Tämä viimeksi mainittu, laaja-alainen eläinlääkärin työhön perehdyttävä kokonaisuus, eli "JKT" onkin tässä parissa päivässä kerinnyt hurahtaa jo vauhdikkaasti käyntiin. Vauhdilla tarkoitan tässä yhteydessä siis näitä 8-16 päiviä, joita ei tässä mittakaavassa olla nähty sitten... no, todella pitkään aikaan. Onneksi kurssilla käsitellyt aiheet ovat nyt kuitenkin mielenkiintoisempia kuin koskaan aikaisemmin! Vihdoin ollaan päästy itse asiaan, hoitotyöhön.
Toisaalta se tietää myös sitä, että juuri mitään luentoja ei tekisi mieli jättää välistä, vaan päivät venyvät varsin pitkiksi ja intensiivisiksi. Luentojahan meillä on nyt siis pääsääntöisesti aamupäivät eli klo 8-12 ja iltapäivisin klo 13-16 välillä sitten erinäköisiä, pakollisia harkkoja. Harvinaista kyllä, tällä viikolla en silti ole vielä kertaakaan lähtenyt yliopistolta uuvahtaneena, vaan suoranaista intoa puhkuen. Käsitykseni monista hoitotyön käytänteistä sekä suosituksista ovat nimittäin jo näin pienessä ajassa ehtineet mullistua!
JKT-kurssin ideana on siis perehdyttää kolmosen opiskelijat yliopistollisen eläinsairaalan toimintaan ensi vuoden päivystyksiä silmällä pitäen sekä perehtyä eläinlääkärin ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen, eettisiin kysymyksiin, aseptiikkaan, kirurgisiin välineisiin ja ompeleisiin, röntgenkuvaukseen ja eläinpotilaiden yleistutkimuksen suorittamiseen. Nyt olemmekin ehtineet kuulla luentoja jo kissan, koiran, hevosen sekä eksoottisempien lemmikeiden, kuten kanien, jyrsijöiden, lintujen ja matelijoiden anamneeseista (esitiedoista), yleistutkimuksista ja statusten otosta. Pikku hiljaa pitäisi siis alkaa jäädä mieleen erilaisia nippelitietoja, kuten että koiran normaali syke on n. 60-150 bpm ja kissan n. 110-200 bpm.Eilen pääsimme kokeilemaan yleistutkimuksen tekoa omille lemmikeillemme myös ihan käytännössä iltapäivän harjoituksessa. Täytyy myöntää, että olen pitänyt eläinlääkärien esim. rokotusten yhteydessä suorittamaa yleistutkimusta aina hiukan turhana: kyllähän minä nyt omistajana tiedän, milloin koirani silmät vuotavat, sen hampaissa on hammaskiveä tai korvissa eritettä. Siis jos on. En ole kuitenkaan koskaan tullut todistaneeksi, että eläinlääkäri olisi mitannut koiraltani kuumeen tai rektalisoinut sen, palpoinut sen maksan, munuaiset ja suoliston tai tunnustellut submandibulaariset (leuanalus-), preskapulaariset (kainalo-?) tai popliteaaliset (polvitaipeen?) imusolmukkeet.
Toisaalta omat koirani eivät (kop, kop) ole koskaan sairastelleet, joten ehkä rokotusten yhteydessä on osa sairaskäynnille tulevan potilaan yleistutkimukseen luettavista vaiheista jätetty pois. Tai sitten en vain tavallisena pulliaisena ole täysin ymmärtänyt sitä, mitä tutkimuksessa tapahtuu. Niin tai näin, oli kyllä hienoa päästä löytämään nuo eri imusolmukkeet koekaniineiltamme ja myöhemmin omilta koirilta kotona. Muistan, että muinoin ykkösellä sama homma ei vielä onnistunut.
Yleistutkimukseen kuuluvana osana harjoittelimme myös sydämen ja keuhkojen auskultointia stetoskoopilla. Keuhkoäänien kuuntelu tuntuu vielä vaikealta, mutta sydänvian erotti selvästi terveestä. Harjoitusten suurinta antia olivat kuitenkin meitä ohjanneen eläinlääkärin vinkit kissojen käsittelyn suhteen. Itse olen kyseisen asian tiimoilta törmännyt paljon erilaisten pakkokeinojen, kuten kissahanskojen ja pakkohäkin käyttöön tai kissan niittaamiseen (kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti) pöytää vasteen, jotta se ei pääsisi puremaan tai raapimaan (mutta jolloin se varmasti yrittää purra tai raapia ja useimmiten onnistuukin yrityksessään). Itselläni ei ole juuri muuta, omakohtaisempaa kissakokemusta, joten olin tottunut pitämään näitä normaalitoimintatapoina. Niinpä olikin todella silmiä avaavaa päästä kuulemaan, että kun kissoja osaa lukea, niille antaa tilaa sekä mahdollisuuden tukeutua kaikkiin neljään jalkaansa, eikä bloki niiden pakoreittiä, tarvitaan em. pakkokeinoja vain äärimmäisen harvoin. Kuulostaa kyllä täysin järkeenkäyvältä ja suoraan sanottuna huojentavaltakin. Nyt vain sitä kissakokemusta ja -silmää jostakin hankkimaan! Motivaatio omankin kissan hankintaan nousi jälleen monta pykälää.
Tänään meillä oli em. eksoluennon (jee!) lisäksi myös kahden tunnin luento aiheesta vastaanottotilanteiden vuorovaikutus. Luennolla keskustelimme eläinlääkärin suhtautumisesta asiakkaisiinsa, oikeanlaisesta puhetyylistä, elekielestä ja muusta aiheeseen liittyvästä. Iltapäivällä pääsimme sitten testailemaan taitojamme ns. roolipeleissä tai näytelmissä - hienommin sanottuna vuorovaikutusharjoituksissa, jollaisia edesmenneessä Galenoksessakin kuvailtiin. Eläinlääkäriä esittänyt puki päälleen lääkärin takin ja ripusti kaulaansa stetoskoopin, omistaja sai kainaloonsa pehmolelueläimen hihnoineen ja sitten mentiin!
Kävimme siis läpi kolme "keissiä", joista kuhunkin liittyi jokin ongelmallinen taustatarina: ylipainoisen pennun rokottaminen ja omistajan ohjeistaminen, vihaisen asiakkaan kohtaaminen ja eutanasian suosittelu vastahakoiselle omistajalle. Mä sitten päädyin olemaan tuo vihainen omistaja ja kuten ehkä ao. kuvastakin näkyy, niin ei ollut ihan helppoa. Mä kun en noin yleisesti ottaen leisku raivosta julkisilla paikoilla ja olen ennemminkin tottunut itse lepyttelemään päivystyksessä odotteluun hermostuvia asiakkaita, kuin olemaan sellainen itse. Vielä kuumemmilla hiilillä tuntuivat olevan kuitenkin eläinlääkäriä esittäneet opiskelijatoverit, vaikka varsin hyvin kaikki kuitenkin vetivät!
 |
| Kuva (c) T. P. |
Ehdottoman hyödyllisiä harjoituksia - näitä saisi olla enemmänkin! Musta on vähän sääli, että kun tiedon lisääntyessä meidän preklinikan kurssisisältöjämme paisutellaan, tehdään se usein juuri käytännön harjoitusten kustannuksella. Voisin tästäkin aiheesta antaa hiukan rakentavaa palautetta tiedekunnalle, sillä eihän meidän ole järkeä tankata kuutta vuotta päähämme valtavaa määrää tietoa, jos emme puutteellisten käsittelytaitojemme vuoksi onnistu saamaan sitä irti itse eläimestä tai jos emme osaa välittää sitä hoitoihin sitoutettavalle omistajalle.
Keissien välillä käydyt palautekeskustelut harjoitusta ohjanneen eläinlääkärin kanssa olivat myös todella rakentavia ja sain paljon uutta ajateltavaa. Erityisesti mieleen painui kaksi juttua: ei ole pahasta vieräyttää muutamaa kyyneltä eutanasia-tilanteissa, myötätunnosta omistajaan kohtaan. Mä pahoin pelkään, että kun ensimmäiset eutit tulevat oikeasti vastaan, niin mulle käy noin väkisinkin. Tekipä vain hyvää kuulla, että en ole ainoa, vaan sitä tekevät ihan kokeneetkin lääkärit.
Toinen juttu oli sitten se, että jos omaa etiikan tajua vastaan sotii terveiden koirien lopettaminen, ei sitä ole pakko tehdä. Tämä tietysti riippuu hiukan työnantajastakin: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat jne, mutta noin periaatteessa ne terveet, elämäniloiset, pitovaikeuskoirat voi yrittää itse sijoittaa eteenpäin (jos ei puhuta mistään jo 100 kotia kiertäneistä) tai ohjata jollekin sellaiselle lääkärille, jonka omatunto ei asiasta kolise.
Valitettavasti tästä tuli nyt tällainen megavuodatus, mutta niin se vain on, että tällaiset käytännönläheiset kurssit herättävät paljon enemmän ajatuksia kuin vaikkapa farmasia tai bakteriologia.
Nousiko teillä mitään ajatuksia kissojen käsittelyyn, eläinlääkäreiden eutanasian aikana itkemiseen tai terveiden, nuorten koirien lopettamiseen (/johonkin muuhun) liittyen?
Kiva teksti! Ja paljon onnea sydänvikojen kuulemisesta! Olen joskus tullut Pusun sydänääniä ihan mielenkiinnosta auskultoineeksi ja todennut, että ylipäätään S1 ja S2 erottaminen on todella vaikeaa sen hirmuisen asiasta innostumisen ja läähätyksen vuoksi. :D Puhumattakaan mistään vuoto- tai stenoosiäänistä - sykekin tuolla paukuttaa aina siinä määrin, etten usko, ettei mihinkään sivuääniin ehtisi edes tarttua. (Nyt näin ihmistermeillä puhuttuna. En tiedä käytetäänkö eläinpuolella samoja, monissa postauksissasi olen kuitenkin huomannut, että termistö on hyvin pitkälti yhtenevää. :)
VastaaPoistaEn ole tosin tullut auskultoineeksi nukkuvaa koiraa, mutta ihan sata lasissahan tuo on eläinlääkärissäkin, joten paljon kunnioitusta heille, jotka ovat jotain selvää sen läähätyksen keskeltä saaneet... :)
Mun aiempien kokemuksien mukaan olisin toivonut eläinlääkäreiden puolelta eutanasian esille ottamista. Olen kolme eläintä lopetuttanut ja kaikissa tapauksissa olen ehdottanut asiaa eläinlääkärissä itse pitkällisen sairastamisen ja eutanasiapohdinnan jälkeen. Näitä asioita pohtiessa itselle on jäänyt olo, että olen heittämässä hanskoja tiskiin liian nopeasti, kun ei kerran eläinlääkärikään asiaa näytä ajattelevan. Toisaalta oma järki on kahdessa näistä tilanteista sanonut, että venytin asiaa aivan liian pitkään.
Mehän ollaan tosiaan Pusun kanssa ehditty nähdä eläinlääkäri jos toinenkin ihan pk-seutua myöten. Suurimmalta osalta kuultiin vain kauhistelua, mikä turhautti omistajaa. Ymmärrän, että harvempi ell sen luokan purentavikoja korjaa, mitä tuolla koiralla on, mutta jos olisimme saaneet edes vihiä siitä, mistä sitä apua saisi, olisi säästytty paljolta. Mm. siltä, että yksi kulmahammas ehti mennä tuon kitalaen läpi ihan kunnolla. Ilmeisesti Pusu on ollut erityisen haastava tapaus, kun kirurgisia hammashoitoja mainostavista paikoista vain yksi vastasi lähettämieni kuvien perusteella, että voi Pusua hoitaa.
Lopulta yllätyin siitä, että hoitoa olisi saanutkin ihan tästä meidän lähistöltä vaikkei kukaan paikallinen eläinlääkäri osannut mainita kuin pk-seudun tekijät.
Tämä eläinlääkäri me löydettiin ihan sattumalta ja ainoa, mikä näissä hammasoperaatioissa harmittaa on, että oltaispa löydetty hänet aiemmin! Paitsi hänen vankkaa kokemustaan, vielä paljon enemmän arvostan kyseisen eläinlääkärin suoruutta ja maalaisjärkeä. Hänen uskon ehdottavan eutanasiaakin, mikäli se aiheellista on. Ensimmäinen meidän kohdalle sattunut ell, joka on samaa mieltä siitä, ettei kaikki mahdollinen hoito maailman tappiin saakka ole järkevää.
Hih, pieni tarkennus - kuulin siis vasta _yhden_ nuoren koiran sivuääneen, jonkin sortin murmurin, jonka tarkempi diagnoosi varmistuu vasta omistajan käydessä kardiologin pakeilla/sydänultrassa :) Luulen ja toivon, että eri sivuäänten erottelua tullaan meillä käymään tarkemmin läpi sitten ensi vuonna varsinaisten kliinisten opintojen alkaessa.
PoistaMe juteltiin myös tuosta eutanasian esille ottamisesta ja saattaapi olla niin, että nuoremmat eläinlääkärit eivät kovin hanakasti ota vastuulleen eutanasian ehdottamista, vaan toivovat omistajan ehdottavan sitä itse. Jonkinsortin epävarmuutta ehkä? Monet vanhemman sukupolven edustajat ovat sitten taas rohkeampia esittämään omiakin mielipiteitään omistajan päätöksen tueksi ja ehdottoman hyvä näin. Tosin hienovarainenhan noissa jutuissa saa kyllä aina olla. Pahimmillaan omistaja suuttuu ja marssii seuraavan lääkärin juttusille, jolloin eläin pahimmassa tapauksessa kärsii aina vain pidempään.
Tosi ikävää kuulla, että teille on jo nyt kertynyt noin paljon huonoja kokemuksia elleistä! Meille on korostettu sitä, että kun omat taidot eivät riitä, tulisi se myöntää rehellisesti asiakkaalle ja ohjata tämä eteenpäin, taitavampiin käsiin. En sitten tiedä, mistä tuossa teidän jutussanne on mahtanut kiikastaa, kun itsekin osaisin heti vinkata pari paikkaa, joista lähteä kyselemään... :/
Vaan onpa meitä moneen junaan. Ei auta kuin etsiä ja kysellä sen oman luottoeläinlääkärinsä löytääkseen. Hienoa, että teillä se on jo löytynyt, mulla itselläni vielä etsinnät jatkuvat... ;)
Vinkki Marikalle: pidä toisella kädellä koiran kuono kiinni.
PoistaKissojen käsittely... hmm... Täytyy sanoa, että arastelen edelleenkin omaa kissaani silloin, kun mennään eläinlääkäriin. "Mä pistän nyt, pidä siitä kunnolla kiinni" on lause jonka haluaisin eläintenhoitajan, en minun kuulevan. ;) Sylvihän nimittäin iskee naskalinsa lähimpään käteen samantien kun piikki uppoaa persuksiin. Ei kivaa. Mutta ainahan eläintenhoitajaa ei ole saatavilla vakkarieläinlääkäriasemallani. Mä olen siis oikeasti enemmän koiraihminen kuin kissaihminen, olen aina arastellut kissoja mutta koiria en yhtään. Kohtalo vaan määräsi mulle tuon kisulin koiruuden sijasta. :D Mutta aina ollaan hengissä selvitty eläinlääkäristä, niin kissa kuin emäntäkin. Ilman kummempia pakkokeinoja. Sylvi tutkittiin ja hoidettiin kerran eläinlääkärin tietokonepöydällä, kun se tuntui kissasta huoneen ainoalta turvalliselta paikalta. Eli lääkäri vähän jousti, siitä rispektit. Tämmöisiä ajatuksia, hyvää loppuviikkoa!
VastaaPoistaÄääh, toi vastaa juuri sitä kuvaa kissoista, mikä mulle on kauhukuvana piirtynyt mieleen :D Vaan olisko tuossakin juuri sitä, että kissa ahdistuu siitä tiukasta otteesta ja vapauden riistosta ja puree siksikin? En tiedä...
PoistaItse olen niitannut useamman vastahakoisia kissan toimenpidepöytää vasten (ilman nahkarukkasia), sillä kun kissa niitataan, on sitä helpompi käsitellä esim. jos pitää antaa sille jokin pistos. Ehkä senkin takia suosin niittaamista, sillä kaenuulaeset maalaiskissat eivät ole tottuneet pöydällä oloon tai vieraan ihmisen (=eläinlääkärin tai vastaanottoapulaisen) kosketukseen, pistämisestä nyt puhumattakaan! Ja yleensä kissan omistaja ei uskalla omasta kissastaan ottaa tarpeeksi tukevaa ja pitävää otetta, jotta eläinlääkäri voisi antaa kissalle pistoksen turvallisesti.
VastaaPoistaNiin, tuo lemmikkieläimen lopetusasia (mää en maalaisena vaa osaa käyttää eutanasia-sanaa). Ei ole harvinaista, että eläimen omistaja itkee lopetuksen yhteydessä. Vaikka joka päivä töissä ei tule vastaan lopetustapauksia, on niitä kumminkin jonkin verran. Ja onhan se hyvin yksilöllistä, kuka itkee ja kuka ei. Onnekseni omalle kohdalleni ei ole vielä sattunut terveen ja nuoren lemmikkieläimen lopettamista (kop, kop), mutta jos sellainen tapaus tulisi vastaan, pyrkisin itse saamaan lopetettavalle, terveelle ja nuorelle, eläimelle uuden kodin. Jos ihminen ei kykene eläimestä huolehtimaan, ei eläintä tulisi edes ottaa.
Ja kyllä rokotuksen yhteydessä oleva yleistutkimus on hyödyllinen ja välttämätön (jos minulta kysytään) asia, sillä sitä tehdässä voi löytää jonkun rokotuksen estävän sairauden, kuten esim. alkavan kohtutulehduksen tai vaikka hot spotin. Muutes; kyllä ne keuhkoäänet kuuluvat helposti, kun painaa stetoskoopin rintakappaleen tiukasti kiinni kuuntelukohtaan. Harjoitus tekee mestarin. :)
Joo, toi on se tapa, jota etenkin moni vanhemman polven eläinlääkäri kuulemma käyttää (heille on kuulemma opetettu vielä vähemmän kissojen käsittelyä kuin meille), mutta joka meitä opettaneen eläinlääkärin mukaan on aivan kauhistuttavaa kissan kannalta. Tuo meidän opettajamme oli myös pahoillaan, että kollegat käyttävät tällaisia aika rankkojakin metodeja, koska sitten ne kissat tulevat hänenkin hoidettavikseen jo valmiiksi traumatisoituneina. Pyysin häntä näyttämään parempia otteita ja niitä oli kyllä useampia - hitsi, olisi varmaan pitänyt piirtää jotkut kuvalliset ohjeet, koska ainakin meidän demokissallamme nuo otteet näyttivät toimivan hyvin :D
PoistaJa joo, tokihan eutissa omistajat itkevät, mä oon vaan miettinyt, että kuinka huonona pidetään sitä, että eläinlääkäri siinä vierellä tirauttaa muutaman kyyneleen. Nyt siis selvisi, että jos tirautan, niin enpä ainakaan ole ainoa, eivätkä omistajat ole siitä yleensä ottaen kuulemma pahastuneet :)
Iiiihana postaus. Lisää megavuodatuksia! :D
VastaaPoistaLöytyykö noita koirien ym sydänääniä netistä? Olisi kiva totutella ääniin vähän etukäteen. :)
Olisin voinut kuvitella, että Youtubesta löytyisi, mutta eipä ainakaan näin pikaisella tsekkauksella onnistunut :/ Kannattaa kuitenkin googletella, josko jostain tärppäisi.
PoistaJa joo, kyllä mä taas vuodattelen, kun siltä tuntuu :D
Mä en tietenkään ole joutunut kissoja sillä tavalla hoitamaan kun en eläinlääri/hoitaja ole, mutta meillä on kisuja ollut aina, että koen jonnin verran niiden kanssa osaavani toimia. Kissoilla täytyy tosiaan vaan olla sellainen olo että tilanne on niiden hallinnassa koska pakolla ne ei ikinä tee mitään. Toinen kissoistani tykkää valjasulkoilla kovasti, mutta ai että jos hän päättää jäädä haistelemaan tai kuuntelemaan jotain, ja erehdyn vetämään hihnasta niin hän ei kyllä liiku senttiäkään ennen kuin palaan takaisin samaan kohtaan jolloin voi taas kävellä kun omistaja ymmärsi alemmuutensa :-D
VastaaPoistaLähestyä kannattaa yleensä vähän silleen epäsuorasti, ja silmien räpsiminen kyllä tekee ihmeitä. On aika symppistä kun kavereiden kisut, jotka kuulemma pelkää vieraita, tulee usein mun syliin vapaaehtoisesti kun puhun niille kissaa ts. kierrän vähän kauempaa "seiniä pitkin" enkä tuijota, mutta jos kissa katsoo niin räpyttelen näkyvästi.
Tuommoiset keinot saa niiden olon varmaan vähän turvallisemmaksi, mutta jos kissa menee paniikkiin niin sitä on aika vaikea rauhoittaa, jolloin sitten on kai vaan pakko niitata ne siihen pöytään. Omakin katti on joskus raivostunut nukutusyrityksestä niin paljon että se piti laittaa sellaiseen häkkihommeliin just mikä tuntui kyllä ikävältä katsoa.
Oo, kissakuiskaajan ainesta? :) Kerro ihmeessä lisää tuosta silmien räpsyttelystä - joku rauhoittava elekö? Kuulostaa kyllä järkeenkäyvältä tuo "seiniä pitkin" kiertäminen.
PoistaMeillä noissa harkoissa oli mukana eläinlääkäri, jolle kissojen käyttäytyminen ja niiden käsittely tuntui olevan sydämen asia ja hän oli sitä mieltä, että tuo niittaaminen on todella väärin kissaa kohtaan ja mieluummin pitäisi antaa kissalle aikaa ja/tai antaa sen pitää kaikki neljä tassua jonkin aikaa turvallisesti pöytää vasten. Hän sai tuon kaiken kuulostamaan todella helpolta ja yksinkertaiselta, mutta luultavasti se vaatii hiukan sitä kissakokemusta :)
Haa, ei kai nyt sentään! Kasvanut vain kissojen kanssa pienestä pitäen :)
PoistaSilmienräpsyttely on tosiaan kissoille sellainen "ollaan kavereita" -merkki. Ihan vaan räpsitään silleen hidastempoisesti että silmät on hetken kiinni. Toinen kissoistani yrittää räpsiä koiralleni kulkiessan ohi viestittääkseen varmaan että "ihan kavereita ollaan, älä lähde jahtaamaan". Käy vähän raukka sääliksi kun eihän koira sitä ymmärrä :-D Mutta kokeilepa vaikka itse seuraavan kerran kun pääset kissan kanssa nokakkain, toimii yllättävän hyvin useimpiin kissoihin :-) Kerran kokeilin räpsiä lumileopardille eläintarhassa kun se sattumalta vilkaisi muhun päin, ja se selvästi innostui ja jolkotti tuijottaan mua lasin läpi hirveen kiinnostuneen näköisenä.
Kissat on kyllä varmaan vähän haastavampia potilaita mutta varmasti jos aika riittää niitäkin pystyy ihan turvallisesti ja nimenomaan ystävällisesti hoitamaan. Kauhea kokemus tosiaan tuo niittaaminen kun ajattelee että kissat harvoin vierailee isäntäväen mukana missään, ja vaikka ensimmäisellä kerralla uudessa paikassa uusien hajujen keskellä joku ihminen vaan tulee ja ryhtyy mälväämään ja vielä väkivalloin ahdistaa pöytää vasten ja pistää piikillä, huh.
Ja vielä leopardin kesyttäjäkin, haha! Makeeta! Pitääpä ehdottomasti kokeilla tuota seuraavan kerran, kun tilaisuus osuu kohdalle. Tästä taas huomaa, kuinka paljon opittavaa mulla vielä kissoista olisi. Pitäisi ehkä lainata kirjastosta jotain ihan perusoppaita, joissa availtaisiin hiukan kissan sielunelämää...
PoistaJa toden totta koko eläinlääkärireissu kuljetusbokseineen, autoineen, koirapotilaineen, vieraine ihmisine ja hajuineen on jo iso stressi ja siihen päälle vielä pakkokeinoin alistaminen - kissa varmasti muistaa kokemuksen lopun ikäänsä.
Mun koko ajatusmaailma kissojen suhteen on kyllä tässä viime päivinä kiepsahtanut ihan ympäri. Nyt mua kiehtois oppia niin paljon lisää! :)
Ihana postaus! Ilmaise mielipiteesi vaan rohkeasti tuntien järjestelyistä jne. kun olet kuitenkin erityisasemassa opiskelijana. Helpottaisi varmasti meidän tulevien eläinlääkäri opiskelijoiden opintoja. Ja tälleen off topikkina nämä sun blogin päivitykset saa aina erinomaiselle tuulelle. :)
VastaaPoistaKiitos kivasta palautteesta, mukava kuulla että kelpaa! :) Pitää varmaan avautua näistä mun kaikista parannusehdotuksista lukuvuosipalautteeseen, tosin tuskinpa yhdellä puhalluksella saadaan suurta laivaa kääntymään... edes asteen vertaa :D Plus että moni on varmasti kanssani myös täysin eri mieltä asioista :)
PoistaMoikka, Mäykky täällä taas päivää.
VastaaPoistaHillitön flunssahan se tähän pätkähti pöytään tiukimman luku-urakan aikaan. No, eipä auta, jaksettava on kaikesta huolimatta. Kyselisin vähän tuosta laskutaidosta, miten koit omasi näihin aikoihin tuolloin muinoin hakukeväänäsi? Minusta tuntuu, että vaikka olen kaikki kurssit nyt käynyt ja kaikki kurssien laskut laskenut, niin esimerkiksi ylioppilastehtävät saatika sitten nuo vanhat valintakoetehtävät eivät ota onnistuakseen. Paniikki valtaa alaa, varsinkin kun kaiken maailman onnenonkijat tulevat nyt rynnien valintakokeeseen läpällä koittamaan. Tuntuu siltä, että kenellä tahansa sinnepäin fyket lukeneella on nyt samat lähtökohdat voittaa tässä kisassa kuin minulla. Ei sillä että itse olisin ne sinnepäin lukenut, en vain koe osaavani tehtäviä ratkaista niin hyvin että sillä läpi mentäisiin. Varsinkin kun ainakin iltalukion opettajat veikkaavat, että tehtävien taso tulee vastaamaan ylppäreiden jokereita ja muita vaikeimpia tehtäviä.
Sitten vielä, mahdatko tietää onko tuo kuuluisa korkeasaaren eläinlääkäri hankkinut oppinsa ulkomailta? Ainakin minulle on tullut sellainen käsitys, että siellä Helsingin päässä ei hirveästi tiikereiden ja muiden mukavuuksien tutkimisiin keskitytä :D
Terkuin,
Mäykky
Mutta kyllä mulla oli monista vanhoista pääsykoetehtävistä alunperin tosi epävarma "en mä _tälläsiä_ osaa" -olo. Valmennuskurssilla kävimme ne kaikki kuitenkin systemaattisesti läpi ja sitä kautta niiden idea alkoi pikku hiljaa valottua.
PoistaEn mä siis oikein osaa sanoa muuta kuin että älä vaivu synkkyyteen ja jos jotakin et osaa, katso ratkaisu ja yritä ymmärtää - kirjoita lasku vaikka vaihe vaiheelta läpi ja palaa siihen taas parin päivän päästä, josko sitten jo osaisit itse. Tällaista harjoitin siis itse paljonkin ja ihan hyvällä menestyksellä :) Ja muista, että ihan kaikkea ei tarvitsekaan osata eikä joka tehtävästä saada täysiä pisteitä!
Korkeasaaren eläinlääkäri on opiskellut Helsingissä, mutta toiminut jo ilmeisen nuoresta Korkeasaaren silloisen eläinlääkärin apuna ja oppinut tältä tarvittavan. Villieläimiin erikoistuakseen joutuu lähtemään Saksaan (tai muihin saksankielisiin maihin), Britteihin tai Jenkkeihin ja voihan sitä jo opiskeluaikanakin käydä sitä menoa kurkkimassa vaikkapa vaihdossa, jos se puoli kiinnostaa :) Toki kannattaa huomioida, että Suomesta ei kyllä tällä hetkellä löydy kuin tuo tasan yksi eläintarhaeläinlääkärin virka ;)
Joo munki kissa vihaa niin hirveesti piikkejä ja aian ku mennään eläinlääkäriin pistää jarrut pohjaan. Mun äiti kutoo jonkin verran ja aina kun äiti ottaa kutoma puikot esiin kissa poistuu huoneesta ja vikkelään.
VastaaPoistaJoo, taitaa olla aika tavallista kissojen keskuudessa :) Mutta sitä suuremmalla syyllä niitä pitäisi varmasti kohdella klinikoilla mahdollisimman hienotunteisesti :)
Poista