Vappu gone wrong

Allekirjoittaneella on takanaan ehkä epäonnistunein vappu ikinä. Kaikki alkoi siitä, kun sima meni pilalle. Viime vuonna onnistuin tekemään hienoa, vähäsokerista, toki aivan väärän väristä, mutta autenttisen makuista simaa. Menestyksen rohkaisemana yritin tänä vuonna saada aikaan yhtä hyvää, mutta myös oikean väristä simaa vaihtamalla reseptiin (jota en edes ollut kirjoittanut mihinkään ylös...) intiaanisokerin ja appelsiineja sitruunoiden kylkeen. Total fail! Veikkaan, että hiiva ei jaksanut toimia intiaanisokerin voimalla. Joka tapauksessa kaikin puolin kuvottavaa litkua!

Maanantaina oli tosiaan se lehmätentti, joka meni luullakseni ihan hyvin. Sen jälkeen lähdimme ostelemaan hiukan uusia parvekejuttuja ja kissanruokaa. Utu heittäytyi jälleen ripulille ja heikkosyöntiseksi, kökötti silmät syvällä päässä ja turkki pörhöttäen paikoillaan. Ihan vain syntymäpäivänsä, eli vapunaaton kunniaksi vissiin...

Tällä kertaa en voi syyttää edes sitä munuaista, mutta hiukan raskaita nämä episodit ovat. Huomaa hyvin kissojen ja koirien eron - Iippu saattoi ruikkia vettä kolme päivää ja voida ihan hyvin, mutta Undo ihan heikkona heti, kun menettää hiukan vettä. Täytyy nyt mietiskellä, mitä sen ruokavalion suhteen tekisi.

Illalla yritimme paistaa munkkeja, mutta nekin menivät aivan pieleen, kun yritin oikaista vähän aiemmin käyttämäni reseptin raaka-ainevalintoja. Ei tullut munkkeja, ei. Pikemminkin pannukakkuja ja puolessavälissä taikinaa totesin, että nyt riittää. Lavuaarista meni alas sekin sotku.

Lehmien jälkeen meillä alkoi nyt yhdistetty mehiläis-, kala-, siipikarja ja riistaeläinkurssi, joka kestää vajaan viikon. Tenttiin ei tarvitse osallistua, jos käy luennoilla. Tämä tiesi vappuaatolle eli eiliselle 8-14 luennoilla istumista. Oli kyllä ihan jännää kuunnella faktoja kalataloudesta ja kalojen sairauksista, sillä olen käytännössä kasvanut isäni ja veljeni kalastusharrastuksen ympärillä ja ollut akvaristi. Luentojen jälkeen käväisin kotona käyttämässä koirat ulkona, ruuttaamassa Mundolle muutaman ruiskullisen elämän eliksiirejä suupielestä sisään ja palasin klo 16 hevossairaalalle päivystämään. Potilaita riitti kerrankin koko vuorolle.

Päivystyksen jälkeen vetäisin haalarit niskaan ja lähdin kohti keskustaa. Jahka joku bussi vain malttoi sattua kohdalle... Keskustassa liityin opiskelijakaveriporukkaamme ja sitten vielä O:n ja kavereidensa porukkaan. Yksi kerrallaan jengi vain väheni, kun etenimme kohti määränpääksi sovittua baaria, kunnes 12 henkilöstä oli lopulta jäljellä mun ja O:n lisäksi vain kaksi ihmistä. Todettiin, että meistä kukaan ei oikeastaan edes halunnut kyseiseen yökerhoon niin paljon, että oltaisiin haluttu jäädä jonottamaan ja lähdettiin kävelemään takaisin päin. Käytiin Sports Academyssa yksillä - tai siis ehdittiin juoda ehkä puolikkaat juomat, ennen kuin todettiin O:n kanssa istuvamme siellä kahdestaan. Ja kello ei ollut edes kahta! Niinpä päätettiin lähteä itsekin pois. Hahah. Ihan huikea vappu siis! En muistanut ottaa edes ilmapalloja tai serpentiiniä mukaan, joten vappufiilikset jäivät tänä vuonna todella etäisiksi omalla kohdallani. Ja se on kuulkaa harvinaista tällaiselle perinnefriikille, se...

Tänään arvottiin jonkin aikaa, lähteäkö Ullikselle piknikille vai ei. Olo oli edellämainituista syistä johtuen mitä mainioin, mutta jotenkin jumituimme kuitenkin omalle parvekkeellemme aurinkoa ottamaan. On muuten ihanaa, kun on lasitettu parveke, jolle paistaa! Ei tarvitse lähteä puistoihin paljasta pintaa vilauttelemaan. Päädyttiin sitten lopulta ottamaan onni omiin käsiimme ja lähdimme pienelle road tripille tutkailemaan O:n uuden työpaikan sijaintia. Huomennahan herra jo sinne suuntaakin.

Heitimme koirat takakoslaan ja suuntasimme matkaan. Takaisinpäin tullessa poikkesimme Emäsalossa nautiskelemassa hiukan meri-ilmasta.

Löysin rannalta karahkan, joka sopisi mielestäni kivasti akvaarioon. Ongelmanahan on vain se, että nuo luonnonjuurakot tuppaavat kellumaan. Piti kuitenkin testata!

Taikkiksen mielestä toimintani oli suorastaan pöyristyttävää, joten se syöksyi pelastamaan puuparkaa vedestä heti minun väistettyäni ja hilasikin sen ihastuttavalla määrätietoisuudella kuivalle maalle.

 Pätevä tyttö! Kunnon hengenpelastaja. Haha.

 Koirat innostuivat lipsuttamaan lunta koko paikan ainoasta lumikinoksesta...

Illalla grillattiin vielä mitä jääkaapista löytyy -meiningillä pikku setit. Ja sieltähän löytyi kokonainen sisäfilee, jonka Taikkis menestyksellä, mutta ärräpäiden saattelemana tempaisi kertaalleen silmän välttäessä leikkuulaudalta alas... Ei ne hampaan jäljet, mutta ne karvat! Huh. Onneksi en ole hygieniafriikki, joten hyvin kelpasi siis tämäkin liha käyttöön muutaman minuutin hanan alla huljuttelun jälkeen. Raadellun pään tosin silppusin eläinten ruuaksi.

Hetken aikaa mietimme, kehtaako noin hyvää lihaa grilliin heittääkään, mutta onneksi kehtasi. Ehkä ihaninta ikinä! Piti hetki oikein ylistää. Toki suurella nälälläkin saattoi olla osuutensa makunautintoon.

All in all, tulipa taas todettua, että ei pitäisi kohdistaa ihan kauheita odotuksia näihin juhlapyhiin. Tuntuu, että silloin kaikki menee aivan pieleen. Ehkä ensi vuonna paremmalla onnella? Tosin luultavasti olen silloinkin jossain päivystämässä.

Tämä päivä ja tekemämme pikku retki olivat onneksi varsin onnistuneita! Ja Mundokin voi jo paremmin, koko komean yhden ikävuotensa voimalla.

Oh, the simple things in life...