maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hyvä, parempi, tämä viikonloppu

Huhhei mikä loppuviikko ja viikonloppu takana :) Koko ajan ollut jotain ohjelmaa, mutta onneksi aivan huippua sellaista! S tuli viime viikon keskiviikkona viettämään lomapäiviään tänne. Käytiin heti mun töiden jälkeen Suokissa ihan vain piknikkeilemässä ja auringossa makaamassa. Torstai sujui jälleen aleshoppailujen merkeissä, joskaan vastoinkäymisiltä ei täysin vältytty. Ilta kuitenkin kruunautui koko päivän aikana kerrytettyjen hikien huuhtomisella 26-asteiseen Kuusijärven veteen. Sinne jäi talviturkki vihdoin ja ai että uiminen tekikin hyvää!

 Tofujätskiä Raumalla

Perjantaina S jatkoi kaveriporukkansa kera lahden toisella puolelle ja mä otin junan alleni ja suuntasin T:n luo Tammerfestin tuulahduksia nuuhkimaan. Oli aivan huippua pakollisen baarireissun jälkeen istua lämpimällä Keskustorilla vailla kiirettä mihinkään ja vedellä ruokakojusta ostettu "rove" (pikaisella googletuksella =ropponen, murresana?) vastapaistettuja muikkuja, aijai :) Oli muuten ensimmäinen kerta, kun maistoin kyseistä herkkua! Monesti on tehnyt mieli, mutta ajatus kalan syömisestä pyrstöineen päivineen on pitänyt mut turvallisen välimatkan päässä kokeilusta :D

Lauantaina lähdettiin melkein heti herättyämme kohti kotikaupunkia, koska päivän suunnitelmana oli lähteä risteilylle Rauman saaristoon ja Kylmäpihlajan majakalla vierailemaan. T päättikin siinä ajomatkan aikana lähteä myös mukaan (että mä rakastan ex tempore -ihmisiä, joiden ei ole pakko suunnitella kaikkea etukäteen!) :)

Tykkään hurjasti majakoista, etenkin pitkän historian omaavista sellaisista. Majakoissa on jotakin mystistä ja kiehtovaa. Niillä olisi monta tarinaa kerrottavana, jos seinät vain pystyisivät puhumaan :) Myös karu arkitehtuuri ja tietysti majakkasaaret ja koko ympäröivä saaristo, joka levittäytyy majakan korkeuksista katseltuna laajana edessä, jaksavat aina viehättää.


Oli kuitenkin vissiin vähän huono idea aloittaa majakoiden kiertely aikoinaan Suomen hienoimmasta (korkein ja historiakkain) eli Bengtskärin majakasta. Se nimittäin jätti aika isot saappaat täytettäviksi :)

Toinen vierailukohteemme, Isokarin majakka ei lumonnut niinkään majakan upeudella, vaan saaren monipuolisella ja huikaisevan kauniilla luonnolla. Saaren keskellä on mm. hienon muotoinen järvi ja aallonmurtajan kuhisivat rantakäärmeitä (hrr).


Tältä näytti kuitenkin tämänkertainen kohteemme:




Älyttömän kirkasta vettä! Sukelluskurssin juuri suorittanut T alkoi heti haaveilla tänne sukeltelemaan pääsystä...


Itse majakka oli todella moderni (siis majakaksi :D), vasta 50-luvulla rakennettu ja tällä hetkellä siellä oli lähinnä hotellihuoneita. Ei ihan Bengtskärin historialle vedä vertoja :)


Opastetulla kierroksella pääsimme mm. näkemään majakan kappelin sekä kiipeämään majakan 9. kerrokseen näköalatasolle. Korkeutta n. 30m (koko majakalla 36m).




Uskomattoman sileitä, juovikkaita rantakallioita





Eväänä mun askaroimaa savukala-leipäjuustosalaattia

Majakkareissun jäkeen eli illalla yhdeksän jälkeen suuntasin katsomaan yhtä vanhaa lapsuudenystävää ja hänen/poikaystävänsä neljää koiraa. Istuskeltiin terassilla ja huuhdottiin mansikoita alas parilla siiderillä. Aika kului kuin siivillä, kun oli paljon kuulumisia vaihdettavana. Sieltä jatkoin vielä paikalliseemme H:n kanssa. Eipä taaskaan vältytty draamalta, mutta onneksi näin myös toista lapsuuteni parasta ystävää siellä yllättäen :) Parhaat ystävät tunnistaa siitä, että välit säilyvät, vaikka yhteydenpito harvenisikin, mutta jälleen kun nähdään, on kuin edellinen tapaaminen olisi ollut vasta eilen :)

Jouduin kerrankin myös taapertamaan pilkun jälkeen kotiin kävellen, mutta onneksi lämpimänä kesäyönä se on vielä ihan mukavaa. Pelot yksin yöllä liikkumisesta rajoittuvat nykyisin lähinnä Vantaan katuihin, kotikaupunki ja vielä Tamperekin tuntuu siihen verrattuna nyt aivan lintukodolta :) Pysähdyinpä myös vanhan taloni pihaan muistelemaan siellä vietettyä aikaa. Nostalgista :)


Tänään oli vuorossa Iipun ensimmäinen venematka ja vierailu lähisaarella. Ilma enteili ukkosta ja sadetta, joten retkemme ei ollut turhan pitkä, mutta ihanaa oli antaa tuulen tuivertaa hiukset uuteen kampaukseen ja nauttia järvimaisemasta pitkästä aikaa.

Kauniit ja älykkäät shelttikauhumme vesille lähdössä... 












Lähdin sitten viiden junalla kotiin ja täällä olikin S taas vastassa, eli jäi vielä ainakin muutamaksi päivää tänne mun seuraksi :) Sain myös aivan huipun Viron tuliaisen, jota olin ehtinyt haikaillen tuoksutella jo muutaman kerran raaskimatta vielä ostaa omaksi!


Ilta päättyi pulahduksella Kuusijärveen ja ABC:n kaupasta (joihin molempiin mä ajoin, oli muuten eka kerta kun tartun rattiin Vantaalla!) haetuista tarvikkeista rakennettuun kanasalaattiin sekä mansikkakerma-rooibosteehen <3 Lisäksi postilaatikosta löytyi odotettu lähetys Briteistä!


Kuinka paljon mahtavia juttuja voi kerääntyä muutamaan päivään? Nähtävästi aika monta :)

Reipasta viikon alkua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Sun blogi on kyllä tosi kiva ! Eläinlääkisjuttuja täältä ennen seurailin mutta kyllä nää kesäjututkin on mukavia. :) Mäkin oon tota Marine Groovea haikaillut, ehkä vielä jonain päivänä... :D

    VastaaPoista
  2. Kauniita silokallioita.
    Minkäs ikänen Iippu on? Muistuttaa vähän omaa shelttiäni. Ihanan innokkaasti on kaksikko mukaan lähdössä. ;)

    VastaaPoista
  3. annnn: Voi kiitos, lämmitti mieltä :) Ja ei kuitenkaan syytä huoleen, elukkajutut jatkuu kyllä syksyllä varmasti, kun on taas jotain, mistä kirjoittaa :D Ja toi Marine Groove on kyllä ihana :) En oo moneen vuoteen innostunut Escadan kausituoksusta niin, että se olisi ollut ihan pakko saada, mutta tämä kyllä teki poikkeuksen :D

    Anonyymi: Joo ja ihanan tuntuisia istuskella ja silitellä :D Iippu ja Mandy on kyllä helppo innostaa mukaan mihin tahansa :) Neito täyttää 5v syyskuussa. Minkä ikäinen omasi on? Ties vaikka olisivat sukua ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm no sitten eivät ole ainakaan samasta pentueesta, mutta jotain sukua saattavat olla. Meidän neitokainen, kun täytti keväällä seitsemän.
    Laitetaan nyt pari hassua kuvaa vertailupohjaksi, jos kiinnostaa:
    http://img190.imageshack.us/img190/2087/sindynnena.jpg

    http://img52.imageshack.us/img52/5231/sindylehti22.jpg

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Oi, kaunis tyttö :) Värityksessä on vähän eroa ja teidän neiti on selvästi turkikkaampi, mutta kyllä - ilmeessä ja etenkin tuossa silmien seudussa on jotakin hyvin samaa ! :) Iipulla on kyllä isänsä puolelta ainakin hyvin paljon sukulaisia Suomessa (ehkä vähän liikaakin), joten en pitäisi mahdottomana sukulaisten löytymistä näin helposti...

    VastaaPoista