Farmakologiasta ja filmaattisuudesta

Oon tässä hiukan mietiskellyt, että voisin hiukan yrittää vähentää itsekriittisyyttäni (ehkä ihan tervettä?) ja alkaa käyttää joskus omaakin pärstääni blogin kuvituksena. Pidän itseäni todella epävalokuvauksellisena, eivätkä O:n suorat kommentit ole juurikaan lohduttaneet: "Miten voit näyttää tässä kuvassa niin erilaiselta kuin oikeasti?" Niinpä.

Tästä syystä viihdyn yleisesti ottaen paremmin linssin toisella puolella. Toisaalta tykkään kuitenkin itse juuri sellaisista blogeista, joissa esiinnytään rohkeasti omalla naamalla, vaikka tukka olisikin joskus vähän sekaisin tai asu täysin arkinen. Niinpä jos täällä mun kertomusten seassa alkaa nyt toisinaan vilkkua jotakin tämänsuuntaista räpellystä:

 ... niin tiedätte, mistä on kyse. Olkaa armollisia!

No - not another fashion blog, mutta ripaus enemmän minua itseäni kuitenkin. Ehkä joskus joku hassu detalji, kuten sulkakorvis - olenhan sentään oikeastikin melkoinen koruharakka!

Mutta en tietenkään ole tekemässä tästä mitään itse asiaa tai unohtamassa vanhoja aiheita minnekään. Jos nyt edes jaksan tuosta kameran edessä keikistelystä pidempiaikaisesti motivoitua. 

Vanhoihin aiheisiin palatakseni farmakologian kurssi on vihdoinkin tutustuttanut minut alla näkyvään pienempään kirjaan - Pharmaca Fennica Veterinariaan, jollaisen voi bongata monien praktikoidenkin työpöydiltä. Noiden vaaleansinisten kansien sisältä löytyvät päivitetyt tiedot (ja myös virheitä esim. joidenkin mikrobilääkkeiden annostelussa) Suomessa myytävistä eläinlääkkeistä ja opus ilmestyy joka vuosi. Se on jaettu meille eläinlääkäriopiskelijoille ilmaiseksi vuosittain, mutta vasta nyt kolmosella se on osoittautunut tuikitarpeelliseksi.

Meillä oli vetämässä myös ryhmätilaus tuosta toisesta kuvassa näkyvästä teoksesta - ihmispuolen suomenkielisestä oppikirjasta. Halusimme odottaa uusinta painosta, joka sitten saapuikin perille ihan kurssin loppumetreillä - viikkoa ennen viimeistä tenttiä. Saattaapi olla, että kirjan selailu jää ajan puutteesta johtuen tässä vaiheessa aika pinnalliseksi. Ärsyttää, koska ihan ilmainen tuo ei ollut!

Ennen kurssia en ollut tullut ajatelleeksikaan, miten käytännönläheisestä aiheesta farmakologiassa olisi kysymys. Tätä se meidän työmme sitten tulevaisuudessa pitää sisällään - pienen PFV:n selailua ja oikeiden lääkitysten sekä annoskokojen pohdintaa.

Olin kuvitellut, että kurssi koostuisi kuivista, eri lääkeaineet nopeasti esittelevistä luennoista. Osittain olinkin oikeassa, mutta mukaan on mahtunut paljon myös luennoitsijoiden esiin tuomia käytäntöjä ja esimerkkejä klinikalta, mikä ainakin minulle itselleni on aina sitä opintojen mielenkiintoisinta ja motivoivinta osa-aluetta. Olen kiitollinen siitä, että olen päässyt seuraamaan praktiikkatyötä läheltä, sillä ilman noita kokemuksia saattaisi joidenkin lääkeaineiden tai hoitotapojen kontekstiinsa asettaminen olla huomattavasti haastavampaa tai ainakin asteen verran kuivempaa. Esimerkiksi kipua lievittävistä fentanyylilaastareista puhuttaessa innostuin mielessäni, että: "Haa! Nää on niitä joista aina eläinten kotiutusohjeissa varoitellaan, että taitelkaa huolellisesti roskiin, jotta lapset eivät pääse niihin käsiksi." Aiheellinen varoitus, kun ymmärtää, että kyseessä on sentään opioidi, jota huumausaineenakin käytetään. Pikku oivalluksia, suuri ilo.

Lisäksi meillä on ollut erilaisia käytännön tehtäviä, kuten ns. case-tehtäviä, joissa on pitänyt laatia erilaisia lääkitysohjelmia, laskea oikeita annoskokoja ja ratkaista kuvitteellisen eläinlääketieteen kandidaatin tekemiä virheitä. Mikä siinä muuten on, että vanha kunnon suomenkielinen sana "tapaus" ei enää kelpaa, vaan ihan ns. virallisissakin tehtävissä on pakko puhua "keisseistä"?

Vanha äidinkielen opettajani ei olisi järin iloinen, jos tietäisi.