Raakalaiset

Ajattelin päivitellä hiukan meidän raakaruokintakokemuksiamme, nyt kun takana alkaa olla jo hyvä rupeama tätä uutta dieettiä.  Viime viikolla käytimme yhden iltapäivän siihen, että sinkoilimme lähiseudun raakapakasteita myyvät eläinkaupat läpi kunkin putiikin hinta- ja valikoimakompetenssia samalla puntaroiden. Halusimme nimittäin löytää Muschin kissa-aterioita erityisesti valikoivaksi heittäytyneellä Utulle maisteltaviksi. Ja löytyihän noita - harmillisesti tosin vain eri makuja eri kaupoista. Kaikki tuntuvat panostavan enemmän koirien valikoimaan. Hetken aikaa arvoin myös, että olisiko pitänyt ottaa myös hiirenpoikasia makutestiin, mutta ehkä ne olisivat olleet vielä turhan überiä näille meidän epäluuloisille aloittelijoillemme. Eräälle siilille jouduin joskus syöttämään jonkin aikaa hiirenpinkkejä kädestä, kun mikään muu ei kelvannut. Käy muuten äkkiä kukkarolle!

Näissä maistuvuus-asioissa Utu on yhtäkkiä heittäytynyt Jodaa hankalammaksi miellyttää. Pikkuäijälle uppoavat nykyisin niin luu-lihamössöt, sydän, elimet kuin lohikin, mutta Undo kelpuuttaisi mieluiten vain sydämen. Muut murkinat uppoavat hiukan lievemmällä innolla - maksa ja muut sisäelimet kohtalaisesti, liha kuun liikkeistä tai jostakin muusta yhtä mystisestä riippuen. Muschin kissoille tarkoitettu kana-ateria osoittautui tosin yllättäjäksi ja katosi varsin nopeasti kupista. Kala- ja lihaversio ovat vielä testaamatta.

Öljyjen mukaan sekoittaminen heikentää niinikään ruuan maistuvuutta, mutta lohenmakuiset Multicat-napit uppoilevat useimmiten mieluisina herkkupaloina. Luu-ummetusten ensiavuksi hankin eläinten ensiapulaukkuun apteekista paketillisen peräruiskeita pahan päivän varalle. Pitää muutenkin varustella tuo laukku vielä hyvin, niin että kehtaa jättää lauman lomahoitajien hoiviin hyvin mielin. Pikkukaupungissa päivystävän eläinlääkärin tiettyjen tuotteiden tai avoimen apteekin löytäminen ei ole ollenkaan niin itsestäänselvää kuin täällä.

Yksi etenkin omistajien kannalta mahtava muutos on kuitenkin kiistaton: kissankakka ei enää haise. Ei juuri ollenkaan. Ennen tiesi aina, milloin kissat olivat käyneet kakkosella. Sen haistoi muutaman minuutin ajan koko kodissa. Nykyisin en tietäisi niiden vääntävän torttua, ellen aina vessoja siivotessani sitä omin silmin todistaisi. Kakkojen koko on myös pienentynyt ja luulen, että pidemmällä aikavälillä saatan huomata muutoksia myös kissanhiekan menekissä.

Koirien kohdalla kaikki on sujunut kuin rasvattu: koirat rrrrrrrakastavat ruokaansa ja odottavat sitä aina kirkkain, innokkain silmin ja erityisesti luiden järsiminen tekee karvakorvat huomattavan onnellisiksi. Kakan määrä on vähentynyt huomattavasti, uutta hammaskiveä ei ole ilmestynyt ja Iipun yleensä niin karhea turkki tuntuu todella pehmeältä ja sen mustat osat suorastaan kiiltävät. Osaltaan viimeksi mainittu parannus saattaa toki johtua luonnollisesta karvanlähdöstä ja täytyy seurailla, karkeneeko se jälleen kesää kohden. Taikkiksen turkki on aina ollut kovin silkkinen.

Mutta mikä parasta: Iipun löysä- ja herkkävatsaisuus loppui kuin seinään. Aiemmin sille ei voinut kuvitellakaan antavansa mitään uutta - ei edes pientä herkkupalaa tai ruuantähdettä. Tilanne kehittyi salakavalasti, pikkuhiljaa. Nuorempana sen vatsa kesti vielä nakkeja ja siankorvia, mutta viimeisimpinä aikoina ripulihelikopteri olisi ollut taattu. Vaan ei enää. Raakaruokinnan aloittamisen myötä Iippu syö jälleen todella monipuolisesti, ulkona voidaan käyttää nappuloita maistuvampia palkkanameja, eikä ripulia ole nähty sen koommin. Todellinen helpotus!

Kaiken kaikkiaan koirien raakaruokkiminen on siis osoittautunut todella helpoksi ja palkitsevaksi - kissojen kanssa haemme vielä jonkinlaista balanssia ja yhteisymmärrystä. Viime päivät ovat tosin sujuneet varsin kivuttomasti: molemmat ovat syöneet kyllikseen ja riittävän monipuolisesti, joten en ole kovinkaan huolissani. Enemmän aikaa ja totuttelua se vain vaatii.

Hintatasoltaan raakaruokinta liikkuu samoissa lukemissa kuin teollisenkin syöttäminen ja pakastintila on riittänyt vallan mainiosti. Omat ruuat ovat tosin joutuneet hiukan ahtaammalle, kun on tullut innostuttua kokeilemaan eläimille kaikkea uutta! Eipä tule toisaalta hamstrattua pakastimeen mitään turhaa.

Oma auto helpottaa pakasteiden rahtaamista, mutten usko, että kokeilumme olisi tyssännyt auton puutteeseenkaan. Enemmän suunnitelmallisuutta ja hyvän repun se vain vaatii. Raakapakastepötköt ovat myöskin todella helppoja käyttää. Jos niitä ei muista ottaa tarpeeksi ajoissa sulamaan, riittää, kun sulattaa pötkön toista päätä hetken aikaa kuumassa vedessä, annostelee sulaneen osan eläinten kuppiin ja siirtää jäisen osuuden jääkaappiin sulamaan rauhassa. Parhaimmillaan pystymme ruokkimaan kaikki eläimet samalla pötköllä, mutta osa on selkeästi kissojen, osa koirien juttuja. Tosin koirat kelpuuttavat kyllä aivan kaiken, mitä kissoilta mahdollisesti jää yli. Luut sulavat nopeasti, eikä koiria oikeastaan juuri hidasta niiden jäisyyskään. Kissojen kanssa käymme vielä keskusteluja siitä, miksi niitä luita välillä yrittää herrasväen kuppiin tungeksia.

Olen kuitenkin sen verran vakuuttunut tämän luonnonmukaisemman ruokavalion eduista, etten usko, että entiseen löytyy enää syytä palata.