sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

No, onkos tullut joulu nyt kevään keskelle?


Kiireisen kvartaalin jälkeen ja mielialan kohottamiseksi joulumuistelmat vuodelta 2019.

Syksy, tai ainakin kuukausi siitä, kului tiukasti erikoistumistenttiin valmistautuessa ja ensimmäinen joululahja tulikin vähän ennakkoon, kun luulin tyrineeni tentin.


Olin epähuomiossa jättänyt merkittävän osan koko pistesaldosta muodostavan, mutta sinänsä helpon, tehtävän viimeiseksi ja vaikka vastasin siihen näppäimistö sauhuten, jäi se silti paljon pinnallisemmaksi kuin olisin ajan kanssa vastannut. Jäi huono fiilis, mutta miten ihanaa olikin sitten huomata, että muista tehtävistä saadut pisteet olivat riittäneet.


Ensimmäinen elon- ja joulun merkki tentin jälkeen oli korttien askartelu. Karavaanaaville perheenjäsenille lähti teemaan sopivat, valmiista postikorteista omani näköisiksi tuunatut versiot.


Kauneimmista joululauluista on tässä vuosien saatossa nähtävästi tullut O:llekin tärkeä perinne, koska tänä vuonna hänelle oli ensimmäistä kertaa ehdottoman tärkeää, että laulut eivät jää välistä.


Vuosien saatossa O:sta on myös tullut se, joka ensimmäisenä syksyllä ja viimeisenä joulun jälkeen laittaa Jouluradion soimaan. Nähtävästi tämä jouluttelu on tarttuvaa, vaikka kyllähän siihen melkein se kahdeksan vuotta taisi mennäkin, haha!


Viime vuonna en saanut joulukodistamme ja kuusestamme sen näköisiä kuin olisin halunnut, joten aloin jo pian tentin jälkeen katsella vanhoja joulukotikuviamme ja miettiä, mikä aiempina vuosina oli ollut paremmin. Pohdintojen ja kokeilujen seurauksena vanha talja ja torkkupeitot sekä lyhty tekivät paluun, kuusi sai ylleen taas vanhan paksun hopeanauhan ja ennen kaikkea huomattavasti kirkkaammat valot kuin viime vuonna, samalla kun huonekasvit saivat hetkellisesti väistyä.




Näiden muutosten jälkeen olin varsin tyytyväinen joulukotimme tunnelmaan, joskin noiden valkoisten verhojen tilalle olen katsellut kivempia jo muutaman vuoden, enkä vieläkään löytänyt.


Jouluvalmisteluihin kuului tietysti myös Netflixin joululeffoja, lahjojen paketointia...


... piparien leipomista...


... ruokien valmistelua ja uusien reseptien testailua...


... ja ensimmäistä kertaa koskaan vaunun liikkeelle nytkäytys keskellä joulukuuta! Jotain iloa mustasta joulustakin!


Aatonaattona paistoimme kinkun, joka jostakin syystä vapautti itsensä kaikista nesteistä ja jäi siten kuivahkoksi.




Joulun vieton suhteen olemme ajautuneet sikäli hankalaan tilanteeseen, että rakastamme näitä kotijoulujamme, mutta toki jouluna olisi ihana olla myös läheisten luona. Me noudatamme minun aloitteestani jouluaatomme osalta edelleen samankaltaista rytmiä kuin lapsuuskodissamme tehtiin. Veljeni perhe puolestaan noudattaa omaansa, johon kuuluu klo 14 aikaan syöminen ja klo 17 lahjojen avaaminen, mikä varmasti sopiikin lapsiperheelle, mutta meistä tuntuu alla olevista syistä mahdottomalta - käytännössä aivan liian aikaiselta. Äitini ei kuitenkaan halua enää laittaa jouluisin ruokaa, vaan vanhempani ovat nyt pari vuotta syöneet veljeni perheen luona. Niinpä meillä oli tälle vuodelle suunniteltuna hieno kompromissiratkaisu, jossa sekä me, että veljeni perhe saisivat viettää joulua omalla tavallaan, mutta kuitenkin yhdessä. Käytännnössä tämä idea ei kuitenkaan ihan toiminut.

Aatto kotona oli kuitenkin ihana.


Jouluaattoisin heräämme yleensä 9-10 aikaan ja siirrymme sohvalle Joulupukin Kuuman linjan ääreen. Niin myös tänä vuonn. On ihanaa vain saada olla rauhassa kaikkien jouluvalmistelujen ja hääräämisen jälkeen.




Jouluaamiainen on noussut meillä.myös tärkeään osaan ja siihen kuuluu joulupuuro, itse tehty joululimppu, kanelivoi ja joulutee kermalla. Usein jouluaamiainen ajoittuu joulurauhan julistuksen aikoihin.




Myös koirat saivat jouluaattoaamuna astetta jouluisempaa ruokaa.


Päivän valoisina tunteina käymme myös aina lenkillä ja viemme usein metsän linnuille siemeniä. Mustaa joulusäätä piristämään oli pakko vetää tonttulakki lenkillekin päähän, haha! Näiden aamu- ja päivätoimiemme vuoksi ajatus aikaisesta joululounaasta tuntuu vieraalta. Mistä karsisimme sen ruokien valmisteluun ja syömiseen kuluvan ajan? Usein nämä hitaat fiilistelyaamut ovat juuri niitä parhaita - myöhäisistä lahjavalvojaisista puhumattakaan.


Lenkin jälkeinen joulusauna kera innokkaimman saunojamme.


Sitten hiljakseen jouluateriaa valmistelemaan. Tänä vuonma meillä oli ensimmäistä kertaa liina pöydässä juhlavuutta tuomassa.




Ja olihan sitä kystä kyllä.


Haaveilen, että saisin joskus kattaa ruuat muualle kuin ruokapöydälle, mutta kahden ruokailijan taloudessa tämä on tuntunut käytännöllisimmältä.


Porkkana-, lanttu- ja juustoinen juuressoselaatikko. Kaikki onnistuivat hyvin.


Kinkku, jonka kuorrute ja omenakastike onnistuivat hyvin, mutta kuten sanottu, kinkku itsessään oli vähän kuivakkaa ainakin viime vuoden kinkkuun verrattuna.


Lohipastrami oli uusi kokeilu. Hyvää, mutta ei sellaista, että olisi aivan pakko saada ensi vuonna. Kaupan graavi oli myös parempaa kuin itse tehty. On se taitolaji.


Mäti-lohikakku sen sijaan ei petä.


Ja savukala- sekä rapu-mätitahna olivat mainioita myöskin.


Joulusalaatista emme luovu.


Poro oli tänä vuonna kaupasta, eikä joulumarkkinoilta, eikä ollut kyllä ihan yhtä hyvää kuin aiempina vuosina.




Ruokailun jälkeen pakkasimme kaikki tavaramme, lahjat ja jouluaterian tähteet autoon ja vaunuun ja lähdimme kotipuoleen, jonne taisimme saapua lopulta pienten rengaspaineongelmien seurauksena puolen yön jälkeen. Onneksi vanhempani olivat jaksaneet valvoa, joten availimme lahjat siellä ja pääsimme lopulta nukkumaan puoli viiden aikaan.


Jouluyön jälkeen siirryimme vaunuinemme veljeni pihalle ja siitä eteenpäin päivämme olivatkin tiukasti aikataulutettuja. Oli varsin stressaavaa, kun meitä koko ajan odotettiin johonkin, emmekä ehtineet istua alas ja nauttia joulun tunnelmasta. Oli toki kiva nähdä omia ja O:n sukulaisia ja lillua iltaisin (öisin) veljeni perheen ulkoporealtaassa, mutta esimerkiksi kaikki kaverit jäivät aikapulan vuoksi näkemättä ja fiilistelyt fiilistelemättä.





Kompromissijoulu oli hyvä idea, mutta huono toteutus. Joulun jälkeen olimme niin uupuneita, että olisimme kaivanneet uutta lomaa siitä toipuaksemme. En tiedä, mitä tämän vuoden jouluna tapahtuu, mutta tämä ei ainakaan voi toistua. Joulun jälkeen luin jostakin, että kaikkien sukulaisten tapaaminen jouluna on ajatuksena peräisin ajalta, jolloin koko suku asui samalla kylällä. Näin meillä ei todellakaan ole ja on aika uuvuttavaa istua jouluna satojen kilometrien edestä autossa. Ainakin kaltaiselleni fiilistelystä eläjälle.


Jokin balanssi oman ja sukulaisjoulun välille olisi kiva löytää, mutta liekö se mahdoton tehtävä?

1 kommentti:

  1. Meillä juuri etäisyyksien vuoksi ollaan sovittu, että välillä ollaan joulu joko kotona, appivanhempien luona tai sit mun porukoiden luona. Ehtii sitä sit uutena vuotena vaihtaa maisemaa, mikäli siltä tuntuu. Kotijoulukin on kyllä mukavan rauhallinen ja sängyt ovat täällä paremmat kuin muissa majapaikoissa.

    VastaaPoista