Ooh, sometimes I get a good feeling

Kuva

(Varoitus herkille: sisältää kilpikonnan dissektiokuvia!)

Jee, pakko tulla hehkuttamaan, kuinka mielenkiintoinen päivä meillä tänään oli! Aamulla meille esitelmöitiin siilistä, fretistä, käärmeistä, gekoista ja kilpikonnista. Näistä kaksi ensimmäistä oli mun ehdottomat lempparit, joista toivoinkin jonkun puhuvan. Siili olisi tietysti ollut munkin kakkosvaihtoehto, mutta päädyin kuitenkin sokerioravaan, koska niiden anatomia on musta mielenkiintoisempi. Yleensä en ole luennoilla juurikaan äänessä ja etsin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin vastaukset yksin kotona, mutta kurssin tunnelma on ollut niin mukavan rento, että olen kehdannut kysellä tyhmimmätkin päähän pälkähtäneet kysymykset ja kommentoida kaikki mututiedon rippeenikin. Like I said earlier, liekeissä. Huomisesta alkaen mä tosin kyllä jo varmaan rauhoitun, kun ei nuo linnut, märehtijät ja eläintarhaeläimet oo mulle juurikaan tuttuja, mutta tää alkuviikko - ihan huippu! Hehkutihehkutihehkuti!

Kuva

Ja paras osuus oli arvatenkin iltapäivän leikkelyt. Päästiin A:n kanssa avaamaan - tittididii - siili! Mun pitkäaikaisena haaveena on ollut päästä kurkkaamaan siilin sisuskaluja, koska olen niitä seitsemän vuotta varsin aktiivisesti harrastanut ja vihdoin koitti tilaisuus! Meidän yksilömme oli ilmeisesti joku auton alle jäänyt (tai muun trauman jalkaansa saanut) reppana, mutta kaikki sisuskalut olivat onneksi kunnossa ja yllättävänkin helposti löydettävissä.

Eläinlääkärit perustelevat monesti eksojen hoitamisen vaikeutta sillä, että pieneläimet ja niiden kaikki rakenteet ovat aivan hirmuisen pieniä ja vaikeita edes löytää, joten olin kuvitellut, ettei siilistäkään ehkä saisi mitään tolkkua, mutta pieniin jyrsijöihin verrattuna siili oli vielä oikeinkin mukavan kokoinen avattava. Toki meidän yksilömme oli ihan kotoperäinen eurooppalainen siili, eikä sitä selkeästi pienempi afrikkalainen kääpiösiili, mutta jäin kuitenkin varsin toiveikkaalle mielelle. Löysimme siitä nimittäin niin sappirakon, siemenjohtimet, virtsanjohtimet, lisämunuaiset, vatsapaidan kuin monta muutakin pientä ja monesti isommiltakin eläimiltä hankalasti hahmottuvaa rakennetta.

Erityisen jännää oli mielestäni huomata, että eurooppalaisellakin siilillä oli hampaidensa kanssa ongelmia: niissä oli hammaskiveä ja pari oli tippunut. Suu- ja hammasongelmat kun tuppaavat olemaan varsin tavallisia lemmikkiversioillakin. Sylkirauhaset olivat suuret, mikä heijastelee varmaan vaahtopallojen tekemistä eli "vaahdottamista" tai hypersalivaatiota, kuten sitä virallisesti kutsutaan. Kyseessä on siis siileille ominainen toimintatapa, jossa uutta, mielenkiintoiselta tuoksuvaa kohdetta pureskellaan innokkaasti, syljestä muodostetaan suussa vaahtoa ja vaahto levitetään kielellä piikkeihin oletettavasti vihollisia hämäämään, piikkien ärsyttävyyttä tai myrkyllisyyttä lisäämään, puolisoa houkuttelemaan tai auttamaan eri hajujen muistamista. Tämän näköistä toimintaa siis:

Muutaman viikon ikäiselle siilivauvalle ihmisenkin haju on ihmeellinen...

... joten siitä pitää tehdä "vaahtikset". Kuvissa mun omia kasvatteja.

Hammaskiven ja puuttuneiden hampaiden perusteella arvioimme, että avaamamme siili ei olisi kovin nuori, mutta hämmentävää kyllä, sillä oli silti kateenkorva jäljellä. Yleensä se on vain poikasilla ja nuorilla eläimillä ja katoaa vanhemmiten. Hämmentävää oli myös se, miten suuria mahalaukku ja lisämunuaiset olivat.

Siilien ohella avaussalissa avattiin marsuja, kaneja, gerbiilejä, gekko ja kilpikonnia. Näistä erityisen mielenkiintoisia olivat kanin ruuansulatuskanava ja valtava umpisuoli, missä pääosa kanin ruuansulatuksesta tapahtuu. Nähtyään umpisuolen koon, ymmärtää hyvin, miksi suolistotukoksesta kärsivä kani paisuu helposti pinkeäksi kuin ilmapallo. Lisäksi innostuin vihdoin selvittämään, miksi kaneille käsketään karvanvaihtoaikana tai ummetuksen yllättäessä juottaa ananasmehua: sen proteolyyttisten entsyymien uskotaan auttavan karvapallojen hajoamista.

Kuva

Kolmas mielenkiintoinen tapaus olivat kilpikonnat. Niiden sisuskalut muistuttivat yllättävänkin paljon nisäkkäiden sisuskaluja lukuunottamatta muodollisia- ja kokoeroja. Olen jotenkin aina kuvitellut, että matelijoilla peruselimetkin olisivat jotenkin erikoisen värisiä tai näköisiä. Munia tosin saattaa joillakin naarailla olla ihan vatsaontelon täydeltä - ei siis ihme, että jotkut naaraat kuuluvat munivan ongelmaksi asti! Maakilpikonnan virtsarakko oli valtava, koska sitä käytetään vesivarastona, josta voidaan tarvittaessa absorboida vettä takaisin käyttöön.

Virtsarakko suoraan tämän tekstin yläpuolella | Kuva

Entä onko kukaan sattunut pohtimaan, voidaanko kilpikonnia leikata ja jos, niin miten? Mä oon. Tässä vastaus:

Tehdään pieni räppänä, operoidaan ja liimataan luukku takaisin paikoilleen. | Kuva

Mielenkiintoista, mielenkiintoista, mielenkiintoista. Kyllä tää vaan niiiin on mun juttuni!

Vielä kun olisi saanut pöydälle fretin, käärmeen, liskon, sammakkoeläimen ja niin, sokerioravan, niin mulla olisi ollut joulu ja juhannus yhtä aikaa... vaan se olisi kai ollut jo liian ahnetta ja kaikkihan tietää, millainen ahneen loppu on ;)