Sinne ja takaisin

Aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen eroon arjesta. Nähtävästi. Eikä onnistuneeseen lomaan tarvita täyteen buukattua retkiaikataulua tai viikkojen suunnittelua ja odottelua (mitä yleensä kyllä rakastan). Eilen kotiin ja tänään töihin palatessa tuntui kuin olisi viipynyt poissa ainakin viikon. Se ehkä tiivistää tunnelmat parhaiten.

Perjantai-ilta huiskahti ohi näin:

... eli lähinnä shoppaillessa ja ihmetellessä kaupungin menoa...

Neuvostovallan kaatumisesta on jo juhlinnan arvoisesti aikaa, mutta itäblokin leima näkyy katukuvassa edelleen vahvasti. Tämä biili oli esillä eräässä kauppakeskuksista.

Kauppojen alkaessa sulkea oviaan kävimme nappaamassa ruokakaupasta vielä vähän evästä hotelliin. Tunsin taas pientä katkeruutta huomatessani, miten helppoa ja halpaa karppaus olisi (joissakin) muissa maissa. Ihanaa kylmäsavulohta, Waldorfin salaattia, juustomix, avokado, tomaatteja ja jälkkäriksi 77% mango-chili suklaata.

Näköala hotellihuoneemme parvekkeelta. Edessä aukeaa vanha kaupunki ja tuossa oikealla kauniisti valaistu museo.

Aamu alkoi tukevalla hotelliaamiaisella, jonka jälkeen jatkoimme shoppailua siitä, mihin olimme perjantaina jääneet. Toisin sanoen kävimme tyhjentämässä NewYorkerin kaikesta ihanasta. Ostoksista kuitenkin myöhemmin omassa postauksessaan, sikälimikäli jaksan kuvailla :)

Seuraavaksi suuntasimme kohti Pärnun kuuluisaa hiekkarantaa.

Otettiin hetken aikaa aurinkoa biitsillä, mutta koska ilma oli aika pilvinen ja tuulinen, niin emme viihtyneet kovin kauaa, uimisesta puhumattakaan. Niinpä jatkoimme vähin äänin kohti vanhaa kaupunkia.

Tallinnan portti. Ilmeisesti ainoa säilynyt vanhan kaupungin muurin portti ja vieläpä kaunis sellainen! :)

Mun piti kuulemma testata suojaväritystäni.

Eksyivätpä askeleemme keskustassa myös meksikolaisen ravintolan terassille, jolla nautimme herkullisesta tulisesta ruuasta ja juomista.

Kierros jatkui kaupungintalon...

... pikku katujen....

...sekä Punaisen tornin (keskiajalta) ihastelulla. Viimeksi mainittua tosin kurkistelimme lähinnä portin raosta, koska kello oli jo niin paljon, että paikka oli ehditty sulkea. Then again, näitä on kyllä tullut nähtyä jo Tallinnassakin.

Vanhan ja uuden, ehjän ja rikkinäisen kontrasti, alati läsnä. Toisissa paikoissa raja näyttäytyy jyrkempänä kuin muualla.

Ilta päättyi jälleen viinin ja suklaan (nyt 77% mansikka-pippuri) maisteluun hotellilla.

Sitten uni kutsui allekirjoittanutta melkein pariksi tunniksi, mutta heräsin vielä myöhemmin katsomaan LOTR:n viimeistä osaa S:n kanssa. Sunnuntaina ei puolestaan aikaa ollut juuri muulle kuin aamupalalle ja pakkaamiselle. Dösämatkat Tallinna-Pärnu ja toisinpäin sujuivat meiltä molemmilta lähinnä nukkuessa (maisema tylsää peltoa), mutta takaisin tullessa ehdimme viettää pari tuntia myös Tallinnassa. Löysinkin kotiin pari kivaa juttua, mm. kylppäriin juuri oikean väriset pyyhkeet, jollasia olin yrittänyt Suomesta metsästää.

Laiva oli perillä satamassa seitsemän aikaan ja illalla noudimme vielä Iipun hoitopaikastaan Viikistä. Juuri kun olin päässyt sanomasta Iippua vähän turhankin rauhalliseksi oli se järjestänyt hoitopaikassaan melkoisen show:n pystyyn karkaamalla mustikkametsästä. Tai pikemminkin häviämällä näköpiiristä (oli siis vapaana) - oletettavasti autolle. Voin niin kuvitella pikku neitosen päättäneen ottaa hatkat pistelevien neulasten, varpujen ja murkkujen maasta sileälle asfaltille :D Eihän sitä nyt sovi likastaa pöksykarvoja mättäillä rymyten!

Hoitajat olivat kuulemma etsiskelleet ja huudelleet tyttöstä ympäri metsää ainakin tunnin ajan, kunnes viimeisenä keinonaan olivat lopulta soittaneet Viikin löytöeläintaloon. Sieltä onneksi tiedettiin kertoa, että joku ystävällinen lenkkeilijä oli noukkinut sieltä lähiseudulta eksyneen oloisen sheltin autoonsa ja jättänyt läheiselle kirpputorille odottamaan löytöeläintalon työntekijää.

Luojan kiitos maailmasta löytyy vielä koirista piittaavia ihmisiä, jotka irtokoiran huomatessaan eivät jätä sitä haahuilemaan ja jäämään pahimmillaan auton alle. Kohdistan nöyrimmän kiitollisuuteni siihen suuntaan ja hankin tytölle nimilaatan puhelinnumerolla varustettuna heti ensi tilassa. Tätä en koskaan uskonut "joutuvani" (aivan ehdottomasti) tekemään, sillä yleensä Iippu ei lähde ihmisten luota yhtään minnekään (vaikka joskus yritänkin sitä hiukan hätyyttää juoksentelemaan ympäriinsä). Unohdin vain ottaa hoitopaikat huomioon.

Lopputulos: hiukan säikähtänyt, mutta muuten todella rentoutunut emäntä ja väsynyttäkin väsyneempi, mutta kotiinpaluusta silmin nähden onnellinen nyyti shetlanninlammaskoiraa piehtaroimassa petivaatteissa. On se vaan ihanaa olla taas kotona!

(PS. Blogi täytti eilen 1v, aikamoista...)