Tartuntoja

Huomenta päivää! Kuten kuvista voi päätellä, tänne on iskenyt pääsiäisaalto hiukan etuajassa (jo viikko sitten) ja huuhtonut kaiken maailman pupuja ja munia pöydille. Ohrakin kasvaa jo kohisten, rairuoho antaa vielä odotella itseään. Onneksi on sentään tuota ikiruohoa - se ei jätä kasvamatta, vaikka unohtaisi kastella.

Torstaina JKT:n luennoilla käsiteltiin pieneläimille ja hevosille annettavaa ensiapua, toimenpiteitä ja eutanasiaa sekä potilaiden kiireellisyysluokitusta pieneläinpäivystyksessä. Siis ihan huippumielenkiintoista jälleen! Tulin vasta nyt ensi kertaa ajatelleeksi, että eläinlääkäreille, aivan kuten ihmislääkäreillekin, saattaa virka-ajan ulkopuolella tulla vastaan tilanne, jossa joutuu elvyttämään potilasta ihan kylmiltään: lainsäädäntö velvoittaa meidät siihen. Tosin olenpa mä jo ennen tätä tietoakin tuntenut velvollisuudentunteita etenkin apua tarvitsevia luonnoneläimiä kohdatessani. Milloin olen siirtänyt rupikonnan pois autotien vierestä, milloin käsiruokkinut kuivunutta oravanpoikasta tai siilinpoikasta...

Tajuttoman kissan tai koiran kohtaaminen olisi kuitenkin varmasti hiukan eri luokan juttu. Onneksi koirien painelu- ja suusta suuhun kuonoon -elvytys muistuttavat pitkälti ihmisen elvytystä (yksin ilman apuvälineitä tehtäessä 30 painallusta ja 2 puhallusta tahdilla 100 painallusta/min, kunnes potilas virkoaa tai kunnes aikaa on kulunut n. 15-20 min), joten paniikkitilanteessakin oikeat otteet tulisivat varmaan selkärangasta. Toivottavasti.

Olen myös joutunut tekemään jonkin verran kiireellisyysluokitusta töissä ilman sen kummempaa perehdytystä asiaan, joten oli kiva saada hiukan teoriatietoakin toimintansa taustaksi. Tokihan kiireellisyysluokituksen tekemisen luonne tulee minunkin kohdallani muuttumaan vielä paljon siinä vaiheessa, kun saan oikeasti alkaa tutkia eläimiä stetoskoopilla ja käsilläni, eikä kaikki perustu vain omistajan kertomaan ja näköhavaintoihin. Mutta kaikki aikanaan...

Perjantaina meille luennoitiin Provetista (ensimmäinen luento, jonka skippasin, koska ko. potilastietojärjestelmä on jo töiden kautta varsin tuttu) ja kirurgisista instrumenteistä, langoista ja ompeleista. Jälkimmäisten luentojen kohdalla hyötynsä osoitti IVSA:n kirurginen ompelukerho, jossa etenkin kakkoskurssilla kävin ahkerasti parsimassa kokoon milloin appelsiinia, milloin kuollutta rottaa. Vaikka monet tikkien ompelun periaatteista ovatkin jo nyt tuttuja, pitäisi niitä kuitenkin edelleen päästä treenaamaan. Toivottavasti ensi vuonna kerholle saataisiin aktiivinen vetäjä, jotta klinikkaan siirryttäessä perustaidot olisivat jo hyvin hallussa.

Perjantaina iltapäivällä pääsimme vielä harjoittelemaan röntgenkuvien ottamista niin elävästä koirasta kuin irtoluistakin. Vaikeinta kuvaamisessa lienee koneen säätöjen muuttelu silloin, kun ei kuvata automaatilla. Vaan kaipa nekin sitten kokemuksen myötä käyvät tutuiksi, kun jollekin klinikalle pääsee asettumaan.

O pääsi perjantaina kerrankin ajoissa töistä ja oli Vantaalla samoihin aikoihin, kun itsekin pääsin kotiin. Käytiin kaupassa ja tehtiin ruuaksi erään kurssikaverini vinkkaamaa pastakastiketta, joka koostui paisteuista kinkkusuikaleista, miniluumutomaateista, sinihome- ja emmentaljuustosta sekä kermasta. Ihan mielettömän hyvää, kannattaa kokeilla! Pastan toki vaihdoimme hiukan terveelliseempään vaihtoehtoon, eli karppien nk. kesäkurpitsapastaan.

Lauantaiaamuna jouduin heräämään aikaisin, sillä olin buukannut JKT:n pakollisen pieneläinsairaalapäivystykseen tutustumisen heti näin kurssin alkupuolelle. 

Tällaisin tarvikkein varustautuneena matkasin sitten Viikkiin kuudeksi tunniksi. Itse päivystys oli juuri niin rauhallinen, kuin lauantaiaamun olin kuvitellutkin olevan, joten mitään kovin erikoista en päässyt näkemään tai tekemään, jos yleistutkimukseen osallistumista, omistajien kanssa juttelua, labratöitä ja kiinnipitämistä ei lasketa. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa verrattuna vaikkapa vitosen kandeihin, se on selvä.

Päivystyksestä päästyäni odotti mua kotona O:n kokkaama ateria.

Poro-leipäjuusto-suppilovahverokeittoa (jolle kuva ei tee oikeutta)...

ja karppiruisleipää, niinkuin keiton kanssa kuuluukin!

Oltiin sovittu, että vietettäisiin kaiken teurastamo- ja vuosijuhlaviipotuksen jälkeen oikein arkinen kotiviikonloppu, johon kuuluisivat oikein arkiset ruuat, mutta hiukan brassailuksi meni kyllä ainakin raaka-aineiden puolesta, heh.

Iltapäivällä lähdettiin sitten käymään Pitkäkosken ulkoilualueella, jossa en itse ole edellisen löytökoiraepisodin ja maatilaepisodin jälkeen päässyt käymään.

Tuolla on tosi kivat, valaistut lenkkireitit ja kauniita maisemia, joten käykääpä ihmeessä pk-seutulaiset tutustumassa, jos ette ole vielä sitä tehneet! Lunta on tosin täällä Helsingin laitamilla vielä varsin runsaasti - parhaimmillaan paikka lienee hiukan keväämmällä.

Illaksi kävimme vuokraamassa vihdoin Contagion (Tartunta) -leffan, joka järkäytti  O:n perusturvallisuuden tunnetta varmaan enemmän kuin mun. Leffassa siis taistellaan nopeasti leviävää, tappavaa virusta vastaan, mutta musta on ihan todennäköistä, että jossakin vaiheessa maailmalta tulee leviämään joku superpatogeeni, joka pyyhkäisee suuren osan kansakunnasta mennessään, eikä sille mitään mahda.

Näihin iloisiin maailmanlopun tunnelmiin on varmasti parasta päättää tämäkin avautuminen, haha.

Rentouttavaa palmusunnuntaita, älkää tulko aprillatuiksi!