keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kaikkien sydänten päivä

Niinhän siinä sitten kävi, että O päätti pälähtää tänne ystävänpäiväksi, joten mulle meinasi työpäivän jälkeen tulla hiukan kiire ehtiä kauppaan, siivoamaan ja järkkäämään jonkin sortin herkkutarjoilut pystyyn.


Onneksi kaapissa lojuu vaikuttava kokoelma erilaisia vaaleanpunaisia kynttilä- ja muita kippoja, joilla sai luotua kivan ja päivään sopivan tunnelman olkkariin.

Citymarketissa myytiin sydämenmuotoiseen rasiaan pakattuja mansikoita, joista arvatenkin pyydettiin ihan kiskurimaista hintaa. Varastin kuitenkin idean ja asettelin ihan tavallisessa rasiassa myydyt, selkeästi edullisemmat mansikat sydämen muotoon lautaselle.


Lisäksi leivoin runebergintorttu-taikinasta muffineja, joiden sisään piilotin Pätkis-biteseja ja jotka koristelin asiaankuuluvasti kermavaahdolla ja mansikoilla. O, joka lähtökohtaisesti inhoaa leivoksia (pl. pätkiskakku), ylisti nämä maasta taivaaseen, eivätkä ne sitten kauaa tuossa vadilla ehtineetkään vanheta.





Mietittiin, että oltaisiin käyty ulkona syömässä, vuokrattu jokin leffa tai lähdetty keilaamaan, mutta päädyimme kuitenkin viettämään leppoisan koti-illan herkkujen ja valkkarin parissa. Telkusta tuli joku ihan poskettoman tasoton romanttinen komedia, jolle nauraa hörähtelimme. Kaikissa niissä väärissä kohdissa.

Myös koirien kanssa lumituiskussa, umpihangessa rämmitty lenkki muodostui yllättävän hilpeäksi muutaman viinilasillisen jälkeen - pikku hapotuksista huolimatta.

Ihana päivä, ihana lauma

2 kommenttia:

  1. Ehkä tota tarkkariharjoittelua kannattaa odottaa innolla. :) Tuttava-ell löysi "oman alansa" tarkkariharjoittelun aikana (vaikka hän ensi sijaisesti tähtäsi opintojen alussa sekapraktiikkaan) ja hän suoritti valmistumisensa jälkeen elintarvikehygieenikon tutkinnon. Itse odotan mielenkiinnolla, miltä alalta itseni löydän kunhan sinne elukalle pääsen! :D

    VastaaPoista
  2. Joo, pelkään vaan hiukan, millaista eläinten kohtelua siellä tulee näkemään, mutta toivottavasti yllätyn positiivisesti! Lisäksi mulla on päälle tunnin ajomatka teurastamolle, mikä voi hiukan alkaa rasittaa jossakin vaiheessa, vaan ehkä siitä selviää :)

    VastaaPoista