lauantai 29. toukokuuta 2010

Ohi on 1/6

Taas sain palautetta, etten ole kirjoitellut hetkeen ja kun aloin miettiä niin paljon onkin asioita jäänyt kertomatta. Ensinnäkään vappukuvia en tullut julkaisseeksi, T2:n käynnillä otetut kuvat sain vasta toissapäivänä ja koe-eläimistäkin piti myös kirjoittaa joku juttu... Nyt vaan noiden jälkeen on tapahtunut jo niin paljon, että tuntuu hullulta niitä enää kirjoitella. Ehkä kuitenkin yritän. Ehkä.

Nyt olen porukoilla käymässä ja tulinkin oikein hyvillä mielin, "pitkästä aikaa". Oikeastihan viime käynnistä ei kuulemma ole kuin pari viikkoa, mutta se tuntuu kyllä pidemmältä. Oli kuitenkin kiva tulla ja ajattelinkin nyt kesän aikana käydä aika usein, kun Helsingin päässä taitanee olla nyt viikonloppuisin (omalta osaltani) aika hiljaista. Hassu fiilis, kun tavallaan alkoi loma, mutta silti olen 8h työpäivien takia huomattavasti työllistetympi kuin yliopistoaikana ikinä! Toivottavasti en syksyllä palaa ihan loppuunpalaneena opintojen pariin :D

Aiemmin mainitsemani grillailut mun luona onnistuivat ainakin omasta mielestäni oikein kivasti ja saimme pienellä porukalla nautiskella viimeisestä hellejakson päivästä. Ilahduttavaa oli myös se, että Iipulla oli kerrankin kolme koirakaveria illan ajan seuranaan, joten en kärsinyt niin pahoista omantunnon tuskista sitten kaupunkiin jatkoille lähtiessäni kuin normaalisti.



Pelätty topografisen ja soveltavan anatomian tentti on nyt myös takana ja näin jälkeenpäin täytyy sanoa, että vaikken tentin läpimenosta vieläkään ole ihan vakuuttunut, niin siinä oli kyllä kurssi paikallaan. Olin täysin unohtanut kaikki lihakset ja luut, saati hermot ja verisuonet alkuvuodelta, mutta nyt ne tuli kivasti vielä kertailtua ja kliinisiä sovelluksia kertailtua ja syvennettyä. Jos ja kun saan nyt tilille vähän rahaa noista kesätöistä, niin voisin vihdoin panostaa siihen Königin hankintaan. Siitä on sitten mukavampi kertailla anatomiaa joskus, kun tarve vaatii. Lisäksi yritän laittaa kesätyörahoista osan koirarahastoon, jos vaikka jossakin vaiheessa sattuu se "oma" kohdalle... Ilmoituksia kun olen kuitenkin jo ainakin vuoden päivät säännöllisesti seuraillut, mutta mitään kiirettä en asian kanssa pidä :)

Poikkileikkaus koiran abdomenista


Ensimmäinen työviikko on nyt takana ja työ on vaikuttanut ihan mielenkiintoiselta. Paljon siinä on vielä muistettavaa ja opeteltavaa, mutta eiköhän se siitä ajan myötä... Toivottavasti, koska joudun sitten jossakin vaiheessa olemaan itse koko hommasta vastuussa, kun vakkarityöntekijät karkaavat lomille, jaiks!



Toissapäivänä meillä oli vuosikurssin kesken "ohi on 1/6"-bileet, jolloin lopullisesti hyvästeltiin poismuuttavat kurssikaverit :/ Oli yllättävänkin sentimentaalinen ja haikea olo - ja on edelleenkin. Mennyt vuosi oli ihan huippu, en vain ymmärrä mihin se katosi! Aivan kuin omat pääsykokeet olisivat olleet eilen... Itse asiassa tämän vuoden pääsykoepäivänä tunsinkin jostain selittämättömästä syystä pientä haikeutta :D

Mieleen on hiipinyt myös pienoinen muutoksen kaipuu ja olen alkanut haaveilla kämpästä hieman lähempää keskustan riemuja, vaikka nykyisestäni kovasti pidänkin. Ainakin, jos jatkaisin töissä käymistä myös syksyllä, olisi muuttaminen mahdollisesti jopa ihan realistinenkin haave. (Tätäkin) asiaa pitää kuitenkin harkita ja katsoa, mitä kesä ja syksy tuo tullessaan. Odotan ensi vuottakin jo suurella mielenkiinnolla: ainakin joidenkin vanhempien opiskelijoiden mukaan vuosi on ykköstä mielenkiintoisempi (vaikka leikkelyitä ei olekaan), koska aineet alkavat lähennellä nyt enemmän ihan kliiniseen työhön liittyviä aihepiirejä :)


Pitänee nyt kuitenkin ensin yrittää virittäytyä tähän kesän viettoon ja koittaa saada viikonlopuista kaikki ilo irti! Ajattelin aloittaa nyt, hyvät viikonloput siis muillekin :)

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.

5 kommenttia:

  1. Suosittelen myös lepäämään kesällä; varsinkin kakkosen kevät on todella raskas verrattuna ykkösvuoteen :)

    VastaaPoista
  2. Joo, niin oon kuullut, vaikka jotenkin sitä ehkä kai koitetaankin nyt helpottaa...

    Mutta kuten kirjoitin, niin pakko koittaa ottaa viikonlopuista ilo irti, koska varsinaiselle lepäämiselle ei muuta aikaa jää, kun olen luvannut olla töissä :)

    VastaaPoista
  3. Moikka!

    Ehkä minäkin voisin tunnustautua nyt kesän korvalla virallisemmin lukijaksi..;) Juuri tällaista blogia minä olisin ainakin kaivannut luettavaksi silloin kun itse hakuprosessia kävi läpi. :) Työniloa sinulle ja rapsutuksia Iinalle!

    Halauksin Anne ja Iina-muori :)

    p.s. Sain kunnon naurut huomattuani että kommenttini "silakoista"( = jalan distaaliosan lihakset) ja kertomukseni ensimmäisestä pääsykokeesta, jossa tuijottelin mustuvaa baaninia olivat päätyneet tänne..:D Ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Haha, voi eiii :D Iskee nolotus aina kun joku tuttu tunnustautuu :D Mietin sillon joskus ku puhuttii blogeista iha yleisellä tasolla et sanonko jotai vai en, mut jätin sit sanomatta :D

    Mutta mä kans koitin viime keväänä löytää elukkalaista blogia ja lähinnä siksi ja omaksi vuodatuspäiväkirjakseni/reseptikirjakseni tän kyhäsin kokoon :)

    Ja kiitos itsellesi vain nasevista kommenteista, oli pakko hyödyntää :D

    Kivaa kesää sinnekin suunnille, nähään viimeistään heinäkuussa <3

    VastaaPoista