Elämää, ei sen vähempää

Yksi kerrallaan tentit jäävät taakse. Ruuansulatus-tentin kanssa onnistuin kehittämään oikein kunnon viimeisen illan paniikin, kun en ollut ehtinyt lukea märehtimistä aiemmin ja se jäi sitten viime tinkaan. Laadin oikein omasanaiset muistiinpanotkin - ihan vain huomatakseni tentissä, ettei aiheesta kysytty kuin että miksi se on (lehmän kannalta) kivaa tai miksi kurjaa. Tänä keväänä onkin sitten jäljellä enää kaksi kirjallista tenttiä (joskin laajoista ja monimutkaisista aiheista) ja mikroskopointitentti.

Tentin jälkeen olin energiaa täynnä - kävin pienimuotoisilla ostoksilla/hypistelyshoppailemassa, siivosin kämpän, järjestelin juoksevia asioita, tein pitkän lenkin Iipun kanssa aivan uusissa lähistöltä löytämissämme lenkkimaastoissa, leivoin rahkapiirakan... Tämän päivän välikuolemat tahattomien päikkäreiden muodossa onneksi tasoittivat tilannetta - eihän sitä nyt liian tehokkaaksi parane alkaa!

Viikonloppuna kävimme kurssikaverien kanssa taas keskustan yössä pyörähtämässä. Muuten aika upposikin opiskeluun ja pitkiin lenkkeihin D-vitamiinia auringonvalosta tankaten. Upeita ovat olleet nämä alkukevään päivät! Ja miten valoisaa onkaan jo aamuisin. Vuosi on mennyt ihan yhdessä hujauksessa... ja loppukevät mennee myös. On luvassa varsasitterikurssia ja sen päivystyksiä, tuutorikoulutusta, työnhakua (ja hyvällä onnella töitä), histologian kuvien piirtelyä ja mikroskopointia, pari aika kipakkaa kurssia yliopistolla, match show:n ja vuosijuhlien järjestämistä, agilityvuorot alkavat... Niin että terkkuja vain niille, jotka miettivät, ehtiikö elukan ohella elää ollenkaan ;) Huomennakin on kesätyöhaastattelu ja sitten menemme porukalla juhlistamaan St. Patrick's Dayta, joten taitaa käydä niin, että skippaan luennot aamulla ja koitan lukea niitä aiheita sitten kirjasta.

 (Edelleen mua huvittaa, että piti muuttaa tänne voidakseen tuntea asuvansa maalla... traktorit hommissa jne.)

Tänään alkoi tosiaan endokrinologiaa, lisääntymistä ja homeostasiaa käsittävä sirpaleinen kurssi - ei varsinaisesti suosikkiaiheitani. Hormoneja kun on niin paljon ja prosessit varsin monimutkaisia opeteltaviksi. Onneksi tuli tankattua nämä viime keväänä Galenoksesta aika hyvin ulkoa, muuten tällä etenemisvauhdilla löytäisi itsensä aika pian sormi suussa termiviidakon keskeltä ihmettelemästä, että mikä iski. En tosin lupaa vielä itselleni, etteikö niin voisi nytkin käydä :D

Pääsimme myös tutustumaan uudelleen hevossairaalaan - tällä kertaa valinnaisen varsasitterikurssin vuoksi. Siinä on siis ideana, että meidät koulutetaan muutamalla pohjaluennolla avustamaan klinikalla vastasyntyneiden varsojen hoidossa ja valvonnassa, ja kukin ryhmä sai keväälle noin kuusi päivystysvuoroa (myös viikonloppuisin ja öisin), jolloin olla käytettävissä. Odotan suurella jännityksellä, mitä tuleman pitää. Hevosetkin kun ovat itselleni aika vieras eläinlaji - olen enemmän pieneläimiin suuntautunut, kuten ehkä joku on saattanut päätellä. On siis ihan huojentavaa päästä tutustumaan noihin kunnioitusta herättävän suuriin eläimiin ihan ruohonjuuritasolta aloittaen. Ja tietysti aina mille tahansa eläinklinikalle astuessa tulee se hieno fiilis "tänne mä haluan, tänne mä kuulun". Viimeisimpänä lisänä "tänne mä pääsen".

(Kuva)