Kaivattu lauma

Kroatian tunnelmien jälkeen seuraisikin jälleen pläjäys hiukan arkisempia kuulumisia. Olin alunperin postaamassa kaikki viikon aikana nappailemani kuvat kerralla, mutta päätin sitten säästää teitä hieman ja jakaa saaliin useampaan postaukseen.

Matkan jälkeinen paluu arkeen tapahtui varsin nopeasti: lähdimme hakemaan laumaa lähes heti kotiin päästyämme - kiitokset vain vanhemmilleni, jotka suostuivat nopealla varoitusajalla tuomaan tyypit huoltoasemalle, puoleen väliin matkaa. Tarkoituksenamme oli myös napata Riihimäen Biltemasta koiraportti matkaan, mutta eipä niitä sieltä ennakkotiedoista poiketen sitten löytynytkään. Onneksi vanhempani pelastivat tämänkin tilanteen ja toivat meille Tampereelta vastaavan.

Kun sitten pääsimme kotiin, menikin loppuilta nopeasti porttia kokoillessa ja eläimiä haliessa.

Joda osallistui operaatioon parhaalta mahdolliselta tähystyspaikalta.

Portin olisi siis tarkoitus mahdollistaa rauhan säilyminen, niin että koirat joutuvat kuitenkin sietämään toisiaan silmissään. Toistaiseksi emme tosin ole uskaltaneet suoda niille tätä näköyhteyttä, jotta projektissa ei mentäisi takapakkia.

Koko muusta laumasta eristetyllä Taikkiksella oli selkeästi ollut ikävä ainakin Utua - sen verran huolellisesti ja moneen otteeseen se nuoli toisen korvat ensimmäisinä päivinä. Tai ehkä niihin oli vain ehtinyt viikon aikana kertyä sitä vastustamattoman herkullista aromia? Haha. Utun puskemisesta päätellen herra ei kuitenkaan laittanut näitä hellyydenosoituksia lainkaan pahakseen.

Portin laatikot ja matkalaukut piti tietysti myös tutkia moneen otteeseen. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Harmillisesti näihin laatikoihin ei mahtunut kuin tassu, vaikka kuinka olisi koittanut päätä sisään tunkea.

Koirien osalta tilanne on nyt sellainen, että pidämme ne visusti erossa toisistaan, kunnes Taikkiksen juoksut ja Iipun mahdollisesti pian alkavat juoksut ovat ohi. Suotako tulehduttaa mokomien hormonihirviöiden välejä entisestään kiirehtimällä asian kanssa. Mututuntumana sanoisin, että Taikkiksen kyräily onkin nyt vähentynyt, mutta en menisi siitä takuuseen, jos koirat joutuisivat yhtäkkiä nokat vastakkain. On mahdollista, että niiden välistä keskinäistä luottamusta ei mikään enää täysin palauta.

Olemme kuitenkin tehneet hallittuja treenejä, joissa koirat ovat pystyneet tekemään kivoja juttuja, kuten temppuja, ohituksia ja muuta yksinkertaista ilman sen suurempia kärhämiä. Olemme tehneet nyt niin, että O on lenkittänyt toisen ja minä toisen koiran ja olemme tavanneet ennalta sovitussa paikassa x, tehneet siellä treenin ja jatkaneet eri reittejä kotiin, niin että koirat eivät näe toisiaan muutoin kuin positiivisissa merkeissä. Vielä en uskalla sanoa juuta enkä jaata tilanteen kehityksestä, mutta sormet ovat ristissä 24/7.

Kissojen kanssa ulkoilu on sen sijaan ollut rentouttavampaa puuhaa, etenkin nyt kun kaivoin kanien vanhat fleksit jostakin esiin, niin että ei tarvitse ihan koko ajan perässä juosta. Joda tuntuu jännittävän ulkoilmaa selkeästi Utua enemmän, mutta kyllä ne molemmat innostuvat tutkimaan ympäristöä, kun ovat aikansa jännäilleet.

Istuessamme puistossa muutama mummo tuli ihastelemaan kissojamme ja sen jälkeen Joda kävi vielä oma-aloitteisesti moikkaamassa heitä. Mummot ihastelivat kissojen rohkeutta ja ihmisrakkautta, sillä melkoisia perskärpäsiähän nuo etenkin jännissä olosuhteissa ovat. Seuraavat ihmisiä ja hakeutuvat iholle. Meidän halineesit.

Matkusteleminen on ihanaa, mutta ei vähiten kotiinpaluun ihanuuden vuoksi. Etenkin, kun saa palata tällaisten tyyppien seuraan!

Molemmilla kaksi tervettä silmää ja neljä jalkaa, pehmoinen, hyväkuntoinen turkki ja massut täynnä hyvää ruokaa.