sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Viikonloppuherkkuja


Ryhdistäytymisyritys. Kuvia viikonlopun syömisistämme - lähinnä koska emme ole oikeastaan tehneet muuta raportoitavan arvoista ja vaikka olisimmekin, ei valo olisi riittänyt kuviin.


Perjantaina kävimme poikkeuksellisesti Cittarissa kaupassa. Yleensä suosimme Lidliä tai S-ryhmää halvempien hintojen vuoksi, mutta joskus on kiva käydä inspiroitumassa Cittarin erikoistuotteista ja -tarjouksista. Tällä kertaa koriin päätyi erilaisia tarjouslihoja ja uusia pakastevihannessekoituksia. Perjantaina O paistoikin meille mainiot pihvit ja kasvislisukkeen. Oli hauska nähdä, että sama kaveri, joka pari vuotta sitten väitti olevansa täysin kyvytön laittamaan minkäänlaista ruokaa, googlaili nyt pihvinpaisto-ohjeita...


Myöhäiseksi venähtänyt lauantaiaamu alkoi astetta runsaammalla aamiaisella. Arkisin ehdin kiskaista aamulla kitusiini korkeintaan jogurtin, joten viikonloppuisin on joskus ihana syödä vähän tukevammin ja kaikessa rauhassa. Pirkan Schwarzwaldin kinkku oli muuten yllättävän hyvää! Suolaisten tuorejuustolettujen ohjeen olen julkaissut blogissa joskus aiemmin, löytynee haulla, jos jotakuta kiinnostaa.


 Lauantain varsinainen ateria koostui meidän taloudessamme erittäin harvinaisesta herkusta, lampaasta, ja uunijuureksista. Ehti kypsyä ylikypsän puolelle, mutta tykkäsimme kuitenkin kovasti!


Iltapalaksi teimme halloween-menusta innoituksensa saaneita suolakeksejä, joiden taikina syntyy puhtaasti mantelijauheesta ja kananmunasta. Ennen paistoa päälle levitetään oliiviöljyä, hienoksi murskattua merisuolaa ja haluttuja mausteita, kuten chilijauhetta tai Provencen yrttisekoitusta. 


O:lta lähti vähän lapasesta tuo suolan ripottelu, eli ihan näin paljon ei kannata laittaa! :D Näistä nimittäin sai karistella suurimman osan pois, ennen kuin uskalsi laittaa suuhunsa, mutta muuten keksit kyllä katosivat lautaselta ennätysajassa.


Olipahan varsin herkuttelupainoinen viikonloppu, jos ei muuta!

Lumista ja tunnelmallista sunnuntai-illan jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hyviä nuo keksit, kiitos loistavasta ohjeesta! Ja niin helppoja tehdä! Muiden mausteiden puuttuessa laitoin päälle pelkästään merisuolaa, ja sain hirmu hyviä suolakeksejä :)

    Ihanaa alkanutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että joku muukin on innostunut kokeilemaan! :) Sinne myös!

      Poista
  2. Voi että mitä herkkuja! Voi kun itse joskus jaksaisi noin panostaa aamupalaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä joskus, päivä alkaa loistavasti! :)

      Poista
  3. Tulee aina kauhea nälkä kun katselee näitä herkkukuvia.. :) Noita keksejä pitää kokeilla. Ohje vaikuttaa pelottavan hyvältä.

    -Heidi-

    VastaaPoista