lauantai 22. syyskuuta 2012

Kasvukipuja




Paljon kuvia, vähän sanoja.


Paljon ajatuksia, vähän jäsenneltyjä sellaisia.


Siellä jossakin se - koulu. Tuntuu, että tällä hetkellä melkein jo koti. Väittivät, että nelonen on rankka.

Oikeassa olivat.




Ei ole kyse siitä, kuinka paljon pitäisi lukea. On kyse siitä, kuinka paljon ehtii lukea ja mitä kaikkea olet valmis uhraamaan sen puolesta. Luettavaa kyllä riittäisi vaikka jokaiselle vuorokauden tunnille - siitä pitää tiukka etenemistahti huolen.


Ruuansulatuskanavan taudit - kolme päivää.
Ihotaudit - kaksi päivää.
Hengityselimistön sairaudet - kaksi päivää.


Luentoja 4-7h päivässä. Kotiin ja vastaava määrä prujuja nenän alle. 

"Pelkillä prujuilla itsensä eläinlääkäriksi lukeminen ei ole... suositeltavaa."


Mikseivät sitten voi antaa meille enemmän aikaa?



Olen väsynyt ja kapinamielellä. Turhautunut. Voi miksi käytimme viime syksynä viikkoja käytännön työn kannalta varsin turhiin ryhmäprojekteihin? Miksi pänttäsimme viikkokaupalla bakteereja, viruksia ja parasiittien elinkiertoja, jos se tarkoittaa, että koko kliininen puoli on opiskeltava näin... no, juostenkusten?

Olen varma, että olisi parempiakin tapoja tulla eläinlääkäriksi. Hyväksi sellaiseksi.

Silti yritän vain edetä virran mukana. Turhautuneena.


Niin kauan kuin jaksan.


Pitkälle on tultu - periksi ei anneta. 
Havuja, perkele!

 Oman lisämausteensa nelosvuoteen tuovat ilta- ja viikonloppupäivystykset niin pieneläin- kuin hevossairaalankin puolella. Omalla kohdallani ensimmäinen päivystys koitti viime viikonloppuna. Perjantai-illan panikoin omien eläinteni kimpussa:

"Mistä se metatarsaalipulssi tuntuikaan?"
"Mistä kohdista mitkäkin sydänläpät piti kuunnella?"
"Miten muistan kysyä kaiken oleellisen anamneesia esitietoja kirjatessani?"
"Miten muistan tutkia kaiken oleellisen yleistutkimusta tehdessäni?"

Onneksi koe-eläimeni ovat yhteistyöhaluista sakkia.

Päivystyksissä nelosen kandit toimivat siis vitosen kandien, eläinlääkärien ja eläintenhoitajien apuna omien taitojensa ja kykyjensä mukaisesti. Saamme osallistua toimenpiteisiin, ottaa potilaita sisään, tehdä niille yleistutkimuksen ja koota anamneesin potilastietojärjestelmään, avustaa röntgen- ja ultraäänikuvantamisessa, tehdä labroja, kotiuttaa potilaita... mutta kuitenkin niin, että päävastuu on muilla, kokeneemmilla.




Lauantaiaamuna pakkasin hyvänlaisen määrän tavaraa laukkuuni aina hoitajakellosta eläinten kuumemittariin ja hetki hetkeltä enemmän inhoamistani ikivanhoista crocseista muistikirjaan ja saksiin. Viikonloppuaamu ja iltapäivä olivat tyypillisen hiljaisia, mutta pääsinpä jo vastaanottamaan ja tutkimaan potilasta yksin - ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jännittävä tilanne, mutta jäin henkiin ja voisin jopa melkein kuvitella onnistuneeni tehtävässäni. 


Jäi hyvä mieli.

6 kommenttia:

  1. Onko teillä mitään pienryhmätyöskentelyjä vapaa-ajalla jolloin voisi käydä noita tauteja läpi luentojen jälkeen? Jokaiselle kun jää vähän eri asioita mieleen luennoilta, niin voisi olla ihan hyväkin tapa. :) Aika kovalta tuo tahti vaikuttaa, onko vain alkuvuoden pläjäys vai kenties koko vuosi tuollaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäikin mainitsematta, että iltapäivisin meillä on yleensä ollut jotain seminaareja/ryhmätöiden/casejen tekemiselle varattua aikaa, mikä syventää oppimista, mutta on tosiaan pakollista opetusta ja jättää itsenäiselle opiskelulle vielä vähemmän aikaa, eli kaksipiippuinen juttu.

      Mä luulen, että aikalailla koko vuosi on tällaista, mutta luultavasti hölläilen itse hiukan joidenkin itselleni vähemmän tärkeiden kurssien kohdalla. Ei tällaista tahtia uuvahtamatta jaksa...

      Poista
  2. Huh, kuulostaa kyllä tosi rankalta toi opiskelutahti! Jaksamista sulle koulun kanssa ja yritä kuitenkin rentoutua kaiken kiireen keskellä. Mulla auttaa ainakin koirien kanssa metsässä lenkkeily kaikkein parhaiten stressiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on :/ Kiitti <3 Onneksi on nuo koirat, kissa ja O, ne pitää mut järjissään :D

      Poista
  3. Jaksamisia lukuvuoteen! Meillä oli viime vuosi tuollainen ja jälkikäteenkin ajateltuna ihan typeräähän se oli. Haaskausta. Sellainen kiire muuttui vain päättömäksi juoksenteluksi ja jotenkuten tenteistä läpi räpiköinniksi. Jäikin lähinnä olo siitä, että pitää nyt etsiä aikaa opiskella ne asiat kunnolla.

    Mä muuten tein itselleni ihan printatun listan potilaan tutkimisesta. Anamneesi loogiseen järjestykseen, sen jälkeen status. Uskoisin että sullekin sellainen tutkimisjärjestyksen pohtiminen ja työstäminen olisi hyödyksi. Aluksi käytin lunttilappua, mutta loppuvuotta kohti kun varsinkin tuo status alkoi mennä sellaisella rutiinilla, ettei mitään olennaista unohtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Niinpä, ihan sama fiilis. Kiitti vinkistä, otin sen heti käyttöön, tosin en sitten tositilanteessa kehdannut siitä kauheasti lunttailla, vaikka olisi varmaan kannattanut :D

      Poista