Viikonloppu kuvin

Perjantai:

 

 

  

 

  

  

(S tuli, käytiin kaupassa, ostin esikon tuomaan vähän kevään tuntua keittiöön, tehtiin jonkinsortin kreikkalaista salaattia, karppiporkkanapiirakkaa ja katseltiin HIMYMiä... lasilintu (2kpl) on joululomalla äidiltäni saatu, pentikkiläinen <3)

Lauantai:

 

  

  

(Aamupäivällä käytiin kiertämässä vähän seudun second handiloita, kun kerrankin oli auto käytössä - molempien saldo oli aika loistava! Päivällä tehtiin ruokaa, katseltiin HIMYMiä, illalla leffa (My Life In Ruins, perushömppäkomedia), herkuteltiin jne.)

Sunnuntai:

  

 

  

  

 

(Retki Arabianrantaan kera höyryävän tomaattikeiton - ensimmäinen kerta, kun näin meren/jään täällä! Seikkailimme myös Mellunkylään kirppikselle, Malmille kauppaan, liian monta kertaa Länsi-Pakilaan ja Oulunkylään (:D)... Muuten vain yleistä hengailua.)

Fiilis +++ :)

That this week's gonna be a good week

Loppuviikko sujui aika rattoisasti aamuluentojen ollessa ainoa pakollinen paha yliopiston puolelta. Solubilsan kirja on älyttömän helppolukuinen, eikä tuota siten suurta päänvaivaa. Etenemisvauhtikin on vähintään kohtuullinen. Kehitysbiologialla en jaksa vaivata päätäni pakollista enempää, mutta oppimispäiväkirjasta on kuitenkin jo 3/10 valmiina :) Ryhmätyö koittaa ensi viikolla, mutta pääseepä sitten siitäkin nopeasti eroon. Torstaina sain vihdoin mentyä joogaan J:n kanssa ja kyllä vain otti lihasten päälle! Yritän päästä sinne myös nyt alkavalla viikolla, jos vain suinkin ehdin. 

Mutta olipahan loistava viikonloppu! Ihanan rentouttava ja virkistävä. Hyvää kontrastia viime viikonlopulle, joka meni siihen VeHe-tenttiin valmistautuessa.

Perjantaina skippasin ainoan aamuluennon, nukuin pitkään ja siivosin kämpän kunnolla pitkästä aikaa. Illalla olin lupautunut lähtemään H:n kanssa erään vuosikurssilaisemme tupareihin (+jatkoille Mollyyn keskustaan) tuohon aika lähelle, Helsingin puolelle kuitenkin.Oli hyvä nollaus, mutta tuntui kyllä hieman tukanjuuressa lauantaiaamuna :) Myös T2 poikkesi, kun käytti Mandya lääkärissä ja haki porukkaa lentokentältä, mutta kovin pitkään emme tällä kertaa ehtineet nähdä :(

Lauantaina onnistuin pikku tärinöistä piittaamatta lähtemään rautatieasemalle T:tä vastaan kahden maissa. Pyörimme hetken kaupoilla ja istuskelimme eräässä Forumin kahvilassa ihmisvilinässä ja turisimme läpi kuulumisia. Kotimatkalla haimme Tiksistä "Enkelit ja demonit"-pätkän (hyi, mun ei pitäisi katsoa mitään missä lahdataan yhtään ketään, muuten ihan hyvä pätkä ja loppuratkaisu yllätti mut ainakin :D) ja ruokaa. Ja ai että, mikä ilta. Teimme hiukan Anitan jauhelihapihvejä ja kasvismuusia, jonka T osasi maustaa aivan loistavasti! Ihanaa, kun edes joku kavereista karppaa ja voi jakaa vinkkejä :)

Illaksi teimme taas dipin ja pilkoimme tarjottimelle kurkkua, omenaa, porkkanaa, lihapullia ja nakkeja dipattavaksi. Kyytipoikana toimivat punaviini ja Caipiroska-wannabedrinksut. Pitkästä aikaa sai vain olla, juoda vähän punkkua, syödä hyvin ja katsella leffaa. Tästä rentoutuksesta sain kyllä rutkasti voimia alkavaan viikkoon :)

Aamulla nukuimme pitkään, emmekä pitäneet kiirettä ylösnousemisen kanssa. Sen sijaan "hyvä ruoka, parempi mieli"-motto rummutti edelleen voitonmarssiaan. T halusi tehtailla aamupalat, jotka noudattivat aika pitkälti itsenikin arkisin suosimaa linjaa: pekonia, kananmunia (kokkelina), nakkeja sekä vähän suolakurkkua. Ja täytyy sanoa, että paljon paremmalta maistui jonkun muun tekemänä :D Itse kun olen ehkä turhan hätäinen joskus tuon paistamisen kanssa kiireisinä arkiaamuina ;)

Neljän maissa saatoin T:n (joka jatkoi matkaa eräälle keikalle Stadin puolelle) Tiksiin samalla kun palautin leffan vuokraamoon. Teimme Iipun kanssa lenkin vastalumimyrskyyn ja nyt illalla olen puuhastellut seuraavaa:

(Marabou Dark Mint kuukauden suklaalakon jälkeen + solubilsaa)

Huomenna koittaa jälleen yksi odotettu hetki: leikkelyt jatkuvat! Tällä kertaa aiheina hermot, verisuonet ja imusuonisto. Maltan tuskin odottaa!

300609 - Sille, mitä on ollut vaikein saavuttaa, me annamme suurimman arvon

Olin luvannut itselleni, etten menisi Älyvuotoon   lukemaan vastausanalyyseja ja -spekulointeja. Olin luvannut, etten ajattelisi koko asiaa kuukauteen, vaan keskittyisin kaikkeen ihan muuhun. Kun vanhat tutut kysyivät kesällä, mitä nykyään opiskelen tai teen, vastasin vain totuudenmukaisesti "en mitään". Mitä harvempi ihminen tiesi hakemisestani, sitä harvemmalle tarvitsisi sitten kertoa, etten päässyt. Kaikki, jotka tiesivät, olivat kuulleet suunnitelmastani hankkia tänä vuonna vain hyvät pohjat seuraavan kevään koetta varten. Mahdollisuuksiahan minulla ei ollut päästä, sillä olin opiskellut fysiikkaa ja kemiaa kunnolla vasta nyt, enkä kokenut missään määrin kuuluvani "Suomen luonnontieteelliseen eliittiin", jonka eräällä taholla väitettiin kilpailevan keskenään lääketieteellisiin pääsystä. Yritin tukahduttaa kaikki haaveeni siitä, että sisäänpääsy olisi todellisuutta jo tänä vuonna.

Parin viikon kärvistelyn jälkeen sorruin kuitenkin lueskelemaan Älyvuodon vastausanalyysit läpi. Virhe. Laskutehtävien vastauksia en enää muistanut, mutta kirjallisien osuuksien osiot eivät vaikuttaneet lupaavilta. Sitten aloin jo nukkumaan mentyäni nousta keskellä yötä spekuloimaan itsekin pisteitäni "jos tämä tehtävä meni nollille, tästä olisin saanut puolet, tästä ehkä viisi pistettä, voisiko se riittää"? Turhaa. Turhauttavaa.

Muiden lääketieteellisten tiedekuntien (Helsinkiä lukuunottamatta) tulokset tippuilivat elukkaa ennen. Jännitin jokaisen kurssilaisemme tulosten puolesta ja A:n nimen listalta bongattuani itkin onnesta hänen puolestaan. Se lääkispaikka ei olisi parempaa osoitetta voinut löytää. Niin kovasti teki tyttö töitä. 

Viimeisenä iltana ennen tulosten julkaisua en halunnut nukkua omalla kämpälläni, koska pelkäsin, etten saisi siellä nukuttua. Olisin vain miettinyt yksin hämärässä, että koska mahtaa kuulua pieni kolaus tai iso kolaus (sisäänpääsynsä tai pääsemättä jäämisensä kun kuulemma tietää jo kirjeen koosta ja sen aiheuttamasta äänestä postiluukusta mätkähtäessään :D). Niinpä menin S:lle yöksi ja kävimme T2:n kanssa vielä yöllä pitkällä lenkillä koirien kanssa niin kuin monta kertaa aiemminkin. Jännitys kaiherteli, vaikka koitin kaikin tavoin valmistella itseäni pettymyksen kestämiseen. Palasin nukkumaan ehkä puoli kolmen - kolmen maissa ja nousin uudelleen puoli kuuden - kuuden tienoilla. Istahdin koneelle ja suunnittelin valvovani yhdeksään, jolloin sisäänpäässeiden nimet perinteisesti julkaistaan tiedekunnan sivuilla. Olin tietysti väittänyt kaikille muille, etten ollut antanut lupaa julkaista nimeäni nettilistalla, kosken halunnut kaikkien menevän sinne kurkkimaan - etenkään ennen minua itseäni. En kuitenkaan lyhyiden yöunieni ja tekemisen puutteen vuoksi jaksanut valvoa yhdeksään asti, vaan menin uudestaan nukkumaan ja heräsin n. klo 9.30. "Tulokset ovat netissä" oli silloin ensimmäinen ajatukseni.

En kuitenkaan uskaltanut mennä heti katsomaan. Yritin vaimentaa pikkiriikkisimmänkin sisälläni kuplivan toivon ja valmistella itseäni kohtaamaan sen totuuden, että edessä olisi vielä toinen yhtä rankka vuosi, niin kuin olin alunperin suunnitellutkin. Niinpä kävinkin jälleen lukemassa ensin Älyvuodon uusimmat kirjoitukset, mikä vahvisti, että tulokset todella olivat netissä ja että osa palstalla kirjoitelleista oli sisäänpäässeiden joukossa.

Lopulta oli pakko koota itsensä ja mennä tiedekunnan sivuille, lukea uutinen, joka koski tämän vuoden pääsykoetta ja klikata nimilista auki. Oma nimeni on aina aakkosten jälkipuoliskolla, joten ajattelin lukea ensin koko listan läpi ja onnitella mielessäni kaikkia sisään päässeitä. En kuitenkaan päässyt vielä montaakaan riviä alemmas, kun silmäni rekisteröivät, että lista olikin vastoin odotuksiani laadittu kaksipalstaiseksi ja siinä samassa oma nimeni hyppäsikin lupia kyselemättä muiden seasta verkkokalvoilleni.

Muistan vain vetäneeni kädet suulleni. Ja että en saanut happea :D Sitten aivoni analysoivat hetken aikaa todennäköisyyksiä sille, että Suomesta löytyisi muitakin samannimisiä elukkaan hakeneita kuin minä. Otin kuitenkin puhelimen käteen, ja soitin sille ihmiselle, jonka uskoin olevan jännittynein puolestani (ja joka oli yksi niistä harvoista, joille edes olin kertonut tulosten tarkkaa julkaisupäivää). Puhelu meni jotenkin näin:

Minä: "Moi!"
Äiti: "Moi! Miten kävi? Oon valvonut kuudesta asti, kun jännitin sun puolestas."
Minä: *parahtaa itkemään*
Äiti: "Mitä? Etkö sä päässyt?"
Minä (itkunsekaisesti): "Pääääsin."
Äiti: "Ei oo totta, oikeesti?!!" *parahtaa itkemään*

:D Siinä sitten vollotettiin puhelimessa jonkin aikaa keskenämme. Ai miten niin herkkiksiä? Omaksi puolustuksekseni voin kyllä sanoa, että sain itseni melko nopeastikin koottua, mutta äitini vollotti koko lopun päivääkin puolestani :D Ja mainittakoon, että hänelle olisi ollut aivan sama pääsinkö laitoshoitajakoulutukseen vai eläinlääkikseen, niin kauan kuin kyse oli unelmastani, jonka eteen olin tehnyt kovasti töitä.

Samaan syssyyn on OT:nä pakko mainita eräästä kurssikaveristani, joka oli pääsykoepäivänä itkeskellyt lohduttomasti puhelinmyyjälle (täysin ilman syytä), koska oli vain ollut niin liikuttuneessa tilassa kokeen jälkeen :D Aika tunteita herättäviä tällaiset tilanteet meille naisille vain tuntuvat olevan...

Tietysti sitten lähti viestiä kavereille ja isältäni muistan saaneeni herttaisen kuvaviestin: vihreällä TextMark -tussilla (=ensimmäinen käteen sattunut?) piirretty sydän, jonka keskellä lukee "Onnittelut loistavasta suorituksesta T: Fati" :D

Lähdin kävelemään kotiin klo 11 aikaan, aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla. Muistan mietiskelleeni, että tämän universumin huumorintajuun sopisi hyvin heittää nyt joku rattijuoppo väärälle kaistalle ja ajamaan ylitseni, niin etten koskaan näkisi vilaustakaan Viikin kampuksesta.

Pääsin kuitenkin kotiin turvallisesti ja alaovella vastaan tuli postinjakaja. Kirje oli siis saapunut ja todisti, että juuri minua sillä nimellä siellä listassa oli tarkoitettu, vaikkei se kuori ollutkaan niin iso kuin olisin voinut kuvitella. Yllätys sen sisällä oli sen sijaan sitäkin isompi: olin koko ajan kuvitellut kilpailevani korkeintaan viimeisestä sisäänpääsypaikasta tai jääväni kohtalon ivasta jokusen pisteen päähän siitä, mutta todellisuudessa olisin saanut menettää vielä 23 pistettä ja olisin silti päässyt sisään! Tämä siitäkin huolimatta, että minulta jäi aikapulan vuoksi yksi 11 pisteen tehtävä kokonaan tekemättä ja yksi c-kohta sen lisäksi.

Pikku hiljaa tunnelma alkoi muuttua pienoisesta epävarmuudesta huojennukseksi ja suureksi iloksi, ja loppupäivä kuluikin sitten kirjeen mukana tulleita papereita (tuutorikirje, ainejärjestön lehti jne), Älyvuotoa, HOASin sivuja ym. muuta aiheeseen liittyvää selaillessa. Taisinkin tuolloin heti laittaa HOASille jo hakemuksen menemäänkin.

Iltapäivällä aloin kuulostella jo vuoden ajan kaapissani sopivaa tilaisuutta odotelleen skumppapullon jupisevan, että eikö tämä nyt jo kelpaisi syyksi korkata hänet. Niinpä järjestimmekin pikaisesti pienet juhlistukset kakkukahvien ja skumpan kera vanhempieni luona. Läsnä oli vain kourallinen läheisimpiä sukulaisia ja muutama ystävä.

Meillä siis juhlittiin kouluun pääsyäni samoin kuin useimmat juhlistavat sieltä pois pääsyä. Sain jopa ruusun :D No, ehkä sitä ovat ihmiset joskus hullummistakin syistä kakkukahveja järkänneet...

"Meille sanotaan, että kyky ja taito luovat omat mahdollisuutensa. 

Usein käy kuitenkin niin, että nimenomaan vahva tahto luo paitsi omat mahdollisuutensa, myös tarvitsemansa kyvyt ja taidot."

(Eric Hoffer)

Social butterflies

Loppuviikonloppu kului aika pitkälti kotona tylsistellen ja tenttiin lukien. Lauantai-iltana toki poikkesin siellä I:lla ja oli positiivista huomata, että nyt oli jaksanut elukkalaisia raahautua Helsingin puoleltakin ihan kivasti paikalle :) Oli kiva saada vertaistukea ja muuta ajateltavaa siihen väliin ja palasinkin hyvillä mielin kotiin.

Eilinen tentti ei edes ollutkaan niin paha kuin olin pelännyt, eikä verisuonista edes kysytty mitään (hieman yllättävää). Loppupäivän otinkin rennosti ja lähinnä datailin ja hoidin jotain rästihommia pois. Pakko aina nollailla päätä tentin jälkeen.

Tänään meillä alkoi "uusi jakso" (eihän meillä mitään muulle yliopistomaailmalle tyypillisiä periodeja tai periodilomia täällä ole, lukulomia vain ja aivan oma aikataulu tyylillä lukujärjestykset valmiina käteen). Luvassa on kehitysbiologiaa (embryologiaa), solu- ja molekyylibiologiaa sekä anatomia leikkelyitä (jee, odotan innolla!). Sen sijaan noista kahdesta muusta en nimien perusteella ollut kovin innoissani, mutta tämän päivän luennot nostattivat odotuksia.

Kehitysbilsasta ei tule ollenkaan tenttiä, eikä asioita ole kuulemma tarkoituskaan opetella ulkoa mitenkään pikkutarkasti paperille oksennettavaksi. Sen sijaan kurssisuorituksina ovat oppimispäiväkirja (kymmenestä opintokerrasta, eli luennoilla lähes pakko käydä) ja ryhmätyö, jonka aihetta ehdimmekin hiukan jo ryhmäni kanssa pohtimaan. Yhden ryhmäläisemme koiralla oli nimittäin joskus syntynyt pentu vatsa-aukileen (eli gastroskiisin tai omfaloseelen) kanssa (kuollut tietysti) ja ko. kehityshäiriöön perehtyminen voisi olla mielenkiintoista :)

Lisäksi luennoitsija tempaisi aamuvarhaiselle aika mielenkiintoisen demonstraation porukkaa herätelläkseen. Kaikille jaettiin värilliset paperit (värin sai tietysti itse valita) ja ohjeet perhosorigamin taitteluun. Hetken aikaa saikin miettiä, että kävelikö varmasti aamulla yliopiston, eikä alakoulun ovesta sisään :D Hieno siitä otuksesta kaiken (paperia turhaan rypistäneen, hmph) ähertämisen jälkeen mielestäni tuli kuitenkin! Ja tarinan opetushan oli, että vaikka ohjeet (yksilössä geenien perinnöllinen informaatio eli genomi) olivat kaikille samat, ympäristötekijöillä on ilmiasuun eli fenotyyppiin vaikutusta. Ja varsin monennäköisiä perhosia siellä syntyikin :)

Solu- ja molekyylibiologiassa puolestaan käsitellään DNA:ta ja geenejä, mikä on myös jo ihan näin kasvattajanäkökulmasta kiinnostavaa. Luentoja tulee pitämään myös koirapiirijulkkis Hannes Lohi, joka on siis kuuluisa koirien geenitutkimuksesta ja koirien geenipankin perustamisesta. Nuori, palkittu tutkija, joka sai sittemmin myös professuurin eläinlääketieteellisestä. (Aiheesta lisätietoa esim.  http://www.tietysti.fi/tietysti_videot/lohi.html?tabletarget=data_1&pid=5C5F5BC65EB040CAAEEC2DDDA8AA6C09&layout=tietysti tai http://www.koirangeenit.fi/)

Iltapäivällä kävin salilla ja sain myös vihdoin varattua paikan joogatunnilta torstaille ja J lupautui lähtemään kaveriksi, kivaa! Enpä tuosta joogatunneilla käymisestä olekaan vasta kuin ehkä neljä vuotta puhunut :D Itsenäisesti olen kyllä joogannut aiemminkin ja tykännyt kovasti. Ja T2 tulee käymään perjantaina tuodessaan Mandya eläinlääkäriin. Ja T puolestaan la-su. Onpa taas jotain, mitä odottaa :)

                                 

(Eläinlääkäripäivien kassi on päässyt hyvään käyttöön salikassina)

Harkitsen myös tuutoriksi hakemista, joten hyvällä tuurilla saatan tavata teitä elukkaan hakevia vielä ihan henkilökohtaisestikin ;) Mutta se on tosiaan vielä harkinnan asteella.

Nyt koitan saada oppimispäiväkirjaa aloitettua ja kurkattua ehkä telkun antia pitkästä aikaa. Kiitos kommenteistanne viime päivinä, ne auttoivat tuomaan osin hukassa ollutta kirjoitusmotivaatiotani takaisin ja piristivät päivääni! Kaikille elukkaan hakeville pidän hurjasti peukkuja ja lähetän tsempityksiä! Toivottavasti kulutetaan ensi syksynä saman talon käytäviä :)

280509

Edellispostauksen kommenteissa joku pyysi mua kertomaan Turun pääsykoejärjestelyistä. Tein siis kokeeni viime keväänä siellä, koska se oli asuinpaikkakuntaani lähinnä (kumma, ettei Tampereella ole vielä koemahdollisuutta...) ja sain vieläpä yleiselle Turkuun hakeneen (ja sisäänpäässeen) kaverin henkiseksi tueksi.

Olen jo aiemmin kirjoitellutkin, että yövyimme kaverini A:n kanssa Omenahotellissa pääsykoetta edeltävän yön. Emme uskaltaneet ottaa sitä riskiä, että bussi lahoaisi matkan varrelle tai sattuisi myöhästymään, jos vasta aamulla olisi lähtenyt Turkua kohti. Tähän koitokseen oli kuitenkin vuosi valmistauduttu - edellisvuonna Metropoliaan hakiessani ajoimme kyllä S:n kanssa aamuvarhaisella Helsinkiin. (Eläinlääkis > Metropolia ;) ) Omenahotellia voinkin lämpimästi suositella tuollaiseen tilanteeseen - se on kävelymatkan päässä bussiasemalta ja kävelymatkan päässä yliopistolla. Illalla ehdimme hyvin käydä tarkistamassa reitin yliopistolle, ettei sitten aamulla olisi pelkoa eksymisestä. A oli tosin käynyt saman läpi jo viime vuonna, joten tunsi kuviot ja korttelit paljon itseäni paremmin. Illalla (mua fiksumpi) A meni hyvissä ajoin  nukkumaan, mutta mä kun olin pääsykokeisiin lukiessani tottunut menemään nukkumaan klo 5 ja heräämään klo 12 (luulenpa, että luontainen unirytmini olisi jotakin tämän kaltaista, sukuvika), niin ei moisesta nukkumaanmenoajasta ollut toivoakaan. Niinpä kertailin hiukan kaavojen merkityksiä ja kemiallisia yhdisteitä päästen vasta kahden aikaan nukkumaan. En tosin saanut nukuttua kuin ehkä max kaksi tuntia.

Aamulla söimme aamupalaa ja lähdimme kävelemään yliopistolle. Kaverini piti aikamoista tahtia yllä, oli vissiin vähän stressaantunut :D Olimme siis perillä hyvissä ajoin - ehkä n. 40 min etuajassa (muistaakseni vähintään 30 min oli suositus järjestäjien taholta). Aulassa katsoimme pikaisesti aakkosjärjestyksessä olleilta nimilistoilta nimemme ja salimme. Jonkun aikaa muistan istuneeni siellä oman salini ulkopuolella, hien virtausta tasaillen (kuinka kovaa me mahdettiinkaan kävellä :D - niin no tosiaan mulla oli myös kaikki matkatavarat silloin mukana, kun huone piti luovuttaa) ja laskinta sekä eväitä. laukusta kaivaen. Joku siinä solidaarisesti taisi kuuluttaa, että muistakaa, että itsemurhat ovat lääkärien keskuudessa keskivertoa yleisempiä kuolinsyitä. Niin sitä vissiin sanotaan, että sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja ;)

Sisään pääsimme hyvissä ajoin ja osoittautui, että kyseessä oli hyvin pieni ja kotoisa luentosali. Oma nimeni on tosin aina aakkosten jälkipäässä - voi olla, että muilla ryhmillä oli isompia saleja, mutta itse tykkäsin tästä pienestä kovasti. Tuli oikein rentoutunut fiilis - ihan kuin olisi ollut tekemässä aivan tavallista koetta lukiossa. Yo-kirjotustenkin kirjoittaminen isossa liikuntasalissa oli paljon stressaavampaa kuin tämä. Lisäksi pääsykokeen valvojat olivat tosi hyväntuulisia ja rentoja ja saivat porukan (tai ainakin minut itseni) myös rentoutumaan jo pelkällä olemuksellaan ja jutustelullaan. Lisäksi tuudittauduin ajatukseen, että kaikki ympärillä olevat varmaan hakevat Turun yleiselle, eivätkä näin ollen kilpaile samoista paikoista kanssani. Tosi asiassa en tiedä, mihin kukakin haki. Näiden asioiden suhteen kävi siis hyvä tuuri, vaikka itse en jaksanut pikku yksityiskohdista etukäteen murehtia. Tulee mitä tulee, energiaa ei kannata hukata puitteista murehtimiseen, vaan kirjoittamiseen ja laskemiseen - vaikka sen joutuisi sitten tekemään päällään seisten :)

Pöytätila ei luentosaleille tyypillisesti ollut mikään ruhtinaallinen verrattuna vaikkapa pulpetteihin, mutta ihan hyvin siinä mahtui kirjoittamaan. Olen nähnyt pahempaakin. Se on kyllä kieltämättä hieman ehkä jo suoritukseenkin vaikuttava rasite, jos joutuisi jonkun vanerilevyn päällä kirjoittamaan, mutta kyllä Turussa ainakin meille viimeisillekin löytyi pöytätilaa, siitä en siis yöuniani menettäisi. Itse asiassa ainoa pelkoni oli, etten osaisi tehdä yhtäkään laskua paniikissani, mutta onneksi tämä osoittautui nopeasti turhaksi, ja sain hyvän laskurytmin päälle. Jätin ison esseetehtävän nro 1 viimeiseksi ja aloitin loppupään laskuista. Jos alkaa heti ensimmäisenä lukemaan laajaa aineistoa läpi, saattaa siihen unohtua tuhraamaan liikaa kallista aikaa. 

Penkkirivit luentosaleissa luonnollisesti on ja itse istuin aivan rivin päässä, mutten muista kertaakaan joutuneeni nousemaan paikaltani vessaan menijöiden takia. En kiellä, ettenkö olisi voinut noustakin, en vain muista. Ehkä sitten, jos olisin mennyt pääsykokeeseen tutkimaan, kuinka paljon banaani mustuu viidessä tunnissa, niin kuin eräs kurssikaverini kertoi ekalla hakukerralla tehneensä, olisi tuokin voinut jäädä mieleen ;) Se, mitä tässä kuitenkin yritän sanoa, on että sitten noustaan, jos on noustava, mutta ajatusprosessin katkaisu ja asiasta häiriintyminen on osittain myös omasta tahdosta kiinni. Kannattaa lähteä sillä mielialalla, ettei anna minkään viedä liikaa huomiota itse asialta, eli kokeen kirjoittamiselta. Herkästi muista häiriintyvien suosittelen lämpimästi myös valitsemaan paikan aika edestä, koska takarivissä näkee helpommin "sivusilmällä" muiden hermostuneen liikehdinnän edessä olevilla penkkiriveillä

Laskinten numerosarjat tarkistettiin meillä kaikilta erikseen, ja olipa muutama onneton ilman laskintakin kokeeseen saapunut... Eväät katsottiin muistaakseni aika pintapuolin, joskin itselläni kun oli lähinnä vain karkkia ja suklaata läpinäkyvässä rasiassa, niin eipä niissä olisi paljon penkomista ollutkaan. Limupullosta olin etukäteen repinyt etiketit pois varmuuden vuoksi.

Jonkun verran väkeä hyppäsi vessassa valvojien saattamana, mutta eipä sitä kauheasti tullut ympärillä tapahtuvaa seurattua. Kun sitä koetta oikeasti aivot ja kynä sauhuten tekee, niin kyllä siinä aika helposti saa muun maailman suljettua ympäriltään. Itse en käynyt vessassa - ei olisi ollut aikaakaan. Tein koetta koko ajan ja laskin laskut suoraan koepapereille (en ensin suttupapereille tms.) ja silti jäi yksi c-kohta ja yksi kokonainen tehtävä tekemättä. Niinpä olinkin varma, ettei mulla olisi sisäänpääsystä toivoakaan, mutta siitä huolimatta olo oli kyllä todella huojentunut ja onnellinen, kun koe oli ohi. Omalla kohdallani tosin koetta palauttaessani sattui vielä sellainen juttu, että nimeäni ei löytynyt valvojien kokeeseen ilmoittautuneiden listalta. No, valvojat sitten kirjasivat tietoni ylös ja sanoivat, että näin oli käynyt jonkun muunkin kohdalla. Onneksi tästä ei sitten mitään sen kummempaa seurannut - olin kuitenkin ilmoittautunut ajallaan ja tulostanut ilmoittautumislomakkeeni, jos asiasta olisi haloo noussut.

Lopuksi täytimme jonkin palautelomakkeen pääsykokeiden järjestelyistä ja pääsimme lähtemään. Yliopiston pihalla innokkaimmat poksauttelivat skumppa-pulloja auki ja kieltämättä vähän vastaava fiilis oli itselläkin. "Mä selvisin! Nyt se on OHI!"

(Ylimmät kuvat: Google)

Still alive ?

Tätä tapahtuu...

(Verenkierto ja hengitys -elimistön tentti luvassa maanantaina...)

Tätä kuluu...

 

Tältä näyttää:

(ei ihan arvoisensa paikka taululle, mutta eipä ole parempaakaan vielä löytynyt)

 

 

 

Ostin alennumyynneistä tuollaisen joulukorttitaulun, johon kortit saa kivasti esille. Sain tänne lähetetyt joulukortit (joita oli yllättävän monta, kiitos!) käsiini vasta joululomalla, joten en ole vielä malttanut laittaa noita pois :)

 

Tätä siis luvassa vielä pari päivää. Muutenkin mieliala on ollut hiukan apea tänne paluun jälkeen (tosin noususuhdanteessa koko ajan). Huomenna olisi illalla I:n synttärit tuossa lähellä - ajattelin mennä poikkeamaan.

Viime lauantaina tuli käytyä Tiksissä leffassa katsomassa Avatar 3D:nä ja olihan se aivan ihana :) En tiedä oliko siinä kolmiulotteisuudessa nyt mitään niin erikoista, mutta leffa oli muuten kaunis, tarina ihana (sisältäen pienen opetuksen) - hiukan ehkä ennalta-arvattava, muttei sen väliä. Ylipäätään kaikki, mihin liittyy mitenkään eläimet ja luonto - oli sitten fantasiaa tai ei - liikuttaa mua aika helposti. Joten kyllä sitä tuli sitten teatterissa muutama kyynel vieräytettyä. K oli jälleen tosi kivaa seuraa - käytiin vielä yksillä leffan jälkeen. Harmi, että poika lähtee ensi viikolla puoleksi vuodeksi vaihtoon. Juuri kun oppi vähän tuntemaan.

Viikolla oli luentojen lisäksi harkkoja mm. hengitysspirometriasta (hengitystilavuuksien, hiilidioksidipitoisuuden ym. mittausta) ja elvytyksestä. Etenkin tuo elvytysdemo muistutti jälleen hyvin siitä, mitä varten täällä näitä joskus vähän tylsiäkin aiheita (jep, VeHe ei ole lempparini tähänastisista) nyt peruskursseilla luetaan.

Suurin saavutukseni oli kuitenkin hankkia nyt viimein Yliopistoliikunnan kausikortti ja päästä käymään salilla pariin otteeseen. Tuntuu hyvältä, kun lihakset kertovat, että jotain on tullut tehtyä :) Voisi koittaa nyt päästä vihdoin myös pitkään haaveilemaani joogaan vaikka ensi viikolla.

Nyt kuitenkin takaisin vielä EKG-prujujen ja "isojen poikien pannarin" pariin. Toivottavasti tämän lukemaan sattuvilla on meneillään/ollut hieman hohdokkaampi perjantai-ilta ;)