 | ||||
| Vaahtokylvyssä rentoutumista... |
 |
| Herkuttelua... |
Ylläolevan karppipannukakun lisäksi tuli herkuteltua ainakin Amarillon kanafileellä, kun teimme S:n kanssa viimeisen täsmäiskun Tampereen aleihin. Mukaan tarttui pari rannekorua, korvikset ja neule.
 |
| Kavereita... |
 |
| Hieman karvaisempia kavereita... |
Saanko olla hiukan katkera? Olen silti. Itsehän olen nimittäin viettänyt päiväkausia Iipun kanssa renkaan kimpussa ja yrittänyt saada näitä kahta keskenään tutuiksi. Välillä ihan hyvälläkin menestyksellä, mutta useimmiten pitkällisen epäröinnin, kieltäytymisten ja jopa paikalta pois juoksemisten maustamana.
"Se rengas kun on niiiiiin jännä, kun se vähän kallistuu ja alkuun saattoi jopa kaatua...
Toiseen suuntaan uskaltaa sentään aina välillä hypätä, mutta toiseen suuntaan voi korkeintaan astua varovaisesti ja epäröiden yli, kun siellä on selvästi mörköjä... vaikkei tyhmä matte niitä näekään!"
Ja sitten tulee tuollainen keskenkasvuinen shiba, joka on helppo motivoida hyppäämään renkaan läpi (vaikka rotua yleensä pidetään suhteellisen hankalana kouluttaa) lelun perässä kerta toisensa jälkeen, huolimatta siitä, että kippurainen häntä useammin kaataa renkaan kuin mahtuu tulemaan sen läpi :D
Joskus turhautumisen hetkellä kaipaan hiukan kovempaa koiraa... mutta sitten onneksi taas muistan ne hyvät puolet :)
 | |||
| Nämä sään kuin sään piristäjät pääsivät käyttöön aiemmin kuin kuvittelinkaan... Kivat loskasäät tuossa alkuviikosta! |
 |
| Ja kameralla tuli leikittyä. Lopulta oli tyydyttävä kuvaamaan omaa naamaa, kun ei enää muutakaan keksinyt ja läheiset oppivat suorittamaan taktisia pakoja heti, kun kaivoin kameran esiin... :D |
 |
| Ja tänään lopulta matkattiin kotiin... Taustalla joululahjaksi saatu laukku. |
Kotiin oli kyllä ihana tulla, kun vastassa oli tuttu, rakas, puhdas ja kauniita koristeita pursuileva joulukoti, josta aion nauttia keskenäni vielä hetkisen, mutta kyllä se oman aikansa ottaa, että näihin kuvioihin taas tottuu. Ja tähän yksin elämiseen, kun kuukauden verran oli kuitenkin koko ajan muitakin ihmisiä ympärillä. Onneksi on nuo eläimet :)
Ja tieto siitä, että äkkiä tänne taas sopeutuu.
Että tämä on se elämä, josta haaveilin. Tätä rakastan.
Luultavasti jo heti huomenna.
Samoja fiiliksiä kuuluu Tartossa opiskelevan elukkalaisen arkeen:) Nimenomaan se lähdön hetki on ahdistavin. Vaikka itekseen viihtyykin omassa, ihanassa kämpässä, niin kotoa perheen keskeltä on silti aina hankala lähteä.
VastaaPoistaTOI lähtöahdistus on ihan kummallista. O__O vaikka kuten todettua, siisti ja hiljainen koti ja opiskelu täällä, ah. Mutta silti. Hämärää?! Vaikka kyllä tämä nyt VIIDEN VUODEN jälkeen alkaa jo suhteellisesti mennä helpommin.. D:
VastaaPoistaMOH
Anonyymi: Hei kiva kuulla teistä tarttolaisistakin! :) Itsehän kanssa suunnittelin sinne lähtöä. Mutta juu, voin vain kuvitella, että vielä vaikeampaa on lähteä kultturirajan yli ja vielä kauemmas läheisistä :/ Mukavaa lukukautta sinne kuitenkin, pidetään unelma kirkkaana mielessä! :)
VastaaPoistaMOH: Voi ei, ai että viidenkään vuoden päästä tästä ei välttämättä ole päässyt eroon? :D Haha. Onneksi kärsimys on kuitenkin ajallisesti melko pieni, lohduttaudutaan sillä :)