maanantai 9. tammikuuta 2012

Hyvästit joululle



Viimeinen lomaviikko vilahti ohi silmänräpäyksessä ja karkasimme Vantaalle jo torstaina.Yleensä olen lykännyt joulukoristeiden purkua mahdollisimman pitkälle tammikuuhun, mutta tämän vuoden joulu joulunalusaikoineen oli kaikkineen niin tunnelmallinen, lämmin ja onnistunut, että maltoin tällä kertaa luopua luopua kodin joulutunnelmasta jo loppiaisena. Melkein kuin normaalit ihmiset, siis!


Torstaina oli kuitenkin pakko nyhtää vielä kaikki ilo irti...

Samoin teki myös vanhojen lelujensa jälleennäkemisestä silmin nähden riemastunut Taikkis... levittämällä kaikki ympäri lattiaa.




Yllättävän kovaa?



O oli luvannut tuhota piparkakkulinnan, joten mukisematta sitä oli sitten pisteltävä poskeen - tässä jogurtin kyytipoikana


Perjantain kääntyessä iltaan oli keittiö palannut vaaleanpunaiseksi

Ruuaksi kokkailimme mausteista seitä ja uunijuureksia juustolla ja kermalla höystettynä, slurps!
Perjantaina lainasimme Makuunista Changeling-leffan, joka meidän molempien oli jo aikaa sitten pitänyt katsoa. Oli kyllä paras pätkä hetkeen, joskin paikoitellen hiukan ahdistava. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, jos jollakulla muullakin on vielä näkemättä tuo! Lauantaina puolestaan suuntasimme Itikseen aleostoksille ja sunnuntai-aamuna O palasikin jo töihin.

Ai niin. Parin viimeisen päivän kuluessa tänne on vihdoin koittanut myös talvi. Muutama kuva sunnuntailta:







 Lopullinen arkeen paluu tapahtui tänään villieläinten ja eksoottisten kotieläinten makroskooppinen anatomia -valinnaiskurssin muodossa. Olen odottanut kurssin alkua suurin odotuksin aina siitä asti, kun sen ensimmäisenä vuonna opinto-oppaastamme bongasin - onhan se ainoita omaa kiinnostuksenalaani (eli kissaa pienempiä eläimiä) läheltä liippavia kursseja, joita meille peruskoulutuksen aikana tarjotaan. Tosin tälläkin kurssilla näkökulmana on eksoottisten eläinten anatomia, eikä kliininen puoli, mutta onhan sekin jo jotain!

Niinpä mun tietokoneellaistumiskiintiöni täytti viime viikolla tällainen projekti:



Kurssi perustuu siis opiskelijoiden valmistelemiin esitelmiin erilaisista eksoottisista lajeista. Tänään käytiin läpi esimerkiksi jyrsijöitä, kani ja tuo mun sokerioravapläjäys ja myöhemmin viikolla on luvassa lintuja, matelijoita, siili (!!!), fretti sekä eläintarhaeläimiä. Kaiken lisäksi kolmena päivänä viidestä pääsemme dissektoimaan eli leikkelemään erinäisiä eksoottisia eläimiä. Meikkis on siis ihan liekeissä!

Päivät venyvät pitkiksi, mutta eipä se haittaa, kun aihe on mielenkiintoinen. Ja mikä parasta: nyt, kurssin ensimmäisenä päivänä, pystyi huokaisemaan ja istahtamaan hetkeksi blogin ääreen, kun oma osuus on jo ohi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti