka toivoisin kaikkein penseimpienkin arvostelijoiden kunnioittavan aidosti eläimiin kohdistuvaa rakkautta ja hoitotoimenpiteitä, toiveeni lienee epärealistinen. Aina tulee olemaan niitä, jotka kyseenalaistavat työmme mittasuhteet pieneläinten parissa ja vetoavat ihmisten asemaan tärkeysjärjestyksen huipulla. Kaikki eivät ehkä jyrähdä näkemystään kuuluvasti esille, mutta saattavat kuitenkin ohimennen kysäistä: "Miksi eläinten lääkäriksi, miksei ihmisten?"

Kuva

En osaa antaa sen parempaa vastausta, kuin että ehkä jotkin asiat pitää vain itse kokea ymmärtääkseen.


Jos lukijoilla on aiheesta omia näkemyksiä, niin kuulisin mielelläni :)