Ressiä ja rohkaistumista

Ja arkeen on taas pudottauduttu ryminällä. Tämän vuoden pääsiäinen oli ehdottomasti yksi mun elämäni parhaimmista ja varmasti myös rauhallisimmista. Vaan ehkä se tuli tarpeen. Joskus pelkkä läheisten ihmisten kanssa kotona hilluminen rentouttaa paljon paremmin kuin armoton aivot narikkaan -biletys. Ollaan tässä vielä eilen ja tänään saatu kiitostakin tuosta meidän järjestämästä pääsiäisateriasta, joten kaikin puolin hyvillä fiiliksillä mennään. Koulujutut mua tosin stressaa edelleen. Etenkin koeobduktiota varten olisi vielä paljon kertailtavaa ja lisäksi muutama palautettava työ ja edessä olevat tentit piinaavat nekin osaltaan. Eipä auta kuin yrittää purkaa sumaa pala palalta ja välttää paniikkia. Reilu kolme viikkoa ja tämä hässäkkä on mun osalta ohi. Onneksi viikonloppuna on luvassa kandiristeily Tallinaan - josko se taas veisi ajatuksia hiukan muualle.

Tiistaina olin tosiaan töissä ja olipas taas pitkästä aikaa mukavaa jauhaa asiakkaiden kanssa asiaa ja hiukan asian vierestäkin. Onneksi asiakaspalvelutyö ei ole mulle enää mikään kauhistus, toisin kuin vuonna 2007 ensimmäistä kertaa eläinkauppaan töihin astuessani. Pikemminkin siitä on tullut yksi työn parhaimmista ja palkitsevimmista puolista. Lisäksi huomaan, että olen JKT-kurssin ja edenneiden opintojen myötä saanut lisää rohkeutta vastailla ihmisten kysymyksiin - luonnollisesti, kun tietoakin alkaa olla enemmän.

Iltapäivällä osallistuin lisäksi vapaaehtoiseen hevosten käsittelyharjoitukseen, jossa saimme tehtäväksemme mm. katsoa hevosen suuhun ja nostaa sen jalkaa, laittaa sille riimun päähän ja talutella sitä edestakaisin. Pakko myöntää, että mä olen edelleen varsin epävarma hevosten kanssa, mutta tämä harjoitus antoi kuitenkin hiukan eväitä niiden tulkitsemiseen ja käsittelyyn. En silti usko, että musta koskaan mitään hevoseläinlääkäriä tulee. Kunhan nyt vain selviytyisin näistä opiskeluajoista hevosten kanssa kunnialla. Terkkuja vain sille meitä ohjanneelle mukavalle hoitajalle, joka tunnusti haaveilevansa eläinlääkärin urasta ja lukevansa joskus mun blogia - toivottavasti pääset sisään, sillä hevosspesialisteille olisi tarvetta!

Tänään meille luennoitiin lääkkeiden määräämisestä eli reseptien kirjoittamisesta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Olen ilmeisesti kasvanut hiukan pullossa, kun en tiennyt eläinlääkärien saavan kirjoittaa itselleenkin reseptejä. Näköjään tärkeimmät pointit jääneet tuostakin luennosta mieleen :D Iltapäivällä meillä oli sitten kliinisen kemian tiimoilta labratöitä, joissa harjoittelimme klinikkaolosuhteissa tehtävää virtsa- ja verinäytteiden käsittelyä sekä tulosten tulkintaa. Tykkään näistä käytännönläheisistä harjoituksista, sillä vihdoinkin voi olla varma, että näitä tietoja ja taitoja tulee varmasti tarvitsemaan myöhemmin työelämässä.


Itse asiassa ehkä jo hiukan aiemminkin.


Muistatteko vielä, kun viime vuoden syyskuussa kirjoittelin blogiin Espanjan matkastamme? Jäikö kenellekään mieleen tämä kohta:

"Ihan viimeiseksi lääkäri kysyi vielä nimeäni ja antoi käyntikorttinsa, sillä olisin kuulemma tervetullut heille harjoitteluun niin halutessani(!).

Nähtäväksi siis jää, löytyykö tältä tytöltä lähitulevaisuudessa rohkeutta tehdä comeback Espanjaan työharjoittelun muodossa. Houkutus olisi ainakin kova, sen voin jo nyt kertoa! "

Vuoden verran tässä on nyt sitten sitä rohkeutta kerätty ja toukokuussa polkaistaan suunnitelma täytäntöön! Espanja siis kutsuu uudelleen - tällä kertaa peräti pariksi viikoksi.

Jännittääkö? Kyllä. Otanko paineita? Hiukan. Osittain juuri tämän tiedossa olevan harjoittelun takia yritän nyt saada tästä JKT-kurssista kaiken mahdollisen irti, jottei tarvitsisi ihan hyödyttömänä ummikkona sitten siellä  klinikalla ihmetellä. Onneksi O ulkoistaa pääsykoelukunsa palmun alle ja lähtee mun henkiseksi tuekseni mukaan.

Eipä siis muuta kuin nenä jälleen kiinni prujuihin ja jos kaikki sujuu odotusten mukaan, niin kuukauden päästä kirjoittelen teille jälleen näistä maisemista: