Perjantai, lauantai ja sunnuntai me sitten pitkälti nakotettiinkin joko pitkällään sängyllä tai poikittain sohvalla - O orgaanisen kemian ja minä vuorotellen joko farmiksen, eksoihin liittyvien artikkelien tai blogien kimpussa. Ratkottiin välillä yhdessä jokin ketonien reaktioyhtälö tai viskottiin koirille leluja. Sellaista tavallista, arkista, lämmintä yhdessäoloa. Koko lauma lähekkäin.
Sunnuntaiksi ostettiin vähän hienompaa ruokaa - possun sisäfilettä, joka leikattiin ohuiksi siivuiksi, ruskistettiin pannulla ja haudutettiin vielä hetki kermatilkassa. Oon nyt viime aikoina ollut erityisen innostunut erilaisista kaupan valmiista uunijuuresmixeistä, jotka ovat paitsi suht edullisia, myös erittäin herkullisia ja nopeita sekä helppoja valmistaa. Niinpä uuniin päätyi nytkin hunajalla maustettuja parilajuureksia kermalla ja juustolla höystettynä ja niiden kypsymistä odotellessa valmistin vielä lihalle syksyllä poimimistamme suppilovahveroista kastikkeen. Ihan luksus sunnuntaiateria näin opiskelijanäkökulmasta!
Ja onpa välillä ihana kattaa ruoka pöytään, sen sijaan että laskisi vuuat vain hellan päälle ja kävisi kauhomassa sieltä. Kyllä sitä vain voi pienestäkin olla iloinen, heh.
Illalla päätimme palkita itsemme koko viikonlopun aherruksesta vielä tuhlaamalla pari kappaletta näitä:
Paikkana vanha tuttu Flamingo |
Leffaksi valikoitui Aku Louhimiehen Vuosaari - "elokuva suomalaisesta rakkaudesta vuonna 2011", josta olin kuullut niin kehuja kuin parjaustakin. Olin kuullut, että leffasta ei jää hyvä mieli, joten onnellisten loppujen ystävänä varauduin pettymykseen.
Tällä kertaa kuitenkin turhaan. Tykkäsin nimittäin ihan tosi paljon! Leffan päähenkilöillä on kullakin jokin ongelma, jonka parissa he joutuvat kamppailemaan. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama tarve tulla rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sekä tietenkin Vuosaari, joka eri kansalaisuuksia ja yhteiskuntaluokkia pursuilevana kaupunginosana olikin aivan loistava valinta elokuvan tapahtumapaikaksi.
Suomalaiseen, arjenmakuiseen leffaan on aina helpompi samaistua kuin mihinkään jenkkiromcom-pätkään. Lisäksi itse päähenkilöiden tarinat koskettivat ja onnistuivat paikoitellen myös yllättämään. Kyyneliä silmiini nostatti etenkin nuoren pojan suhde koiraansa sekä kuvaus yksinhuoltajan sairauden kanssa taistelemisesta. Keskusteltavaa elokuvan tapahtumista riitti jälkeenpäin vielä pitkälle yöhön, eikä se loppukaan ollut yhtään niin synkkä kuin olin pelännyt. Pikemminkin toivoa herättävä. Käykää ihmeessä katsomassa, jos kaipaatte ajatuksia herättävää elokuvaelämystä!
Nyt kuitenkin nukkumaan, että saan kiskottua itseni seitsemäksi töihin.
Tämän viimeisen kuvan myötä toivottelen lämpöistä ja iloista ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoilleni! Muistakaa muistaa rakkaitanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti