perjantai 14. tammikuuta 2011

Tassunjälkiä päälle

Mikäpä toimisi pienen ahdistuksen karkoitukseen paremmin kuin hemmottelupäivä?

Pakottauduin ylös sängystä jo 12 jälkeen, vaikka olin taas saanut unta ehkä siinä seitsemän maissa  pyörittyäni kolme tuntia sängyssä. Koira ulos ja aamupesun sekä lähikioskilla suoritetun matkakortin latauksen kautta Tiksiin.

Olin toivonut löytäväni talviset, hopeanhohtoiset tai valkoharmaat verhot keittiöön, jotta olisin voinut riisua sieltä joulunpunaisen värin pois, mutta jättää kuitenkin kaikki ihanat hopeiset ja valkoiset koristeet talvea piristämään. Mission failed. Onko kukaan nähnyt mainitun kaltaisia verhoja missään?

Toivoin myös löytäväni puoli-ilmaisia joulukoristeita ensi joulua silmällä pitäen. Mission #2 failed.

Tai no, voidaanko tämä lukea onnistumiseksi? :D

Alkuperäinen hinta 6,99e - ei kiitos. -90%:n jälkeen 70 snt - hell yeah!
Ja tästä lähtien miniläppärini saa pukeutua - yllättäen - herkkään vaaleanpunaiseen (Suomalainen kirjakauppa, 4e)

Olin kuitenkin suunnitellut viettäväni tänään hemmotteluiltaa keskenäni ja sitä silmällä pitäen saalis olikin jo parempi.



"Tassunjälkiä päälle" - megasuloinen ja pehmoinen fleecetakki Anttilan loppuunmyynnistä


Sekä aamu- että kylpytakkina menevä tummanruskea ja lyhyt eli juuri sellainen kuin olin etsinytkin pehmoihanuus

Jompaankumpaan noista olisi tarkoitus suihkun jälkeen kääriytyä ja läträtä nassuun vähän mukaan tarttuneita vadelmakuorintavoidetta ja suklaa-mansikkakasvonaamiota.


Jonkun leffankin voisi ehkä katsoa ja karppipitsan aineet olisi varattuna. Joskus vain tarvitsee tällaisia päiviä :) 

Täytyy tässä vaiheessa antaa kyllä krediittiäkin tälle asuinalueelle. Tiksi on ihan lähellä ja sieltä oikeastaan löytyy kaikki peruspalvelut ja isommat kaupat, kun taas monissa muissa lähiöissä on vain ehkä joku lähi-Siwa. (Helsingin) keskustaan ei tullut lähdettyä edes jouluostoksille, vaan lähes kaikki löytyi Tiksi-Porttipuisto(IKEAn ympäristö)-Vantaanportti(Jumbo yms) -akselilta. Niin ja tietysti Tiksin asema on ehdoton, etenkin kotipuolesta tullessa, koska siellä pysähtyvät kaukojunatkin. Joulun alla tosin HongKong (josta ihana kuusenikin ostettiin) paloi maan tasalle ja Anttilakin tosiaan ajetaan nyt alas :( Snif.

Shoppailureissun jälkeen tulin katsomaan Iippua ja ampaisin sitten Viikin suuntaan noutamaan muutama päivä sitten saapuneen kaukolainan kandiani varten.



Ja millainen rassuparka siellä odottikaan! :) Suorastaan hellyyttävä, jos kirjasta voi niin sanoa!

Teos on vuodelta -85 ja Tanskan maalta saapunut. Ei pysy enää kasassa ilman noita kuminauhoja, awwww :) Palan innosta päästä selailemaan sitä, koska se on laajin aiheeseeni liittyvä teos, joka maailmasta luultavasti edes löytyy! Bless you, Viikin tiedekirjasto!

Tarkoituksena olisi nyt tämän viikonlopun aikana siis näpytellä vielä jokunen rivi kandia ja aloittaa sitten raakaversion työstäminen luettavaan muotoon, nyt siellä on vielä melko mielenkiintoisia lauserakenteita... Heti maanantaina on myös englannin tasokoe part. 2. Pitäisiköhän siihenkin valmistautua?

Onneksi huomenillalla pääsee moikkaamaan kurssikavereita, sillä kokoonnumme juhlistamaan tärkeää päivää - Korva-kaniherran syntymäpäivää!


Yep, only in VetMed :D

5 kommenttia:

  1. Voi ei, nyt hieno yllätys meni pilalle, kun täällä välttelen nukkumaan menemistä ja selailen kaikki mahdolliset nettisivut läpi. :D

    VastaaPoista
  2. Pöh, luotin että et varmana satu tänne täs välis :D Vaikka toisaalta, Korvallehan se menee, eikä Kurnulle ;D

    VastaaPoista
  3. Mistä aiheesta teet kandiasi? :)

    VastaaPoista
  4. Vitsit tosi hieno toi vaaleenpunanen kannettavan suojus! Toi on just mun lemppariväri <3 Myös tuo fleecetakki on tosi siisti! Tykkään tosi paljon lukea niin näitä peruspostauksiakin, missä on sun päivistä juttua, kun myös noista eläinlääkisjutuista (: Ihan paras blogi, odotan päivittäin kuulumisia (Vaikka ymmärränkin että ihan joka päivä sinulla ei varmastikaan ole aikaa kirjoittaa).

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Eksojen anatomiasta, sen tarkemmin erittelemättä. Tykkään kovasti! :)

    Anonyymi#2: Kiitti, mäkin ihastuin siihen heti :D Jos mun juttuja seurailee pidemmän aikaa, niin saattaa huomata, etten mäkään ko. väriä suoranaisesti inhoa ;D

    Kiva kuulla, että postaukset kelpaavat :) Ja tosiaan ihan joka päivä ei kerkiä postailla, eikä joka päivä kauhean antoisaa sanottavaakaan löydy, joten mieluummin olen silloin hiljaa :D

    VastaaPoista