tiistai 31. maaliskuuta 2020

Ketoilua


Hiilihydraatinhuurisen joulun hurahdettua ohi aloin kaivata terveellisempää ruokavaliota, joka omalla kohdallani tarkoittaa auttamatta hiilarien karsintaa. Suosiotaan nostanut ketoilu alkoi kiinnostaa ja niinpä vietin vuoden ensimmäiset seitsemän viikkoa ketoosissa ja siitä eteenpäin olen jatkanut rennompaa ketoilua sallien itselleni myös muutaman rehellisen retkahduksen.


Ihanaa valkosipuli-chili-parmesaani-katkarapu-kasvishöystöä.


Terveellinen ruokavalio on kuitenkin muodostanut vahvan rangan syömisilleni, mikä on tuonut uudenlaista intoa ja jaksamista myös muille elämän osa-alueille. Lisäksi nämä ketoruuat ovat pääsääntöisesti niin hyviä, että myös O innostui.


Mitä se ketoilu sitten on tuonut mukanaan? Ennen kaikkea paljon salaatteja, vihreitä kasviksia ja hyviä rasvoja sekä sivutuotteinaan pienemmän annoskoon ja maitotuotteiden minimoinnin lähinnä juustoon.



Yksi lemppareimmista lounassalaateista - salaattipohja, oliiveja ja oliiviöljyä, proteiininlähteenä katkaravut majoneesilla, sitruunalla, pippurilla ja tillillä.


Kanakebakkoja currymajoneesilla, ruusukaaleja ja avokadoa. Ei niin kaunista, mutta hyvää.


Tonnikalalla, juustolla, avokadolla ja muilla kasviksilla täytetty vihreä paprika.


Mantelijauheella leivitetyt kesäkurpitsat - ihania!


Perjantai-illan huumaa: saiturinpihvit naurisranskalaisilla ja majoneesilla.


Kukkakaalipohjainen pitsa. Tämä pohja on muuten O:n mielestä paras vhh-pohja.


Paahdetut maa-artisokat ja fancympi pihvi maustemajoneesilla.


Ketosushi - mikä ihana keksintö!


Cosmopolitan-salaattitacoja.


Grillikauden avaus tammikuussa retkitunnelmissa.


Saman reissun blini-ilta.



Ehkä seuraavan reissun iltanaposteltavat: mantelijauheella kahdesti leivitetyt kanatikut, kasvikset ja ketodippi soijajogurtista.


Viikonloppuherkku: ketoleipää yrttivoilla.


Aamupalaa: vitamiinivesi, herkullinen vihersmoothie, metsämarjan makuinen elektrolyyttivesi, tee soijakermalla ja mikrossa valmistuvat minuuttisämpylät lisukkeineen.


Retkioloissa sähkön puutteessa minuuttisämpylät on korvattu iki-ihanilla pannuleivillä, joita en ollutkaan valmistanut vuosiin.


Ennen koronan rantautumista kävimme myös brunssilla....


Ja testailimme lähiravintoloiden keto-tyyppistä ruokatarjontaa.


Harmillisesti mitään näistä ei saa tilattua meille kotiinkuljetuksena, joten ei auta kuin jatkaa kotiketoilua ja odotella aikoja parempia.

5 kommenttia:

  1. Hei! Miten olet tehnyt nuo naurisranskikset? T: toinen ketoilija:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurikset tikuiksi, pyöräytys kulhossa öljyssä ja mausteissa (omam maun mukaan esim. paprikajauhe, suola, pippuri, sipulijauhe) ja sitten uunipellille 200-225 c, kunnes ottaneet riittävästi väriä. Helppoa ja hyvää :)

      Poista
  2. Mukavaa nähdä, että tämä blogi on vielä elossa. Luin tätä silloin, kun olin vielä koulussa ja haaveilin eläinlääkiksestä. Muutaman mutkan kautta päädyinkin elukalle ja vanhoja postauksiasi on kiva käydä lukemassa, ihan jo nostalgiafiiliksen vuoksi :D

    VastaaPoista
  3. Hei, olisiko ohjetta noihin pannuleipiin? Itsekin olen 6kk ketoillut ja on kyllä ollut ihana olo, 17kg lähtenyt tänä aikana :) Mukavaa, että blogi on edelleen olemassa.

    p.s. Kaikki kuvat ei muuten näkynyt :/

    VastaaPoista
  4. Vieläkö jaksaisit joskus päivitellä tänne täällä kaivataan sinun kuulumisia <3 :') -Heidi-

    VastaaPoista