Toinen näkökulma

Nyt olisi eläinlääkisopinnoista kiinnostuneille luvassa ihan erityistä herkkua. Keskustelin joskus keväämmällä erään kurssikaverini kanssa blogistani ja hän ehdotti, että voisin joskus yrittää avata myös alamme tuotantoeläin- ja hevospuolta, koska ne niin olennaisina koulutusohjelmaamme kuuluvat. Myönnän, oma näkökulmani on kovin pieneläinpainotteinen, enkä koe, että itselläni on juurikaan enempää sanottavaa suureläimistä. Mietiskelin silti tahollani, miten voisin ehdotuksen toteuttaa, kunnes keksin lopulta ratkaisun: annan äänen parille kuntapraktiikasta kiinnostuneelle kurssikaverilleni - nyt ensimmäiseksi N:lle, josta on tässä vuosien myötä muodostunut myös läheinen ystävä. Annoin N:lle vapaat kädet kirjoittaa teille kertomuksen omista kokemuksistaan hakuprosessin ja eläinlääkiksessä opiskelun suhteen ja todella hyvän tekstin hän kirjoittikin! Kiitos ♥

Kommenttiboksiin saa mieluusti jättää paljon kommentteja, kysymyksiä ja lämpimiä kiitoksia ison vaivan nähneelle N:lle, hän tulee varmasti lukemaan ne ja myös vastailemaan niihin. Enjoy!

Tekstin ja kuvien (c) N.

"Olin 9. luokalla TET-harjoittelussa kunnaneläinlääkärin matkassa. Viikon aikana pidin eläinlääkärin työtä vähän tylsänä ja yksitoikkoisena, koska kiersimme lähinnä navetoissa hoitamassa lehmien utaretulehduksia ja rokottamassa metsästyskoiria. Kuitenkin TET:n jälkeen eläinlääkis alkoi tuntua omimmalta vaihtoehdolta, ja asiaa vielä edisti vanhempieni mielipide, että hevosista ei voi tulla oikeaa ammattia (olin siis harrastanut ratsastusta pikkutytöstä asti ja tietenkin vaaleanpunaiset lasit päässä haaveillut kilparatsastajan urasta).

Vaikka tulevaisuuden ammatinvalinta oli selvillä, en jostain käsittämättömästä syystä tajunnut valita lukiossa oikeita valinnaiskursseja. Angstiteininä en valinnut fysiikan valinnaiskursseja, vaan luin ainoastaa yhden pakollisen kurssin. Sentään pitkän matikan ja kemian luin, mutta yo-kirjoituksissa molemmat meni selvästi huonommin, mitä kurssiarvosanojen perusteella olisi voinut olettaa. Opiskelumotivaatio ei myöskään riittänyt korottamaan penkin alle menneitä yo-kirjoituksien arvosanoja.

Aloitin Galenoksen lukemisen vasta, kun kirjoitukset olivat ohi, eli lukuaikaa ei juuri ollut. Silti sekin aika tuntui liian pitkältä, koska motivaatio ei ollut huipussaan enkä osannut lukea oikeita asioita. Lukutekniikkaakin olisi voinut hieman kehittää. Pääsykokeissa vastasin muistaakseni kaikkiin kysymyksiin ja kirjoitin omasta mielestäni hyvän esseen aineistotehtävään, mutta en päässyt sisälle ensimmäisellä hakukerralla.

Ennen kuin pääsykokeiden tulokset olivat tulleet, kävin yliopiston fysiikan oppiaineen pääsykokeissa. Koska fysiikka ei ole niitä suosituimpia aloja, pääsin huonolla yo-todistuksella ja vielä huonommin menneellä pääsykokeella sisään matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Suunnitelmani oli olla vuosi yliopistolla ja lukea fysiikkaa, kemiaa ja muita kursseja, jotka voisivat olla hyödyllisiä eläinlääkiksen pääsykokeen kannalta.

Ensimmäinen vuosi yliopistolla meni yllätävän helpolla ohi. Toki välillä tuli hetkiä, jolloin päätin lopettavani opiskelun kesken ja lähteväni ammattikouluun ihan sama mille alalle, kunhan se ei olisi niin vaikeaa kuin fysiikka, matikka ja kemia. Sisukkuus sai kuitenkin jatkamaan opiskelua.

Keväällä hain toista kertaa eläinääkikseen. Olin lukenut syksystä alkaen ja tällä kertaa minulla oli lukusuunnitelma, itseopiskelumateriaalit ja ennen kaikkea motivaatiota. Pääsykoetta ennen jännitin todella paljon ja olin kokeen jälkeen aivan hajalla, koska tiesin, että en tule pääsemään sisään. Enkä päässyt.

Pääsykoepettymyksen jälkeen olin hyväksynyt ajatuksen, että minusta tulee isona fyysikko. Toinen vuosi yliopistolla meni rennommissa merkeissä kuin ensimmäinen, ja aloin tykkäämään opiskelemastani alasta. Ainoastaan matikka tuotti edelleen vaikeuksia, mutta sain silti sivuaineopinnot kasaan. Kevään lähestyessä laitoin jälleen kerran hakupaperit eläinlääkikseen. Tällä kertaa lukeminen ei taaskaan kiinnostanut, vaan menin pääsykokeeseen hälläväliä-asenteella. Pääsykoe tuntui todella helpolta ja olin valmis jo pari tuntia ennen kokeen päättymistä. Ensimmäistä kertaa jätin pääsykokeen hyvillä mielin. Syitä siihen oli kaksi: olin alkanut tykätä fysiikasta ja kemiasta ihan oikeasti ja olisin ilomielin jatkanut opiskelua. Toinen syy  hyvään fiilikseen oli tunne, että osasin pääsykokeessa laskea kaikki laskut, kirjoitin tosi hyvän esseen ja olin muutenkin paras (ainakin omasta mielestäni).

Kesäkuun lopulla, kun tulokset pääsykokeista saapuivat, selasin nimilistaa, ja parin sivun mittainen lista tuntui loputtomalta varsinkin, kun en sillä hetkellä osannut edes aakkosjärjestystä. Oma nimi löytyi listalta, mutta silti en uskonut sitä ennen kuin olin pyytänyt kaverini katsomaan, etten näe harhoja.

Opintojen alkua odotin innolla, koska en malttanut odottaa, että pääsen opiskelemaan eläinten sairauksista ja niiden hoitamisesta. Ensimmäisen vuoden opinnot tuntuivat välillä turhauttavilta, koska olisin halunnut siirtyä opiskelemaan ”oikeita” asioita. Jälkikäteen ajateltuna solubiologian opiskelu ei ole ollut turhaa, mutta vähemmän sitä olisi voinut olla. Kliinisten asioiden opiskelua sai odottaa neljännele vuodelle asti, mutta viimeistään nyt tuntuu, että mitään sopivampaa ammattia en voisi kuvitellakaan.

Tähänastisten opintojen ehdottomiin kohokohtiin kuuluvat varsasitterikurssi ja keinosiemennyrskussi. Varsasitterikurssi koostuu luennoista varsojen sairauksista ja hevossairaalan varsapotilaiden hoidossa avustamisesta – vihdoinkin pääsee tekemisiin oikeiden eläinten kanssa. Keinosiemennyskurssilla saa pätevyyden toimia keinosiementäjän eli seminologin sijaisena. Kurssin suoritettaneet pääsevät Faballe töihin kesäksi (ja jouluksi ja pääsiäiseksi). Faba vastaa lehmien ja emakoiden keinosiemennystoiminnasta Suomessa.

Keinosiemennyskurssi, joka kestää pari kuukautta, koostuu luennoista ja käytännön harjoituksista. Lisäksi yksi viikko harjoitellaan käytännön työtä vakituisen seminologin mukana alueella, jossa kesän sijaisuus on. Seminologin työtehtäviin kuuluu lehmien ja hiehojen keinosiemennykset, tiineystarkastukset, munasarjadiagnostiikka sekä jalostusvalinnoissa neuvominen.

Seminologin työpäivä alkaa aamulla työauton ja -varusteiden tarkastamisella. Sen jälkeen jokainen seminologi saa koneelleen tiedot päivän aikana siemennettävistä ja tarkastettavista lehmistä. Ajoreitti on valmiiksi suunniteltu, mutta sitä saa tarvittaessa muuttaa. Alueella, jossa työskentelin, ajoin päivässä 200-350 km ja siemensin 10-20 lehmää. Jollain toisella alueella ajokilometrejä kertyy päivässä alle sata, mutta siemennyksiä on paljon enemmän. Pääsääntöisesti karjanomistajat on hyvin mukavia ja työskentely heidän kanssaan on helppoa. Sain vastata lukuisia kertoja kysymykseen ”tuleeko minusta oikeiden eläinten lääkäri vai kissojensilittelijä?”.

Seminologina työskentelystä jäi pelkästään positiiviset mielikuvat ja roppakaupalla kokemusta ainakin ajatellen tulevia kliinisiä opintoja ja kandikesää. Keinosiemennyskurssilaisilla on valtava etulyöntiasema verrattuna niihin kurssikavereihin, jotka pääsevät tekemään naudan rektaalitutkimusta ensimmäistä kertaa 5. vuoden harjoituksissa. Kun on työntänyt käden olkapäätä myöten satoja tai tuhansia kertoja lehmän takapuoleen, niin kehittyy tietty varmuus tunnistaa ja diagnosoida nautojen lisääntymisen kannalta tärkeitä tilanteita. Nautojen lisääntymiseen liittyvät ongelmat on iso osa kunnaneläinlääkärin työnkuvaa. Semilogina työskennellessä joutuu työskentelemään yksin eikä kollegan apua ole saatavilla kuin puhelimitse. Kun työskennellään isojen eläinten takajaloissa, niin potkuja saa silloin tällöin väistellä. Yleensä lehmäasiakkaat ovat kuitenkin kilttejä ja leppoisia. Kolmantena miinuspuolena työssä on talvi, jolloin ajokelit on mitä on, eikä kaikkien teiden kunto ole sellainen, että seminologin punainen urheiluauto niistä selviäisi.

Minulle on alusta alkaen ollut selvää, että haluan työskennellä kunnaneläinlääkärinä. Tosin välillä mieli muuttuu ja pieneläinpraktiikka on se vaihtoehto nro 1. Seuraavana päivänä olen vakaasti sitä mieltä, että hevospraktiikko minusta tuleekin. Eläinlääkärin koulutuksessa ja  ammatissa parasta onkin, että tutkinto antaa pätevyyden toimia hyvin erilaisissa työtehtävissä, eikä työuran suunta ole sinetöity, kun tutkinto on plakkarissa. Valmistuttuaan ei tarvitse tietää, onko pieneläimet, hevoset, tuotantoeläimet, elintarvikehygienia vai hallintotehtävät se oma juttu. Aina on suunnitelma B. Ja C."