* aurinko paistoi aamusta iltaan
* sai laittaa balleriinat ja ohuet leggarit päälle (tällainen vilukissa venyttää etenkin noita ohuita leggareita viimeiseen asti :D)
* pysyin luennolla hereillä ja opin leikkelyissä uutta
* nautiskelin minttusuklaajätskiä auringossa
* sain hyviä uutisia kahdelta taholta ja sovin T2:n tulosta tänne huomenna
* tein loistavia kirpparilöytöjä: mm. aivan uudet gladiaattorit, käyttämättömät leggarit, neuleen ja huivin
* teimme Iipun kanssa pitkän lenkin Tiksissä ja kävimme ihastelemassa koskia aivan uudesta kohtaa (vaikkei ole merta eikä järveä, niin onhan jokikin jo jotain!)
* lehdet ovat hiirenkorvalla, metsät valkoisenaan valkovuokkoja, nurmet keltaisenaan käenrieskaa ja voikukkaa, metsästä bongasin oravanmarjaa, metsäkortetta, ketunleipää - kesä <3
* EnLiHo meni läpi arvosanalla 4
...ja loma alkoi!
Hiukan vain harmittaa se, että kaikki karkasivat jo tänään kotipaikkakunnilleen. Juuri nyt, kun olisi hienot terassikelit! Itse en voinut, koska olen varsapäivystyksessä viikonloppuna, mutta onneksi nyt saan edes kaverin poikkeamaan. Toisaalta ei mulla mitään hirveää hinkua olisikaan ollut kotipuoleen, kun siellä juuri tuli käytyä.
Se on niin jännä, miten eri tavoin tähän Helsingissä asumiseenkin voi suhtautua. Monet tuntuvat pitävän viikkoja täällä "pakollisena pahana" ja kiiruhtavat kotona käymään heti tilaisuuden tullen sekä tietysti koko kesäksi. Itse muutin pk-seudulle pakon sanelemana (Tampere olisi kotoisasti kutsunut enemmän), mutta samalla luomaan tänne kotini ja elämäni - ainakin kuudeksi vuodeksi. Täällä on kaikki mun tavarat, kaikki mun lemmikit, asuinseutu, jonka olen saanut tuntumaan tutulta ja asunto, jonka olen saanut tuntumaan kodilta. Mihin mä täältä lähtisin, kodistani?
Tietysti kunkin oma elämäntilanne ja lähtökohdat vaikuttaa asiaan aika ratkaisevasti. Kyllä mäkin varmaan kävisin kotipuolessa ahkerammin, jos siellä olisi vaikkapa joku miehenlotjake odottamassa.
Mä oon kuitenkin onnellinen täällä. Uskoakseni viimeiset kolme vuotta on olleet mun elämän onnellisimpia. Ekan välivuoden jälkeen kesällä olin tilanteessa, jossa olin eronnut pitkästä suhteesta, olin vailla kämppää (koska piti muuttaa yhteisestä asunnosta pois), töitä tai opiskelupaikkaa, ja silloisesta koirastakin olimme juuri joutuneet päästämään irti. Olin aika pohjalla - tilanteessa 0/4, kuten itse asian määrittelin.
Sitten parin kuukauden aikana tapahtui yhtäkkiä monta merkittävää asiaa - uusi suhde, uusi kämppä, uusi opiskelupaikka ja sen myötä uskallus lähteä tavoittelemaan unelmaa. Samana päivänä, kun uusi suhde päättyi, astui elämään Uusi Koira. Nopeasti oli siirrytty pitkään jatkuneesta epävarmasta tilanteesta 0/4 tilanteeseen 3/4 ja 4/4 jäi vain tunneista kiinni.
Viime kesä oli samanlainen, tosin vain hetkellinen paluu epävarmuuteen kaikesta, mutta sittemmin tilanne on jo pitkään ollut 3/4 tai oikeastaan ehkä 3+++/4. Joka tapauksessa niin hyvä, etten juuri kehtaa murehtia sitä puuttuvaa neljännestä eikä se oikeastaan nyt juuri mun onnellisuutta muuta mihinkään suuntaan. Mulla on maailman paras opiskelupaikka, maailman rakkain koira (välillä mietin, onko eläintä edes luvallista rakastaa näin paljon) ja jos nyt ei maailman paras niin ainakin tosi kiva kämppä pk-seudun yksin asuvan opiskelijan asunnoksi. Lisäksi tietysti aivan ihania ystäviä, tosin niistä nyt ei varsinaisesti ole ollut mitään puutettakaan :)
Useimpina päivinä olen elämääni oikein tyytyväinen, enkä enää kärsi sellaisista masistelujaksoista kuin nuorempana, jolloin kaikki v*****i. Ehkä osa niistä oli tosin jotain murrosiän kuohujakin? Mene ja tiedä. Mutta miten enää voisinkaan olla perusasenteeltani tyytymätön ja valittaa, kun mietin kaikkea, mitä kaikkea hyvää elämä on tielleni heittänyt?
Kai se niin on, että asioita oppii arvostamaan vasta, kun ne on menettänyt ja selkänahasta repien takaisin haalinut. Elämä haluaa koetella, mutta kyllä se nähtävästi osaa antaakin. Pitää vain yrittää pysytellä kyydissä.
Ihanaa lomaa kaikille, joilla sellainen on!
"Ekan välivuoden jälkeen kesällä olin tilanteessa, jossa olin eronnut pitkästä suhteesta, olin vailla kämppää (koska piti muuttaa yhteisestä asunnosta pois), töitä tai opiskelupaikkaa, ja silloisesta koirastakin olimme juuri joutuneet päästämään irti. Olin aika pohjalla - tilanteessa 0/4, kuten itse asian määrittelin."
VastaaPoistaTiekkö, mä oon nyt ihan _tismalleen_ samassa tilanteessa kuin sä oot ollut - välivuosi,kesä tulossa, juuri eronnut pitkästä suhteesta, vailla kämppää ja opiskelupaikkaa, (koirasta en tosin oo joutunut luopumaan kun sellaista ei vielä ole, ja työpaikka onneksi sentään löytyy.) Ja mullakin tässä eläinlääketieteellinen haaveissa. :) Katsotaan miten möngin tieni täältä pohjamudista ja pääsenkö elukkaan saakka... tarkoitus olis nyt syksyllä aloittaa opiskelurumba :)
Mustakin on ihana pystyä katsomaan elämässään taaksepäin ja näin ikään kuin jälkeenpäin nähdä palapelin palasten loksahtelevan kohdalleen, kun ne silloin joskus tuntuivat olevan välillä vähän enemmän kuin hukassa. Tällainen erikoinen varmuus tämänhetkisestä tilanteesta ja se että painovoima vetää sen verran ettei leijaile ihan mihin sattuu, tuntuu niin ihmeellisen riemastuttavalta ja turvalliselta. Valittu polku edessäpäin näyttää kutsuvalta, jännittävältä, kesäiseltä. Pitäis aina muistaa tämmöset hetket sitten tulevaisuudessa kun elämä päättää taas vähän koetella..
VastaaPoistabutteri: Oi, vertaissympatiat täältä sinne! Näin jälkeenpäin katsottunakaan en varmaan olisi valinnut toista reittiä. Paljon tuli koettua ja arvostus kaikkea nykyistä kohtaan on ihan toista luokkaa, kun mitään ei ole annettu ilmaiseksi, vaan töitä on saanut tehdä. Saanko udella, mitkä opinnot alkavat? Menetkö siis esim. valmennuskurssille tai alatko muuten valmistautua elukkaan? Joka tapauksessa voimia matkalle ja kiitos kommentista :)
VastaaPoistaLaura L: My thoughts exactly! Sillä näitä avautumispostauksia tänne välillä rustailenkin, että jos ja kun elämä jatkossa runtelee, niin pystyisi kuitenkin palaamaan vielä näihin fiiliksiin ja saavuttamaan ehkä jonkun biitin siitä onnesta, jota nyt kannan sisälläni :) Kiitän ajatusten jakamisesta!