Ups and downs

Huomenna koittaa paluu sorvin tai paremminkin luentoprujujen ääreen varsin vaiherikkaan viikonlopun jälkeen. Tänään mulla oli vapaapäivä (oi kolmosvuoden autuutta!), jonka olen viettänyt kuin sunnuntain konsanaan. Ensin kuitenkin muutama sananen viikonlopusta.

Perjantai oli aika normipäivä: käytiin O:n kanssa kaupassa ja tehtiin iltapalaksi tortilloja - mulle ilman sitä tortillaa. Lauantai oli sen sijaan vastoinkäymisten täyttämä. Käytimme aamupäivästä pari tuntia opiskeluun. O syventyi kemian reaktioyhtälöihin ja minä farmakokinetiikkaan. Olen aina pitänyt itseäni huonon häiriönsietokyvyn omaavana, täydellisen hiljaisuuden vaativana lukijana, mutta yllättävän hyvin se onnistui noinkin, vieretysten.

En ole kuitenkaan täällä blogissani tainnut vielä mainita, että viime viikolla se taivas päätti sitten revetä ja tipauttaa lumilastinsa kertarykäyksellä Vantaankin ylle. Nyt puhutaan siis jo ihan kunnon kinoksista - aivan kuten kahtena edellisenäkin vuonna.

Eikä se sitten jäänyt siihen. Äiti Luonto muisti meitä myös lauantaina ja palautti elävästi mieleeni yksityisautoilun riemut: kinoksen alle hautautuneet ja sinne jumiin jääneet koslat. Niinpä hiihtolatua etsimään lähtiessämme vietimmekin arviolta reilun tunnin seuraavissa merkeissä - taisteluvarustuksenamme ainoastaan muoviämpäri ja rikkasihveli:

Toisin kuin kuvista voisi päätellä, kannoin myös minä heiveröisen korteni kekoon auton esiin kaivamiseksi. Itseasiassa useammankin korren ja kuusenhavun. Esitykseni ei tainnut kuitenkaan vakuuttaa, sillä lopulta viereemme kaarsi auto, josta marssi esiin pari salskeaa nuorta miestä, joiden voimainponnistusten ansiosta auto saatiin lopulta nousemaan kuopastaan tielle asti. Eläköön lähimmäisenrakkaus ja myötätunto!

Vaan eipä käy kateeksi näiden omistajia:

Koirat jouduttiin sulkeman odotettua pidemmäksi venähtäneen operaation ajaksi autoon ja lopulta kyytiin hypättyäni huomasin, että Taikkis oli huolellisesti tyhjentänyt mahalaukkunsa takapenkille. Vastoinkäymisistä huolimatta päätimme kuitenkin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmamme ja lähteä etsimään koiralatua läheisestä urheilupuistosta. Lienee sanomattakin selvää, että sitä ei koskaan löytynyt.

Yksikään hiihtäjä, koiranulkoiluttaja tai lenkkeilijä ei tiennyt ladusta mitään. Yksikään epätoivoinen, puhelimella suoritettu googletus ei tuottanut tulosta. Lopulta löysimme erään hiihtäjän koiraladuksi arveleman reitin, mutta eipä siellä näkynyt minkäänlaista koirat sallivaa kylttiä - eikä muuten sitä latuakaan. Vajaan parin tunnin kuluttua annoimme periksi ja palasimme lannistettuina takaisin kotiin. Koirien oli tyytyminen hihnalenkkiin ja minä lohduttauduin pitkään suunnittelemallani salmiakkitoffee-kokeilulla. Ja kyllä: purkillisesta kermaa, tilkasta voita, vajaasta pussillisesta sokerittomia salmiakkeja sekä rahtusesta Steviaa sai kun saikin salmiakkikuorrutetta aikaiseksi!

Lopputulos ei ainakaan näin tuoreeltaan muffinssien päällä ole mikään silmäähivelevä, mutta ehkäpä karppijätskin joukossa...?

Sunnuntaina olikin sitten hiihtämään päästävä vaikka väkisin - sen verran kovasti olimme nähneet vaivaa oikeanlaisten suksien ja sauvojen haalimiseen. Tällä kertaa tyydyimme suosiolla umpihankeen pellolla, enkä muista milloin olisin viimeksi nauranut yhtä kovasti. Yksi suksia lumikenkien tapaan käyttävä mieshenkilö reittiä raivaamassa - perässään lumikuopasta toiseen gasellin tavoin pomppiva shelttipentu ja muodostuvan uran kapeutta tai kenties koko idean mielipuolisuutta mielessään sadatteleva shelttineiti - oli mitä koomisin näky! Hiihtämistä ei tämä lenkkimuotomme tuolla puolimetrisessä, upottavassa hangessa ollut nähnytkään, mutta kyllä sillä reidet ja vatsalihakset kipeiksi sai!

 Lopulta löysimme pienen, koiranulkoiluttajien tallaaman polun, mikä kevensi matkantekoa huomattavasti.

Lenkin väsyttämät koirat jäivät tyytyväisinä kotiin nukkumaan, kun me lähdimme O:n aloitteesta juhlistamaan kk-päiväämme (hehe) Flamingoon - ja tällä kertaa ihan kylpylään asti!

Edellisestä kylpylävisiitistäni oli ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi, joten kyllä vain oli ihanaa! Lämmin vesi helli hangessa rämpimisestä uuvahtaneita lihaksia ja mielikin sai levähtää. Itse allasosasto ei ollut mikään suurensuuri, mutta sai ehdottomasti multa plussaa hienoista valaistuksistaan, musiikeistaan ja moderniudestaan.

Tarpeeksemme pulikoituamme jatkoimme Flamingon Amarilloon syömään. Matkalla sinne saimme päähämme mennä ruuan jälkeen vielä leffaan, joten kävimme varaamassa ylemmästä kerroksesta liput 40 minuutin päästä alkaneeseen Sherlock Holmes -pätkään. Niinpä syömisen kanssa uhkasikin tulla hieman kiire, mutta kiitokset Amarillon väelle, joka pisti tuulemaan, niin että saimme ruokamme nopeasti ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa!

Leffa oli ihan jees, joskaan en pitänyt siihen ympätystä ylenpalttisesta räiskimisestä. Eikö mikään enää tunnu miltään ilman aseita, väkivaltaa ja tappamista? Olin kuvitellut meneväni seuraamaan salapoliisileffaa, joten yllätyin hieman sen toimintapainotteisuudesta. Lisäksi olin muista blogeista lukenut, että kyseessä olisi ihan huippuhauska leffa, joten odotin jotain hiukan hykerryttävämpää. Semihyvä, semihauska.

Tämän päivän olen sitten ottanut ihan lepäilyn ja rästipänttäyksen kannalta.

On ollut erikivaa lukea kerrankin suomenkielistä oppikirjaa, joka on lisäksi kerrankin mukavan ohut ja kevyt. Harvinaista herkkua eläinlääkiksessä!

Huomenna on sitten luvassa luentoja ja tapaaminen yhden tieteellisen lehtiartikkelin kirjoittamisen tiimoilta, hui! Keskiviikkona suuntaan koulupäivän jälkeen kotipuoleen, pidennettyä viikonloppua viettämään. Ihanan lyhyt viikko siis kyseessä, mutta eiköhän se ensi viikolla koittavan tenttiinlukuhässäkän myötä tasoitu. 

Mutta nyt - hyvää yötä tai huomenta, milloin ikinä näiden sanojen pariin eksyttekään!