... eli joululaulut ovat soineet taas tänä viikonloppuna. Olen aika kova fiilistelemään joulua, kuten seuraavista kuvista voi ehkä saada vihiä. H perui tänne tulonsa perjantaina, joten paikalle saapuikin S. Vietimme aika rauhallisen viikonlopun, koskei kummallakaan riittänyt rahaa sen kummempaan ohjelmaan (ell-päivien palkka antaa edelleen odottaa itseään, samoin opintotuki ja veronpalautukset, ärh). S saapui n. 20.30, joten ehdimme pikaisesti käydä kaupassa ja illaksi latasimme leffan "Joulutarina" katsottavaksi. S tosin oli siinä määrin matkustamisen uuvuttama, että nukahti jo alkumetreillä. Minä kyllä tykkäsin, vaikka loppuratkaisu lipsahtikin aika lailla fantasian puolelle muun leffan kuvatessa joulupukin lapsuutta ja nuoruutta melko realistisen tuntuisesti. Tästä se joulun tuntuun virittyminen kuitenkin todella alkoi.
... ja jatkui seuraavana aamuna, kun kömmimme ylös jo ennen 9.00 (siis me!) aamulla ja lähdimme katsomaan, löytyisikö kierrätyskeskuksesta käytettyä pyörää minulle edelliseni jouduttua pitkäkyntisten käsiin entisessä kotikaupungissani - juuri ennen muuttoa, tottakai. Täällä kun pyöräilykelit näyttävät edelleen jatkuvan, olisi pyörä todella kätevä esim. kauppareissuja/asemalle kulkemista ajatellen. No, sopivaa pyörää ei löytynyt, mutta sen sijaan syliini suorastaan tupsahti se sähkökynttelikkö, jonka perään täällä blogissa jo aiemminkin ehdin huokailla. Todella hyväkuntoinen kapistus, johon olen nyt aivan rakastunut, lähti mukaan kahdella eurolla.
Samoin "adventtikynttelikkö", jota S solvasi karun ulkomuotonsa takia aika rankoin sanoin :D Mielestäni sain asetelmasta kuitenkin ihan nätin hyödyntämällä omia joulukoristeitani:
Ainoa huono puoli oli se, että tuosta sähkökyntteliköstä paloikin sitten tänään tuo kuvassakin muita heikommin palava lamppu, joten pitänee käydä hakemassa uusia.
Iltapäivällä teimme ruokaa ja paistoin ensimmäiset joulutortut karppiversiona. Kovin karppiahan tuo ei ole (hh: 29g/100g - hyvän tumman suklaan verran siis), mutta pieninä määrinä ihan ok, etenkin kun korvasin luumumarmeladin luumupiltillä. Se jäi vielä askarruttamaan, että mikähän olisi mahtanut olla gluteenittoman torttutaikinan hh-pitoisuus?
Siinä ruokaa laittaessamme H:lta tuli sitten viesti, että hän on 30 km:n päässä Helsingistä, saako tulla poikkeamaan. Ja saihan toki, kun torttujakin siinä sopivasti paisteltiin. Nautiskelimme siis muutamat leivonnaiset (muut tarjottavat olivat S:n ei-karppi-herkkuja) ja glögiä, ja S lähti moikkaamaan omaa kaveriaan Helsinkiin, jotta me saimme H:n kanssa rauhassa vaihtaa kuulumiset.
Loppuillaksi latasimme parit "How I met your mother"-jaksot (aika jees!) ja painuimme nukkumaan. Tänäänkään emme tehneet mitään kovin merkittävää ja S lähti kotiin ennen kuutta. Sen jälkeen BB:tä katsellessani tein talven ensimmäisen yrityksen valmistaa karppipiparitaikinaa. Taikina maistuikin aika hyvältä, mutta itse "piparit" vielä kaipaavat kehitystä. Piparkakkumauste kuitenkin poistaa jo sinänsä lähes mihin tahansa sekoitettuna pahimmat piparinhimot ;)
Neurobiologia on osoittautunut yllättävän isoksi kakuksi - etenkin, kun nyt ei vielä ole tietoa, kuinka tarkasti kaikki hermoston osat pitäisi osata. Fysiologian ja anatomian kirjoissa riittää kuitenkin sisäistettävää, kuten olen tänään saanut todeta. Kai tämäkin tästä kuitenkin vielä suttaantuu - onhan kyseessä kuitenkin syksyn viimeinen tentti. Ei käy kateeksi T#2:a, jolls on jäljellä kuulemma vielä kuusi tenttiä kahdessa viikossa. Huhhuh.
Tentti oli ja meni. Ei ehkä ihan päin musculus gluteuksia (pakaralihaksia), mutta jää nähtäväksi. Mm. kuuden pisteen tehtävä jostakin yksittäisestä hevosen ojentajalihaksesta tuskin meni itselläni kovin vahvasti (todellako yhdestä lihaksesta pitäisi tietää niin paljon?!), muttei kaverien kommenttien perusteella ehkä kovin monella muullakaan. Joku totesikin Facebookissa, että ironista, kuinka ensin paahdamme kevään opetellaksemme Galenoksen etu- ja takaperin, mutta sitten sisään päästyämme kaikki pistävät läskiksi ja kyselevät vain tenttien uusintapäivämäärien perään :D
Ei nyt kuitenkaan ehkä kannata vielä huolestua tulevan eläinlääkäripolven asiantuntijuuden tasosta, monet vain tuntuvat olevan kovin itsekriittisiä täällä ;)
Iltapäivä sujuikin laiskotellessa. Käännettyäni spontaanisti päässäni bussin kyljessä lukeneen mainostekstin "Art Helsinki" muotoon "Articulatio Helsinki" ja metroaseman kyltin (jossa siis punaisessa neliössä valkoinen metroon viittaava M-kirjain) "[M] Rautatientori" muotoon "Musculus Rautatientori" aloin olla melko vakuuttunut, että pieni nollaus lihaksista, nivelistä ja opiskelusta tulisi varmasti tarpeeseen. (Toim. huom. articulatio = nivel, lyhennetään "Art. x" ja musculus = lihas, lyhennetään "m. x")
Onneksi illalla olikin tiedossa ainejärjestömme EKY:n pikkujoulut. Aloittelimme kerhohuoneessamme Kuopiossa, joka on siitä petollinen kokoontumispaikka, että siellä on monesti pieniä koiranpentuja riehumassa - ei auta omaa kytevää pentukuumettani lainkaan ;)
Kuvissa elämän risaiseksi laittavat 11-viikoinen australiankelpien pentu ja 13-viikkoinen kooikerhondje. Ihunia!
Kuulin muuten ensimmäistä kertaa tuon toisinaan väärinkäsityksiinkin johtavan kerhohuoneemme nimen alkuperän: ennen muuttoa Hämeentieltä Viikkiin eläinlääkistä suunniteltiin siirrettäväksi Kuopioon. Ajatus hylättiin, mutta kaupungin nimi jäi elämään kerhohuoneen nimenä. Ilmeisesti nyt on tekeillä myös EKY:lle oma "talo" keskustaan - toisin sanoen kokonainen kellarikerros. Tätä jään odottelemaan mielenkiinnolla.
Eksyinpä taas hieman aiheesta. Joka tapauksessa matka jatkui Viikistä Armakseen, jossa viihdyimmekin sitten jonnekin kolmen tienoille.
Oli kyllä tosi hauska ilta - tuli taas tutustuttua uusiin tyyppeihin. Osaan saattaa ehkä jopa törmätä ensi viikolla jouluristeilyllä. Paljoa en juonut, mutta hauskanpito kyllä riitti kunnon nollaukseen niinkuin suunnitelmiin kuului.
Onnekseni paikalla oli myös pari muuta Vantaalla asuvaa elukkalaista, joten päätimme rohkaistua kokeilemaan uutta epäsuorempaa reittiä kotiin ja tämän ansiosta ei tarvinnut lähteä kotiin vielä 01.15-01.30, vaan saimme olla bileissä loppuun asti. Kotimatka kylläkin kesti sitten varmaan yli tunnin, josta aika suuren osan saimmekin värjötellä kylmässä lentokentän läheisyydessä sijaitsevalla bussipysäkillä. Seuraamme liittyi bussissa myös ystävällinen nuorimies, joka oli matkalla samaan suuntaan ja tunsi reitin. Lopulta kävikin ilmi, että hän asuukin tuossa aivan minun asuntoani vastapäätä! Kummallisia sattumuksia. Mutta olipahan ihan kiva kotimatka.
Nyt meillä alkavatkin sitten neurobilsa ja verenkierto+hengitys -jaksot. Osallistuminen tämän päivän luennoille oli ollut aika heikkoa, enkä itsekään jaksanut nousta ajoissa ja raahautua paikalle. Huomenna sitten taas.
Tämä päivä on niinikään kulunut taas rentoutumisen ja lepäilyn merkeissä. Sain sentään hiukan siivoiltua ja käytyä "naapurikylässä" Lidlissä kaupassa ja samalla mukaan tarttui uutuussuklaata: 70% mustikkasuklaata. Tosin kuten ilmi kävi, ei tuossa ole oikeita mustikoita mukana, vaan "mustikanmakuisia muruja", joihin on käytetty mm. porkkanaa ja muuta merkillistä. Oli se silti aika hyvää, joskaa ei Maraboun Dark Mintiä kyllä voita. Myös mustaherukkaa olisi ollut tarjolla.
Seuraavaksi sitten ruoanlaittoa ja BB pitkästä aikaa. Jänskäilen tässä myös, että onko H tulossa viikonlopuksi täällä poikkeamaan, vai meneekö suunnitelmat uusiksi... Tästä kuitenkin tulette varmasti vielä kuulemaan :)
Yritin kaivella sähköpostitilini kätköistä vanhoja viimekesäisiä kuvia ja samalla törmäsin vain kaksi viikkoa ennen pääsykoetulosten julkistamista M:lle lähettämääni mailiin, jossa pohdin tulevalle välivuodelle 2009-10 eri vaihtoehtoja (uusi valmennuskurssi kansanopistossa, fysioterapian AMK-paikan vastaanotto Metropoliassa...). Laittoi hymyilyttämään. Tämän pohjalta on varmasti helppo kuvitella, millaisena shokkina sisäänpääsy sitten tuli :)
16.6.2009 Me -> M
"Laskinpa tuossa uudestaan noita opistonkin kustannuksia (luettuani netistä miten monet ei suosittele toisen opiskelupaikan vastaanottoa, jos tietää pyrkivänsä lääkikseen seuraavana vuonna) ja jos asuisin yksin huoneessa lemmikin kera, jäisi opintotuen jälkeen maksettavaksi ~180e/kk (plus kenties tarvisin jotain pientä rahaa esim. omille kauppareissuille tms) eli kuitenkin selkeästi vähemmän kuin tämänvuotinen 245e (minkä lisäksi maksettaviin kuului tietty vielä ruoka, sähkö, vesi, netti jotka taas asuntolassa asuessa luonnollisesti kuuluis hintaan). Ilman yksityishuonetta ja lemmikkiä hintaa jäisi vain n. 90e, mutta ainakin koiran nyt luonnollisesti tarvisin mukaan.
Nää nyt on tälläsiä pohdintoja kun oon lueskellut nyt noita palstoja aika ahkeraan ja kelaillu et kyl toi lääkis on se mitä ois viel vuosi iha täysil yritettävä. Se on se unelma. Pelottaa, et kaatuuko se sit siihe et mun on pakko jotenki rämpiä läpi niitä fyssarikoulun juttuja, laatia 10-sivusia kirjoitustehtäviä ym. ja omaksua ns. Gallen ulkopuolista tietoa mm. siitä anatomiasta ja fysiologiasta, joita ei kuitenkaan saa mennä selittämään pääsykokeessa, jos ne eivät ole pääsykoekirjasta.
En siis taas yhtään tiä :( Muutaku et se on se unelma, unelma <3"
Mikseivät eri lihakset voi esiintyä eläimissä yhtä kauniissa sateenkaaren väreissä kuin maineikkaassa Königissä?
Helpottaisi niiden erottamista toisistaan aika radikaalisti. Saattaisi jopa mahdollistaa noiden raajojen flexoreiden ja extensoreiden (koukistajat ja ojentajat) erottamisen toisistaan - nyt ne vain (erästä kurssikaveriani lainatakseni) näyttävät silakoilta. Suunnilleen samasta paikasta alkavilta eli origoituvilta(?) ja suunnilleen samaan paikkaan päättyviltä eli insertoituvilta tasapaksuilta silakoilta. Puuh. :D
Onneksi lihakset ja verisuonet ovat sentään yhteissopimuksella tajunneet ottaa edes tuon punaisen värin kannettavakseen. Voin vain kuvitella, kuinka hermoja raastavaa olisikaan yrittää tositoimissa erottaa kaikkia mahdollisia kudoksia, jos ne muodostaisivat vain sellaisen tasavärisen harmaan massan (vähän kuin omissa anatomian kirjoissani...) :]
Pitäisi oikeastaan olla jo nukkumassa (naapurit taitavat alkaa jo heräillä...) ja koittaa paahtaa tenttiaineiston parissa vielä viimeinen päivä, huominen. Tai oikeastaan tämä päivä. Voivat kyllä vuorokauden tunnit loppua tämän urakan edessä. Ei auta kuin yrittää. Onneksi kannustimena on se, että keskiviikkoiltana voin palkita itseni EKY:n pikkujouluilla. Pieni irtiotto tuleekin tarpeeseen <3
... ilman juhlia tosin. No, aina on hyvä syy herkutella, vai miten se meni... ainakin tällä ruokavaliolla :)
Olin jo pidempään halunut toteuttaa karppipalstalla kovasti kehutun reseptin eli Anitan jauhelihapihvit, joita kehuttiin rakenteeltaan ja maultaan lehtipihvimäisiksi - aivan oikeaan pihviin verrattaviksi. Pakkohan se oli siis kokeilla ja ihastuin ikihyviksi - ehkä parasta karppiruokaa koskaan. Nyt en sitten kolmeen päivään ole muuta syönytkään :D Kaiken lisäksi tämä oli helppoa ja edullista, siis myös täydellistä opiskelijaruokaa.
Anitan jauhelihapihvit, lantturanskalaiset ja itse tehty maustevoi
Pihvien valmistus:
Pihvit voi tehdä valmiiksi pakkaseen vaikka heti jauhelihapaketin ostamisen jälkeen, niin ovat sitten valmiina odottelemassa väsynyttä töistä palaajaa. Yhdestä 400/450g paketista tuli kuusi pihviä. Kerta-annos ainakin minulla on tosin ollut kaksi pihviä.
Jauhelihasta pyöritellään käsissä tiiviitä, noin tennispallon kokoisia pullia, jotka litistellään muovikelmun/muovipussin/leivinpaperien välissä lehtipihvin ohuisiksi lätyiksi käsin tai kaulimella. Sitten ne pakastetaan.
Valmistusvaiheessa (aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua pakastuksesta) jäinen pihvi nostetaan kuumalle pannulle voihin tirisemään. Ruskistetaan molemmilta puolilta. Ohut pihvi kypsyy todella nopeasti, ei kannata jättää vahtimatta! Maustetaan esim. suolalla ja mustapippurilla.
Pihvien kylkeen kannattaa ehdottomasti tehdä (tai ostaa) maustevoita - pieni vaiva mutta mieletön maku! Kaikessa yksinkertaisuudessan siis sekoitetaan esim. mikrossa pehmitetyn (ei sulatetun!) voin joukkoon haluttuja mausteita, kuten paprikaa, valkopippuria ja suolaa tai vielä helpommin valmista dipmixiä. Voi rullataan muovikelmun sisälle pötkyläksi ja pakastetaan/laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Leikataan viipaleina kuuman pihvin päälle sulamaan.
Lantturanskisten ohjeen olenkin jo aiemmin jakanut täällä:
Glögihyydyke piparivaahtokuorrutteella
2,5 dl (sokeritonta) glögiä 2-3 liivatelehteä (makeutukseksi sokeria tai makeutusainetta tarvittaessa, ei tule kovin makeaa)
Liivatelehdet pehmennetään kylmässä vedessä ja sekoitetaan sitten tilkkaan kuumaa glögiä. Lisätään joukkoon loput glögistä kylmänä. Kaadetaan jälkiruokamaljoihin ja jätetään jokuseksi tunniksi jääkappiin jähmettymään. Jos on kiire, käyttäisin tuon 3 liivatelehteä.
Vaahdoksi sovelsin itse marenkivaahtoa, johon sekoitin makeutusainetta, piparimaustetta ja kardemummaa. Myös kermavaahto, rahka-kermavaahto tms. piparinmakuiseksi maustettuna toimisi varmasti vähintään yhtä hyvin :)
PS. Go Motoriikka-Miikka eli vanha naapurini, Talent 2009 -voittaja! :) Olen ihan fiiliksissä! Etenkin, kun Miikka pääsi siinä lopuksi näyttämään vielä sitä pyörätemppuilua, jota me hänen synnyinkaupunkinsa kannatusjoukot olimme läheisellä urheilukentällä ja erinäisissä näytöksissä vuosien saatossa tottuneet näkemään. Hienoa, että Miikka sai vuosikausien intohimoisesta treenauksestaan lopulta tuollaisen tunnustuksen :) Muiden kilpailijoiden kykyjä yhtään väheksymättä, upeita esityksiä olivat kyllä kaikki!
Mm. tällaisilla on tällä viikolla porskutettu eteenpäin.
Lihamureke
Mureketaikina:
400g jauhelihaa, 2 kananmunaa ja mausteita (pippuria, suolaa, yrttisuolaa jne.) sekoitetaan tasaiseksi massaksi kulhossa ja muotoillaan levyksi uunivuokaan. Levy täytetään esim. suppilovahveroilla ja sienillä tai vaikkapa herne-maissi-paprikalla, pelkällä pakastemaissilla, keitetyillä kananmunilla tai oman maun mukaan.
Taikinan reunat käännellän täytteen päälle ja mureketta paistetaan uunissa n. 200-225 asteessa n. 45 min tai kunnes se on kauniin ruskeaa.
Kuva lopputuloksesta ei anna ruualle oikeutusta, koska valos meni pieleen ja kuvat olivat sumuisia. Tosi hyvää kuitenkin oli, kun tuo juusto sulaa ihanasti sienien joukkoon, nam <3
Marjajälkkäri
Jälkkäri koostui tällä kertaa yksinkertaisesti kerroksittain ladotuista pakastemarjoista, hunajasta ja "muruseoksesta", joka tässä tapauksessa käsitti voihin nypittyjä kookoshiutaleita ja muita kaapista löytyneitä jauhoja. Mausteeksi sopisi hyvin vaniljaesanssineste, mutta sitä ei nyt ollut. Muutama minuutti mikrotusta ja päälle kookosmaitoa (varsinaisia maitotuotteita juustoa lukuunottamatta kun edelleen välttelen). Hyvää ja helppoa :)
Munat ja makeutusjauhe vatkataan vaahdoksi. Kookoshiutaleet sekoitetaan joukkoon. Lusikoi pieniä kokkareita uunipellille ja paista uunissa 175-180ºC:ssa n.10 min.
Itse tein tosin pienemmän annoksen ja lisäilin joukkoon vähän kaakaojauhetta, koska suklaata kuorrutukseen ei sattunut kaapista löytymään (eivätpä nuo yleensä kaapeissani juuri ehdikään lojumaan ;) ).
Olivat ihan hyviä kyllä. Ensi kerralla voisi vielä kokeilla sitä kuorruttamista.
(Nellie Dellies 70g, hh: 17g/100g - ainoat karkit, joita syön jos joskus oikein tekee mieli)
Päivittelenpä hiukan kuulumisia tältä viikolta. Tiistaina pääsimme ensimmäistä kertaa osallistumaan EKY:n (ainejärjestömme) koirakerho K9:n arkiTOKOon Iipun kanssa. Paikalla oli nyt peräti kymmenen koirakkoa. Ohjelmassa oli ainakin paikallaoloa, ohituksia, perusasentoa ja liikkeestä maahan menoa. Sujui ihan kivasti, vaikka viime tokoilusta olikin vierähtänyt aika paljon aikaa. Tosin paljon Iippu tarvitsee vielä ohjausta käsin ja elein, näistähän pitäisi sitten vähitellen päästä eroon. Tulipa samalla myös opeteltua kulkemaan Malmin kautta lähijunalla kotiin. Pikku hiljaa tämä julkisten käyttö alkaa ummikoltakin sujua ;)
Aina yhtä fiksu ja filmaattinen koirani <3 Onkohan tämä nyt se kuuluisa koirien hammashymy vaiko vain sarjassamme "höntit ilmeet"? Kuvat havainnollistavat muuten hyvin musculus caninuksen (kulmahammaslihas - koirilla irvistyksissä) toimintaa. Ehkä hieman myös musculus levator nasolabialiksen (sieraimen ja ylähuulen kohottaja) sekä musculus levator labii superioriksen (ylähuulen kohottaja) ;)
Keskiviikkona ja tänään kävin kartoittamassa hiukan Vantaan kierrätyskeskusten ja kirppareiden tilannetta. Löytyihän noita jokunen ja muutamia löytöjäkin tuli tehtyä. Näistä luvassa ehkä myöhemmin kuviakin. Lisäksi bongasin nyt Tiksistäkin Acanaa myyvän eläinkaupan, jossa luvattiin ottaa seuraavaan tilaukseen myös Orijenia. Ihanaa, ettei tarvitsekaan aina lähteä junalla hakemaan koiranruokaa Puksusta asti!
Opiskelujen suhteen viikko oli melko rento: pään lihaksia ja niveliä leikkelimme esiin, ja sen lisäksi keskiviikkona ja torstaina oli luennot lihasfysiologiasta. Täytyy kyllä sanoa, että noiden päiden kohdalla teki alkuun vähän tiukkaa – jotenkin se pää on paljon inhimillisempi (jos tuota sanaa nyt eläinten kohdalla saa käyttää) ruumiinosa kuin vaikkapa jalka. Ryhmämme kohteena oli tällä kertaa lehmä ja koira – loppuviikon vapaaehtoisissa kertausleikkelyissä kissa. Nyt on siis lihakset luettu ja torstaina alkoi lukuloma. Tentti on luvassa sitten keskiviikkona, minkä jälkeen alkaakin neurobiologia sekä verenkierto ja hengitys -jaksot. Luvassa on myös yhden luennon verran eläinlääkärin etiikkaa ja eläinsuojelua.
Jotenkin noiden lihasten opettelu on rennompaa lukemista kuin vaikkapa biokemia, mutta tällä viikolla minua on vaivannut kyllä vakavanlainen saamattomuus. Aivan liian monta tuntia on tullut hukattua koneella istumiseen ja jopa parina päivänä television vahtaamiseen. Ei tainnut viime lukulomalta normaaliin arkeen palaaminen onnistua ihan toivotunlaisesti – jäi liikaa rento lomafiilis päälle, etenkin kun tunteja oli yliopistolla nyt niin vähän. Toisaalta joku tällainen vetämättömyyden ajanjakso on minuun joka syksy ennenkin aina iskenyt. Niinpä torstaina pakotinkin itseni jäämään kirjastolle lukemaan tuota fysiologiaa muutamaksi tunniksi - pois houkutusten ääreltä. Tuli myös hankittua Helsingin (ja Espoon, Vantaan ja Kauniaisten) kaupunginkirjaston kirjastokortti ja varattua Twilightin ensimmäinen osa luettavaksi. Kai se pakko on, jotta ymmärtää, mistä koko ilmiössä on kyse. Haluan kuitenkin aina ensin lukea kirjan ja vasta sitten katsoa elokuvan. Aika messevät varaukset kyseiseen kirjaan tällä seudulla olikin – omani saan kuitenkin toivottavasti jo ensi viikolla.
Oli tuosta koneella istumisesta kuitenkin yksi hyvä tai sanoisinko jopa mahtavakin seuraus: löysin sokeriorava-nettisivujeni materiaalit koneeltani mystisestä kansiosta x tuossa eräs ilta. Luulin niiden kadonneen lopullisesti koneeni viimeisimmän formatoinnin yhteydessä. Ilo oli kyllä suuri ja siirsinkin sivut heti nettiin toisten sivujeni yhteyteen – paikkaan, jonne tosin kukaan ei sattumalta löydä. Pitänee laatia nekin uusiksi, kun vain olisi aikaa ja inspiraatiota.
Perjantaina sitten sainkin vihdoin toteutettua jonkin sortin tapaamisen erään uuden tuttavuuden eli K:n kanssa. Monta viikkoa sitä tulikin erinäisistä esteistä johtuen lykättyä. Kävimme jossakin Sörkän pubissa istuskelemassa ja oli oikein mukavaa. Sääli, että viimeinen bussi Vantaalle lähtee 01.15 (kauemmas jäävillä yöbusseilla tai yöjunilla en ole uskaltautunut vielä yksin kulkemaan, koska silloin pitäisi kävellä jonkin matkaa yksin yössä, yh), olisi ollut ihan kiva viipyä keskustassa pidempäänkin kun vain pari tuntia.
Tuo on kyllä huonoin puoli täällä asumisessa. Hyviä kyllä riittää: kivat maastot ulkoiluun, palvelut suhteellisen lähellä (tosin hyvää lähiruokakauppaa ei), Viikkiin pääsee nopeasti ja helposti, kivan kokoinen kämppä edullisella vuokralla, rautatieasema lähellä, joten kotipuoleen kulkeminen helppoa… Rauhallinen ja kiva asuinalue. Viikissä ei ole oikein muuta kuin Prisma, joten en enää ole varma, haluaisinko sinne edes muuttaa. Joku muu lähiseutu kyllä voisi jonkun vuoden päästä olla harkinnan arvoinen.
Tänään lähdin aamupäivällä Tiksiin kaupoille, koska oli pakko lähteä käymään apteekissa ja hakemaan jääkaappiin täytettä. Samalla poikkesin myös eräässä kierrätyskeskuksessa. Tällaista löytyi (paitsi glögilasit Tiimarista 1e) yhteishintaan 2,50e:
Oli tosi lämmin päivä ja aurinkokin tirkisteli välillä pilvien lomasta, kuten kuvista näkyy. Kotiin päästyäni jatkoin sitten tenttiin lukemista ja kieltäydyin vastentahtoisesti (äääää!) mutta päättäväisesti leffaillasta K:n kanssa sekä yhteislenkistä erään naapurin kanssa. Houkutus olisi kyllä ollut paljon suurempi kuin kotiin lukemaan jääminen, mutta mitäs tuli humputeltua aamupäivä ja eilinen, jolta jo jäi rästejä ;) Oma vika. Tosin puolustukseksi on sanottava, etten ollut varautunut moisiin tarjouksiin etukäteen :D
Lukemisen lomassa tekaisin itselleni myös romanttisen kynttiläillallisen ;D Pitäähän sitä itsestään pitää hyvää huolta ! Parasta kaikessa on se, että karppauksen näkökulmasta kyseessä on ravitsemuksellisesti oikein hyvä ateria - ei mikään, mistä pitäisi kantaa huonoa omaatuntoa ;) Mahtavuutta!
Olen taas saanut huomata, miten pidänkään bussissa istumisesta. Matkat yliopistolle ja kotiin ovat päivän parhaita hetkiä: saa vain olla, tuijottaa vaihtuvaa maisemaa ikkunaruudun takaa ja miettiä omiaan. Useimmiten kuuntelen samalla myös musiikkia.
The Killersin Human -biisin Ferry Corsten remix on kuluneen vuoden aikana saanut suuren merkityksen elämässäni ja halusin kirjoittaa aiheesta ajatuksiani muistiin - lukekoon, ken jaksaa (tilitysvaroitus).
Kuuntelin ko. biisiä viime keväänä, pääsykoerumban pyörteissä koiran kanssa lenkeillä käydessäni. Jotenkin sen sanat "Are we human or are we dancer" pukivat mielessäni sanoiksi sitä kapinaa, jota pääsykokeisiin lukiessani tunsin.
"Pitääkö meidän todella olla yhteiskunnan narujen päässä tanssivia sätkynukkeja - lukea kuin pienet eläimet opiskelupaikan saavuttaaksemme, vai olisiko parempi tyytyä vain olemaan ihmisiä - inhimillisiä, erehtyviä, luovuttavia, rajansa myöntäviä...
Pitäisikö tyytyä vähempään kuin yliopistopaikkaan - ottaa AMK-paikkani vastaan, hakea ammatilliseen koulutukseen tai mennä töihin.
Voisinko olla itseeni silloin yhtä lailla tyytyväinen?"
Kaiken kaikkiaan luin kyllä ihan aika paljon - koko vuoden ensin viisi tuntia valmennuskurssilla ja kotona sitten jokusen tunnin lisää. Viikonlopuiksi jäi sitten vielä paljon viikolla rästiin jääneitä tehtäviä. Pari viimeistä kuukautta koetin kuitenkin pinnistää ihan täysipäiväisiksi lukupäiviksi (mielessäni oli kuva opiskelupaikoista kanssani kilpailevista abeista, jotka kirjoituksista eroon päästyään alkavat viettää päiviään nenä Gallessa kiinni...). Pääsääntöisesti menin nukkumaan viiden aikaan aamulla, heräsin kahdeltatoista ja luin tai laskin suurimman osan väliin jääneestä ajasta lukuun ottamatta ruuanlaittoa, koiralenkkejä, kaupassa käyntiä ym. pakollista. Tein noin 40 tehtävää kemiaa ja saman verran fysiikkaa päivässä, sen lisäksi luin tietysti teoriaa. Silti en ehtinyt tehdä läheskään kaikkia valmennusfirmojen matskuja fyssasta enkä etenkään kerrata niitä ja olinkin vakuuttunut, ettei mitään jakoa tämän vuoden paikoille olisi.
Vain viikkoa paria ennen pääsykoetta olinkin luovuttamassa. Muistan, kuinka kävimme pitkällä parin tunnin sunnuntailenkillä S:n ja Iipun kanssa - aurinko paistoi ja nautin täysin siemauksin kesästä ja vapauden tunteesta, jota en siis koko viime kevään aikana ollut juuri tuntenut. Aioin jättää lukemisen siihen, luovuttaa kesken kaiken. Mennä kokeeseen niillä tiedoilla, mitä siihen mennessä olin kerännyt. Sinä iltana kuitenkin kirjaimellisesti katsoin vielä kerran itseäni peilin kautta silmiin ja tulin siihen lopputulokseen, ettei viikko enää kupissa paljoa paina - kyllä sen vielä jaksaa. On pakko. "Kaikki tai ei mitään." Ja se kannatti - todella.
Jo tuon itsensä voittamisen kannalta.
Erityisen vahvasti on jäänyt mieleen kuitenkin muisto itse pääsykoepäivältä: olin edellisyönä nukkunut vain pari tuntia ja kertaillut puoli kahteen asti yöllä viimeisiä asioita ja hyvä, että olin - muuten en välttämättä olisi muistanut parin kysytyn kaavan merkityksiä seuraavana päivänä. En siis itse ole koskaan kannattanut periaatetta "viimeisenä päivänä ei kannata enää lukea" ja monesti tästä on ollut hyötyä. En silti suoranaisesti sitä kuitenkaan muille suosittele ;)
Olimme valmennuskurssikaverini A:n kanssa tuolloin Turussa Omenahotellissa yötä - hän haki Turun yleiselle ja minä elukkaan. Illalla kävimme katsastamassa pääsykoepaikan ja minä tosiaan jatkoin sitten kertailua, kaverini A meni ajoissa nukkumaan eikä ollut muutenkaan enää sinä päivänä lukenut - pääsi kuitenkin omalla tyylillään yhtä lailla sisään. Aamulla en kauheasti osannut stressata tai jännittää - en myöskään kokeessa. Olin aivan varma, että edessä olisi kuitenkin toinen haku seuraavana vuonna.
Eväänäni oli tuttuja herkkuja: sokerittomia karkkeja ja suklaapähkinöitä sekä PepsiMaxia, ne rauhoittivat. Ainoa pelkoni oli, etten saisi paperille aikaan laskun laskua. Pelkoni kuitenkin osoittautui turhaksi ja lähdin kokeesta hyvillä mielin - olin saanut jotakin aikaan, vaikka pahin tehtävä josta lopulta aika harva repi pisteitä ja yksi c-kohta olivat ajan loppumisen vuoksi jääneet tyhjiksi. Lopputuloksella ei ollut väliä - vain sillä, että olin todella pystynyt siihen. Pystynyt repimään selkänahastani kaiken, mitä irti lähti.
Kokeen jälkeen jatkoimme suorilta A:n kanssa shoppailemaan Turun kauppoihin sekä Hesburgeriin syömään - sieltä juoksimme Huittisiin lähtevään bussiin. Hetkittäin mielessä kävi, että nyt se sitten on ohi - ei lukemista puoleen vuoteen.
Saan pakata kirjat hetkeksi pois.
Kuitenkin vasta, kun A oli jäänyt Huittisissa pois, jäin yksin bussiin ja kuuntelin mp3-soittimestani em. biisin. Turussa oli satanut koko päivän, mutta kotikaupunkiini päästessämme pilviverho alkoi repeillä. Katselin, kuinka sadepisarat kimaltelivat vaaleanvihreässä tuoreessa heinässä ympäröivillä pelloilla pilviverhon takaa kurkkivan auringon säteiden osuessa niihin. Tuo näkymä on ikuistunut verkkokalvoilleni hyvin selvänä - jotenkin se kai kuvasti sitä tunnetta, joka sillä hetkellä valtasi mieleni.
Silloin se nimittäin iski, todellinen helpotus!
Olin vapaa, vapaa, vapaa... Vapaa siitä urakasta, vapaa nauttimaan elämästä, tapaamaan kavereita, ottamaan aurinkoa rannalla, grillailemaan, juhlimaan, laiskottelemaan... jopa siivoamaan! Olin onnistunut - en välttämättä kokeessa, mutta voittamaan itseni, epäluuloni, epätoivoni. Olin nöyrtynyt polvilleni, antanut kaikkeni. Ja nyt se oli ohi.
Sinne se jäi - suurin unelma - pieneen pahvilaatikkoon, kahdelletoista paperiarkille raapustettuna. Tuhansien kaltaistensa joukkoon.
Onnenkyyneleet siinä nousivat väkisinkin silmiin. Sama fiilis valtaa mieleni edelleen vieläkin, kun tätä biisiä bussimatkoilla kuuntelen ja muistan tuon hetken.
"I did my best to notice
When the call came down the line Up to the platform of surrender
I was brought but I was kind
And sometimes I get nervous
When I see an open door
Close your eyes, clear your heart
Cut the cord
Are we human or are we dancer?
My sign is vital, my hands are cold And I'm on my knees looking for the answer
Are we human or are we dancer?"
En tiedä, pystyykö näihin fiiliksiin samaistumaan kuin ehkä joku sellainen, joka on myös käynyt kovia päänsisäisiä taisteluja vaikeisiin pääsykokeisiin tai mihin tahansa muuhun koitokseen valmistautuessaan. Tuntuu, ettei moni ainakaan ymmärrä. Olen kuullut kommentteja: "Ai kuusi vuotta? Mikset mieluummin ryöstänyt pankkia?" tai "Vai eläinlääkäriksi? Aika suppean alan olet valinnut."
Harvapa kai tietää, ettei tässä ainakaan minun kohdallani ole kyse "vain" opiskelupaikasta. Parin välivuoteni (joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois) aikana käytiin paljon syvempien kysymysten äärellä:
"Mitä minusta tulee?" "Tuleeko minusta ylipäätään yhtään mitään, entä jos ei tulekaan?" "Pystynkö, jaksanko, onko minusta siihen - entä jollei olekaan - mitä sitten?"
Tuli siis käytyä aika syvällä itsetutkiskelun syövereissä. Ja jostain sen pieni toivonkipinä syttyi kiitos T:n, joka usutti minut tavoittelemaan unelmaani."Ehkä jos sittenkin yrittäisi..."
Ja nyt elo on suurinta onnea. Arki tulee ja on jo osittain astunutkin kuvioihin. Hyvä - sitä kaksi vuotta kaipasinkin. Opiskelu on elukassakin opiskelua, tenttejä, ei-niin-kivoja tehtäviä ja uupumusta. Toivon kuitenkin, etteivät nämä muistot koskaan haihtuisi.
"Minusta tulee jotakin - minusta tulee eläinlääkäri".
