Yllättävä yhteenotto

Miniloma kotipuolessa on takana. Lähdimme sinne tosiaan keskiviikkona, joka olikin ainoa täysin aurinkoinen päivä. Pakkasimme koirien lisäksi myös kissat takakonttiin, muoviseen kuljetusboksiin, jossa ne vastalauseiden puutteesta päätellen matkasivatkin ihan mukavasti. Kotikotona meitä odottikin sitten vastapaistettu lohipiirakka ja tuoreet kukat, joiden kohdalla tosin lajintunnistukseni teki tenän. Mitä lienevät nuo sinipunaiset, kuulemma metsän keskeltä löytyneet kevätkukat? Jos jonkun sisäinen biologi tai hortonomi heräsi, niin päästäkää meidät toki piinasta.

Kaiken varalta siirsimme kukat pois kissojen ulottuvilta.

Torstaina näin T:ta ja lähdimme isommalla koiraporukalla ulkoilemaan kauniille kallioalueelle, joka on täynnä pieniä sadevesilampareita.

 Taikkis hyödynsi jälleen polskimismahdollisuudet...

... minkä jälkeen emännän housunlahkeet näyttivät tältä. Pikkuneidistä on erityisen kätevää kuivata itseään kaikenmaailman varpuihin ja sammaliin, mutta etenkin ihmisiin! Huvitti muuten ostaa tämän kesän koirankusetuskengiksi tuollaiset tarralenkkarit, jollaiset mulla on ollut viimeksi varmaan 20 vuotta sitten. Haha.

High five!

Kissat viihtyivät kotipuolessa jälleen mainiosti - onhan siellä paljon tilaa ja aina uutta, jännittävää tutkittavaa. Utu näki ensimmäistä kertaa elämässään ruohikon ja Joda pääsi neppailemaan lattialle pudonnutta kirsikkatomaattia kilpaa kummipoikani kanssa. Pojat kiipeilivät kilpaa saunan lauteilla ja hyppivät kaikille mahdollisille (ja mahdottomille) tasoille. Roudasimme mukanamme myös pienimmän kiipeilypuistamme, vanhaan huoneeseeni sallituksi kynsienteroittamispaikaksi.

Oma, turvallinen kuljetuslaatikko osoittautui kuitenkin yhdeksi suosituimmista lepopaikoista. Toinen ikisuosikki on vanha parvisänkyni.

Perjantaina kävimme pitkästä aikaa moikkaamassa entisen työpaikkani, paikallisen eläinkaupan väkeä. Siellä on aina ihana poiketa, sillä vastaanotto on vähintäänkin sydämellinen. Toivoivat kovasti, että palaisin maisemiin valmistumisen jälkeen heidän eläimiään hoitamaan, mutta saapa nähdä, mihin maailma kuljettaa... Kuvassa näkyvät koirien tuliaiset - kuivattua mahaa ja saparoita. Noiden mahanpalojen myymisestä on muuten jäänyt hyvin mieleen, miltä mikäkin lehmän etumahoista sisäpuolelta näyttää!

Eläinkaupalta jatkoimme taas yksiin lempilenkkimaastoistani.

 Kevät oli siellä huomattavasti pk-seudun tilannetta jäljessä. Täällä on jo isot lehdet puissa.

Nyt viiltää rintaa katsoa noita kuvia. Perjantai-iltana meillä nimittäin repesi helvetti irti. Koirat ottivat rajusti yhteen ja viettivät yönsä eri huoneissa, koska vanhempani pelkäsivät yhdistää niitä välikohtauksen jälkeen ja itse olimme sopineet illaksi menoa.

No, ovathan nuo ennenkin pienesti nahistelleet - lähinnä Iippu on antanut Taikkikselle välillä selkään, jos se on käynyt rasittavaksi ja homma on jatkunut entisellään. En siis osannut huolestua vielä tässä vaiheessa, vaan lähdin ihan hyvin mielin H:n kanssa paikalliseen yksille ja päädyin kiesimään kylää ympäri 8 hlön minibussilla. Pikkukaupungissa on pikkukaupungin huvit!

Äitienpäivää vietimme poikkeuksellisesti jo lauantaina, sillä mun oli palattava Helsinkiin varapäivystyksen vuoksi jo varhain sunnuntaina. Lähdimme aamulla noukkimaan valkovuokkoja ruokapöytään koirien kanssa ja takaisin tullessa räjähti: koirat älähtivät tappelemaan ihan tosissaan - sillä seurauksella, että O sai vain vaivoin irroteltua Taikkiksen leuat Iipun niskanahasta, jota tyttö pöllyytti kunnon tapporavistuksien saattelemana ja Taikkiksesta löytyi reikiä niin silmäkulmasta, kuonosta, molemmista etujaloista kuin kainalostakin. Niin hienon ensiapupakkauksen kuin olinkin pakannut matkaan, tällaiseen en ollut todellakaan osannut varautua! Onneksi saimme apteekista haavanpuhdistustarpeita ja eläinkaupasta Taikkikselle kaulurin. Tikattavaksi ei tarvinnut lähteä, mutta toinen etujaloista oli niin kipeä, että tyttö linkkasi sitä pari päivää.

Tämän jälkeen ei tarvinnut harkitakaan, että koiria olisi voinut pitää vapaasti yhdessä. Rähinä alkoi heti ja tappelu olisi jatkunut siitä, mihin jäikin. Molemmat alkoivat äristä jo pelkästä näköyhteydestä ja yrittivät syöksyä toistensa kurkkuihin. Kuten kuvitella saattaa, tämä tapaus sumensi koko loppuvisiitin ja painaa yhä edelleen päällimäisenä mieltä.

Syötiin siinä sitten O:n mukaan luokkaa "elämämme paras ateria" - itse savustettua lohta, grillattua lihaa, kanaa, pekoni-herkkusieniä, salaatteja, kasvisgratiinia. Lisäksi moikkailtiin veljeni perhettä ja kummipoikaani, jotka olivat saapuneet paikalle myös.

Kahvitarjottavaksi leipaisin pienen karppimansikkakakun...

... joka katosi aika nopeasti.

Illalla nähtiin vielä kavereita kaupungin yössä ja aamulla ajeltiin takaisin kotipuoleen, koirat edelleen takaluukussa, mutta tällä kertaa kissojen boksi varmuuden vuoksi välissä. Perjantaista asti tyttöjen välit ovat olleet todella tulehtuneet.

Taikkis on selkästi se, joka on nyt alkanut haastaa Iippua. Se ottaa tiukan katsekontaktin, nostaa häntää, alkaa äristä ja tarpeeksi provosoiduttuaan Iippu lähtee juttuun mukaan. Ilmeisesti jonkin sortin valtataistelusta on siis kyse. Taikkis on päättänyt, että mummoikää lähentelevän Iipun on aika väistyä. Ärinä alkaa heti, kun silmä vähänkin välttää ja viimeksi pari tuntia sitten saimme kiskoa koiria erilleen. Olen odotellut Taikkiksen keväisiä juoksuja saapuvaksi, mutta eipä näy merkkiäkään. Jostakin muusta on siis kyse.

Pahinta on kuitenkin se, ettei juuri nyt tiedä ollenkaan, miten tässä tulee käymään. Netistä lukemissani vastaavissa tapauksissa ei olla maalailtu kovin ruusuisia tulevaisuudenkuvia. Nartut (toisin kuin urokset) kuulemma tappelevat tappaakseen, joten yhteenotot tulisi pyrkiä ennaltaehkäisemään. Aika ja laumajärjestyksen vahvistaminen saattavat auttaa - tai sitten ei. Sterilaatio on yksi harkinnan arvoinen vaihtoehto, mutta nyt ennen matkaa emme oikein enää ehdi ryhtyä siihenkään. Sitä pahinta - toisesta koirasta luopumista, en halua vielä edes ajatella.

Vaikka näistä lauman kesken tapahtuvista erimielisyyksistä aina kuulee, niin eipä niitä osaa kuvitella omalle kohdalleen, ennen kuin tärähtää. Ja meillä todella tärähti, ennalta arvaamatta. Tämän postauksen kuvissa tytöt ovat vielä ylimpiä ystävyksiä.

Kinda breaks my heart.