Intoilua

Kroatiasta palattuani tein heti pari työvuoroa ennen varsinaisen kesätyöputken alkamista. Maanantai oli osittain perehdytystä, osittain jo silkkaa työntekoa ja siitä se sitten lähtikin. Pakko sanoa, että olen tykännyt hurjannut paljon! Olen muiden vuorojen ohella aika paljon mukana päivystyksissä, joissa on omanlaistaan viehätystä. Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan ja rauhallinen hetki voi nopeasti muuttua tulipalokiireeksi tai toisinpäin. Tapaukset vaihtelevat laidasta laitaan ja jokaisen potilaan myötä oppii uutta. Vihdoin sitä haastetta, jota olen kaivannut!

Toki sitä edelleenkin tuntee välillä olevansa aivan taitamaton, mutta ainakin tietää tekevänsä asialle jotakin. Jokusten asioiden suhteen alkaa myös huomata edistystä ja sekös vasta jaksaa ilahduttaa. Tässä vaiheessa edistysaskeleet ovat pieniä, mutta niitä tulee usein: elämäni ensimmäinen mikrosirutus, elämäni ensimmäiset itse otetut röntgenkuvat, ensi yrityksellä onnistunut verinäytteen otto, itse bongattu sivuääni sydämessä... Pieniä, mutta niin tuiki tärkeitä askelia matkalla eläinlääkäriksi.

Todella motivoivaa, ettenkö sanoisi! Olen myös tykännyt työvuoroistani ja viikkovapaistani, sillä en ole oikein sellainen rutiini-ihminen, joka nauttisi erityisemmin samanlaisena pysyvästä vuorokausi- saati viikkorytmistä. Vaihtelevuus on enemmän mun juttuni.

Vaan mikä tärkeintä - tuntuu jälleen siltä, että olen aivan oikealla alalla. Juuri tätä haluan tehdä ja tässä kehittyä. Haluan kerätä tietoa, taitoa ja asiakaspalvelukokemusta. Intoa ja uteliaisuutta löytyy omasta takaa.

Tänään posti toi tullessaan ihanan, pinkin mikrofleece-takin, jonka tilasin EKY:n vaatetilauksessa keväällä, mutta joka tulikin ensin vahingossa mustana ja jouduttiin vaihtamaan. Tilasin tämän puhtaasti klinikkavuotta ajatellen, niin että on vetää jotakin lämmintä päälle, jos alkaa klinikalla viluttaa, mutta taidanpa ottaa tämän mukaani jo töihinkin.

Myös lisurin tekemiseen sain uutta intoa käytyäni eilen tapaamassa lisuriohjaajaani. Oli todella inspiroivaa päästä juttelemaan raakaruokintaan ja muutenkin pieneläinten ravitsemukseen jo vuosikymmenten ajan perehtyneen ihmisen kanssa, sillä tuntuu, että monen alamme ihmisen näkemys raakaruokinnasta on varsin mustavalkoinen ja olen jo monta kertaa saanut kuulla lausahduksen: "Toivottavasti sun koirat ei muuten syö raakaruokaa." Voi kyllä ne vain syövät, enkä usko, että asiaan on tulossa muutosta. En, vaikka saan jatkuvasti kuulla kanansiipiin tukehtuneista koirista tai luu-ummetuksen vuoksi hoidettavista potilaista. Varovaiseksi olen näiden asioiden suhteen kuitenkin jo tullut ja voi olla, että kokonaiset kanansiivet jäävät meillä jatkossa hiukan vähemmälle. En halua, että koirani joutuvat nappularuokavaliolla kärsimään toistuvasta veriripulista, mutta ei se kananluuhun tukehtuminen juuri sen houkuttelevampi vaihtoehto ole.

Täytyy nyt yrittää imeä tästä projektista kaikki mahdollinen tieto koirien luonnonmukaisempaa ruokavaliota koskien ja hitto, jos koskaan saan kerättyä edes puolet siitä ravitsemusmateriaalista, jota lisuriohjaajani hyllystä löytyi, olen tyytyväinen.

Myös kolmas projekteistani, eli noiden Kroatiasta hankittujen pikkuvihkojen täyttely kertausmielessä on nyt aloitettu. Saapa nähdä, lopahtaako into ennen aikojaan, mutta toistaiseksi olen ollut aika tehokas. On varmaan ihan hyvä, että O:n ja mun työvuorot menevät välillä hiukan ristiin, niin tulee tehtyä jotakin hyödyllistäkin. Nytkin O on itseasiassa kaveriansa tapaamassa, joten taidan kaivella pikkuvihkoni vielä hetkeksi esille, ennen kuin nukkumatti kutsuu.

Unia!

PS. Löytyykö lukijoista tämän kevään pääsykoekokeleita? Millainen koe oli ja miten meni?