Reality check

No niin, nyt on kuulkaa toimeennuttu! Keskiviikko alkoi kevyesti alkuinfolla ja kolmella englanninkielisellä luennolla, joiden aiheet lämmittivät varmasti kaikkien tulevien eläinlääkärien mieliä: oksennus ja ripuli.

Hiukan oli hakusessa tuo muistiinpanojen tekeminen :D

Pienten orientoitumisvaikeuksien jälkeen alkoi mieleen palautua, mitenpäin sitä kynää pidettiinkään kädessä ja miten niitä kuuluisia perslihaksia käyteltiin. Yksi iso, konkreettinen muutos oli opiskelupaikan vaihdos Viikin kampuksen muista rakennuksista Yliopistollisen eläinsairaalan yläkertaan. Nyt olemme, jos mahdollista, vielä enemmän eristyksissä muista tiedekunnista - ja jopa oman alamme muista vuosikursseista - kuin koskaan ennen. Luentosalikin (hmm, pikemmin ehkä diskussiohuone?) taitaa säilyä samana koko vuoden ajan. Onneksi koulumatkani lyheni Viikkiin muuton myötä aiemmasta 20 minuutista huimaan viiteen minuuttiin. Ja mikä parasta: ei enää tunnin odotteluja - busseja kulkee muutaman minuutin välein. Hurraa, Helsinki.

Aamuisin opiskeltiin em. aiheiden ohella haima- ja maksasairauksia, suolistosairauksia sekä kaikkien näiden ultraääni- ja röntgendiagnostiikkaa. Iltapäiviin kuului infoja, sairaalaan perehdyttämistä ja perjantain hatuksi vielä parituntinen äänestyskapula-visailu aiemmin viikolla opituista aiheista. Lopputulos: nyt pitäisi olla koko pieneläinten gastroenterologia (gastro- viittaa mahaan, entero- suolistoon) hallussa - tästä hetkestä ikuisuuteen. Tai ainakin seuraavaan koulutuskertaan asti. Tai edes päivystykseen.

Opiskelemme nyt alkusyksyn ensimmäisenä kurssina pieneläinten sisätaudit ja tahti on kieltämättä kiristynyt: vapaaehtoisia (mutta ehdottoman hyödyllisiä) luentoja on lähes poikkeuksetta joka päivä klo 8-12 ja melkein joka iltapäivälle on varattu pakollinen seminaari tai muu harjoitus - aina hamaan lokakuuhun asti. Lisäksi meillä alkavat pakolliset päivystykset, joita omalle kohdalleni sattuu tänä syksynä viisi pieneläinsairaalan puolella ja kolme hevossairaalan puolella. Lisätään siihen vielä omat työt (jatkan edelleen vastaanottohoitajana) päälle, niin riittäähän tätä tässä - työsarkaa.

Muutakin elämää pitäisi ehtiä viettämään, nyt kun sitä taas olisi tarjolla. Keskiviikkona kävimme kurssikaverieni kanssa ihmettelemässä Kallion baarikierrokselle johdatettuja uunituoreita fukseja ja päivittelemässä kuulumisia, eilen tytöt istuivat täällä iltaa yli puolilleöin ja tänään olisi tarkoitus poiketa yksissä tupareissa. Ensi viikolla olisi luvassa approilua ja aiemmin mainitsemani ulkomaanmatka Liettuaan, Kaunasiin.

Täytyy kuitenkin sanoa, että ainakin toistaiseksi olen koulun ja etenkin kliinisten opintojen alkamisen suhteen ihan innoissani. Olen niin pitkään odottanut, että päästäisiin itse asiaan ja että osaisin sanoa vaikkapa pankreatiitista eli haimatulehduksesta tai edes koiran akuutista ripulista jotain muutakin, kuin mitä peruslemmikinomistajan näkökulmasta osaan. Että EPI ja IBD (exocrine pancreatic insufficiency ja inflammatory bowel disease) tarkoittaisivat minulle muutakin, kuin kirjainyhdistelmiä, jotka juuri ja juuri osaan suomentaa. Nyt tuntuu, että vihdoinkin saan alkaa osata!

Hyvät eväät siihen ainakin tarjotaan, loppu on vain itsestä kiinni.