maanantai 19. elokuuta 2013

Kummipoika 1v!


Tämän näköisinä kävimme lauantaina onnittelemassa jo vuoden ikään ehtinyttä hurmaavaa kummipoikaani. Meistä on tosi vähän yhteiskuvia, koska kammoksumme molemmat kameraa ja koemme olevamme varsin epävalokuvauksellisia, mutta kerrankin onnistuimme pitämään edes muutamassa kuvassa naamat peruslukemilla :D Kiitos isä!


Oli kiva pukeutua kerrankin hiukan juhlavammin, vaikkei välttämättä olisi tarvinnutkaan. Espanjasta pari vuotta sitten ostamani mekko pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, eivätkä nuo kengätkään montaa ulkoilutusta ole kokeneet. Ihanaa vaihtelua ainaisen työ- tai kotivaatteissa hiihtelyn rinnalle.

Mekko ja kengät Espanjasta, korvikset Kroatiasta, muut korut, laukku ja neule ikivanhoja, paikasta x.

Lahjamme teemana olivat työkoneet/autot ja se koostui viidestä osasta.

1. Työkoneiden malliset haarukka, lusikka ja työnnin. 2. Palapeli. 3. Body pikkumiehen väreissä. 4. Pieneen käteen sopiva traktori. 5. Ääntelevä kurkistuskirja.

Pikkuinen päivänsankari oli juuri herännyt uniltaan ja kyynel kimalteli vielä silmäkulmassa. Ilme kirkastui kuitenkin nopeasti vieraiden saapumisen ja lahjojen myötä.


Lahjojen avaamisessa tarvittiin vielä äidin ja isän avustusta.


 ... ja öö, kissojen? :D



Kaikki lahjat vaikuttivat olevan mieluisia. Isoin juttu oli varmastikin vanhempieni ostama potkutraktori!

Vieraiden viihtymisen varmistivat  herkulliset tarjottavat ja kaikki karppina! Kiitos T! :)


Syntymäpäiväsankari vei asiaankuuluvasti pari mansikkaa kakun päältä. Vaikka sormiruokailu onkin herran juttu, kelpasivat uudet aterimet ruokahetken viihdyttimiksi.


  Osuutensa huomiosta veivät ansaitusti myös perheen maine coon -vahvistukset.


Pahvilaatikot eivät jättäneet kylmiksi näitäkään kavereita!

Kiitos kivoista juhlista T&J ja onnittelut vielä 1-vuotiaalle pikkumiehelle!

16 kommenttia:

  1. tosi kivoja ja onnistuneita kuvia teistä! olet nätti ja sulla on kyllä ihan täydellinen iho, kelpaisi itsellekin kun niitä epäpuhtauksia tulee helposti vaikka olenkin jo parikymppinen... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ei se kyllä ihan täydellinen mullakaan ole! :D

      Poista
  2. Voi ei miten tuossa kolmanneksi viimeisessä kuvassa kissa näyttää ihan muumien piisamirotalta! :D Aivan ihana!!

    VastaaPoista
  3. Löysin tänään sun blogin, näyttää tosi mielenkiintoiselta!
    Postaukseen liittymättä, niin onko pitkä kemia ja fysiikka välttämätön jos/kun haen eläinlääketieteelliseen joskus tulevaisuudessa lukion jälkeen? En ole kauhean hyvä siinä, paitsi jos kovasti opiskelisin..
    mutta pärjääkö ilman pitkää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä ne aika lailla ovat. Itse en lukenut niitä lukiossa, vaan jouduin sitten itseopiskelemaan ne valmennuskurssilla myöhemmin. Pari kurssia ei valitettavasti riitä. Sen sijaan kannattaa psyykata itsensä tykkäämään niistä ja tehdä töitä niiden eteen... koska sisään päästyään niitä ei enää juuri tarvitse! ;)

      Poista
  4. Hei! Mistä noi O:n kengät on? Puoliso tahtoisi hankkia samanlaiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitan, joutuu lähtemään sitten Kroatiaan asti :D Toiset hiukan vastaavat herra osti Espanjasta :P

      Poista
  5. Pitää vaan kommentoida että O:n lähikuvassa herralla on rakastuneen miehen ilme! Ootte nätti pari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D On kyllä vähän höpsähtänyt ilme tosiaan <3

      Poista
  6. Minä täällä taas jälleen kerran kommentoin. En tiedä muistatko kun jokin aika sitten kehuin tätä blogiasi,kuvia kaikkia vinkkejä ja kerroin kuinka tästä on tullut mulle ihan elämäntapa käydä lukemassa tätä. Alusta asti olen seurannut. :)

    Pitää vaan sanoa että kuinka hyvä mieli näistä kuvista taas tuli. Ihan mahtava varsinkin tuo O:n uintikuva ja nuo teidän yhteiskuvat. Sinulla on todella kauniit vaatteet,kengät jne. Sopii sulle ihan täydellisesti. Olette muuten niin ihana rakastuneen näköinen pari. :) Minä taas odottelen innolla josko tulee jotain halloweenjuttuja? ;)

    -Heidi- :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos taas ihanasta kommentistasi <3 Kyllä muistan! :) Ja juu, kyllähän sitä halloween hiukan jo kutkuttelee mielen perukoilla... kunhan ensin kerkeisi postailla monesta muusta jutusta! :P

      Poista
  7. nätti tuo maine coon! Tässähän sitä alkaa kehkeytymään jo ties minkälaista kissa- ja koirakuumetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! :) Ja tuohon sairauteen ei valitettavasti ole kuin yksi lääke... ;)

      Poista
  8. Olipas ihanat kuvat ja kirjotus pikkumienemme päivästä! 1-vuotias kiittelee vierailusta ja ihanista lahjoista :)

    Piti oikein googlettaa toi Piisamirotta, Hah ;D

    -T&pikkumies-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Hyvä jos kelpasivat! Paljon terkkuja teille sinne ja piisamirotalle erityisrapsutukset! :)

      Poista